Ostimme asunnon yhtiöstä, jossa on 30 päivän lunastusoikeus taloyhtiöllä tai jollakin osakkaalla eli halutessaan taloyhtiö/osakas voi ostaa asuntomme alta pois sillä kauppahinnalla, jonka asunnosta maksoimme.
Maksoimme alkusummana 1/7 osan koko kauppahinnasta ja tänään oli määrä maksaa loppukauppahinta pois sopimuksen mukaisesti, koska 30 päivän lunastusaika oli päättynyt.
Tänä aamuna kiinteistönvälittäjä kuitenkin soitti, ettei tieto kauppakirjasta olekaan mennyt isännöitsijälle niin kuin oli sovittu. Kukaan ei tiedä, mihin faxi on kadonnut. Kiinteistönvälittäjän mukaan, isännöitsijän faxi oli vastannut vastaanottaneensa tiedon. Isännöitsijä ei puolestaan kuulemma voi nähdä noin vanhoja faxeja.
Harmittaa, että mihinkään ei voi siis luottaa. Olisi pitänyt itse siis varmistaa isännnöitisijältä, että tieto kauppakirjasta on todella mennyt perille. Mutta törkeää ja ala-arvoista oli toiminta välittäjällä, joka ei vaivautunut varmistamaan tietoa kauppakirjan perillemenosta isännöitsijältä. Kuitenkin hän pankinjohtajan kuulleen lupautui näin tekemään.
Nyt meillä alkaa siis uusi 30 päivän piina-aika siitä, että tuleeko joku lunastamaan asuntomme.
Neuvoteltuamme poliisin kanssa, saimme tietää, että todistusvelvollisuus isännöitsijälle lähetetystä tiedosta kuuluu kiinteistönvälitysfirmalle. Jos he voivat todistaa tiedon menneen isännöitsijälle, virhe on silloin isännöitsijän, joka ei ole saattanut kauppaa taloyhtiön/ asukkaiden tietoon. Jos kiinteistönvälitysfirma ei voi todistaa tiedon lähettämistä, he ovat tehneet suuren virheen laiminlyödessään tehtävänsä.
Tässä on tullut myös mieleen, että tarvitsiko joku taloyhtiön asukkaista lisää harkinta-aikaa tai järjestelyaikaa esim. rahoituksen järjestämiseen. Mikäli joku vielä tulee väliin ostamaan asuntomme, on syytä epäillä tällaisen rikollisen järjestelyn tapahtuneen ja silloin teemme varmasti rikosilmoituksen asiasta.
Emme helpolla enää aio jättää asiaa tälleen, koska olemme jo kerran kärsineet 30 päivän odotusajan.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kiinteistönvälittäjän mukaan, isännöitsijän faxi oli vastannut vastaanottaneensa tiedon.
Siis missä ongelma? Välittäjällä on tuo tieto tallessa ja 30pv on kulunut, asia loppuun käsitelty. Jos jollakin on valittamista niin käyköön isännöitsijän kimppuun
Välittäjä nyt parhaillaan aluejohtajan puheen mukaan etsii tietoa faxista, joka tietysti kaiken järjen mukaan pitäisi olla välittäjällä tallessa. Jos tietoa faxista ei löydy parin päivän sisällä, käynnistämme rikosilmoituksen kautta poliisitutkinnan asiasta. Näin on sormi liipasimella.
Epäilemme nimittäin, että kaiken takana saattaa aivan hyvin olla jonkinlainen rikollinen järjestely, jonka avulla aikanaan kiinteistönvälittäjän aliarvioimasta osakehuoneistosta saataisiin hyötyä. Olemme nimittäin asuneet tässä asunnossa vuosia vuokralla ja kun iso vuokranantaja päätti luopua tästä kohteesta, niin tämän ostoa tarjottiin meille. Kiinteistönvälittäjä kävi arvioimassa huoneiston ja hintapyynnöstä tuli vähintäänkin kohtuullinen alueen muuhun hintatasoon nähden. Ehkä tämän kaiken takana on jokin hyötymistarkoitus ollut alusta pitäen, tämä on ruvennut epäilyttämään. Käryää pahasti. On ehkä tullut jo vainoharhaiseksi, mutta tämän mahdollisuuden tulen selvittämään, jos tietoa faxista ei parin päivän sisällä kuulu.
"Jos tietoa faxista ei löydy parin päivän sisällä, käynnistämme rikosilmoituksen kautta poliisitutkinnan asiasta. Näin on sormi liipasimella"
Siis kerroppa, mistä teet rikosilmoituksen? Siitä, että faksi on hävinnyt?
Ethän edes tiedä vielä, käyttääkö joku yhtiössä lunastusoikeuttaan.
Käsittääkseni vasta siinä tapuksessa, että joku lunastaa asuntosi, voit nostaa VAHINGONKORVAUSKANTEEN, tuskin mitään rikosprosessia. Ei poliisi lähde tutkimaan jotain oletettua rikosta vain sillä perusteella, että sinusta tuntuu siltä, että asiassa on jotain hämärää.
Ja tuon kanteenkin läpimeno hyväksesi voi olla itsellesi pelkkää rahan ja voimien haaskausta.
No päivänselvää on ainakin, että joku on tehnyt virheen, joko kiinteistönvälitysfirma myyjän edustajana tai sitten isännöitsijä, joka ei ole toiminut tiedon kauppakirjasta saatuaan. Tämä on selvitettävä ensin, asia ei mene niin, ettei syyllistä tapahtumaan löytyisi, jompi kumpi taho ottaa tapahtuneesta vastuun.
Vahinkoa meille asiasta tulee siten, että meillä on pankissa kauppahinta valmiina ja tapahtuneen virheen takia meille kuuluvia osakkeita oletettavasti pantataan ylimääräisen kuukauden verran. Ei ole ilmaista touhua. Huom. meillekin päin oli uhkavaatimus, että jos kauppahintaa ei makseta eräpäivään mennessä, tulee ylitysajalta 8 % vuosikorko. Mielestäni asia toimii myös toisin päin eli jos myyjä edustajansa virheen takia ei toimita meille kauppakirjassa sovittuja osakkeita määräpäivään mennessä, myyjä on vahingonkorvausvelvollinen.
Tosin myyjä on jo osoittanut meille ymmärtämystä ja on jo luvannut kirjallisesti, että meille ei koidu asiassa mitään ylimääräisiä kustannuksia.
Toki tässä on tunteet pinnassa ja on tietenkin niin, että vasta sitten jos joku ilmestyisi asuntoamme lunastamaan, olisi syytä harkita jatkotoimia. Toki tässä maassa kyllä asuntoja riittää, joten ihan älyttömiä riitoja ei kannata nostaa, mutta vahingonkorvausta asiassa aiomme joka tapauksessa kysyä.
Asunnon pitäisi tällä hetkellä olla periaattessa meidän, ja meidän pitäisi jo tässä vaiheessa saada tehdä omaisuudellemme mitä tahansa. Erityisesti on ärsyttänyt se, että kumpikaan taho niin kiinteistönvälitysfirma kuin isännöisijäkään ei osoittanut mitään kiinnostusta asian selvittämiseen.
Ilmeisesti olettamus on, että ihmiset ovat sellaisia vellikenkiä, etteivät he uskalla tai osaa puolustaa oikeuksiaan ja suuret firmat luulevat aina vain jyräävänsä ihmiset alleen. Ainakin myös poliisi osoitti kiinnostusta asiaan ja neuvoi juuri näin, että mikäli joku ilmestyisi asuntoamme lunastamaan, olisi perusteltua epäillä rikollista menettylyä.
Asunto-osakkeen kauppaan liittyvät asiat eivät taida kuulua kiinteistöt-palstalle, koska osake ja kiinteistö ovat aivan eri asioita.
Kiinteistö se on taloyhtiökin. Taloyhtiö on vain osakeyhtiö, jonka osakkeet oikeuttavat tietyn huoneiston omistukseen ja hallintaan. Näin ollen aivan oikealla palstalla on nämä kirjoitukset. Osake ja kiinteistö ovat toki eri asioita, mutta kuuluvat silti yhteen. Asunto-osakkeita ei voi olla ilman kiinteistöä.
Tiedoksi, että edellämainitussa tapauksessa kaikki päättyi lopulta hyvin eli kukaan ei tullut lunastamaan asuntoa. Mutta opiksi kaikille: 1. Älkää koskaan luottako kenenkään ammatti-ihmisenkään sanaan, että hän huolehtii jonkin asian toimittamisesta. 2. Oma apu paras apu, eli selvittäkää aina itse kaikki asiat, että ne tulee hoidetuksi ajallaan ja asianmukaisella tavalla.