VASTUUTA

Äänestetään hallitus uusiksi ja vaaditaan vastuuta puheista ja teoista. Kansan johdon on näytettävä esimerkkiä omalla käytöksellään ja kansan tehtävä voimiensa mukaan oma osansa. Jokainen on vastuussa ettei omalla välinpitämättömyydellään aiheuta kansantaloudelle turhia sairaanhoitokuluja tai lastensa pahoinvointia. Selittelyt, hyssyttely ja juonittelu on loputtava, päätetään tehdä muutos, tehdään jokainen parhaamme. Vaaditaan oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä kaikkia kohtaan.
179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että jokainen maksaisi itse omat sairaanhoitokulunsa. Lisäksi kun valtio lopettaisi lääkärikartellin tukemisen ja lääkkeiden kieltolain, niin kaikki saisivat kunnon terveydenhoitoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja oikeudenmukaisuut kirjoitti:

Äänestetään hallitus uusiksi ja vaaditaan vastuuta puheista ja teoista. Kansan johdon on näytettävä esimerkkiä omalla käytöksellään ja kansan tehtävä voimiensa mukaan oma osansa. Jokainen on vastuussa ettei omalla välinpitämättömyydellään aiheuta kansantaloudelle turhia sairaanhoitokuluja tai lastensa pahoinvointia. Selittelyt, hyssyttely ja juonittelu on loputtava, päätetään tehdä muutos, tehdään jokainen parhaamme. Vaaditaan oikeudenmukaisuutta ja inhimillisyyttä kaikkia kohtaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu