Luuleeko Jutta, että nuoret myisivät äänensä sdp:lle työpaikasta. Hyi, ettäs kehtaakin.
Nuorisomme aliarviointia sdp:ltä
Helinä-keiju3
18188
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
porvarikommentti! Demarit ovat katselleet jo pitkään huolissaan nuorisotyöttömyyttä ja kehoittaneet porvarihallitusta puuttumaan siihen, mutta kokoomus on ollut kuin Troijalainen puuhevonen hiljaa, kun se saatiin kansan avuin sisään ja keskusta on kiehunut omassa vaaliliemessään suuressa tuskassa.
Ilmeisesti te sosialistitdemarit olette valmiita myymään arvomaailmanne saadaksenne työpaikan tai viran, mutta takaan että Suomen nuoriso ei sitä ole valmis tekemään.
Kyllähän Demarit näyttävät nuorisollemme huonoa esimerkkiä työmoraalista. Demarijohtoiset alat lakkoilevat koko ajan ja vaativat ylisuuria palkan korotuksia. Ei ihme ettei nuorisollemme kelpaa tavallinen työ. Demari AY johtajat ovat vähän väliä uhkaamassa ja töpinässä mennä lakkoon.
tänään joku kysyi jutan puheiden perään että kuinka ne politiikot oikein työllistää kun niillä ei ole yrityksiä!?
Nyt ei Helinä-keiju3 ole oikein ymmärtänyt politiikan ideaa. Siinähän puolueet nimenomaan esittelevät yhteiskunnallisia tavoitteitaan, joiden tärkeyttä, fiksuutta ja realistisuutta äänestäjät arvioivat ja sitten tukevat sitä puoluetta, jonka parhaaksi arvioivat. SDP tekee siis politiikka. Ihan samalla tavalla kuin kokoomus saavutti edellisen vaalivoiton lupaamalla sairaanhoitajille suurta palkankorotusta tai keskusta lupaa vaalista toiseen etuja maanomistajille ja maataloudelle.
SDP:n lupaus on siis klassista politiikkaa eli yhteiskuntaan vaikuttamista. Ei siinä sinänsä ole kysymys mistään likaisesta äänteen myymisestä tai vastaavasta. Tutkijat ovat arvioineet, että lupauksen täyttäminen maksaisi noin 100 miljoonaa vuodessa. Se on sitten äänestäjien arvioitava, onko summa liikaa suhteessa sillä saavutettuihin tuloksiin. Totean kuitenkin sen, että esim. KELA-maksujen poisto oli 800 miljoonaa euroa vuodessa tai verohelpotuksia on tehty viime vuosina useita miljardeja.
Sak:n demarijohto ja Ek sulassa sovussa sopivat kela-maksun poistamisesta ja hallitus teki niin kuin demarit on vaatineet: kunnioittivat tehtyä sopimusta. Mitä tämän enempää voi tehdä. Mitäpäs tähän toteat? ketä oikeastaan pitäisikään syyttää?
Sen voi sanoa, että kela-maksuja ei olisi poistettu jos sak ei olisi asiasta tehnyt sopimusta.
Porvaripuoueille tuli 91-vaaleissa rökalevoitto, koska työttömyys OLI JO ENNEN Ahon hallitusta noussut n. kaksinkertaiseksi 80-luvun lopun normaalitasosta. Demareilla, vaalivoittajalla, 50% Holkerin-hallituksen salkuista, oli mm. ulkomaankauppa-, valtionarain-, työ- ja sosiaaliministerin salkut. Edellinen yhdistelmä oli liikaa jopa demareiden rivijäsenille. SAK:n avulla SDP agitoi kansan eteenkin työreformin vastustamisella ja työttömyydestä Ahon hallitusta syyttäen itsensä vaalivoittajaksi.
Työllisyystilannehan oli "vasta" suunnilleen samalla tasolla, kuin Ahon hallituksen alkupäivinä. Totuushan on kuitenkin se, että työttömyyden jyrkkä nousu oli taittunut voimakkaaksi laskuksi ja työllisyys hyvässä kasvussa. Kansa vain oli unohtanut SAK:n ja SDP:n älämölön vuoksi laman alkulähteen. Kannattaa muistaa, että reaalitalous näkyy työllisyyystilanteessa 1/2-1 vuoden viiveellä ja työttömyyden kasvu oli alkanut jo -89 lopulla. Muistan hyvin, kuinka moni nuori äänstäjä totesi 90-luvun lakuvuosina ääneen että: "Ei enää koskaan keskustaa". Että hyvin oli tuo demarien propaganda heihin uponnut. Liekö tuo lentävä lausekin Hakaniemen sivukonttorin tai puoluetoimiston peruja.
Seuraavien 12 hallitusvuoden aikana demarit sitten pettivät vielä tuon antamansa vaalilupauksen ja käytännössä toteuttivat Ahon hallituksen linjaaman työreformin kohta kohdalta. Toteuttamatta taisi jäädä ainoastaan nuorisotyöttömille suunnatun työnantajamaksun alentamisen. (PTT työpaperi #57, http://www.ptt.fi/site/?lan=1&page_id=126&mode=tiedotteet&tiedote_id=736 ).
Savolaisvitsiä mukaillen: kun demari avaa suunsa, vastuu siirtyy kuulijalle.
Huolimata kirjoituksestasi se ei kumoa väitettäni että juuri SosialiDemokraatit näyttävät lakkoilullaan nuorisollemme että ainoastaan lakkoilemalla ja painostamalla voi saada KUNNON palkkaa. Ei ihme ettei tavallinen työ maistu nuorillemme.
Puolueet hei, Kuka tarjoo työpaikkaa nuorisolle 2 kuukauden työttömyyden jälkeen ? 2, 1 kk kuulenko 0, vai meneekö ensimmäinen, toinen, myyty demareille kolmannella kuukaudella.
Esimerkiksi Oulussa on 5.000 nuorisotyötöntä. Mistä demarit kuvittelevat taikovansa näille työpaikat. Ihan järjetöntä. Palkataanko kaikki kunnalle pyörittelemään peukaloita ja kuinka pitkäksi aikaa. Tarvitaanko tähän mukaan yrittäjiä? Kuka on palkanmaksuja?
Jos kaikki nuorisotyöttömät siivotaan pois kortistoista julkisin toimin niin se tarkoittaa suurta lisäelvytystä ja lisävelkaa. Ettekös te demarit olleet hetki sitten voivottelemassa valtion velan suuruuttakin. Nyt sitten olisitte taas surutta ottamassa lisää velkaa.
Keille työnantajille nämä nuorisotyöttömät olisi tarkoitus antaa ilmaistöihin tällä kertaa. Aiotteko laittaa kaikki nuorisotyöttömätkin orjatöihin?
Tarja Filatovin (sdp) luoma surullisenkuuluisa viime laman pitkäaikaistyöttömyyden uhreille kehittämä Elma-hanke otettaneen käyttöön myös nuorisollemme. Muistattehan toki miten hienosti se toimii, lääkärintutkimuksiin ja psykologisiin tutkimuksiin ja sitä kautta sairaseläkkeelle. Näin ne nuoret siivotaan kätevästi tilastoista. Elma-hankkeeseen höynäytetettyihin toteutettiin Elma-hankkeen kohtaa "tutkittava tavattessa", niiden kohdalla, jotka halusivat kesken kaiken irtautua siitä. Demaria ei niin vain jätetä.
Tarja Filatovin (sdp) luoma surullisenkuuluisa TYP on myös olemassa, eli SDP siirtää nuorisotyöttmät TYPin palvelukseen , palkkaahan siellä ei makseta mutta töitä saa.
Nuorisotyöttömyyden lopettaminen kolmessa kuukaudessa, "jos pääsemme hallitukseen" on SAK:n mainososaston piraatti SMP:n kuuluisasta lupauksesta lopettaa työttömyys kolmessa kuukaudessa "jos pääsemme hallitukseen".
Tulevaisuudessa politiikantutkijat tulevat työllistymään kysymyksellä;
Ymmärsikö Urpilainen julkilukemansa lupauksen assosioituvan myös SDP-ikäisillä SMP-Persuihin, jonka SDP on, niin ikään Urpilaisella, haastanut tuleviin vaaleihin ulkomaalaisasenneteemalla.
Jos Urpilainen ymmärtää annetut skriptat ja silti lukee ne kritiikittömästi, voi syy olla usko lupaukseen, että mahdollisen vaalivoiton oikeuttama hallituksenmuodostajan tehtävä lankeaisi hänelle.
Jos SDP voittaisi mahdollisuuden pääministeriyteen, niin kaikille on selvää, että SDP-läinen pääministeri ei ole Urpilainen. Parhaiten sen tietävät Heinäluoma ja päättäjät SAK:ssa. Tuossa fiktiivissä jää mielenkiintoiseksi se, kuinka Jutan opetusministerin tai maahanmuuttoministerin salkun selitetään liittyvän nykyiseen, edistykselliseen kolmikärkipolitiikkaan.
Jutta siirretään Brysseliin, ja kaikki hyvin!
rahoissaan ja miettivät miten ne hupulois!!!
((Esimerkiksi Oulussa on 5.000 nuorisotyötöntä. Mistä demarit kuvittelevat taikovansa näille työpaikat. Ihan järjetöntä. Palkataanko kaikki kunnalle pyörittelemään peukaloita ja kuinka pitkäksi aikaa.))
Kyllä jutta tietää miten hommat hoituu, mutta kunnat ei!
Ei SDP ole kiinnostunut nuorten työllistämisestä vaan pakottamisesta liitoihin jäseniksi että saavat kaapata jäsenmaksuina kerätyt liittojen maksut JALOKSI VAALIRAHAKSI SDP:lle. Se on rehellistä toimintaa :)))))
SDP:n tarjoama työpaikka on määräaikainen orjatyöpaikka.
Nyt nuoriso äänestämään perussuomalaisia.
koska siihen tottuu eli sopeutuu ja ei enää ala ponnistelemaan eteenpäin. Siksi pieneimpiä työttömyys korvauksia tuli nostaa 1000 euroon kuukaudessa.
Johan sen sananlaskukin sanoo: ei kahta hyvää tartte tehrä, luvata ja pitää. Ei demareilla ole mitään tarkoitustakaan pitää lupauksiaan. Tarkoitus on vaan kusettaa tyhmimpiä äänestäjiä. No tietenkin ay-luottopojat ja puoluetoimiston väki äänestää oman viran menettämisen pelossa.