olen parikymppinen naisenalku.. Jo ala-asteella ylimmillä luokilla rupesin jännittämään KOVASTI esityksiä..esitelmien pitoa yksin ja ryhmässä.. Luulen että se johtuu ainakin siitä että luokallani oli "tyttöjengi" joka arvosteli kovasti toisia, katsottiin päästä varpaisiin ja kuiskittiin ja sitten naurettiin yms.. Ja juuri minä olin varmaan se helppo, jota ns. voi "Kiusata". Olin kyllä kotono kova sanomaan ja mutta koulussa juuri näiden tyttöjen vuoksi olin aika ujo.. Ja itsetuntoni alkoi "madaltua"..Oli minulla yleensä joitakin kavereita joiden kanssa olin, mutta ns. "pakosta" oltiin yhdessä. Joskus kyllä yksinkin..muistan välitunteja jolloin olin yksin, ja sehän hävetti ja nolostutti.. Minä kun en halunnut olla se "Kiusattu" , se jolla ei ole kavereita. Muistan kuinka monta kertaa tulin itkien koulusta kotiin.. Yläaste ikä meni ihan hyvin, silloin mulla oli kavereita ja tuli uusiakin, mutta esiintymispelko oli jäänyt..ja se et toiset arvostelee..täytyy kyllä myöntää että itsekkin siihen sorruin, kavereiden kanssa yläasteikäisenä. yläasteen jälkeen lähdin opiskelemaan hoitoalaa..ja sieläkun piisas ryhmätöitä.. ja esityksiä ja JÄNNITTÄMINEN/ESIINTYMISPELKO oli kasvanut entisestään.. ääni värisi, punastui, kädet tärisi yms. jos piti mennä jotain esittämään. Usein yritinkin tehdä mahd. lyhyitä esityksistä..mutta ei siitäkään apua ollut, sama juttu.. viimeisenä vuotena hakeuduin lekurille, joka määräri minulle propralia. En oikein osaa sanoa onko niistä ollut apua, ehkä vähän.. Nyt olen ollut alantöissä parisenvuotta. Oma elämäni on ollut viimeisen vuoden aikana "alamäkeä" : menetin perheenjäsenen ja se onkin ollut tosi kova paikka. Myös kaverit ovat ns. kadonneet. Tai työ on vuorotyötä ja ajat menee aina ristiin niin nekin ovat pikkuhiljaa kaikonneet. Asun yksin ja olen aika yksinäinen, on minulla hyvä ystävä, mutta näemme todella harvoin nykyään.. Nyt minua on vuoden sisällä alkanut ahdistaa mm. kaupoissa, tavallisten asioiden hoitamisessa. Kaupan kassalla mm. voi ruveta punastuttamaan, kädet tärisemään yms. ja nyt käynkin kaupassa vain pakon edestä. Luulen että tämän aiheuttaa stressi..Nyt minua on ruvennut kiinnostamaan opiskelu (terkkariksi), mutta miten mä voin minnekkään kouluun mennä jos en pysty pian ees kaupas käydä?? ARGGHH.. niin vihanen itselle, mutta sille tilanteelle ei vain voi mitään, vaikka kuinka ajattelee että mitä siinä nyt on kaupassa käydä.mutta se jännitys vaan tulee, varsinkin jos on pitkät jonot, ja paljon ostoksia.. Kumminkin mistä voisin saada ongelmiini apua? Haluaisin voittaa pelkoni.. Opiskelukin kiinnostaisi todella paljon. Ja tuntuu kyllä todella naurettavaltakin jättää opiskelematta esiintymisen/pelkojen vuoksi..
voivoi..esiintymispelko.
hulluko?
3416
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
minä kyselin joskus tältä palstalta ohjeita esiintymispelkoon, kun se oli päässyt hyvin pahaksi (ääni värisi, hienoista vapinaa, ajatus katoili jne.). onnistuin voittamaan pelkoni ilman lääkkeitä, vain oman mielen harjoittamisella. tärkeintä on että yrittää jatkuvasti löytää ratkaisun, eikä piiloudu omaan kammioonsa hautumaan...
kävele paljon kaupassa ja kadulla ihmisten seassa, vaikka jonota harjoituksen vuoksi - kohtaa pelkosi ettei se kasva möröksi.
seuraava periaate toimi minulla: keskity esitykseen ja yritä unohtaa yleisö - puhu takaseinälle. lisäksi minua helpottaa se, että ajattelen esiintyväni tuntemattomille henkilöille.
Jännittämisestä ei tarvitse ottaa mörköä elämäänsä. Lääkityksellä näitä pelkoja on erittäin edullista, helppoa ja turvallista hillitä. Lääkitys ei vie KAIKKIA oireita pois, mutta laimentaa ne hallittaviksi. Ota yhteys terveyskeskukseen ja kerro tilanteestasi. Jännitys on todella yleistä (10-20% kokee sen tukalaksi väestöstä) eikä sitä tarvitse hävetä. Ei lääkäri määrää sinua psykiatrille tms. Hän määrää sinulle täysin turvallista reseptilääkettä, jota voit nauttia huomaamattomasti ennen jännittävää tilannetta. Turha jäädä pelkojensa vangiksi, rohkeasti puhelin kouraan, soitto lääkärille ja apteekin kautta hyvästit peloille! Ala nauttimaan elämästä ilman pelkoja jo tänään. Lääkitys todella tehoaa ja on helppoa!
Liiallinen jännittäminen ja sosiaalinen fobia on kovin yleinen, mutta "vaiettu" sairaus tai vakava haitta. Olen itse päälle 40-kymppinen mies, joka lukioaikana aloin vakavasti kärsiä ko. haitasta. Olen vasta aikuisiässä tajunnut, että ongelma on vähän vastaava kuin esim. anoreksia tms. syömishäiriö, paniikkihäiriö tai vastaava mikä tahansa ihmisen psykofyysisen kokonaisuuden häiriötila. Olen sittemmin huomannut, että mikä tahansa opiskelu- tai työpaikkaryhmä, jossa on n. 30 henkilöä niin n. 2-3 kärsii esiintymis- tai sosiaalisesta pelosta.
Olen aina itse ollut pärjännyt urheilussa, koulussa, työporukoissa, mutta silti kärsinyt jännittämisestä punasteluineen ja tärinöineen. Jännittäminen vaan poikkeaa muista ihmisen vaivoista, että sitä hävetään eikä tajuta, että vaiva se on vaivojen joukossa siinä kuin selkäkipukin. Olen ollut tyyppiä, että totean ongelman ja haen apua jos tarvis - lukioiässä kouluterkkari, josta terveyskeskukseen, josta mielenterveystoimiton psykiatrille - kaikki turhaa porukkaa - eivät ymmärrä asian vakavuutta, vähän ikää lisää tai propralia tuosta niin kyllä se siitä. Mutta meitä on monta eli kukkan ei ole yksin...