Hmm mietin tässä vaan, että nko narsistille yleistä olla optimisti vai pessimisti? Huomasin tuossa Sam Vakninin tekstejä lukiessani, että narsisti tietää "uskonnollisella varmuudella", että hänelle tapahtuu aina hyviä asioita. http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/PuuteNL.html (asia ilmenee tuossa tekstin loppupuolella)
Eikö tämä ole suorastaa optimistista ajattelua? Narsisti kyllä valittaa usein miten vaikeaa hänellä on, mutta onko tämä vain näyttelyä? Jos narsu kerta oikeasti tietää hänelle tapahtuvan aina hyvää? Mitäs ajattelette?
Eikö tämä ole suorastaa optimistista ajattelua? Narsisti kyllä valittaa usein miten vaikeaa hänellä on, mutta onko tämä vain näyttelyä? Jos narsu kerta oikeasti tietää hänelle tapahtuvan aina hyvää? Mitäs ajattelette?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Optimismiin perustuu myös narsun itsekkyys" kaikki minulle ja heti". Eikä hän kauaa mieti, vaikka aina ei onnistukaan, koska heti on uusi mato koukussa. Ihan toivoton tapaus itsekyyden ja itserakkauden suhteen.
Eiköhän narsistin optimismisuus säily aina sen mukaan miten lähdettä ja huomiota on saatavilla. Pessimisisyys astuu kuvaan mukaan, kun lähdettä ei ole saatavilla, silloin narsisti masentuu. Narsistilla ei mielestäni ole realistista optimismia tai pessimismia, vaan hänen mielialansa vaihtelevat lähteen saatavuuden mukaan. Narisisti ei tiedä sen enempää tapahtuuko hänelle hyvää vai pahaa kuin ketään muukaan meistä, hän voi jopa jatkuvasti pelätä huonojen asioiden osuvan kohdalle silloin, kun hänellä ei mene "lujaa" ja on vajetta lähteestä tai se uupuu kokonaan. Narsisti on addiktoitunut huomion kerjääjä ja hän elää kulissielämää tuntien itsensä vahvaksi menestyjäksi vain, kun saatavilla on riittävästi lähdettä.
Olen hyvinkin lottamarin linjoilla. Narsistilla on oikeastaan ainainen pelko per….ssä siitä että kukaan ei huomaakaan, tulee mokanneeksi eikä olekaan suurin, kaunein ja viisain. Ei narsistikaan voi välttää vastoinkäymisiä (hänhän aiheuttaa niitä itse) mutta niitä vastaan narsistilla on uskomaton kyky ulkoistaa kaikki pois itsestään. Asioita voi käännellä ja väännellä, jos ei muualla niin omassa mielessään kunnes kaikki näyttää taas hyvältä. Oletan että joitakin lyhyitä masennuksen tapaisia välillä tulee kun asiat menevät riittävästi pieleen, mutta narsistilla on aina monta viehettä vetämässä joten jostakin löytyy taas potkua eteenpäin. Aina löytyy joku joka nostaa pinnalle, vaikka sitten oma lapsi jota kyykyttäessä narsisti tuntee taas hallitsevansa, olevansa yläpuolella…elävänsä.
Vaknin mainitsee myös että narsistin halu hallita tapahtumia, aiheuttaa myös esim parisuhteen kariutumisen siten että hän pelätessään sitä kariutumista, haluaa tiedostamattaan hallita tapahtumaa, ja aiheuttaa sen kariutumisen itse. Näin psyyke kestää paremmin. Nurinkurista mutta järkeenkäypää! :)
Sanoisin, että narsu kuorruttaa sisäisen sekasortonsa "aurinkoisella" optimismilla. Hataraa höttöä siis hela hoito.
Itse olen ainakin optimistinen pessimisti. :)
Optimistinen sen suhteen, että kaikki menee joka tapauksessa päin mäntyä, joten miksi suotta jarrutella alamäessä...
"Oho. jyrkänne...Kohta rytisee, pitäkää penkeistänne kiinni......Ja KAASUA PRKL!!!"
...*wumps*
Optimistinen pessimisti oli hyvin sanottu!
Ihmisen kannattaa olla kaikenlaista, se auttaa sopeutumaan paremmin tässä maailmassa, missä välillä sataa auringonpaistetta ja kylmää vettä niskaan. Siis myös henkisellä tasolla.
Mikähän minä olen..hmm..narsistinen uhri varmaankin ;-) Itseni riivaaja ja pahin vihollinen. Ja paras ystävä! 8-)
Persoonallista monilahjakkuutta tapaa harvoin, eikä taida onnistua ihan vaan haluamalla olla sellainen. Ihminen joutuu sopeutumaan pitkälti geeniensä varassa ja edes iän tuomaa henkistä kypsyyttä joidenkin on vaikea koskaan saavuttaa. Itsestäni löydän tuon optimistisen pessimistin sekä narsistisen luonteen, joka ehdottomasti on luonteessani vahvuutena ei heikkoutena. Itseni pahin riivaaja ja vihollinen, mutta myös ystävä on minullekin tuttu juttu :-)
Hmm...narsistiseksi uhriksi voi alkaa, mutta sitä ei tarvitse olla..
Todellinen hullu voi venyttää geneettistä perimäänsä, ja kaiken pirstaloituessa, sekoittamaan siihen sopivassa suhteessa kaikenlaisia mausteita. "Itsen" kannalta oleellisin asia on selvitä ympäröivässä todellisuudessa, vaikka se olisi miten vihamielinen tai rakkaudellinen! Ympäröivän objektiivisen todellisuuden kannalta tällainen ihminen on rasite, muuttuja, joka ei sovi yhtälöön! Missä on näiden rajapinta? Käsittääkseni ei missään!?
Tästä johtuu myös ymmärryksen puute?
En ymmärrä? Mutta tuttu tunne mulle.. =)