päivästä toiseen SRK:n johto henkilöitä.
He tekevät arvokasta evankeliumin työtä, mutta niinhän se taitaa olla, että oikeita uskomassa olevia vain parjataan päivien loppuun asti.
Joku on kuulemma jo 4 vuotta roikkunut täällä yötä päivää parjaten - oliko se Heinolasta.
Miksi täällä parjataan
70
602
Vastaukset
- mansikkilehmä
olemme vähän sitä sorttia, kun 70 ja 80-luvulla mummolla oli televisio, niin häntä parjattiin siitä ja nyt 2010-luvulla kun joku puhujaveli on raiskannut oman tyttärensä, niin häntä parjataan nyt siitä. Tällaisia me olemme. Jumala meitä armahtakoon!
- se on taakkojen
alla taapertamista tämä JUmalan lasten matkanteko.
- mansikkilehmä
se on taakkojen kirjoitti:
alla taapertamista tämä JUmalan lasten matkanteko.
Onneksi saamme olimmepa vl:iä, körttiläisiä, hellareita jne. mennä toinen toistemme kaulaan halimaan ja yhdessä kaikessa rakkaudessa pyytämään kaikkien näiden taakkojen jo kantanutta Kristusta meitä auttamaan elämässämme niin, että nuo taakat tuntuvat myös elämämme käytännössä ja arjessa niiltä, että ne on jo meidän Herramme Jeesus Kristus jo kantanut.
- varmaan tuo
meleperi. Sille ei oikein kelpaa mikään.
- 13+13=?
Toivottavasti asia kirkastuu Sinullekin pian. Nyt tunnut vielä näkevän maailan ikääkuin SRK-suodattimen vääristämänä.
- virve*
susta tulee ihan pullero kun et liiku yhtään, katso ny vatsaasi ja ryppyjäsi silmien ja korvien välissä.
tiedän kuka sinä olet. hopi hopi kuntoilemaan - omantunnon ääni
Jumalan seurakunta ja oikea ainoa usko on tärkeintä. En jää valvomaan toisten uskovaisten lankeemuksissa , sillä jokainen ihmiseksi syntynyt lankeaa kuka mihinkin syntiin. En lainkaan puolusta syntiä, en mitään sorttia siitä, ei tarvitse ajatella, että olen pedofilien tai insestien puolustaja, en.
Se vain on tosiasia, että ihminen lankeaa täällä synteihi ja jopa rikoksiin. Raamatusta muistamme , miten silloinkin monet lankesivat moniin rikoksiin ja synteihin esim. kuningas David. Jeesuskon kärsi ristinkuoleman ihmisten tekemän rikoksen vuoksi. - ............
omantunnon ääni kirjoitti:
Jumalan seurakunta ja oikea ainoa usko on tärkeintä. En jää valvomaan toisten uskovaisten lankeemuksissa , sillä jokainen ihmiseksi syntynyt lankeaa kuka mihinkin syntiin. En lainkaan puolusta syntiä, en mitään sorttia siitä, ei tarvitse ajatella, että olen pedofilien tai insestien puolustaja, en.
Se vain on tosiasia, että ihminen lankeaa täällä synteihi ja jopa rikoksiin. Raamatusta muistamme , miten silloinkin monet lankesivat moniin rikoksiin ja synteihin esim. kuningas David. Jeesuskon kärsi ristinkuoleman ihmisten tekemän rikoksen vuoksi.Siksi onkin tärkeää heittää pedofiilit saatanalle ilman armolässytyksiä.
- virve*
tarkennusta, kyllä hänen kohdalla puhutaan kahdeksasta vuodesta. Käytännössä ehkä viidennes hänen koko elämästä. Olettaen että tämä häiriintynyt on 40-50 vuotias.
- Onko?
Olavi-veljen vaimo?
- SelmaAnnikki
Melperi asialle ?
Etkö ole päässyt vielä ahtaasta portista sisälle kun kiehut ja riehut ? Ei oo rauhaa ihmisellä. - Näin se menee
SelmaAnnikki kirjoitti:
Melperi asialle ?
Etkö ole päässyt vielä ahtaasta portista sisälle kun kiehut ja riehut ? Ei oo rauhaa ihmisellä.kokee Raamatun opetukset herjaukseksi.
- SelmaAnnikki
Näin se menee kirjoitti:
kokee Raamatun opetukset herjaukseksi.
Melperi1 suviseuroihin niin kuulet Jumalan Sanaa, joka parantaa - Sinutkin - jos haluat sydäämelläsi kuulla sitä
- mansikkilehmä
SelmaAnnikki kirjoitti:
Melperi1 suviseuroihin niin kuulet Jumalan Sanaa, joka parantaa - Sinutkin - jos haluat sydäämelläsi kuulla sitä
yhdellä kertaa niin paljon Jumalan sanaa ja vieläpä joka sana totta kuin kotona minulla omassa RAAMATUSSANI. Se on täyttä JUMALAN SANAA ja vieläpä PYHÄN HENGEN HENKEYTTÄMÄÄ. Kiitos Jumalalle, että minulla on tuo aarre kotona ja saan sitä nöyrin mielin tutkia rukoillen, Taivaan Isältä apua ja neuvoa pyydellen, että oppisin tuntemaan paremmin Hänet, joka on minut lunastanut, oppisin elämään Hänen tahtonsa mukaisesti ja täyttämään Hänen käskynsä. Kirjain eli laki kuollettaa, mutta Raamattu eli Jumalan sana on elävää ja se Jumalan sanan mukaan sitä haluavalle Pyhä Henki, jonka tehtävänä on nimenomaan kirkastaa Kristusta, niin ELÄVÄ JUMALAN SANA tekee juuri niin ja kirkastaa KRISTUSTA näin Raamattua lukevalle ja tutkivalle ihmiselle, jos ihminen sitä näin haluaa rukoillen toivoa.
- åpoiuytrew
ku näistä johtohenkilöistä ei tiedetä ketkä istuvat pirun kanssa samalla oksalla sieltä saarnaten. Niin haukutaan varmuuden vuoksi kaikki. Kyllä kai moni tietää istujat, mutta eihän kaveria saa ilmiantaa, hän joutuu pian helvetin tuleen.
- Näin lookisesti !
opeteta, että he kaikki ovat samassa hengessä. Siis kaikki samassa valheen ja eksytyksen hengessä.
Totuuden Henkiset sieltä savustettu ulos aikoja sitten.
- suojelua?
Vihaatko lapsia?
- SelmaAnnikki
olevat rakastavat lapsiaan ja suojelevat niitä pedofiasta kuin muustakin pahasta ja rukoilevat Jumalan varjelusta. Eikö SRK:kin julkilausumissaan ole tuominnut pedofilian selkeästi synniksi ja sellaiseen syyllistyvät maallisen tuomioistuimen etteen. Eihän pedofilian kauheuden harjoittaja voi olla oikein uskomassa.
- Ei hyvältä näytä

saatanan oppeja ja saarnataan saatanan saarnoja, niin tiedotusvälineistä olemme viime aikoina saaneet lukea, mitä tämä aiheuttaa viattomille vl-lapsille.
- MelluOrvokki
Ei hyvältä näytä kirjoitti:
saatanan oppeja ja saarnataan saatanan saarnoja, niin tiedotusvälineistä olemme viime aikoina saaneet lukea, mitä tämä aiheuttaa viattomille vl-lapsille.
väärinkäytöksiä on helluntailaisuudessa ilmennyt. On ollut ongelmia vl-liikkeen jättäneillä.
SelmaAnnikki kirjoitti:
olevat rakastavat lapsiaan ja suojelevat niitä pedofiasta kuin muustakin pahasta ja rukoilevat Jumalan varjelusta. Eikö SRK:kin julkilausumissaan ole tuominnut pedofilian selkeästi synniksi ja sellaiseen syyllistyvät maallisen tuomioistuimen etteen. Eihän pedofilian kauheuden harjoittaja voi olla oikein uskomassa.
oikeasti uskomassa, kerrotko hieman tarkemmin?
- SelmaAnnikki
Kesitas kirjoitti:
oikeasti uskomassa, kerrotko hieman tarkemmin?
Kristuksen koko lahjavanhurskaus omalle kohdalle. Elämä ojentautuu sen mukaan - Jeesuksen askelissa
SelmaAnnikki kirjoitti:
Kristuksen koko lahjavanhurskaus omalle kohdalle. Elämä ojentautuu sen mukaan - Jeesuksen askelissa
koko maailmassa vain vanhoillislestadiolaiset. Eikö niin vl-muori?
SelmaAnnikki kirjoitti:
Kristuksen koko lahjavanhurskaus omalle kohdalle. Elämä ojentautuu sen mukaan - Jeesuksen askelissa
ilemeisesti viite Raamarruun, muutenhan se on jostain muulata, vaikka sielunvihollisesta?
Voitko perustella Raamatun paikalla, missä siellä on pelastavana lahjavarusteet?
Kes.- ei ole vielä
SelmaAnnikki kirjoitti:
olevat rakastavat lapsiaan ja suojelevat niitä pedofiasta kuin muustakin pahasta ja rukoilevat Jumalan varjelusta. Eikö SRK:kin julkilausumissaan ole tuominnut pedofilian selkeästi synniksi ja sellaiseen syyllistyvät maallisen tuomioistuimen etteen. Eihän pedofilian kauheuden harjoittaja voi olla oikein uskomassa.
itse ilmoittautunut poliisille.
SRK:n Tammikuun Julistus on pelkkä hätävalhe kirkon painostuksen edessä. - SelmaAnnikki
Kesitas kirjoitti:
ilemeisesti viite Raamarruun, muutenhan se on jostain muulata, vaikka sielunvihollisesta?
Voitko perustella Raamatun paikalla, missä siellä on pelastavana lahjavarusteet?
Kes.Roomal. 3:
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
---------
Täyty saaha nuoren poloven apua hieman. - SelmaAnnikki
Melperi1 kirjoitti:
koko maailmassa vain vanhoillislestadiolaiset. Eikö niin vl-muori?
Melperi yhtä suurella innokkuuvella selevitelly niita helluntailaisuuden väärinkäytöksiä kuin oot täällä huhujen peräässä.
Eikö pitäs sun ottaa se malka ensin omasta silimästä ja sitten katella rikkoja muualta, - Lohjan hellari
Melperi1 kirjoitti:
koko maailmassa vain vanhoillislestadiolaiset. Eikö niin vl-muori?
kuuluisa kannonpää parannusekspertti. Kuulin, että Heinolassa olisi kaadetutu mehtää hehtaarikaupalla, jotta voidaan saada Mellun pitämä herätyskokous - kannonpää herätys.
Tultas Lohjalta sinne jos sopii. SelmaAnnikki kirjoitti:
Melperi yhtä suurella innokkuuvella selevitelly niita helluntailaisuuden väärinkäytöksiä kuin oot täällä huhujen peräässä.
Eikö pitäs sun ottaa se malka ensin omasta silimästä ja sitten katella rikkoja muualta,Tällä palstalla keskustellaan vl-herätysliikkeen valheopeista, julmuuksista, pedofilioista yms.
Tämä palsta ei ole helluntalaisuudesta keskustelemista varten.Lohjan hellari kirjoitti:
kuuluisa kannonpää parannusekspertti. Kuulin, että Heinolassa olisi kaadetutu mehtää hehtaarikaupalla, jotta voidaan saada Mellun pitämä herätyskokous - kannonpää herätys.
Tultas Lohjalta sinne jos sopii.minua kommentillasi ivaa vaan Jumalaa.
Leikit tulella.SelmaAnnikki kirjoitti:
Roomal. 3:
21 Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia,
22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta.
23 Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
24 ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,
---------
Täyty saaha nuoren poloven apua hieman.Raamattu kyllä selvästi sanoo, että kun USKOO Jeesusken Messiaaksi ja uudestisyntyy Pyhässä Henegessä, pelastuu.
Olet mielnkiintoinen VL, sillä et toista mantraa - että kun on synnit anteeksi, niin kaikki OK. vana turvaat Kritukseen
Hienoa.
Shalom
- Kerro meille
saatanan ohjauksessa olevaa valhelahkoa (= vl-herätysliike) ei saisi arvostella?
- Oulun Elviira
nyt höyryämmään siinne kuumaan saunaan ja käy ota kylymä uinti päälle.
Jos rauhottusit välillä. - mansikkilehmä
Oulun Elviira kirjoitti:
nyt höyryämmään siinne kuumaan saunaan ja käy ota kylymä uinti päälle.
Jos rauhottusit välillä.arvostella kaikkea sitä, mitä vl-liikkeessä on raamatullisesti tehty väärin, mutta ei saa arvostella sitä Jumalan sulasta armosta meille antamaa herätystä itsessään, koska se oli Jumalan lahja Suomelle varsinkin saimme näin kokea liikkeen alkuaikoina.
- Meno Heinolan kautta
oikealla asialla.
Mellujen ja muiden parjaajien tavote on, että uskomassa olevat luopuisivat uskostaan eivätkä menisi suviseuroihi.
Menemmä sinne entistä suuremmin joukoin.- Liperiin
kuuntelemaan hengellisiä valheoppeja.
Sinne vaan!
- Ranuan mummeli
Ainahi yksi hyvä asia on kun suviseurat lähestyy. Se onpi kesän kohokohtia. Siellä saa kuulla Jumalan Sanaa ja nähä tuttuja, monnie taas pitkästä aikaa.
- Tervetulloo vuan!
Liperiin suvijuhlille kaikki, Ranuan mummelit, Selmat, Orvokit, Elviirat, Mellut ym! Liperin ja ympäristön sisaret ja veljet touhuavat innolla valmistaakseen hyvät ulkoiset puitteet. Liperihän on "leipäpitäjäksi" kutsuttu ja nyt saamme sitten myös sitä taivaallista leipää nauttia ja tavata toisiamme. "Sill nälkä, jano saavuttaa erämaan matkalla, et monta kertaa tahtoopi jo aivan uupua..."
Rukoilkaamme hyviä puotailmoja!
Radiosta ja netistä voi myös seurata ja kuunnella... - Lähellä ollut
Tervetulloo vuan! kirjoitti:
Liperiin suvijuhlille kaikki, Ranuan mummelit, Selmat, Orvokit, Elviirat, Mellut ym! Liperin ja ympäristön sisaret ja veljet touhuavat innolla valmistaakseen hyvät ulkoiset puitteet. Liperihän on "leipäpitäjäksi" kutsuttu ja nyt saamme sitten myös sitä taivaallista leipää nauttia ja tavata toisiamme. "Sill nälkä, jano saavuttaa erämaan matkalla, et monta kertaa tahtoopi jo aivan uupua..."
Rukoilkaamme hyviä puotailmoja!
Radiosta ja netistä voi myös seurata ja kuunnella...Kuinka paljon on Liperissä hyväksikäytettyjä ja pelottelemalla vaiennettuja lapsia?
Kuinka monta hyväksikäyttäjää kulkee seura-alueella, onko heitä jopa saarnaamassa?
Minä tunnen lapsia vl:n piiristä jotka puhuvat tulimereen joutumisesta monien asioiden yhteydessä, huomaa kuinka tuollaisia asioita käytetään pelottelussa.
Eikö tuollaiset asiat jätä lasten mieleen ikuisia vammoja? - pelottelu
Lähellä ollut kirjoitti:
Kuinka paljon on Liperissä hyväksikäytettyjä ja pelottelemalla vaiennettuja lapsia?
Kuinka monta hyväksikäyttäjää kulkee seura-alueella, onko heitä jopa saarnaamassa?
Minä tunnen lapsia vl:n piiristä jotka puhuvat tulimereen joutumisesta monien asioiden yhteydessä, huomaa kuinka tuollaisia asioita käytetään pelottelussa.
Eikö tuollaiset asiat jätä lasten mieleen ikuisia vammoja?vammoja syvälle mieleen, lapsiriepu ei vaan ymmärrä, että ei maallinen kunnon isä, puhumattakaan Taivaan Isästä, jonka olen myös rakastavaksi Isäksi ymmärtänyt, heitä joron jäljille joutunutta tulimereen, vaan rakastaa häntä viimeiseen hengenvetoon asti. Ja jos kuolema vie laitapuolen kulkijan ennen vanhempiaan, vanhemmat kyllä rakastavat häntä viimeiseen asti. Vieläpä, jos mahdollista enemmän, kuin elämän nykynormien ja -vaatimusten mukaan onnistunutta jälkeläistään. Näin ymmärrän myös Taivaan Isän rakkauden luomiaan kohtaan. Jo syntymähetkellä on päiviesi määrä ja laatu määrätty. Minä uskon rakkauden voimaan, uskokoon kaikki muut miten haluaa, kunhan pysyvät erossa lapsien hyväksikäytöstä.
- Suorat sanat
= täyttä paskaa
- Muistuttaja ...
Matt. 12:36
Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. [Saarn. 5:5] - Suorat sanat
Muistuttaja ... kirjoitti:
Matt. 12:36
Minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, jonka ihmiset lausuvat, heidän on tuomiopäivänä tehtävä tili. [Saarn. 5:5]ei ollut yhtään turhaa sanaa.
- työtä"?
Pedofilian ja ties minkä muidenkin rikosten salaaminen evankeliumin työtä? Vitsailetko vakavalla asialla?
- Oksettaa!
rakastaa omien lastensa antamista pedofiilin kynsiin.
- ??????
joku vl-lehmä?
- SelmaAnnikki
Melperi1 olla sisä siistimpi !
- pedofiliaa!
Kuten teillä tehdään -ja vielä salataan.
Epäuskoiset ovat niin syntisiä. Saatanan lapsia kaikkine pedofiilikieltoineen!- 88+88
uskoisin halua parjata vl:iä, mutta he varmaan haluaisivat ohjata vl:ät vilpittömästi oikeaan raamatulliseen suuntaan omissa opeissaan, jotta he saisivat vahvat raamatulliset opit uskonnäkemyksilleen, eikä vain omat omavanhurskauden ja omat korvasyyhyyn sopivat "raamatulliset" opit. Selvästi Jumalan sanaan ja Raamattuun perustuvat opit kestävät, mutta ei omat omaan korvasyyhyyn omaksutut opit. Siinä on se probleema ja syytökset, mistä monet täällä kirjoittavat, niinkuin itsekin.
- liperin vl
88+88 kirjoitti:

oikeassa ja toivon että ajattelet niin.
- tärkeintä!
88+88 kirjoitti:
uskoisin halua parjata vl:iä, mutta he varmaan haluaisivat ohjata vl:ät vilpittömästi oikeaan raamatulliseen suuntaan omissa opeissaan, jotta he saisivat vahvat raamatulliset opit uskonnäkemyksilleen, eikä vain omat omavanhurskauden ja omat korvasyyhyyn sopivat "raamatulliset" opit. Selvästi Jumalan sanaan ja Raamattuun perustuvat opit kestävät, mutta ei omat omaan korvasyyhyyn omaksutut opit. Siinä on se probleema ja syytökset, mistä monet täällä kirjoittavat, niinkuin itsekin.
Tällä hetkellä on tärkeintä saada lapset pelastettua vl-yhteisössä SRK:n siunauksella riehuvan pedofilian kynsistä.
Saarnatkoot taas vaikka maailmanloppuaan tai henkioppejaan siellä seuroissaan, mutta pitäkööt saastaiset näppinsä irti lapsista! 88+88 kirjoitti:
uskoisin halua parjata vl:iä, mutta he varmaan haluaisivat ohjata vl:ät vilpittömästi oikeaan raamatulliseen suuntaan omissa opeissaan, jotta he saisivat vahvat raamatulliset opit uskonnäkemyksilleen, eikä vain omat omavanhurskauden ja omat korvasyyhyyn sopivat "raamatulliset" opit. Selvästi Jumalan sanaan ja Raamattuun perustuvat opit kestävät, mutta ei omat omaan korvasyyhyyn omaksutut opit. Siinä on se probleema ja syytökset, mistä monet täällä kirjoittavat, niinkuin itsekin.
lisättävää.
- lyyleri

ei tässä maassa saa uskoa niinkuin haluaa ?? Miksi VL:ien uskossa olis jotain muille niin hävitettävää..?? Onko toisen usko toiselta pois ??
- pois!
lyyleri kirjoitti:
ei tässä maassa saa uskoa niinkuin haluaa ?? Miksi VL:ien uskossa olis jotain muille niin hävitettävää..?? Onko toisen usko toiselta pois ??
Et näköjään sitä ymmärrä.
- Näin se on
lyyleri kirjoitti:
ei tässä maassa saa uskoa niinkuin haluaa ?? Miksi VL:ien uskossa olis jotain muille niin hävitettävää..?? Onko toisen usko toiselta pois ??
= saatanan usko
- Arvio.
taitaa olla 25 lasta synnyttänyt vanha kurppa.
- SelmaAnnikki
Melperi1:n viha oikein kumpuaa ?
- Tämä on totta
aito vl-valheoppien kyllästämä saatanan lapsi. YÄK!
- liperin vl
Annikki puhui totta, kun kirjoitti:
"22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta."
Näin ei siinä ole yhtään erotusta, onko sen ja sen herätysliikkeen edustaja, koska tuossa sanotaan, että Jumalan vanhurskaus tulee uskon kautta Jeesukseen Kristukseen KAIKKIIN ja KAIKILLE, jotka USKOVAT.
Vaikea on tämänkin jakeen jälkeen mennä sanomaan toisia Jeesukseen Kristukseen uskovia epäuskoisiksi. - SelmaAnnikki
liperin vl kirjoitti:
Annikki puhui totta, kun kirjoitti:
"22 se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta."
Näin ei siinä ole yhtään erotusta, onko sen ja sen herätysliikkeen edustaja, koska tuossa sanotaan, että Jumalan vanhurskaus tulee uskon kautta Jeesukseen Kristukseen KAIKKIIN ja KAIKILLE, jotka USKOVAT.
Vaikea on tämänkin jakeen jälkeen mennä sanomaan toisia Jeesukseen Kristukseen uskovia epäuskoisiksi.suoraan Raamatusta. En tohi mennä kumoomaan.
- Toivossa eläen
SelmaAnnikki kirjoitti:
suoraan Raamatusta. En tohi mennä kumoomaan.
Jeesukseen ne uskoo muhamettiläisetkin. Pelastuuko ne nekin ?
- Toki!
SelmaAnnikki kirjoitti:
suoraan Raamatusta. En tohi mennä kumoomaan.
aitona vanhoillislestadiolaisena kumoaa kaiken Raamatussa olevan.
- Yksinkertainen ihmin
Minkähän takia täällä parjataan, pilkataan, haukutaan meitä uskovaisia...päivä päivältä aina vain kiihtyvällä tahdilla ja voimakkaimmin sanakääntein. Itse koen, että tällä tavalla toimien nämä parjaajat, pilkkaajat ja haukkujat tunnustavat minut Kristuksen omaksi.
- mansikkilehmä
onnellinen, jos se pilkka kohdistuu sinuun vain Kristuksen nimen tähden, eikä sen tähden että olet ottanut Kristuksen ja Hänen sanansa edelle erehtyväisen seurakunnan ja sen neuvot.
- ..........
Ei teitä Jeesuksen takia hakuta vaan pedofiilien.
- taitavat
johtajat poistua kesäjuhulien tiivotustillaisuuvesta haarohyppelyä yli aijan - vastuun pakoilu kun ei onnistu enään meedialle valehtelemalla!
taitaa olla työt tehtynnä ja pomo-poijaat pääsee ikilomille taivaallisesta yhistystoiminnasta heti tilintevon jäläkeen - jälesähän on lähin ommainen elikkä viranommainen valtakunnansyytemiehestä lähtiin ja herrain selitykset vähisä?!?- Konttuurin tyttäret
käy samat kuin kepun pomolle;
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010060311795193_uu.shtml
Sehän olisi nävökästä ! - ei syökään
Konttuurin tyttäret kirjoitti:
käy samat kuin kepun pomolle;
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010060311795193_uu.shtml
Sehän olisi nävökästä !tiedotustilaisuudessa valmiiksipunottua pajunköyttä vaan alkaa pedofilia-/insesmi-/hoitokokous-/rahoitus- ym pommituksen kysymyksillään ja tuppisuupomot joutuvat pakenemaan?
- Pohjoisen pappa
niitä Kärsämäen lehmiä?
- Tätä tekevät
tekevät koko ajan myyräntyötä häväistäkseen Raamattuun kirjoitettua Jumalan sanaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6252389Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,291187- 1091138
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki101026- 93925
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101875Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?93795Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759- 64741
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e229653