Vaalit2011!

Vaalit 2011 on oiva tilaisuus osoittaa jos PAKKORUOTSIN kiihkeillä puolustajilla on poliittinen tuki? Jos kansan suuri enemmistö kerta toisensa jälkeen on eri tutkimuksissa tuonut mielipiteensä esiin vaatien kielivapautta suomalaiseen kouluun, niin pieni elitistisesti ajatteleva ryhmä ei voi kovinkaan kauan enää pakkoruotsistusta jatkaa. Kun vielä ottaa huomioon sen, että suomalainen kielivaranto kutistuu entisestään kovaa vauhtia juuri sen vuoksi, että kolme vierasta kieltä peruskoulussa jossa kieliopiskelu on aloitettava on yksi liikaa. Ruotsi on kaikista poliitikkojen puheista huolimatta, että se on toinen kotimainen kieli, täysin vieras kieli suomenkieliselle suomalaiselle. Koska ruotsin kieli tulee automaattisesti seitsemänneltä luokalta kaikille pakollisena ja ehdotuksen mukaan nyt sitä aikaistettaisiin vuodella niin se toinen vieras kieli englannin lisäksi jää valitsematta. Se on juuri se englannin lisäksi kaavailtu kieli joka jää valitsematta joka usein olisi ranska, saksa, venäjä, espanja tai joku muu suuri kieli. Suurten kielten puhujista Suomessa on pulaa ja se pula vain lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Ruotsin osaajia Suomessa on ihan liikaakin yhden pienen maan tarpeisiin.
Poliitikot ovat sementoimassa suomalaiset kahden kääpiökielen loukkuun.
791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

ei ruotsi ainakaan minua estänyt muita kieliä oppimasta.

Huono kielipää=laiska

Äänestä
  • Kyllä pakkoruotsi minulla ainakin toimi englannin oppimisen jarruttajana. Kaikin puolin ainoastaan kysymys on turhasta tulpasta, jos ei halua opiskella turhia kieliä. Tekniikan alalla ainakin kaikki muut kielet englantia lukuun ottamatta ovat melko tarpeettomia. Koulujärjestelmästämme olisi paras kitkeä kaikki kansalliskielet pois ja siirtyä englantiin.

    Äänestä

  • Yksi kieli on aina yksi kieli lisää ja jos siitä kielestä ei ole asianomaiselle mitään hyötyä niin sen kielen opiskelu on ollut turhaa. Kielet eivät ole koulussa helpoimpia aineita huomaa melko helposti kun kuuntelee meidän johtavia poliitikkoja ja virkamiehiä julkisissa media-haastatteluissa. Vieläpä opetusministerimme joka on tietyistä syistä pakkoruotsin aikaistamisen kannattaja ei puhu julkisuudessa ruotsia, miksi, jos se on niin helppoa?

    Äänestä

  • professori kirjoitti:

    Yksi kieli on aina yksi kieli lisää ja jos siitä kielestä ei ole asianomaiselle mitään hyötyä niin sen kielen opiskelu on ollut turhaa. Kielet eivät ole koulussa helpoimpia aineita huomaa melko helposti kun kuuntelee meidän johtavia poliitikkoja ja virkamiehiä julkisissa media-haastatteluissa. Vieläpä opetusministerimme joka on tietyistä syistä pakkoruotsin aikaistamisen kannattaja ei puhu julkisuudessa ruotsia, miksi, jos se on niin helppoa?

    Jos demokratia ei toimi alkaa suora toiminta. Luottakaamme demokratiaan!

    Äänestä

  • S.A.V.O kirjoitti:

    Jos demokratia ei toimi alkaa suora toiminta. Luottakaamme demokratiaan!

    täällä on todella koulutettua porukkaa kun "tohtoreita" yms oikein vilisee. Sitten kun niiltä kysyy, missä ovat väitelleen, eivät enää vastaa...

    t. nimim. vain peruskoulun käynyt

    Äänestä

  • jfk1967 kirjoitti:

    täällä on todella koulutettua porukkaa kun "tohtoreita" yms oikein vilisee. Sitten kun niiltä kysyy, missä ovat väitelleen, eivät enää vastaa...

    t. nimim. vain peruskoulun käynyt

    Älä turhaan ole alemmudentuntoinen, vaikka olet vain peruskoulun käynyt.

    Ihmisenä olet yhtä arvokas kuin koulutetut kanssaihmisetkin.

    Äänestä

Ei ole kaksikielisyyttä on vain kaksinkertaista yksinkielisyyttä. Puheet Suomen kaksikielisyydestä ovat harhaanjohtavia. Perustuslaissa sanotaan että Suomessa ovat kansalliskielet suomi ja ruotsi. Laissa ei missään käytetä sanaa "kaksi" puhuttaessa Suomen kansalliskielistä. Kukaan ei voi rekisteröityä kaksikieliseksi. Kuinka siis voisimme olla kaksikielinen maa kun ihmiset ovat yksikielisiä, suomenkielisiä tai ruotsinkielisiä?

Suomi ei ole kaksikielinen vaikka Suomessa on kaksi kieltä. Väitteet Suomen kaksikielisyydestä johtavat harhaan ja luovat käsityksen että nämä kaksi kieltä toimisivat yhtäaikaa ja samassa paikassa. Todellisuudessa vain rannikko on ruotsinkielinen ja koko muu maa (98%) on yksikielinen suomenkielinen.

Puheet kaksikielisyydestä saadaan loppumaan kun tähdennetään asiaa perustuslain mukaisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaalit2011! kirjoitti:

Vaalit 2011 on oiva tilaisuus osoittaa jos PAKKORUOTSIN kiihkeillä puolustajilla on poliittinen tuki? Jos kansan suuri enemmistö kerta toisensa jälkeen on eri tutkimuksissa tuonut mielipiteensä esiin vaatien kielivapautta suomalaiseen kouluun, niin pieni elitistisesti ajatteleva ryhmä ei voi kovinkaan kauan enää pakkoruotsistusta jatkaa. Kun vielä ottaa huomioon sen, että suomalainen kielivaranto kutistuu entisestään kovaa vauhtia juuri sen vuoksi, että kolme vierasta kieltä peruskoulussa jossa kieliopiskelu on aloitettava on yksi liikaa. Ruotsi on kaikista poliitikkojen puheista huolimatta, että se on toinen kotimainen kieli, täysin vieras kieli suomenkieliselle suomalaiselle. Koska ruotsin kieli tulee automaattisesti seitsemänneltä luokalta kaikille pakollisena ja ehdotuksen mukaan nyt sitä aikaistettaisiin vuodella niin se toinen vieras kieli englannin lisäksi jää valitsematta. Se on juuri se englannin lisäksi kaavailtu kieli joka jää valitsematta joka usein olisi ranska, saksa, venäjä, espanja tai joku muu suuri kieli. Suurten kielten puhujista Suomessa on pulaa ja se pula vain lisääntyy kiihtyvällä vauhdilla. Ruotsin osaajia Suomessa on ihan liikaakin yhden pienen maan tarpeisiin.
Poliitikot ovat sementoimassa suomalaiset kahden kääpiökielen loukkuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu