Ihan on pakko ihmetellä miksi tuo aiempi viesti uuden corollan koeajosta on poistettu. Uusi auto on hankinnassa ja kävin testaamassa uuden corollan jokin aika sitten. Totesin, että corolla oli suht`mukava kaupunkiajossa, mutta maatieajossa 3. tiellä moottoritienopeudessa auton ohjaustuntuna ei ollut parhaimmillaan, ohjaus keskialueella haki jatkuen, eli ei keskittänyt kunnolla, auto ikäänkuin soutaa- jos tällaista termiä voi käyttää. Pitkässä ajossa tämä on hieman rasittava ominaisuus. En tiedä johtuiko routaisesta tienpinnasta, vaiko huonosta reangasvalinnasta, todennäköisesti autossa oli nk. ensiasennusrenkaat. Muuten auto tuntui ihan asialliselta. Kesäkuun alkupuolella on tarkoitus testata vielä Golf, Skoda, Focus ja Astra.
Ihan yleisenä ohjeena voisin sanoa, että autot kannattaa aina testata niin kaupunkiajossa kuin maantiellä moottoritie nopeudessa.
Viestien poistajille, kuka lieneekään voisin todeta, että autoista on hyvä tuoda esiin niin hyvät kuin kriittisemmätkin osa-alueet, se on tervehenkistä toimintaa.
Ihan yleisenä ohjeena voisin sanoa, että autot kannattaa aina testata niin kaupunkiajossa kuin maantiellä moottoritie nopeudessa.
Viestien poistajille, kuka lieneekään voisin todeta, että autoista on hyvä tuoda esiin niin hyvät kuin kriittisemmätkin osa-alueet, se on tervehenkistä toimintaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minulla on ollut yhteensä 5 Toyotaa, aiemmat olivat Carinoita. Nykyinen 2002 Avensis on ollut oikea unelma-auto. Koeajoin äskettäin kolme uudempaa Avensista 1,8 ja 2 litran koneilla. Olivat todella surkeita ajaa. Tuollai sinun kertomalla tavalla vetelivät koko ajan suuntaan tai toiseen moottoritienopeuksissa. Kovasti uraherkkiä olivat, tosin aivan sileälläkin motarilla sai koko ajan olla rattia vääntämässä.
Tuo on todella ikävä ominaisuus autossa, pitkillä matkoilla ajaessa tuollainen on rasittavaa. Nämä olivat suht vähän ajettuja vm 2007 ja 2008. En oikein usko että pelkät renkaat tuon korjaisi. Tai miksi ihmeessä autokauppa laittaisi p_skarenkaat sellaisen auton alle, joka on tarkoitus saada myytyä? Em mää tommotti roskaa osta.