Vanha valta

Tälle sivulle on taas kerran ilmestynyt IPUa ja sen kannattajia sekä kaikkia suomalaisia pilkkaavia kirjoitelmia. Vanhalla vallalla on keinot vähissä kun on politiikassaan täysin epäonnistunut. Kun 90% suomalaista joutuu tämän epäonnistuneen politiikan maksajaksi niin syytä onkin pelätä IPUn nousua valtapuolueeksi. IPUhan on osoittanut kerta toisensa jälkeen että se on suvereeni talouspolitiikan alalla. Todellisuudessa pitää puolueen olla täysi tonttu jos saa maan asiat sekaisin. Valitettavasti koko eduskunta on tällainen.
On erittäin säälittävää että arvovaltaansa kehuvat puolueet taas kerran ovat lähteneet loanheittoon IPUa vastaan mutta onhan se ymmärrettävää kun mitään asiallista konstia niillä ei ole enää käytettävissä. Housut tutisee koko porukalla ja hameet putoavat nilkkoihin. Kysymys ei ole maanjäristyksestä vaan pelosta hävitä vaalit rökäletappiolla.
Kun eduskunnan valta on vuosikymmeniä perustunut rankkaan korruptioon jonka suomalaiset maksavat puoluekannasta riippumatta niin miten koko eduskunnan kävisikään jos vaalit nyt olisivat tasapuoliset ja oikeat suomalaiset ryhtyisivät toimimaan IPUn riveissä rehellistä politiikkaa harjoittaen. Nyt on myös rikollisesti toimineiden puolueiden rangaistukset työn alla. Voidaanko vieläkin vapauttaa syytteistä puolueet konnineen vai otetaanko käyttöön oikeat rangaistukset?
Meillä kaikilla on sananvapaus käytettävissä mutta se ei oikeuta vanhaa valtaakaan valehtelemaan ja herjaamaan rehellisiä ipulaisia. Meidät ipulaiset tunnistaa siitä että emme ota osaa horisijoiden huuteluihin. Olemme sivistyneitä ihmisiä joita ei petetä eikä peloteta.Lisäämme painetta jatkuvasti rikollisia kohtaan. Rehellisyys maan perii.
7106
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Eikä sillä kyllä peritä paljon mitään muutakaan.

HUHHUH!

Äänestä
  • eikä tämä ole mikään nervanterin valtio. Otetaanpa valta itsellemme . Se merkitsee hyvinvointia tämän ikuisen kuppauksen tilalle. Turhaa maksaa enää penniäkään sosiaaliturvaa rikkaille. Maksakoon ne vaan kohelluksensa velat. Mafiapuolueet pellolle!

    Äänestä

  • demokratia kirjoitti:

    eikä tämä ole mikään nervanterin valtio. Otetaanpa valta itsellemme . Se merkitsee hyvinvointia tämän ikuisen kuppauksen tilalle. Turhaa maksaa enää penniäkään sosiaaliturvaa rikkaille. Maksakoon ne vaan kohelluksensa velat. Mafiapuolueet pellolle!

    Ipu on epärehellisin puolue. Muistissa on vieläkin EU-vaaleja edeltänyt junttakokous.

    Myös Ipun liitto KTP:n kanssa muistetaan. Kommunistien kanssa samaan puolueeseen menevä ei kunnioita demokratiaa.

    Ipun ei pidä pyrkiä lainkaan politiikkaan 0,1 % kannatuksella. Jos oma pesä on lian ja saastan peitossa, ei pidä mennä neuvomaan miten yhteistä pesää hoidetaan.

    Äänestä

  • Komea Mies kirjoitti:

    Täyttä populismia koko puolue, vaikka muuta väittää. Ei tosiaankaan niillä muutamalla ranskalaisilla viivoilla, mikä ipun ohjelma on, kannata lähteä yrittämään mihinkään.

    Äänestä

  • 0,1% kirjoitti:

    kun peloissaan olette ja levottomia tulevia vaaleja ajatellen. Kirjoittajat, siis horisijat ja häiriköt lökäpöksyt hajaannuksessaan kirjailevat sontaa tuubin täydeltä ja luulevat sen vaikuttavan johonkin. Ainoastaan sen verran se vaikuttaa, että tieto persujen ahdingosta pitää paikkansa, ja muuta paikkaa oman ripulin poistamiseksi ei keksi, kun ulostaa näille osastoille. Nyt lökäpöksyt peräkammareihin, että hippulat vinkuu.

    Äänestä

  • Komea Mies kirjoitti:

    Ipu on epärehellisin puolue. Muistissa on vieläkin EU-vaaleja edeltänyt junttakokous.

    Myös Ipun liitto KTP:n kanssa muistetaan. Kommunistien kanssa samaan puolueeseen menevä ei kunnioita demokratiaa.

    Ipun ei pidä pyrkiä lainkaan politiikkaan 0,1 % kannatuksella. Jos oma pesä on lian ja saastan peitossa, ei pidä mennä neuvomaan miten yhteistä pesää hoidetaan.

    Mitä pahaa on jo potkupallon pelaamisessakin? Kiellätkö seuraavaksi kaiken urheilun ? Miten Suomessa voikin olla noin vinksahtaneita ihmisiä? Puuttuuko terveydenhoito täysin heikko-osaisilta?

    Äänestä

  • KTP. kirjoitti:

    mennään ja Tolsa oli kunkku ja myös ensimäisiä tosi ammattilaisia. Kyllä KTP on hyvä joukkue ja jalis on kunkku laji. Persut taitavaat tykätä demareiden suosimaa uppopalloa ja kuvastaakin heidän politiikkaansa. IPU kannattaa suomen urheiluliittoa, jalkapalloliittoa ja työväen liittoja varsinkin palloliittoja, johon KTP kuuluu. Joten Joten nimimerkki komea mies, vedä tumppuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

henkitoreissaan kirjoitti:

Tälle sivulle on taas kerran ilmestynyt IPUa ja sen kannattajia sekä kaikkia suomalaisia pilkkaavia kirjoitelmia. Vanhalla vallalla on keinot vähissä kun on politiikassaan täysin epäonnistunut. Kun 90% suomalaista joutuu tämän epäonnistuneen politiikan maksajaksi niin syytä onkin pelätä IPUn nousua valtapuolueeksi. IPUhan on osoittanut kerta toisensa jälkeen että se on suvereeni talouspolitiikan alalla. Todellisuudessa pitää puolueen olla täysi tonttu jos saa maan asiat sekaisin. Valitettavasti koko eduskunta on tällainen.
On erittäin säälittävää että arvovaltaansa kehuvat puolueet taas kerran ovat lähteneet loanheittoon IPUa vastaan mutta onhan se ymmärrettävää kun mitään asiallista konstia niillä ei ole enää käytettävissä. Housut tutisee koko porukalla ja hameet putoavat nilkkoihin. Kysymys ei ole maanjäristyksestä vaan pelosta hävitä vaalit rökäletappiolla.
Kun eduskunnan valta on vuosikymmeniä perustunut rankkaan korruptioon jonka suomalaiset maksavat puoluekannasta riippumatta niin miten koko eduskunnan kävisikään jos vaalit nyt olisivat tasapuoliset ja oikeat suomalaiset ryhtyisivät toimimaan IPUn riveissä rehellistä politiikkaa harjoittaen. Nyt on myös rikollisesti toimineiden puolueiden rangaistukset työn alla. Voidaanko vieläkin vapauttaa syytteistä puolueet konnineen vai otetaanko käyttöön oikeat rangaistukset?
Meillä kaikilla on sananvapaus käytettävissä mutta se ei oikeuta vanhaa valtaakaan valehtelemaan ja herjaamaan rehellisiä ipulaisia. Meidät ipulaiset tunnistaa siitä että emme ota osaa horisijoiden huuteluihin. Olemme sivistyneitä ihmisiä joita ei petetä eikä peloteta.Lisäämme painetta jatkuvasti rikollisia kohtaan. Rehellisyys maan perii.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu