Mistä ihan oikeesti viisikymppinen nainen, nuorekas, fiksu, rauhallinen ja itsestään myös ulkoisesti huolta pitävä, voi enää löytää miesseuraa?? Minussa kun ei pitäisi olla mitään vikaa! Olen vain "erilainen nuori", kun olen fyysisesti tämän ikäinen.
Ei loppuelämää yksin!
on se niin väärin
7685
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
että elän koko loppuelämäni yksin. Olen vain menettänyt luottamukseni kaikkiin muihin ihmisiin ja tullut useasti petetyksi, joten on parempi vain elää yksin. Ei ainakaan tule petetyksi. Eikä ole pelkoa että kukaan alkaisi suremaan kun aika joskus jättää...
"Hei älä vielä luovuta
Kaikella on hintansa
Mut mikään ei oo vielä mahdotonta
Luodinkestävää sydäntä ei oo vielä keksittykään
Turha pelätä laukausta,
Sillä yksinäisyys saman reiän nakertaa"
..ainakaan noin nuorena kannata vielä luovuttaa! Tuossa iässä on kaikki ihanat kokemukset vielä edessä. Vaikka tuntuukin joskus vaikealta, älä sano "ei koskaan". Nyt nimittäin puhuu kokemuksen syvä rintaääni, joka ei kaikesta huolimatta aio itsekkään antaa periksi yksinäisyydelle. Vielä on kesää jäljellä... Tsemppiä Sinun elämääsi ja kauniita elämyksiä!
taitaa olla liian myöhäistä. Olen jo 5 vuotta ollut pelkästään yksin ja sen verran erakoitunut etten ole ns. sosiaalinen samalla lailla kuten muut ihmiset, eli esim. jos käyn kaupassa, ostan pakolliset ostokset ja äkkiä pois, missään ei tule käytyä koska en ole sen tyyppinen että esim. baareissa kävisin ym. Mun isoin ongelma on ehkä se että ne vanhat ystävät jotka kerran jo pettivät, haukkuivat ja ajoivat minut syrjäytyneeksi yrittävät väkinäisesti tervehtiä jos törmätään. En itse halua tervehtiä heitä, haluan heistä eroon, koska heidän näkeminen repii kaikki menneisyyden haavat auki eikä oloni ole yhtään hyvä. Olen huomannut että kotiseutuni on liian ahtaaksi käynyt paikka, kuten koko Varsinais-Suomi, joten olisi päästävä pois... Ongelma on että olen sidottu perheen vuoksi taloudellisesti kotiini. Olen siksi menettänyt tulevaisuuteni. Minulla oli vielä ylä-asteen lopussa hyvät tulevaisuuden näkymät, mutta sitten alkoi sukulaisten itsekkyys ja minun alasajo. Olisin helposti saanut hyvän todistuksen lukiosta ja pärjännyt varmasti yliopistossa etenkin yhteiskuntaopillisissa suuntautumuksissa, mutta sukulaisten pitää vain saada joka saatanan kerta tahtonsa läpi. En voi sille mitään. Olen sidottu taloudellisesti. Periaatteessa en ole, mutta kuka ostaa omakotitalon jossa jollain sukulaisista on ikuinen asumisoikeus eikä tämän tarvitse osallistua mihinkään talon kustannuksiin? Mulla on tämä tilanne. Olen pitkään ollut kuntoutuksella ja kaikki rahat menevät talon kustannuksiin. Eikä enää ole hyötyä opiskelusta. Minä en kykene fyysisten ominaisuuksieni vuoksi tehdastyöhön tai jatkuvaan fyysiseen rasitukseen. Toimisto-tyyppiset hommat olisi ainoa vaihtoehto sekä maanviljely ja tämän kaltaiset kausiluonteiset alat, joissa se rasituskuorma jää lyhyeksi. Mulla on lääkärin lausunnot noista ja tutkittu ettei tehdastyö sovi mulle, voin saada paniikkikohtauksia liiasta kiireestä ja painostuksesta, joka on tullut ihan perheen vuoksi. Olen yrittänyt opiskellakin, jos olisin mennyt lukioon heti ylä-asteen jälkeen, olisi asiat toisin miten ovat nyt. Mutta perhe ei hyväksynyt lukioa. Kuitenkin menin viime syksynä lukioon 3 vuoden opiskelutauon jälkeen, mutta keskytin sen kuukauden opiskelun jälkeen. Kaikki peruskoulun opit oli jo ns. menneet tuoreesta muistista, Ruotsista en muistanut mitään enkä muistanut mihin eri luokkiin eri sanat kuului äidinkielessä. Mutta Lukio oli ainoa koulu peruskoulun jälkeen jossa olin viipynyt viikkoa kauemmin. Peruskoulun jälkeen päädyin väärään kouluun. Siellä oli kaikki peruskoulun paskamaisimmat "oppilastoverit", jolloin aloin saamaan paniikkikohtauksia. Olin siinä puljussa 2 päivää. Seuraava paikka olisi ollut sisäoppilaitos, muttei se sopinut perheelle. Jonkun täytyy olla haukuttavana. Siksi mulla on niin huonot kokemukset perheestä enkä halua omaa perhettä, koska perhe ahdistaa minua. Olen ehkä yksinäinen, mutten halua olla tekemisissä vanhojen kavereiden kanssa. Mutten pääse pakoonkaan. En ehkä halua olla perheenkään kanssa tekemisissä, osa heistä on varsin itsekeskeisiä, osa ei. Mutta tämä on ollut viime ajat vallitseva tilanne, joten tällaisena se kai myös jatkuu. Jos joku kuulee mitä aion alkaa opiskelemaan, se terrorisoidaan välittömästi. Opiskelemaan pääsen kyllä, todistuksen keskiarvo on 8. Se ei siis ole este. Oma terveys ja kyvykkyys ja sopivien alojen suppea määrä on este. Koska se suppea alamäärä vaatii joko paljon rahaa tai velkaa, jolla mennään konkurssiin, tai hyvän koulutuksen, jollaiseen mulla ei enää ole mahdollisuuksia. Voin ihan rimaa hipoen saada heikot arvosanat, mutten niillä taas saa töitä. Joten olen hyväksynyt vaihtoehdoista väistämättömän.
miettii täällä vähän alta nelikymppinen nainen. Olen jo alkanut totutella ajatukseen, että joudun elämään loppuelämän yksin.
Minäkin olen kohta viisikymppinen nainen.. samalainen kuin Sinäkin, itsestäni huolta pitävä. Olen löytänyt muutama vuosi sitten itselleni miehen jota rakastan.
Ei koskaan voi tietää milloin kohtalo johdattaa toisen luo..
Älä jää kotiin odottamaan tilaisuutta, siellä sitä ei varmasti tule, vaan nauti elämästäsi vapaana ja villinä, ole ja mene ystävien kanssa, ..kyllä se vielä kohdalle sattuu, ihan varmasti !!
Jos takanasi on useita yksinäisiä vuosia eikä esim. lapsia niin ala vaan sopeutumaan siihen että vietä myös loppuelämäsi yksin. Jos et muuta erästä asiaa etkä ole toivottoman ruma.
Tuossa iässä ei enää ihmeitä tapahdu, sinussa on joku sellainen vika jota ei voi määritellä.
Mä oon itse vm -62 mies ja oon ihan samanlaisessa tilanteessa, mulla tosin on 14 vee aivan ihana tytär. Ihmettelen sitä että kun olen fiksu, siisti, timmissä kunnossa (ei reppumahaa vaan lihaksia) eikä kasvoiltakaan "pahan näköinen", varallisuus ok, löytyy huumorintajua ja kärsivällisyyttä, ei juoppo eikä räyhää kännissä eikä hakkaa eikä hauku naisia riidankaan aikana... mutta munssa on joku sellainen tekijä joka tekee minut todella huonosti lähestyttävksi, kylmän oloiseksi.
Niin että se sinullakin. Munsta vaan tuntuu että sulla olisi silti paremmat mahikset kuin mulla kun alat vaan käymään tansseissa yms ja jaat toosaa vähän helpommin ja auliimmin kuin tähän asti. Se on se asia mikä pitää muuttaa. Ennemmin tai myöhemmin löytyy joku joka pitää sinustakin.