perhepäivähoitajia paikalla? palkasta.

Onko kunnallisia perhepäivähoitajia paikalla? Missä kunnassa teet töitä ja mikä on peruspalkkasi täydestä neljästä lapsesta? Ollaan harkittu muuttoa pohjoisempaan täältä hämeenlinnasta ja edelleen haluaisin tätä työtä tehdä mutta mietityttää tuo palkka puoli, kun tuntuu että palkka vaihtelee alueittain tosi suuresti. Tällä hetkellä saan 1750e. ja koulutettu olen, 3v koulutuksella. Olisi kiva tietää vähän millaisia palkkaeroja löytyy. Ollaan harkittu mm. jyväskylää.
9381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ei kolmen vuoden koulutuksella kannata kotiin jäädä.
Jos olet lähihoitaja, mene päiväkotiin.

Äänestä
  • Tykkään työstäni. En pidä päiväkodin laitosmaisesta ympäristöstä ja harvoin on töitä tarjolla pienistä kivoista päiväkodeita. ja aika pitkälti vaan keikkaa on tarjolla. Ihanaa on myös suunnitella toiminta itsenäisesti eikä tarvitse kärsiä huonoista työkavereista. Täällä on myös hyvä yhteishenki pph:lla ja puistoissa ym. tavataan kyllä paljon. Vuoden olen tätä työtä tehnyt enkä vaihtaisi päiväkotiin. Myöhemmin toki voi tulla kyllästyminen ja sitten myös päiväkoti aika. Itselläni ei vielä ole lapsia, joten voin täysin keskittyä näihin hoitolapsosiin. Palkka toki olisi päiväkodissa vajaa 200e parempi mutta mielestäni ei sen arvoista.

    Äänestä

Pph:n palkka Jyväskylässä ilman lisiä on 1597 euroa.

Äänestä
  • Onko tuo siis Brutto?

    Ja onko siinä ateriakulut (vai millä niillä sanotaan) laskettuna?

    Äänestä

  • utelias hoitaja kirjoitti:

    Onko tuo siis Brutto?

    Ja onko siinä ateriakulut (vai millä niillä sanotaan) laskettuna?

    peruspalkka neljästä lapsesta, siis brutto.
    Kustannusten korvaukset tulevat sitten vielä,
    niiden summä vaihtelee sen mukaan kuinka lapset todellisuudessa olleet paikalla. Mikäli sellainen kk että lapset sairastaa paljon, niin vaikuttaa merkittävästi k.kkorvauksiin (n. 5 e/pv/lapsi). K.korvauksia ei saa mikäli on itse sairaslomalla tai lomalla.

    Äänestä

  • utelias hoitaja kirjoitti:

    Onko tuo siis Brutto?

    Ja onko siinä ateriakulut (vai millä niillä sanotaan) laskettuna?

    Aina ilmoitetaan brutto, kun palkkaa kysytään. Ei kukaan tee nettotulotiedoilla mitään.

    Äänestä

pienehkö kunta.
Neljä kokoaikaista lasta, palkka 1528 euroa ja hilut päälle.
Ammattitutkinto, kolmen vuoden työkokemus.
Ei hampaita naurata, olen harkinnut alan vaihtoa, uudelleen koluttautumista, edes sen verran
että kelpaisi päiväkotiin töihin.

Äänestä
  • Lisineen 1739 € ja hilut pääle.

    Äänestä

  • kunnal.hoit. kirjoitti:

    Lisineen 1739 € ja hilut pääle.

    1898 euroa, 4 lasta hoidossa.Lisät on paitsi mummolisä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


................ kirjoitti:

Onko kunnallisia perhepäivähoitajia paikalla? Missä kunnassa teet töitä ja mikä on peruspalkkasi täydestä neljästä lapsesta? Ollaan harkittu muuttoa pohjoisempaan täältä hämeenlinnasta ja edelleen haluaisin tätä työtä tehdä mutta mietityttää tuo palkka puoli, kun tuntuu että palkka vaihtelee alueittain tosi suuresti. Tällä hetkellä saan 1750e. ja koulutettu olen, 3v koulutuksella. Olisi kiva tietää vähän millaisia palkkaeroja löytyy. Ollaan harkittu mm. jyväskylää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu