Hyvä parempi kommunismi

Kansantaloustieteen professori Vesa Kanniaisen mukaan

* marxilainen taloustiede ei täytä tieteen kriteerejä,
* se on loogisesti virheellinen ja
* "sen ennusteet ovat ristiriidassa empiiristen lainalaisuuksien kanssa".

"Marxilaisen taloustieteen harrastajia onkin tänä päivänä tosi harvassa. Mistähän syystä?" hän toteaa.[1]

Valtavirran taloustieteen mukaan tavaran arvo on se, mitä ihmiset suostuvat siitä maksamaan, riippumatta siitä, onko tavara esimerkiksi valmistettu vähällä työllä vai hyvin tehottomalla prosessilla. Kanniainen huomauttaa: "vanhojen asuntojen hinnat nousevat, vaikka niihin ei käytetä uutta työtä", ja ihmisten preferenssien muutokset vaikuttavat vanhojen tavaroiden arvoon.

Marxin käyttämä klassisen taloustieteen näkemys työvoimasta arvon ainoana lähteenä on kyseenalaistettu laajalti. Arvolla nähdään olevan lukuisia lähteitä, eivätkä monet kriitikot näe syytä korostaa yhtä ylitse muiden. Jos arvon käsite kuitenkin hyväksytään, ovat kriitikot esittäneet lisää ongelmia. Esimerkiksi jos lisäarvon aste on sama kaikilla tuotannonaloilla, ja työvoima on ainoa lisäarvon lähde, silloin työvoimaintensiivisemmillä tuotannonaloilla pitäisi olla suurempi voitonaste kuin vähemmän työvoimaintensiivisillä. Kapitalistit eivät pyri reaalimaailmassa maksimoimaan lisäarvon astetta vaan voitonasteen. Tästä seuraisi, että kapitalistit siirtyisivät työvoimaintensiivisille aloille.

Marxilainen taloustiede perustuu materialismissaan pääasiassa tavarantuotantoon. Työnarvoteorialle on ongelmallista se, että työvoiman elinkustannukset vaihtelevat eri puolilla maailmaa ja ulkomaankaupassa eri alueiden kesken tulee lisäarvon määrittelyssä ongelma, koska työvoimaa kyetään uusintamaan suotuisissa olosuhteissa halvemmalla kuin esimerkiksi kylmillä ilmastovyöhykkeillä, missä toimeentulominimi edellyttää suotuisia olosuhteita korkeampaa palkkatuloa, jolloin lisäarvo jää pienemmäksi.

Marxin piti siis sovittaa yhteen kapitalistien tendenssi mennä korkeamman voitonasteen perässä teorian muiden väittämien kanssa. Hän pyrki ratkaisemaan ongelman sanomalla, että kapitalistit saivat voiton suhteessa investointinsa arvoon riippumatta siitä, mille alalle he investoivat. Vaikka kapitalistit pyörittävät tuotantoa aina jollakin tietyllä alalla, varsinainen voitto varmistetaan osakkeiden kautta. Kapitalismi näyttää siis ikään kuin isolta osakeyhtiöltä, jossa kaikki omistajat saavat yhtä paljon voittoa. Tuotantovaiheessa voitonaste vaihtelee, mutta koko talouden voitto jakautuu kuitenkin tasaisesti.

Tässä Marxin ehdotuksessa on kriitikoiden mukaan ongelmana, että väite kokonaisvoitot jakavista keskenään kilpailevista kapitalisteista ei ole järin uskottava. Lisäksi on esitetty hienosyisempää kritiikkiä rakentamalla pienenmittakaavan teoreettisia malleja, joiden avulla on tutkittu teorian sisäistä johdonmukaisuutta (esimerkiksi Sraffalainen taloustieteilijä Ian Steedman on tehnyt näin). Tällaisin mallein on pyritty osoittamaan, että lopullisten tuotteiden hintoja ei voida johtaa hyödykkeiden ja työvoiman arvoista, kuten Marxin teoria ehdottaisi.