tulee tehdystä työstä. Olin A-kats. töissä aikoinaan ja työilmapiiri oli tosi perseestä. Palkka tosi huono. Kaikkia ja kaikkea kytättiin. Vaihdoin yksityiselle ja tili ja viihtyminen korjaantui.
Palkkaus
entinen a-mies
1234
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Olin aikoinaan A-Katsastuksessa töissä. Tienasin ihan hyvin kovalla työnteolla. Työilmapiiri oli pitkään tosi hyvä asemallamme. Vuoden 2005 paikkeilla alkoi johdon ahneus ja osaamattomuus olemaan liian räikeää ja sen huomasi myös asemallamme. Vaihdoin myöhemmin pois katsastusalalta ja vuoden sisällä siitä asemaltamme vaihtui lähes koko porukka joko pois katsastushommista tai uusien yrittäjien leipiin, vaikka vaihtuvuus oli sitä ennen ollut vain sisäisistä siirroista ja eläkkeelle lähdöstä johtuvaa. Aseman markkinaosuus on tipahtanut henkilökunnan vaihtumisen myötä radikaalisti ja entiset paljon työllistävät vakioasiakkaatkin käyvät nykyään muualla. Tähän A-Katsastus pääsi henkilökunnan vähättelyllä ja "säästämisellä".
Ahneus ja osaamattomuus on edelleen silmiinpistävää A-Katsastuksen johdossa, eikä työpaikan vaihto kaduta ollenkaan.