Muut puolueet lähtevät karkuun kun eivät pysty hoitamaan asioita. Ainoa mihin ne pystyvät on kiusanteko IPUn sivulla. Auttaako näin säälittävä toiminta? Ei auta. Kyllä valtapuolueilla on myös vastuu teoistaan mutta täällä Suomessa korruptiolla ja paskanpuhumisella yritetään luistaa vastuista. Tämä luistelu on tullut suomalaisille äärettömän kalliiksi. Nyt meitä on ryhdytty jo verottamaan menoistakin sen alvin lisäksi.
Mikäli valtapuolueet eivät muuta tapojaan niin suomalaiset joutuvat perikatoon taloudellisesti ainakin. Tuloista verotettaessa saattoi sentään käsittää veron määrän mutta onkin toista kun työnnetään valtavia laskuja huonosti hoidetusta politiikasta postluukkuun. Nyt ei meiltä enää kysytä pystymmekö maksamaan niitä. Meidät pakotetaan tähän kuin jossain kommunoistivaltiossa . Tämä on silmitöntä ryöstöä jolla EU-jäsenyyden holtiton rahankäyttö nyt paikataan kustannuksellamme.
IPU on aina sanonut että EU-porukka ei välitä taloudesta mitään. Nyt se on todistettu oikeaksi. Siksi IPUn kannatus nyt nousee muiden puolueiden ohi. Mikään muuhan ei ole mahdollista ilmakehässä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.