Rypäleraskaus??auttakaa!

Otan osaa... Ikävä tosiasia on se, että osa raskauksista menee kesken, sille ei vain voi mitään.

En ole kokenut rypäleraskautta, joten minusta ei taida vertaistukeen olla, mutta etteköhän tekin vielä oman nyytin saa turvallisesti luoksenne. Joku päivä :) Sitten vain seuraavan raskauden aikana tyttöystäväsi on tiukemmassa tarkkailussa.

Käypä lukemassa tuolta tietoa rypäleraskaudesta: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00648

Ikävä asia tuo rypäleraskaus, itse koin sen huhtikuussa 2010.

Itselläni alkoi aivan järjettömän pahalla ololla. Makasin kaiket päivät ja oksensin, en loppujen lopuksi päässyt edes sängystä yksin vessaan, vaan miesystäväni joutui minut sinne kantamaan. Ajattelin vaan, että tämähän kuuluu alkuraskauteen, pahaa oloa on ollu suurimmalla osalla raskaan olevista ja yritin vaan kestää oloa. Sitten menin niin huonoon kuntoon, että jalat eivät enää pitäneet ja jouduin päivystykseen suoraan tiputukseen. Kotiuduin saman iltana ja olo oli jo sen verran parempi että pystyin vähän syömään. Kahden päivän päästä uudestaan tiputukseen kun olo vaan paheni. Raskaushormoni otettiin verestä ja lääkäri kovasti ihmetteli kun se oli niin korkea siinä vaiheessa raskautta (hcg 175 000 ja raskausviikkoja silloin 10) mutta ei sen kummemmin puuttunut asiaan. Ja taas kotiin tiputuksen jälkeen ja sanottiin vaan että kyllä se siitä jossain vaiheessa helpottaa, viimeistään synnytykseen. Kahden päivän päästä, vappuaattona, makasin taas keskellä yötä sairaalassa tipassa ja siinä kohtaa ajattelin että nyt ei kyllä kaikki oo kunnossa, mutta kukaan ei vieläkään tehnyt asialle mitään vaikka yritin sanoa, että ei tämä nyt normaalia ole. Sanottiin vaan että koita kestää, sieltä on luultavasti kaksoset tulossa kun voit noin pahoin. Ja taas lähetettiin kotiin.

Seuraavalla viikolla pääsin onneksi neuvolalääkärin luo ja hän lähetti saman tien naistentautien polille. Siellä sitten ultrattiin ja sanottiin tylysti, että sulla on rypäleraskaus, otetaan osastolle ja seuraavana päivänä kaavitaan. Siinä vaiheessa hcg oli jo yli 650 000. En ollut koko sairaudesta koskaan kuullutkaan, eikä kukaan mitään kertonut, siinä sitä sitten oltiin, sairaalassa pahoinvoivana ja täysin tietämättömänä että mitä ihmettä tässä nyt oikein tapahtuu.

Seuraavana aamuna sitten osaston lääkäri tuli kertomaan että mistä on kyse ja että kaavinta pitää tehdä mahdollisimman pian. Saman iltapäivänä sitten nukutuksessa kaavittiin ja jäin vielä sairaalaan tarkkailuun. Koska olin menettänyt kaavinnassa niin paljon verta, että hemoglobiini laski alle 90 jouduin vielä kaiken lisäksi verensiirtoon ja jouduin olemaan vielä pari päivää lisää sairaalassa. Siitä sitten alkoi toipuminen...

Koko tapahtunut tuntui aivan uskomattomalta kun pääsin kotiin, istuin vaan sohvalla enkä pystynyt puhumaan koko asiasta. Yritin vaan tunkea sen niin syvälle mieleni perukoille etten vahingossakaan ajattelisi koko asiaa. Niin pahalta tuntui.

Kerran viikossa olen käynyt verikokeissa ja tarkkaan seurataan että hcg varmasti laskee miinuksen puolelle (alle5). Hyvin on mennyt tähän asti ja tänään sain kuulla että tällä viikolla hcg on enää 19. Vielä siis ainakin ensi viikolla verikokeisiin ja sitten kun ollaan päästy miinuksen puolelle niin alkaa puolen vuoden raskauskielto. Eli olen kyllä aika helpolla päässyt, kun en tarvinnut sytostaatteja, mutta rankkaa on siltikin ollut. Eikä se kaikilla syöväksi asti muutu.

Siitä on nyt kaksi kuukautta kun kaikki tuo tapahtui ja nyt alkaa elämä voittamaan. Syksyllä alkaa opiskelut, ajattelin pitää itseni oikein kiireisenä niin tuo puolen vuoden raskauskielto ei tunnu ollenkaan pahalta. Nyt vaan nokka kohti tulevaisuutta, tapahtuneelle kun ei voi yhtään mitään ja se sattuu kohdalle jos sattuu. Uutta yrittämään vaan heti kun lupa tulee. Ja se uusi raskaus alkaa sitten kun on sen aika. Ei sitä kannata jäädä turhaan murehtimaan. Jo se pelkkä murehtiminen siitä, että voiko uudestaan enää raskautua voi aiheuttaa sen, että ei raskaus alkaan.

Nyt vaan nauttimaan kesästä ja auringosta, oon ihan varma että teilläkin se uusi raskaus varmasti alkaa sitten kun sitä taas saa alkaa yrittämään :)

Oikein hyvää kesää teille ja voimia!!

Rypäleraskaus todettiin meillä 2014 raskausviikolla 8; kävimme tuolloin yksityisellä varhaisultrassa. Tiedon saaminen oli tietenkin musertavaa :( seuraavana päivänä pääsin jo Jorviin jossa tehtiin imutyhjennys. Saimme vuoden raskautumis-kiellon. Tämä oli hyvin raskasta aikaa, mutta uskoimme että kyllä se meidänkin aika vielä koittaa. 2015 lokakuussa saimme luvan aloittaa vauvan yrittämisen ja raskauduin 3 kk myöhemmin. Raskaus sujui hyvin ja nyt olemme ihanan 3kk vauvan vanhemmat. Kirjoitan tämän rohkaisemaan molan kanssa kamppailevia. Vuoden yrityskielto voi tuntua ikuisuudelta, mutta yrittäkää pysyä positiivisena ja yrittäkää nauttia toisistanne. Se voi olla viimeinen rauhallinen vuosi ennen vanhemmuutta, joka sekin voi olla aika raskasta! Me matkailimme paljon ja teimme kaikkea kivaa yhdessä mieheni kanssa kun kävimme läpi tuota kielto-vuotta.