Ei ole ehkä oikea palsta, mutta täällä on ihmisiä jotka oikeasti voisivat auttaa.
Tarinani: äitini ja isäni erosivat jo kun olin pieni ja äidin uusia miesystäviä on ollut useitakin tässä vuosien varrella. Ongelmat varmaankin alkoi suunnilleen silloin kuin aloin olla teini-iän kynnyksellä. Muistan ensimmäisiä kertoja kun olin nuori ja seisoin peilin edessä ja olin epävarma miltä näytän. Silloin minulla oli vielä hyvä itsetunto. Sanoin ääneen että olen laiha (yrittäen vahvistaa itseäni että en ole liian lihava) Äiti kuuli tämän ja tuli sanomaan että en minä mikään laiha ole. En muista mitä muuta hän sanoi, mutta tämän jälkeen minulla alkoi hyvin nopeasti syömisongelmat ja vääristynyt omakuva. Muistan myös toisen kerran kuinka äiti selitti isovanhemmille minun paikalla ollessa (olin ehkä 12) kuinka olen itsekäs, manipuloiva ja enkä välitä kenestäkään.
Tätä jatkuu vieläkin. Aina kun äiti on kännissä hän haukkuu minut. En ole oikeastaan koskaan sanonut äidille takaisin kun vasta viime vuonna ekan kerran, kun täytin 18. Kun sanon takaisin äidille alkaakin vasta sota, johon minä en mene mukaan vaan lähden paikalta. Sen jälkeen äiti haukkuu minut veljilleni joista toinen on 10 ja hänelle tulee paha mieli ja hän sit soittaa mulle ja on surullinen ja ihmeissään valheista mitä äiti minusta kertoo.
Yleensä äiti on tosi mukava ja me puuhaillaan yhdessä. En anna anteeksi asioita mitä hän on sanonut (hän ei ole koskaan edes ollut pahoillaan asioista) mutta tulen toimeen ja olen vain hiljaa koska en halua pikku veljelleni aiheuttaa stressiä tilanteesta. Ihan äitini olisi katkera ja vihainen mutta en tiedä miksi. En ymmärrä mitä olen tehnyt ansaiteksi tälläisen kohtelun. Äitini polttaa ja juo, minusta on tullut absolutisti, en polta ja en ole seurustellut kuin vasta aikuis iällä nykyisen poikaystäväni kanssa (jota äitini pilkkaa ja haukkuu myös.) Itsetuntoni on silti mennyt (nuorena myös itsetuhoinen) enkä osaa tapella kenenkään kanssa, koska yleensä vain lähden pois tilanteesta. Äiti aina haukkuu kun olen täydellinen ja luulen olevani parempi kun muut joka ei pidä paikkansa. Tiedän että olen tehnyt parempia valintoja elämässä kuin hän on tehnyt. En ole koskaan ollut kapinoiva nuori.
Mitä minä teen? en oikein saa puhuttua äidin kanssa. Jouduin "muuttaman" poikaystäväni luo heti kun tapasimme koska en voinut olla enää kotona.
mitä te olette mieltä tästä?
Tarinani: äitini ja isäni erosivat jo kun olin pieni ja äidin uusia miesystäviä on ollut useitakin tässä vuosien varrella. Ongelmat varmaankin alkoi suunnilleen silloin kuin aloin olla teini-iän kynnyksellä. Muistan ensimmäisiä kertoja kun olin nuori ja seisoin peilin edessä ja olin epävarma miltä näytän. Silloin minulla oli vielä hyvä itsetunto. Sanoin ääneen että olen laiha (yrittäen vahvistaa itseäni että en ole liian lihava) Äiti kuuli tämän ja tuli sanomaan että en minä mikään laiha ole. En muista mitä muuta hän sanoi, mutta tämän jälkeen minulla alkoi hyvin nopeasti syömisongelmat ja vääristynyt omakuva. Muistan myös toisen kerran kuinka äiti selitti isovanhemmille minun paikalla ollessa (olin ehkä 12) kuinka olen itsekäs, manipuloiva ja enkä välitä kenestäkään.
Tätä jatkuu vieläkin. Aina kun äiti on kännissä hän haukkuu minut. En ole oikeastaan koskaan sanonut äidille takaisin kun vasta viime vuonna ekan kerran, kun täytin 18. Kun sanon takaisin äidille alkaakin vasta sota, johon minä en mene mukaan vaan lähden paikalta. Sen jälkeen äiti haukkuu minut veljilleni joista toinen on 10 ja hänelle tulee paha mieli ja hän sit soittaa mulle ja on surullinen ja ihmeissään valheista mitä äiti minusta kertoo.
Yleensä äiti on tosi mukava ja me puuhaillaan yhdessä. En anna anteeksi asioita mitä hän on sanonut (hän ei ole koskaan edes ollut pahoillaan asioista) mutta tulen toimeen ja olen vain hiljaa koska en halua pikku veljelleni aiheuttaa stressiä tilanteesta. Ihan äitini olisi katkera ja vihainen mutta en tiedä miksi. En ymmärrä mitä olen tehnyt ansaiteksi tälläisen kohtelun. Äitini polttaa ja juo, minusta on tullut absolutisti, en polta ja en ole seurustellut kuin vasta aikuis iällä nykyisen poikaystäväni kanssa (jota äitini pilkkaa ja haukkuu myös.) Itsetuntoni on silti mennyt (nuorena myös itsetuhoinen) enkä osaa tapella kenenkään kanssa, koska yleensä vain lähden pois tilanteesta. Äiti aina haukkuu kun olen täydellinen ja luulen olevani parempi kun muut joka ei pidä paikkansa. Tiedän että olen tehnyt parempia valintoja elämässä kuin hän on tehnyt. En ole koskaan ollut kapinoiva nuori.
Mitä minä teen? en oikein saa puhuttua äidin kanssa. Jouduin "muuttaman" poikaystäväni luo heti kun tapasimme koska en voinut olla enää kotona.
mitä te olette mieltä tästä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Äidilläsi tuntuu olevan omassa elämässään ongelmia, joita puretaan myös lapsiin : (. Koita jaksaa, ihan hyvä vaihtoehto on poistua paikalta ennemmin kuin riidellä tuommoisen ihmisen kanssa. Mieti tarkkaan, onko suoraan poikaystävän luo muuttaminen järkevää vai olisiko paras opetella asumaan yksin. Koita olla ottamatta äitisi ongelmia henkilökohtaisesti, ja pärjätä itse paremmin!
Toivottavasti voit myöhemmin antaa anteeksi. SE ei silti tarkoita sitä, ettetkö saisi olla vihainen tai loukkaantunut. Kaikki 3 ovat eri asioita.
Ja miksi pitäisi mennä asumaan yksin ?? Varsinkin kun on jo kaveri. Kyllä sitä yksinkin oloa saattaa tulla myöhemmin.