Mellerin tuhla-Islanti

sosialistinen pedonm

katsoin eilen Mellerin saarnaa. Islannista on lähtenyt nyt tuhkan mukana kaaos. Tuhkassa Melelr nähnyt paholaisen irvistelevän. Tämän on yhtedesä eurooppalaiseen kaaokseen Kreukka ja muu etelä-Eurooppa.

Meller sanoi että kohta kaikilta katoaa pankkitalletukset (oneksi ei ole), sitten tulee sosialistinen valuutta.

Naapurini on odottanut jo 10 kertaa mellerin maailmanloppua.

7

532

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimimerkki Simbad on

      uskoo mörköihin. Mutta lapsellinen käsitys maailmasta on hänellä kaiken kaikkiaan, lapsellinen ja kolossaalisen omahyväinen.

    • pettymys tulee

      maailman loppua niin tuuliin ja pilviin eivät lähde ennen pedonvainoja. Mellerille ei ole vielä edes selvinnyt kuka on peto ja antikristus ja mikä on pedonmerkki. Saas nähdä mitenkä ilme muuttuu kun ei tapahdu tuuliin ja pilviin menoa niinkuin kuvittelevat.

      • täytyy sanoa

        että on hällä kuitenkin kovasti uskollinen kannattajajoukko, että saattaa monella olla juuri siksi kademieli, verrattuna omiin rahkeisiin.Ei tuollaista toimintaa ilman pyöritetä ja kai hän itselleenkin jonkun pienen korvauksen elannokseen erottaa, kaikenlaisseta raskaasta matkustelusta ja muusta. Onhan hän jo varsin iäkäs mies ja varmaan saattaa silloin tällöin mielessä vilahtaa pysytellä kotosalla, lähtemättä minnekkään.
        Ei kait sillä ole väliä miten Jeesusta Kristusta julistetaan, kunhan vain julistetaan???? Kertoohan Paavali, meidän pakanain apostoli:
        15 Muutamat tosin julistavat Kristusta kateudestakin ja riidan halusta, mutta toiset hyvässä tarkoituksessa:
        16 nämä tekevät sitä rakkaudesta, koska tietävät, että minut on pantu evankeliumia puolustamaan,
        17 nuo toiset taas julistavat Kristusta itsekkyydestä, epäpuhtaalla mielellä, luullen tuottavansa minulle murhetta kahleissani.
        18 Vaan mitäpä tuosta, kunhan Kristusta vain tavalla tai toisella julistetaan, joko näön vuoksi tai totuudessa! Ja siitä minä iloitsen, ja olen vastakin iloitseva.

        Ja se on sanottava, ainakin minun,vaikken hänen "faninsa"olekkaan, että kyllä Melleri on julistanut Kristusta enemmän kuin minä.
        Entä sinä, pääsetkö edes tasoihin hänen kanssaan?


      • pkmvfdrt

        ja kovasti se olisi liittoutunut Eu.uun pressan kanssa.Näin ainakin vapaissa suunnissa-90 luvulla paljon puhuttiin ja rohvetoitiin.


    • olen...

      odottanut Mellerin lupaamaa maailmanloppua 40 vuotta. Niin kauan hän on julistanut, että se tulee pian. Odotan yhä, sillä Meller ei voi erehtyä.

    • R.yssä

      etteivät Melleri jä hänen kaltaisensa 'prophveetat' sitten tienneet ennen Islannin tulivuorenpurkauta, että sellainen tulivuorenpurkaus on tulossa, vaan nyt jälkeenpäin puhua lorsotetaan asiasta.

      Kaikenlaisia prophveettoja tekin pöljät uskotte ja seuraatte.

    • åpoiuyyt

      Mellerillä non ennustukset joka viikolle.En ole kuullut kenenkään koskaan huomannee että yksikään hänen ennusteluistaan olisi toteutunut.Hänestä voisi tulla hyvä Apu-lehden horoskooppi toimittaja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      31
      5992
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3623
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3562
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      26
      3417
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3026
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2727
    7. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      45
      2525
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      22
      2419
    9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      121
      2392
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2215
    Aihe