JALOA RAHAA

SDP:n Puoluesihteeriksi valittu avasi puoluerahoituksen rehellisimmällä mahdollisella tavalla mitä SDP:ltä saattoi odottaa.
Siis Ay:ltä pumpattu raha on JALOA RAHAA. Tähän ei voi kertakaikkiaan sanoa muuta kun että kyllä se pyykki on puhdasta vaikka kuinka likaiselta näyttää kun sen pyykin SDP pesee.
Jäsenet jotka kuuluvat ja äänestävät ei vasemmistolaisia puolueita, vaikkakin ovat liittojensa jäseniä joutuvat automaattisesti rahoittamaan SDP:tä ja Vasemmistoa kaikissa vaaleissa halusipa tai ei. SDP pitää jäsenten rahoja automaattisesti puolueelle kuuluvana ja tämä on täysin käsittämätön yhtälö johon ei näköjään lakia suomessa löydy, vaikka SDP:kin muita osoittelee vääryydentekijöiksi kun keräävät rahoituksensa rehellisemmin kuin SDP.
Miten on mahdollista että Ay liike joilla ei liittokokouspaikkoja valitessa ei ole edes suhteellinen vaalijärjestelmä käytössään kehtaa ryöstää meidän ei SDP ja Vas:laisten jäsenmaksuinamme maksetut rahat?
Voisitteke te RAKKAUDENPUOLUEEN väki selittää millä oikeudella te tämän teette ?????
Vielä tulee aika että tulee tähänkin kieroiluunne LOPPU.
Liittykää jäseniksi yleiseen työttömyyskassaan niin pääsette eroon tästä pakkovallasta.

http://www.ytk.fi/
154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Miten tämä asia on voitkaan lehdistöllä jäädä käsittelemättä ?????

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ONKOHAN NÄIN. kirjoitti:

SDP:n Puoluesihteeriksi valittu avasi puoluerahoituksen rehellisimmällä mahdollisella tavalla mitä SDP:ltä saattoi odottaa.
Siis Ay:ltä pumpattu raha on JALOA RAHAA. Tähän ei voi kertakaikkiaan sanoa muuta kun että kyllä se pyykki on puhdasta vaikka kuinka likaiselta näyttää kun sen pyykin SDP pesee.
Jäsenet jotka kuuluvat ja äänestävät ei vasemmistolaisia puolueita, vaikkakin ovat liittojensa jäseniä joutuvat automaattisesti rahoittamaan SDP:tä ja Vasemmistoa kaikissa vaaleissa halusipa tai ei. SDP pitää jäsenten rahoja automaattisesti puolueelle kuuluvana ja tämä on täysin käsittämätön yhtälö johon ei näköjään lakia suomessa löydy, vaikka SDP:kin muita osoittelee vääryydentekijöiksi kun keräävät rahoituksensa rehellisemmin kuin SDP.
Miten on mahdollista että Ay liike joilla ei liittokokouspaikkoja valitessa ei ole edes suhteellinen vaalijärjestelmä käytössään kehtaa ryöstää meidän ei SDP ja Vas:laisten jäsenmaksuinamme maksetut rahat?
Voisitteke te RAKKAUDENPUOLUEEN väki selittää millä oikeudella te tämän teette ?????
Vielä tulee aika että tulee tähänkin kieroiluunne LOPPU.
Liittykää jäseniksi yleiseen työttömyyskassaan niin pääsette eroon tästä pakkovallasta.

http://www.ytk.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu