Kotikirjaston tietokanta-ongelma

Sattuisiko Suomi24:n käyttäjien joukossa olemaan henkilöä joka työn tai harrastuksen puolesta tuntisi kirjojen tietokonepohjaisen luetteloinnin ongelmia? Minulla on muutama tuhat teosta hyllyssä ja riittämättömien tilojen vuoksi olen luetteloinut kirjat ja niiden sijainnin. Tähän olen käyttänyt Exceliä ja homma on toiminut suhteellisen hyvin. Jokin aika sitten kyllästyin näpyttelyyn ja siihen että Excelin kenttiin ei mainitusta syystä viitsi kirjoittaa kuin tekijän, teoksen nimen ja sijainnin. Tämä ei riitä muuhun kuin kirjan etsimiseen ja palauttamiseen hyllyyn. Tästä syystä hankin BookCatin, joka ISBN-numeron avulla etsii tiedot netistä. BookCat riittää hyvin tarpeisiini varsinkin kun käyttämällä viivakoodinlukijaa voin käynnistää haun yhdellä pyyhkäisyllä. Netistä löytyy tiedot huomattavalle määrälle suomenkielistä "vakavaa" kirjallisuutta kuten SKS:n julkaisut ja osa väitöskirjoista koska BookCatin lähteissä on pohjoismaisia kirjastoja. Sen sijaan suomeksi julkaistusta fiktiosta ja käännöskirjoista tietoja löytyy hyvin harvoin, jos ollenkaan. Tästä syystä etsin ao. teokset sisältävää tietokantaa, joka hyväksyy viivakoodin hakutermiksi (ettei tarvitsisi näpytellä ISBN:oa) ja antaa hakutuloksen joka on siirrettävissä tekstitiedostona joko suoraan BookCatiin tai Accessiin josta edelleen muokkaamalla BookCatiin. BookCatin tietokanta on Access-formaatissa. BookCat on yhteensopiva myös joidenkin muiden sovellusten kanssa. Tällainen on suurin piirtein ongelmani. Yritän löytää ratkaisun jonka avulla saan teoksen tiedot mahdollisimman valmiina tekstitiedostona jonka voin siirtää suoraan tietokantaan. Tällainen systeemi täytyy olla olemassa myös suomenkielisille kirjoille ja ilmeisesti kirjastot ja kirjakaupat käyttävät sitä "ammattikäytössä". Olisi kiva kuulla miten sitä voisi käyttää menemättä esimerkiksi naimisiin kirjastonhoitajan kanssa.
32109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Pakko vastata itse siltä varalta että joku tätä tietoa tarvitsee. Luultavasti olen ratkaissut ongelman, tosin hieman eri tavalla kuin kuvittelin. Olen käyttänyt BookCatia mutta todennäköisesti suomalaisten kirjojen luettelointiongelmat ovat helpommin ratkaistavissa ilmaisen BookDB2:n avulla. Siihen voi siirtää tietoja LibraryThingistä, jossa on myös suomalaisia tietolähteitä. Kirjojen luettelointi onnistuu myös LibraryThingissä itsessään. LibraryThingissä kirjatietoja voi hakea myös viivakoodin avulla.

Äänestä
  • Nämä systeemien nimet ovat melkein hepreaa minulle. Ainoa, mitä itse ajattelin on se, että viivakoodihan on käytännössä ISBN ja sillä voi hakea ja Fennicasta löytyvät kaikkien suomalaisten kirjojen tiedot.

    Ilmeisesti kuitenkin löysit hyvän systeemin. Olen kuullut, että ihmiset hankkivat maksullista tilaa luetteloidakseen omat kirjansa ilmeisesti juuri tuonne LibraryThingiin ja sieltä löytyy valmiita tietoja.

    Äänestä

  • Hannannannannaa kirjoitti:

    Nämä systeemien nimet ovat melkein hepreaa minulle. Ainoa, mitä itse ajattelin on se, että viivakoodihan on käytännössä ISBN ja sillä voi hakea ja Fennicasta löytyvät kaikkien suomalaisten kirjojen tiedot.

    Ilmeisesti kuitenkin löysit hyvän systeemin. Olen kuullut, että ihmiset hankkivat maksullista tilaa luetteloidakseen omat kirjansa ilmeisesti juuri tuonne LibraryThingiin ja sieltä löytyy valmiita tietoja.

    Kiitos vastauksesta. LibraryThingistä tosiaan löytyy tiedot viivakoodin avulla. Se on eri muotoinen kuin ISBN minkä huomaa kun yrittää löytää viivakoodilla tietoja Helmetistä tai Helkasta. Mutta ongelma ratkesi ja hyvin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bookloveri kirjoitti:

Sattuisiko Suomi24:n käyttäjien joukossa olemaan henkilöä joka työn tai harrastuksen puolesta tuntisi kirjojen tietokonepohjaisen luetteloinnin ongelmia? Minulla on muutama tuhat teosta hyllyssä ja riittämättömien tilojen vuoksi olen luetteloinut kirjat ja niiden sijainnin. Tähän olen käyttänyt Exceliä ja homma on toiminut suhteellisen hyvin. Jokin aika sitten kyllästyin näpyttelyyn ja siihen että Excelin kenttiin ei mainitusta syystä viitsi kirjoittaa kuin tekijän, teoksen nimen ja sijainnin. Tämä ei riitä muuhun kuin kirjan etsimiseen ja palauttamiseen hyllyyn. Tästä syystä hankin BookCatin, joka ISBN-numeron avulla etsii tiedot netistä. BookCat riittää hyvin tarpeisiini varsinkin kun käyttämällä viivakoodinlukijaa voin käynnistää haun yhdellä pyyhkäisyllä. Netistä löytyy tiedot huomattavalle määrälle suomenkielistä "vakavaa" kirjallisuutta kuten SKS:n julkaisut ja osa väitöskirjoista koska BookCatin lähteissä on pohjoismaisia kirjastoja. Sen sijaan suomeksi julkaistusta fiktiosta ja käännöskirjoista tietoja löytyy hyvin harvoin, jos ollenkaan. Tästä syystä etsin ao. teokset sisältävää tietokantaa, joka hyväksyy viivakoodin hakutermiksi (ettei tarvitsisi näpytellä ISBN:oa) ja antaa hakutuloksen joka on siirrettävissä tekstitiedostona joko suoraan BookCatiin tai Accessiin josta edelleen muokkaamalla BookCatiin. BookCatin tietokanta on Access-formaatissa. BookCat on yhteensopiva myös joidenkin muiden sovellusten kanssa. Tällainen on suurin piirtein ongelmani. Yritän löytää ratkaisun jonka avulla saan teoksen tiedot mahdollisimman valmiina tekstitiedostona jonka voin siirtää suoraan tietokantaan. Tällainen systeemi täytyy olla olemassa myös suomenkielisille kirjoille ja ilmeisesti kirjastot ja kirjakaupat käyttävät sitä "ammattikäytössä". Olisi kiva kuulla miten sitä voisi käyttää menemättä esimerkiksi naimisiin kirjastonhoitajan kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu