Naapuri pitää kolmea koiraa vapaana

Hei,

naapuritalossani asuu nainen, jolla on kolme suurta (noin 30-40kg) koiraa. Asumme Helsingissä emmekä missään maalla tai omakotialueella vaan kerrostaloalueella. Nainen kuitenkin pitää koiriaan vapaana, kaikkia kolmea, täällä keskellä asutusta ulkoillessa. Itse hän saattaa olla todella kaukana koiristaan, esim. itse talon takana ja koirat juoksevat pihalla tai muuten näin. Noei haitannut minua aiemmin, vaikka pelkäsinkin koiria. Ne nimittäin haukkuvat kovasti ja ovat selvästi vähän nuorempia ja melko villejä. Nyt olen kuitenkin saanut pienen tiibetinspanielin ja eilen olimme toista kertaa ulkoilemassa. Koira oli sylissäni kun näin, että talon nurkalta lähtee kaksi näistä isoista koirista tulemaan minua kohti vimmattua vauhtia. Ehdin kyllä avata rapun oven ja kipittää puudelini kanssa piiloon :-). Mutta kysyisinkin, että saako niitä pitää noin vain vapaana? Ei kai ja kuinka siihen voi puuttua? Olen nimittäin kaksi kertaa jo sanonut naiselle, että koiria ei saisi mielestäni pitää vapaana. Ei minulla olisi muuta sitä vastaan, mutta itse meillä on myös kaksi suursnautseria ja sanoisin, että tunnistaisin koiran joka ei ole omistajansa hallinnassa, eivätkä nämä vaikuta ainakaan kolmistaan olevan; haukkuvat ja juoksevat minne sattuu jopa parisataa metriä omistajansa edellä kaupunkialueella. Lisäksi pelottaa koirien lukumäärä, yhtä en kokisi niin uhkaavaksi.
10614
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

KOIRAKURI
Järjestyslaki: kieltää koiran vapaana pitämisen TAAJAMASSA.

Ilman maanomistajan lupaa tai metsästysoikeuden haltijan lupaa koiraa ei saa pitää muulloinkaan irti toisen alueella eli se saa olla vapaana ainoastaan luvallisena aikana ja luvallisessa tarkoituksessa.

Koirien irtipito kielletty Metsästyslaki (614/93) 5luku, 36§ ja 8l luku 51-55§
Metsästyslain mukaan: koira on oltava kytketty tai välittömästi kytkettävissä 1.3-19.8 välisenä aikana taajaman ulkopuolella.

Koiraa ei saa pitää TAAJAMASSA vapaana kuin koirapuistossa.

Äänestä

voit myös ottaa koirat itse kiinni, mikäli ovat keskenään vapaana irti ulkona muualla kuin omistajansa omalla pihalla tai koirapuistossa.

Ota kiinni, soita poliisille löytökoirista ja selvitä tilanne. Omistaja saa sakot ja luultavasti ymmärtää tästä asian. Tai sitten ei.

Äänestä

Kaupungissa ei saa olla vapaana myöskin taajamalla.Eri juttu jos maalla ok vaikka iso häkkiä tai pitkin hihnan juostaessa.Täällä samaa juttu joskus nähty koira vapaana onkin pieni tai iso.En suosittelisi sitä vapaana kaupungissa,koska koirilla joskus voi tulla arvaamaton vaikka lähtee karkuun eikä takaisin tai tekemään muihin kimppuun.Jos olit sanonut naiselle niin asiasta ja jos nainen ei ala tekemään sitä kuin samaa.Niin kannattaisi sitten ilmoittaa poliisille tai eläinsuojelulle jota voisivat hänelle kehottaa asiasta.Sen jälkeen selviää onko nainen noudattaa heidän asiasta.

Äänestä
  • Alottaja pelkää koiria ja hänellä on 2 suursnautseria? jos joku on elänyt 2 suursnautserin kanssa ja saanut jotain järkeä taottua niiden päähän, niin ei varmaankaan pelkää koiria.
    Eikö riisenisi ole koskaan joutunut kohdakkain kolmen suuren iti olevan koiran kanssa???

    Miksi muutenkin kyselet maailman tyhmimpiä asioita? Teidät varmasti vastauksen ilman että sen joku kertoo!!!
    Haluat ilmeisesti vaan kipeästi mielipiteitä joissa keuhkotaan hulluna kuinka koiran pitää olla kiinni. Niin pitääkin, mutta sen alottaja koiran omistajana taatusti tiesikin.

    Ai että pistää vihaksi tällainen kysymykseksi tehty vuodatus. Alottaja, olisit mielummin suoraan sanonut kuinka ottaa aivoon irti oleat koirat etkä piipittäsisi "saako koiria pitää vapaana?"

    Äänestä

eivät ole hallinnassakaan, jos syöksyvät esim sinun perääsi.

Äänestä
  • KOIRAKURI
    Järjestyslaki: kieltää koiran vapaana pitämisen TAAJAMASSA. (vain koirapuistoissa tai koirakoulutus kentällä)

    eipä tuossa ole vaihtoehtoja ja sen perusteella soita polliisi ei ne asiat täällä parane

    Äänestä

  • julius julisti kirjoitti:

    KOIRAKURI
    Järjestyslaki: kieltää koiran vapaana pitämisen TAAJAMASSA. (vain koirapuistoissa tai koirakoulutus kentällä)

    eipä tuossa ole vaihtoehtoja ja sen perusteella soita polliisi ei ne asiat täällä parane

    Onko 30-40 kg koira iso :D:D

    Äänestä

  • Just joo kirjoitti:

    Onko 30-40 kg koira iso :D:D

    jos vertaat chihua ja vaikkapa sakemannia, niin se on skaalassa sama kuin vertaat lammasta ja elefanttia...

    Äänestä

  • kyllä on kirjoitti:

    jos vertaat chihua ja vaikkapa sakemannia, niin se on skaalassa sama kuin vertaat lammasta ja elefanttia...

    Sama kun vertaa Sakemannia ja vaikka pyreneittenmastiffia.

    Äänestä

  • Ohimennen... kirjoitti:

    Sama kun vertaa Sakemannia ja vaikka pyreneittenmastiffia.

    Heh, joo, siskolla pyreneittenmastiffi ja se on iso ku talo. Siskon aidatulta omakotitalon pihasta varastettiin tavaraa, mut eipä varasteta enää ku isojätkä vahtii. Siihen ei cihuahua oikein pysty, vaikka ilkeesti sekin varmaan nipistää jos chihu purasee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


AAngelica kirjoitti:

Hei,

naapuritalossani asuu nainen, jolla on kolme suurta (noin 30-40kg) koiraa. Asumme Helsingissä emmekä missään maalla tai omakotialueella vaan kerrostaloalueella. Nainen kuitenkin pitää koiriaan vapaana, kaikkia kolmea, täällä keskellä asutusta ulkoillessa. Itse hän saattaa olla todella kaukana koiristaan, esim. itse talon takana ja koirat juoksevat pihalla tai muuten näin. Noei haitannut minua aiemmin, vaikka pelkäsinkin koiria. Ne nimittäin haukkuvat kovasti ja ovat selvästi vähän nuorempia ja melko villejä. Nyt olen kuitenkin saanut pienen tiibetinspanielin ja eilen olimme toista kertaa ulkoilemassa. Koira oli sylissäni kun näin, että talon nurkalta lähtee kaksi näistä isoista koirista tulemaan minua kohti vimmattua vauhtia. Ehdin kyllä avata rapun oven ja kipittää puudelini kanssa piiloon :-). Mutta kysyisinkin, että saako niitä pitää noin vain vapaana? Ei kai ja kuinka siihen voi puuttua? Olen nimittäin kaksi kertaa jo sanonut naiselle, että koiria ei saisi mielestäni pitää vapaana. Ei minulla olisi muuta sitä vastaan, mutta itse meillä on myös kaksi suursnautseria ja sanoisin, että tunnistaisin koiran joka ei ole omistajansa hallinnassa, eivätkä nämä vaikuta ainakaan kolmistaan olevan; haukkuvat ja juoksevat minne sattuu jopa parisataa metriä omistajansa edellä kaupunkialueella. Lisäksi pelottaa koirien lukumäärä, yhtä en kokisi niin uhkaavaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu