Kapu evp

sekos ja alkoi nostelemaan vanhoja punikkipaskoja esille.
Tuo kapu on johdettu hänen etunimestään, ja loppuosa tarkoittaa; elää vaimonsa perinnöllä.

Mutta mites on, kun Urpilainen ja Jungneri heitetään ulos hallitusvastuusta kuin LEPPÄKEIHÄÄT?
Oppositioon jäävät suurpääomalle etuja räksyttämään, ja lakkoilemaan SAK/demarimafialle rahaa.

Jokainen täysijärkinenhän tajuaa sen tosiasian, että olkoon SAK/demarimafia hallituksessa tai oppositiossa, niin aina köyhät joutuvat eniten kärsimään, ja niiden määrä lisääntyy.
Sama on työttömyyden kohdalla! Jos ei oteta lukuun orjamaista ilmaista pakkotyötä valtion tukemana.

Nytkin nuo pellet sanoivat olevansa hyvä ja keskituloisten etujen ajaja eduskunnassa ja hallituksessa.
Noin Jungner totesi, binbo Urpilaisen venytellessä kuminaamaa vieressään.

Eli noinko on demarit hylänneet huonosaiset jo puheissaankin. Teothan ovat oleet aina köyhiä sortavia.

Eli ensin valehdeltiin nuorille, ja sen jälkeen hylättiin köyhät.

Oppositioon ...............
162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kapiin, ahistukseen ja kepulaiseen ketutukseen. Tukea tästä ei vielä makseta, mutta Sorkka-Liisa on kokeilun jälkeen innostunut, valtion pitäisi vähintään maksaa hiertimet.

Hauska rahapeli kesällä.
Kirjoittanut: Sonnimies 3.12.2008 klo 09.16


Nuorna miesnä pelasin tätä paljonkin. Miehiä sai osallistua peliin vaikka kuinka monta. Laitettiin sovittu rahasumma yhteiseen pottiin ja käytiin selinmakuuseen.


Se, kenen nokanpäähän ensiksi istui kärpänen sai koko potin. Sitten aloimme ihmettelemään, kun yksi pukiasentaja keräsi melkein poikkeuksetta potin. Aloin seuraamaan oliko sillä jotain vippaskonsteja mielessä ja olihan sillä.

Miekkonen kaivoi takasilmäänsä sormellaan ja pyhkäisi sillä nokanpäätään, ottiko peräti "hiertimen"? Hetihän semmoiseen nokkaan kärpänen lehahti.


Hoh, hoh hoooooo,kun tuli mukavia muistoja mieleen, tuonkin pelin myötä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valion kermaa kirjoitti:

sekos ja alkoi nostelemaan vanhoja punikkipaskoja esille.
Tuo kapu on johdettu hänen etunimestään, ja loppuosa tarkoittaa; elää vaimonsa perinnöllä.

Mutta mites on, kun Urpilainen ja Jungneri heitetään ulos hallitusvastuusta kuin LEPPÄKEIHÄÄT?
Oppositioon jäävät suurpääomalle etuja räksyttämään, ja lakkoilemaan SAK/demarimafialle rahaa.

Jokainen täysijärkinenhän tajuaa sen tosiasian, että olkoon SAK/demarimafia hallituksessa tai oppositiossa, niin aina köyhät joutuvat eniten kärsimään, ja niiden määrä lisääntyy.
Sama on työttömyyden kohdalla! Jos ei oteta lukuun orjamaista ilmaista pakkotyötä valtion tukemana.

Nytkin nuo pellet sanoivat olevansa hyvä ja keskituloisten etujen ajaja eduskunnassa ja hallituksessa.
Noin Jungner totesi, binbo Urpilaisen venytellessä kuminaamaa vieressään.

Eli noinko on demarit hylänneet huonosaiset jo puheissaankin. Teothan ovat oleet aina köyhiä sortavia.

Eli ensin valehdeltiin nuorille, ja sen jälkeen hylättiin köyhät.

Oppositioon ...............

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu