hello

mitä eroa on jypin ja tps:sän mestaruuksissa?????

jopa nhl:ssä osataan arvostaa tepsin kulta joukkuetta.kun pelaajia lähtee nhl pelailemaan.miten se jypin kulta joukkue..ai niin eihän sieltä lähtenyt yhtään pelajaa kun eihän noi tiedä tuolla rapakon takana missä edes jyväskylä on...nooh joka tapuksessa hyvää kesän jatkoa sinne
6512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Eikös ne lähde jokereihin ja venäjälle melkein kaikki. Sen verran pelaajat itse arvostavat hienoa seuraanne. Se kertoo jo aika paljon. Yksi raumalainen molari jos lähtee parin vuoden päästä ahl:ään niin enpä vielä hirveästi leijuisi. Sweatt lähtee amerikkaan puolestaan sen takia että olisi lähempänä hollywoodia, jos sattuu jäämään työttömäksi jääkiekon osalta niin on suojatyöpaikka kuitenkin lahjakkaalle näyttelijälle.

Äänestä
  • ovatkin niin paskoja että ei ne kelpaa mihinkää toiseen seuraan

    Äänestä

  • jypin pelaajat kirjoitti:

    ovatkin niin paskoja että ei ne kelpaa mihinkää toiseen seuraan

    SM-liigakauden palkinnot jaettiin
    Kauden 2009–2010 palkinnot jaettiin lauantai-illan gaalassa Tampereella. Palkintorohmuina olivat erityisesti mestari-TPS:n pelaajat sekä valmentajat.


    Liigan palkintogaalassa jaettiin SM-liigan antamien pystien lisäksi Jääkiekkoliiton ja Jääkiekkojournalistien palkintoja. Vuoden jääkiekkotoimittajalle annettu Jouko Autero -palkinto palasi jaettavaksi kolmen vuoden tauon jälkeen.

    SM-liigan jakamat palkinnot



    Jari Kurri -palkinto (Playoff-otteluiden paras pelaaja):
    Ilari Filppula, TPS


    Pentti Isotalo -palkinto (Paras linjatuomari):
    Jussi Terho

    Unto Wiitala -palkinto (Paras erotuomari):
    Jari Levonen


    Atte Engren rohmusi itselleen kasan palkintoja.
    © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/



    Kalevi Numminen -palkinto (Paras valmentaja):
    Kai Suikkanen, TPS

    Jarmo Wasaman muistopalkinto (Paras tulokas):
    Mikael Granlund, HIFK

    Raimo Kilpiö -palkinto (Herrasmiespelaaja):
    Mikael Granlund, HIFK

    Urpo Ylönen -palkinto (Paras maalivahti):
    Atte Engren, TPS

    Pekka Rautakallio -palkinto (Paras puolustaja):
    Lee Sweatt, TPS

    All Stars -kentällinen:
    Maalivahti: Atte Engren, TPS
    Puolustajat: Lee Sweatt, TPS ja Mikko Mäenpää, HPK
    Keskushyökkääjä: Jori Lehterä, Tappara
    Laitahyökkääjät: Sami Kapanen, KalPa ja Pavel Rosa, Kärpät

    Harry Lindbladin muistopalkinto (Runkosarjan voittaja):
    JYP

    Kanada-malja (Suomen mestari):
    TPS

    Jääkiekkoliiton palkinnot



    Mestarijoukkueen valmentaja:
    Kai Suikkanen

    Aaro Kivilinnan muistopalkinto (Paras seura):
    HIFK

    Keijo Pehun Viheltäjäpatsas (Paras erotuomari):
    Jari Levonen

    Kalen kannu (Puheenjohtaja Kalervo Kummolan lahjoittama erikoispalkinto):
    Sami Vatanen, JYP

    President's Trophy (Kunniapuheenjohtaja Kai Hietarinnan lahjoittama erikoispalkinto):
    Janne Ojanen, Tappara

    Jääkiekkojournalistien palkinnot

    Jouko Autero -palkinto (Kauden jääkiekkotoimittaja):
    Ilkka Kulmala, Keskisuomalainen

    Kauden kiekkoteko:
    Urpo Ylönen, TPS

    Äänestä

  • jypin pelaajat kirjoitti:

    ovatkin niin paskoja että ei ne kelpaa mihinkää toiseen seuraan

    Kyllä se vaan mulle sopii jos esim. vatanen, hytönen, pihlström, pihlman, välivaara tai tuokkola eivät muille seuroille kelpaa. Sovitaan sitten niin.

    Äänestä

  • jypin sankarit kirjoitti:

    SM-liigakauden palkinnot jaettiin
    Kauden 2009–2010 palkinnot jaettiin lauantai-illan gaalassa Tampereella. Palkintorohmuina olivat erityisesti mestari-TPS:n pelaajat sekä valmentajat.


    Liigan palkintogaalassa jaettiin SM-liigan antamien pystien lisäksi Jääkiekkoliiton ja Jääkiekkojournalistien palkintoja. Vuoden jääkiekkotoimittajalle annettu Jouko Autero -palkinto palasi jaettavaksi kolmen vuoden tauon jälkeen.

    SM-liigan jakamat palkinnot



    Jari Kurri -palkinto (Playoff-otteluiden paras pelaaja):
    Ilari Filppula, TPS


    Pentti Isotalo -palkinto (Paras linjatuomari):
    Jussi Terho

    Unto Wiitala -palkinto (Paras erotuomari):
    Jari Levonen


    Atte Engren rohmusi itselleen kasan palkintoja.
    © Jaakko Stenroos - http://jaskan.kuvat.fi/



    Kalevi Numminen -palkinto (Paras valmentaja):
    Kai Suikkanen, TPS

    Jarmo Wasaman muistopalkinto (Paras tulokas):
    Mikael Granlund, HIFK

    Raimo Kilpiö -palkinto (Herrasmiespelaaja):
    Mikael Granlund, HIFK

    Urpo Ylönen -palkinto (Paras maalivahti):
    Atte Engren, TPS

    Pekka Rautakallio -palkinto (Paras puolustaja):
    Lee Sweatt, TPS

    All Stars -kentällinen:
    Maalivahti: Atte Engren, TPS
    Puolustajat: Lee Sweatt, TPS ja Mikko Mäenpää, HPK
    Keskushyökkääjä: Jori Lehterä, Tappara
    Laitahyökkääjät: Sami Kapanen, KalPa ja Pavel Rosa, Kärpät

    Harry Lindbladin muistopalkinto (Runkosarjan voittaja):
    JYP

    Kanada-malja (Suomen mestari):
    TPS

    Jääkiekkoliiton palkinnot



    Mestarijoukkueen valmentaja:
    Kai Suikkanen

    Aaro Kivilinnan muistopalkinto (Paras seura):
    HIFK

    Keijo Pehun Viheltäjäpatsas (Paras erotuomari):
    Jari Levonen

    Kalen kannu (Puheenjohtaja Kalervo Kummolan lahjoittama erikoispalkinto):
    Sami Vatanen, JYP

    President's Trophy (Kunniapuheenjohtaja Kai Hietarinnan lahjoittama erikoispalkinto):
    Janne Ojanen, Tappara

    Jääkiekkojournalistien palkinnot

    Jouko Autero -palkinto (Kauden jääkiekkotoimittaja):
    Ilkka Kulmala, Keskisuomalainen

    Kauden kiekkoteko:
    Urpo Ylönen, TPS

    Hieno homma. Melkein jopa liittyi tähän keskusteluun.

    Näköjään tepsin äijät pokanneet myös parhaiden tuomareiden palkinnot.

    Aika raju muuten kun allstars-kentässä kaksi filmaajaa. Niitä ei kyllä pitäisi palkita. Postimerkki vaan perseeseen molemmille. Kohta rupeaa jääkiekko muistuttamaan fudista perkele.

    Äänestä

jypiltä puuttui kova otteiset nyrkki sankarit, mitään kaihtamattomat joukku pelaajat ja työ myyrät. maali vahteina oli iki vanha vallin Heimo ja tuok kola, jyväs kylä läisillä lähti traktori keulimaan rankasti kun kunigas jarkko immonen oli vireessä, mutta venjälle päätyi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jyväskylä!!!! kirjoitti:

mitä eroa on jypin ja tps:sän mestaruuksissa?????

jopa nhl:ssä osataan arvostaa tepsin kulta joukkuetta.kun pelaajia lähtee nhl pelailemaan.miten se jypin kulta joukkue..ai niin eihän sieltä lähtenyt yhtään pelajaa kun eihän noi tiedä tuolla rapakon takana missä edes jyväskylä on...nooh joka tapuksessa hyvää kesän jatkoa sinne

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu