Minä näin Jeesuksen.

uskokaa mua

Tämä tapahtui viime syksynä kun olin kipeä. Olin silloin nukkumassa tai no ehkä puoliunessa mutta näin kuitenkin unta. Ja minä näin Jeesuksen. Hänen oikealla puolellaan oli tyttö ja hän nojasi hänen oikeaan olkapäähänsä. Sitten hänen vasemmalla puolellaan oli poika ja hän nojasi Jeesuksen vasempaan olkapäähän. Ne halasi Jeesusta ikäänkuin. Jeesus katsoi surullisena tai jotenkin rukoilevasti eteenpäin ja vähän ylös. Jeesus näytti väsyneelle. Sitten yht'äkkiä näin ihan siis älyttömän kirkkaan valon ja se valo ikäänkuin häikäisi Jeesuksen niin että sen silmänympärykset tummuivat. Nyt tajuankin että se valo näytti miten uupunut Jumalan poika on. Mutta sitten se valo katsoi yhtääkkiä minua ja jossain siellä kaukana valossa näin kaksi palloa ja niiden välissä oli pallojen yläpuolella niinkun sellainen viiva. Ajatelkaa vaikka silmälaseja ilman sankoja...Ajattelin niitä silmiksi mutta en nyt tiedä. Sitten minua alkoi pelottamaan se valo ja heräsin. Samalla kun heräsin niin en ollut enää kipeä ja sain sellasen tosi lämpimän olon.

Ja mä olin sillo 15. Oon poika. Osaako joku selittää miks näin tapahtui? Miks ne tyttö ja poika oli sen Jeesuksen kanssa? Mikä se valo oli? Oliko se itse Jumala?

14

1815

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mä näin viime yönä unta Thorista, siis senjälkeen kun olin edellisenä päivänä katsonut 5 osaisen sarjan aiheesta, tällä ei tietenkään ollut mitään tekemistä asian kanssa.

    • että se valo

      paljasti sen jota sinä pidit Jeesukena ja se tuli siinä valossa tummaksi, silmänympärykset ym. Jumala tahtoo sanoa sinulle että ole tarkka ettet mene mukaan vääriin liikkeisiin, jossa palvotaan toista Jeesusta, kuin mitä raamattu sanoo.
      Näin itsekin Jeesuksen kun oli ollut aika vaikeaa aikaa ja painostusta. Olin vielä hereilä, mutta nukkkumaan menossa ja siinä rukouksessa, niin näin Jeesuksen ja Hän oli täynnä iloa ja valoa, mutta kun katseli minua tuli surulliseksi ja ei sanonut mitään, vaan se näky katosi. Jeesus oli kaunis nuori mies ja sillä oli lyhyt koko parta. Jeesus istui jossakin, olin niin hämmästynyt siitä näystä, ettein osannut mitään sanoa, vaan katsoa ja se olikin aika lyhyt aika, aikä Hänellä ollut muuta asiaa, kuin näyttää että Hän on valveilla ja lähellä vaikka saatana hyökkää.

    • Unet ovat usein symbolikieltä (ei aina), ja unien kautta saa viestejä ja henkilökohtaista opetusta.

      Ehkäpä unesi on sitä symbolikieltä esittäen sitä mitä sinun sielusi puhtaasti on maskuliini-feminiini; Kristuksessa nämä ovat Hengessä Yksi niin kuin on Isä-Äiti-Jumala Hengessä Yksi. Ja Kristus Isässä (=Isä-Äiti-Jumala) Yhtä Hengessä.

      Valo, jonka näit tuntuisi edustavan Kristus-valoa.
      Täällä maisessa luonnossa emme tätä sisäistä valoa sisällämme, tietoisuudessamme, helposti koe saavuttavamme, koska tietoisuutemme on rajallinen, valo on siis kätkössä sisällämme. Olemme kuin sielumme silmillä olisi 'aurinkolasit' alemman itsen ja ylemmän Itsen välillä (tietoisuuden verho).
      Mutta kun ylösnousemme tietoisuudessa ja kun kaksi valoa kohtaavat, kun valo sisällämme kohtaa ulkoisen valon (koska niillä on yhteinen erottamaton alkuLähde) ja kun ylösnousemuksessa tajuamme tietoisuuden kohotessa sen ihmeellisen Jumalan kaikenkattavan Ykseyden aspektin, niin me voimme kokea 'niinkutsutun uskunnollisen kokemuksen' vaikka me vielä sisäisesti 'alemman itsen' pelossa yritämmekin pysyä meidän sisäisten aurinkolasien takana, joidenka takana me nimenomaan tätä kokemusta, yhtymistä todelliseen korkeampaan Itseen, meidän omaan sisäiseen kaksoisliekkiimme, välttelemme.

      Nuo kaksi valopalloa kenties kuvaavat juuri tätä sisäistä valoa (korkeampi Itse) sinussa ja ulkoista valoa alempi itse, mainen minämme, sinussa. Näiden kahden valon yhdistymistä sitten edustaa tuo kuuvaamasi 'sellainen viiva valopallojen välillä'.

      Kun on aika, niin nämä kaksi valoa yhdistyvät sisälläsi ja sinusta tulee jälleen se feminiini-maskuliini yhdessä, puhdas enkeli, joka sinä alkuperäisesti puhtaimmillasi olet
      Olet se pudistunut alkuperäinen todellinen Itse ja olet Kristuksessa, Jumalan hengessä Yksi.

      Saattoipa ne valopallot jo yhdistyäkin...elämme suurta muutoksen aikaa...sisäisen muutoksen aikaa.

      Kaikkea hyvää sinulle, koit merkittävän unen omalla kohdallasi.

      • 12+3

        viime tiistaina Airiston Pillunsilmässä.Kertoi ,että kiirettä pitää mutta tulee kyllä noutamaan omiaan ennen
        maailmanloppua ,joka on muuten ensivuonna.Jeesus käski kertoa terkkuja kaikille;että terveisiä nyt vaan.


      • asdvm

        Olette kaikki ihan sekaisin. Unet eivät kommunikoi kenenkään kanssa vaan ovat omien aivojen tuottamia. Ehkä tämä alitajunta koittaa saada yhteyttä tietoisuuteen siitä että siellä alitajunnassa on jotain jota tietoisuuteen pitäisi tuoda.

        Mistä kummasta tiedät miltä jeesus edes näytti? Kaikki kuvat hänestä ovat vain 500 vuotta hänen oletetun olemassaolonsa jälkeen piirrettyjä kuvia senlaisesta ihannejessestä. Todellisuudessahan Jeesus oli lyhythiuksinen ja naimisissa, kuuluihan se tavalliseen kasvatukseen pitää tukka lyhyenä. Naimisiinkin jouduttiin heti täysikäisyyteen päästyä. Itseasiassa Jeesuksen vaimosta ja lapsista puhutaan muiden sen ajan kirjoittaneiden teoksissa joita raamattuun päätettiin demokraattisesti olla ottamatta.

        Eli se mitä luulet nähneesi jeesukseksi jää vain luuloksi. Ainoa mikä on tosi on että näit kuumeessa puoliunessa jonkinsortin aistiharhoja.


    • Jeesus on totuus

      Minulle tuli sellainen ajatus tuosta unesta, että Jeesus on ainoa aikuiseksi ehtinyt mies, joka tuntee teini-ikäistenkin elämäntuskan ja väsymyksen ja ottaa sen itseensä, tosissaan. Olisipa nuorten vanhemmilla sellaisia vanhempia, jotka välittävät.

      Mutta Jeesus on silti Jumala Raamatun mukaan, eli Isän Jumalan Poikana jumaluuden toinen persoona. Eli vaikka Jeesus oli unessasi väsynyt, niin itse saat olla pirteä ja onnellinen. Se on Jeesuksen sovituskuoleman merkitys uskoville ihmisille tänäänkin.

    • yksin armosta

      Usein me ajattelemme, että Jeesus on meitä varten, ja näin tietysti onkin. Mutta olemmeko huomanneet, että meidät on tehty myös Jeesusta varten?

      Olen nähnyt myös samantyyppisiä juttuja, joissa Isä Jumala on ollut surullinen, tai kipeä, tai sairas. Ne ovat saaneet minut "halaamaan" tai lohduttamaan Häntä rakkaudellani. Niin uskon myös Jumalan haluavan sinun tekevän.

      Meidän rakkautemme on suuri ja arvokas asia.

    • F.K.G

      Pysyykö linssi päässä, kuin monokkeli? Kyllähän nyt sangat ja muut lasien väliset osat vaaditaan notta lasit ovat hyvät päässä. Ja kun nämä lasit ovat päässä, niin kyllähän silloin paremmin näkee kuin ilman laseja...vai kuinka? Ei toista ilman toista...tai kolmatta.

    • mustamuri

      tiedät itse parhaiten kenet näit , sanoivat muut mitä tahansa , pidä siitä kiinni , älä välitä muista . Hän vain katsoi , levossa rauhassa , ei hätää .....ei muuta

    • kukapa tietää unesi merkityksen. Ehkä se selviää vielä sinulle.

    • jonkun aikaa

      palstoilla olleena olen tullut siihen tulokseen että uskon vain Raamattuun!

      Kaiken toivoni panen Herran armoon ja pysyn tiukasti Raamatun kautta saadussa ja anon Jeesuksen nimessä ja kiitän ja kunnioitan Isää kaikesta Totuuden Hengen opetuksesta.

      Ei eksytä eikä uskota valheita!

    • Tarkennetaan

      vielä ettei loukkaantuneina tarvitse kenenkään vaeltaa että näkemykseni kyllä koskee ihan kaikkea ihmisten kautta tullutta, että sen tulee löytyä Raamatusta ja olla Totuuden Hengen mukainen.

      Mihinkään uniin eikä profetioihin eikä muihin ihmisten kautta annettuihin ei yksinkertaisesti voida vakuuttavasti uskoa, koska ei voida koetella sitä henkeä jonka kautta ne ovat saadut.

      Mitä sitten Johannes tarkoittaa opetuksellaan tästä koettelemisesta, tuleeko mennä profetian välittäneen luo kysymään "tunnustaako tuo profetian antanut henki Jeesuksen lihaan tulleeksi?" tai jos unen saa, niin miten sen hengen voi unessaan koetella.

      Tietysti itsekin uskon täysin Jeesukseen ja kaikkeen Raamatun hyvään opetukseen mutta yksinkertaisesti olen tullut siihen tulokseen ettei voida koetella luotettavasti ja jos on henkien erottamisen armolahja, niin kuinkas sen sitten koettelet. Tietysti minäkin muodostan sanomasta käsityksen onko Jumalan totuutta vai Pahan valhetta, ja näin olen saanut harjaannuttaa itseäni aika pitkäänkin, ja tämähän voi olla se armolahja, kun oikein toimii päätelmäni hengen olemuksesta. Kannattaa oppia Pietarista ja Jeesuksesta, että vaikka Pietari antoi ihan hyvältä kuulostavan ohjeen Jeesukselle tämän puhuessa Jerusalemissa kuolemisestaan, niin ei se välttämättä ole Jumalasta vaan ihminen on sellainen, jolle on hullutus ilman Pyhän Hengen opetusta Jumalan ainosyntyisen rakkaan Pojan ristiinnaulitseminen ja veri ja vesi ja Hengen vaikuttamat, joten ei eksytä.

      Hyvinkin Jeesuksen tulemuksen läheisyyden viimeinen vuosiviikko on noin 2016-2023, ollaan valmiina ja ymmärretään Ilmestyskirjassa ja muualla pyhissä kirjoituksissa annetut merkit. Kaikki ihmisten kautta saatu, josta ei ole Raamatussa ilmoitusta, kannattaa mielestäni kenties tutkia, mutta enpä panisi sille sen enempää arvoa kuitenkaan, oli sitten vaikka mistä asiasta kyse.

    • ateisti

      jeesusta ei ole olemassa piste.

      • jeesus.on.tyhmille

        Lisään vielä, että korkea kuume saa hikoamaan ja poistaa taudin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      207
      7108
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4672
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4494
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      73
      3302
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1965
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      26
      1717
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1690
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      41
      1590
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1479
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1247
    Aihe