Minusta

nyt pitäisi panna ns. jäitä hattuun, ja jättää koko SAK/demarimafian "sodanlietsominen" omaan alhaiseen arvoonsa.

Nyt ne hehkutttavat Kiviniemestä uutta Keskustan puheenjohtajaa, vaikka järkisyiden perusteella ainoa mahdollinen oikea ratkaisu on Paavo Väyrynen.

Tietenkin Matti Vanhanen olisi ylivoimaisesti paras ollut, jos olisi jatkanut.
Syynkin kyllä ymmärrän, koska nyt julkisuudessa esillä ollut SAK/demarimafian punamedian avulla suorittama painostus on vain pieni osa siitä, mitä he ovat todellisuudessa harjoittaneet.

Jos Kivinemestä tulee puheenjohtaja, niin minun äänestykseni jää ainutkertaiseksi keskustassa, kos nytkin äänestän sitä ensimmäistä kertaa, ja vain siksi, että SAK/demarimafia pysyisi oppositiossa.
En minä Keskustaa siksi äänestä viimeistä kertaa nytkään, että olisi minulle vastenmieleinen puolue nyt, eikä jatkossakaan, vaan sen takia kerroin noin, koska olin jo lopettamaisillani äänestämisen kokonaan.
Syy tuohon lopettamiseen, on yksinkertaisesti se, että SAK/demarimafia venäläisjohtoisena näkyy tekevän ihan mitä lystää, laista ja vaalituloksista riippumatta.
Turhia ovat mitkään ihmisoikeissopimukset. ym:t, kun SAK/demarimafialle ne ovat vain vessapaperin arvoisia.
Nytkin on yhteiskuntaterrorismia harjoittaneet koko vaalien jälkeisen ajan.
Tai jatkuvastihan he sitä harrastavat, mutta nyt se näkyy räikeänpänä, kun se ei ole hallituksen päätöksiin verhottua köyhän kusetusta.
Nytkin syy on kyllä hallituksessa, mutta nyt hallitusta syyttäen.

Menikö idioottidemareille perille, vai Suomennanko?
Eli olivatpa demarit sitten hallituksessa tai oppositiossa, nin sama on päämääränsä, eli köyhyyden ja työttömyyden lisääminen, ja köyhien kusettaminen rikkaiden hyväksi.


Keskustan olisikin päästävä Jarmo Korhosesta eroon, jos hän on tuon Yli-Saunamäen päästänyt suorittamaan varainhankintoja.


Lopuksi vielä haluan leikitellä sellaisella ajatuksella, että onhan tuo aivan sama, vaikka Kiviniemi valittaisiinkin, niin olishan se Vanhaselle samanlainen luopuminen puheenjohtajuudesta, kuin oli alkukin.
Eli otti nuijan naiselta, ja naiselle sen myöskin luovutti.

Ps. Kyllä Keskustan kannatus nousee vaalipäivän iltana, kuten aina. Nuo gallubit ovat täyttä huuhaata.
Niillä voi pyyhkiä peräpäänsä, kuten SAK/demarimafia tekee ihmisoikeus- ja työmarkkinasopimuksilla.
13146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

jutska pois.
Kun SAK/demarimafia pakkonaitttaa syksyllä Vasemmistoliiton, ja SDP:n Suomen demokraattiseksi puolueeksi, mikä on jo nimensrä asti valheellinen, niin silloin viimeistään Keskusta alkaa heräämään vaalitodellisuuteen.
Eli kannatus nousee vaali-iltana jälleen korkeimmaksi.

Jungnerista tulee paheenjohtaja ensisyksynä, Venäjän suurena juhlapäivänä kun puoluuet pakkonaitetaan.
Tenniläkin hilluu nyt kuin Heinäeero, koska tietää, että joutuu astumaan harppauksen äärioikealle.
Siellähän ne ovat virekkäin olleet tähänkin asti, jos puoleet pannaan ympyräasteikolle.

Ei ollut Jutan pesti pitkäaikainen, mutta suunniteltu se oli. Jungnerikin tiesi, että puolueessa on hänelle johtopaikka valmiina, jos ja kun ylestä lempataan pihalle, ennenkuin vallankaappaus on saatu toteutettua.

Kaikkensa Jungner yriti keskustan mustamaalaamiseksi, ja köyhien köyhdyttämiseksi rikkaiden orjatyövoimaksi mutta aika loppui kesken.
Kun tuon hoilauksen; Työn orjat sorronyöstä nouskaa,....ottaa Keskustan, tai jopa KOKOOMUKSEN käyttöön, niin se ei kuulosta niin irvokkaalta ihmispilkalta, mitä se on valheella elävien demareiden hoilattavana.

Äänestä

Olethan itse rikas, jolla on maita ja manttaaleja, akateemiset tutkinnot ja upseerin arvot, lehtiin ja televisioon haastatelllaan ja elokuvakin on tehty.

Olethan kepulainen, siis porvari, ja porvari on tietysti rikas. Rupea siis kannattamaan demareita, jos ne rikkaista parhaiten huolehtivat.

Äänestä
  • ......ehdottaa tuolle ääliölle ihan samaa mutta tuskin tuo mitään ymmärtäisi??

    Veikkaan että oikeasti on kyse tyypistä jolle ei muinoin oikein ole työt oikein maittaneet ja nyt on sangen ikävää ja eläke pieni. Muistaakseni sama tyyppi jauhoi ylen rahoituksesta pari kuukautta kun ehdoteltiin kaikille tasapuolista mediamaksua ja näin ollen ei kukaan voisi maksusta laistaa?

    Äänestä

  • No, ei tuo oikein kirjoitustaidossa näy...

    Äänestä

  • Sinä tuskin olet pärjännyt muussa kuin siinä että olet sonnicontrolmannisen (ellet ole sama tyyppi) jälkeen palstan deletoiduin kirjoittaja.....

    Äänestä

  • 8 kirjoitti:

    No, ei tuo oikein kirjoitustaidossa näy...

    Etkö ole kuullut, että moni on seonnut opiskelupaineissaan. Niin tuokin. Kun häneltä jäi lapsena peruskoulu kesken isästään johtuvien traumojen takia, hän yritti suorittaa sen aikuisena iltakursseilla. Mutta se otti liian lujille ja pää hajosi ennen kirjoitustaidon oppimista.

    Voi, voi kun hänestä olisi voinut tulla ihan hyvä turpeenkääntäjä ilman peruskouluakin, mutta nyt hän ei pysty siihenkään. Mutta kyllä hän kepulaiseksi kelpaa, siihen ei vaadita kirjoitustaitoa enempää kuin järkeäkään.

    Äänestä

  • 8 kirjoitti:

    No, ei tuo oikein kirjoitustaidossa näy...

    Sinähän tuon huomasit, ja ensimmäisenä oivalsit!!! Olet aivan oikeassa, olenkin vain koulujakäymätön demari!
    Onnitteluni!!!
    Tosiaankaan en ole käynyt mitään kouluja. Varsinkaan en peruskoulua. Apukouluunkin olin jo ollut liian vanha, kun vihdoinkin aloin pääsemäään L.n päälle.
    Mutta olinhan minä nuorissa kotkissa kerran kasaamassa liidokkia!
    Ei oikein sekään maistanut, kun siellä olis pitänyt heti liittyä johonkin pioneereihin, ja työväentalon räyhäjengiin.
    Niinpä rakentelin niitä sitten kotona erään lentäjän ohjauksessa, sikälimikäli apua tarvin.
    Joo sitten minä kävin armeijan jo kutsonnoissa.
    Sanoivat minun olevan niin huonokuntoinen, ja siksi toisekseen, olisi hyvä, jos osaisi edes nimensä kirjoittaa.
    No helkutti, sanoin minä, miten minä olisin päässyt lihomaan, kun olen koko alkuelämäni ollut vain jätteiden varassa. niin ja missäpä minä olisin voinut oppini saada, kun olin apukouluunkin liian vanha.
    niin ja siksi toisekseen, olen kuullut, että lehdessä oli lukenut, että teillä on siellä joku Rautavaaralainenkin, olikohan peräti ihan mustalainen, tai ainakin jotakin sinnepäin.

    No, sitten ne meinas heltyä, että tottakai sinut täytyy armeijjaan saada, onhan heillä siellä jopa aliupseerinksi nousseita kansakoulupohjaisia, että eiköhän sinustakin kuitenkin sotamiehen arvoinen voida saada aikaiseksi.
    Minä sanoin, että minä en halua miksikään sotamieheksi, minä haluan uppseeriksi jos minut sinne kerran viedään.
    Ei kuulema ollut kukaan muukaan koulujakäymätön upseeriksi noussut, vaikka heillä onkin tällä hetkellä yksi itkemällä oikein halunnut sellaiseksi. Raukin se sai käytyä, ja ja sitten itki itsensä jäämään armeijjan elätettäväksi, joten kiintiö on tällähetkellä täynnä.
    Pukekaahan nyt vain päällenne ja menkää kotiin, ilmoitamme sitten kun tuo edellinen upseeri on saatu eläkkeelle.
    No eipä ole ilmoitusta kuulunut. Eli ruununraakkihan minä.

    Kerro mitä muuta minä olen, jotta voin myöntää nekin todeksi.

    Äänestä

  • Nekö estivät, ettei oppi mennut päähäsi peruskoulua iltakouluna yrittäessäsi? Haasta ne oikeuteen kirjaviisaan älykön urasi turmelemisesta.

    Olet sinä säälittävä olento. Mutta olet löytänyt lahjoillesi sopivan poliittisen kodin ja olet varmaan ihan hyvä kepulainen ;D

    Äänestä

veistele siita ns. jaasta anustappi itselles ja tunge se sinne mihin ei paiva paista.

Äänestä

Eikö lääkäri auttanutkaan sinua tuon SAK/demarimafian kanssa? Taisit jättää käynnin väliin, kun vieläkin noin päättömiä päästelet.

Gallupit kertovat totuuden ja kepun kohdalla jatkuva putoaminen on enemmän kuin totta. 18,6 % on kepun tätä paivää ja alemmas vain menee. Vielä muutama viikko ja kepun kannatus on enää vain 10 % . Tuolla miehityksellä ei parempaan pysytytä.

Äänestä

syöttiläspuolueen nykyisten johtajien päälle, vaikka jalka olisi kuinka kipeä, tai Syöttiläsmaakunnan entinen suurin kepulaistoimaja, nykyinen Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen ei muistaisi mitään edes siitä missä ja miten KSM on perustettu ja menisi perunakellariin useammaksi kuukaudeksi.

Matti Vanhasen itselleen jakamat tuet Nuorisosäätiöstä ja "Rahantekokone", johon Markku Kauppinen antoi rehellisten työntekijöiden eläkerahoja 30 miljoonaa euroa ja Vanhanen ja Korhonen kierrättivät tätä suurta pottia kovan luokan talousrikollisten ja Rovaniemen kaupunginjohtajan Mauri Gardin kautta, siten että KMS:n suuret rahoittajat saivat ja saavat erittäin suuren taloudellisen hyödyn. Tämä on syöttiläspuolueen rehellisyyttä, siis täyttä rosvousta. Eläkerahat kovanluokan talousrikollisten käsiin ja Syölliläspaskanaamapuolue saa hyödyn joka käänteessä.

No ei hätää kyllä syöttiläspaskanaamalehdet kertovat kuka on syyllinen. Ilkka antoi esimakua, Tapani Kansa on syyllinen NovaGrou on ostanut lippuja hänen konsertiinsa. Kyllä syöttiläspaskanaamat osaa. Onneksi heillä on niin tyhmä ja vähän kouluja käynyt asiakaskunta, ettei missään. Paskanaamojen Ilkka on Syöttiläsmaakunnan Totuuden Torvi... lisää tukea kyllä Syöttlläsmaakunnassa uhota osataan... työnteko onkin sitten vähän niin ja näin..

Äänestä
  • Taitaa miestä vähän turhaumaan häpättää.
    Taitaa Kapi ottaa kierrroksia, naama punaisena (viinasta ja kiihtymyksestä) ja verisuonet koholla!

    Äänestä

  • Tökköuatra kirjoitti:

    Taitaa miestä vähän turhaumaan häpättää.
    Taitaa Kapi ottaa kierrroksia, naama punaisena (viinasta ja kiihtymyksestä) ja verisuonet koholla!

    kepuänkyröillä, naama ei punota vaikka sivelisi kaksinkertaisen määrän ihmisulostetta tähän turpeaan turpaan, joka jo olemassa olollaan viestittää suurta tyhmyyttä ja ankaraa uhoamista, työhulluus ei ole ollut meidän syöttiläiden vitsauksia koskaan. "Me puhumme niin totta kuin voimme" sanoo meidän suuri idollimme paskanaama-akka täältä Syöttiläsmaakunnasta.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kepun kapu evp kirjoitti:

nyt pitäisi panna ns. jäitä hattuun, ja jättää koko SAK/demarimafian "sodanlietsominen" omaan alhaiseen arvoonsa.

Nyt ne hehkutttavat Kiviniemestä uutta Keskustan puheenjohtajaa, vaikka järkisyiden perusteella ainoa mahdollinen oikea ratkaisu on Paavo Väyrynen.

Tietenkin Matti Vanhanen olisi ylivoimaisesti paras ollut, jos olisi jatkanut.
Syynkin kyllä ymmärrän, koska nyt julkisuudessa esillä ollut SAK/demarimafian punamedian avulla suorittama painostus on vain pieni osa siitä, mitä he ovat todellisuudessa harjoittaneet.

Jos Kivinemestä tulee puheenjohtaja, niin minun äänestykseni jää ainutkertaiseksi keskustassa, kos nytkin äänestän sitä ensimmäistä kertaa, ja vain siksi, että SAK/demarimafia pysyisi oppositiossa.
En minä Keskustaa siksi äänestä viimeistä kertaa nytkään, että olisi minulle vastenmieleinen puolue nyt, eikä jatkossakaan, vaan sen takia kerroin noin, koska olin jo lopettamaisillani äänestämisen kokonaan.
Syy tuohon lopettamiseen, on yksinkertaisesti se, että SAK/demarimafia venäläisjohtoisena näkyy tekevän ihan mitä lystää, laista ja vaalituloksista riippumatta.
Turhia ovat mitkään ihmisoikeissopimukset. ym:t, kun SAK/demarimafialle ne ovat vain vessapaperin arvoisia.
Nytkin on yhteiskuntaterrorismia harjoittaneet koko vaalien jälkeisen ajan.
Tai jatkuvastihan he sitä harrastavat, mutta nyt se näkyy räikeänpänä, kun se ei ole hallituksen päätöksiin verhottua köyhän kusetusta.
Nytkin syy on kyllä hallituksessa, mutta nyt hallitusta syyttäen.

Menikö idioottidemareille perille, vai Suomennanko?
Eli olivatpa demarit sitten hallituksessa tai oppositiossa, nin sama on päämääränsä, eli köyhyyden ja työttömyyden lisääminen, ja köyhien kusettaminen rikkaiden hyväksi.


Keskustan olisikin päästävä Jarmo Korhosesta eroon, jos hän on tuon Yli-Saunamäen päästänyt suorittamaan varainhankintoja.


Lopuksi vielä haluan leikitellä sellaisella ajatuksella, että onhan tuo aivan sama, vaikka Kiviniemi valittaisiinkin, niin olishan se Vanhaselle samanlainen luopuminen puheenjohtajuudesta, kuin oli alkukin.
Eli otti nuijan naiselta, ja naiselle sen myöskin luovutti.

Ps. Kyllä Keskustan kannatus nousee vaalipäivän iltana, kuten aina. Nuo gallubit ovat täyttä huuhaata.
Niillä voi pyyhkiä peräpäänsä, kuten SAK/demarimafia tekee ihmisoikeus- ja työmarkkinasopimuksilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu