Suomalaiset kannattavat kaiketi edelleen EU-jäsenyyttä? Vaikka se on palkansaajille ja useimmille muillekin käynyt äärimmäisen kalliiksi ja suurimmat laskut ja ongelmat on vasta tulossa ,niin olisi luullut että kaikki olisivat huomanneet koko homman mahdottomaksi rahanpuhallukseksi.
IPUn järkevät ajatukset eivät tähän mennessä ole kelvanneet kuin muutamalle kieroutuneelle sonnanlevittäjälle. toivottavasti kattila sentään löytää kantensa,eikä vain syyttömät joudu kärsimään kattilan kiehumisesta. Monet ovat polttaneet kätensä suotta.Rikkaiden pillin mukaan eläminen on vain harvoja auttanut.
Kun nyt joudumme maksamaan nämä biljoonat tavalla tai toisella niin olisi syytä harkita sitä,voisimmeko jättää muitten maitten keinottelijoiden laskut maksamatta itsenäistymällä uudelleen. Vain siten pääsemme eroon näistä todella suurista laskuista.Sillä,mitä suurempi yhteisö,sitä suuremmat ongelmat. Luottakaa IPUun,se on suomalaisten puolue.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.