Silloin kun toiset perjantaina ovat iloisia viikonlopun tuomista hauskoista tapahtumista ja rentoutumisesta, minä stressaan.
Perjantaina töiden jälkeen soitan parille tutulle, päivystän Facebookissa ja kyselen ihmisten suunnitelmista ja pyydän viettämään iltaa kanssani, mutta kaikilla on jotain muuta, tekevät jotain poikaystävänsä kanssa, asuvat kaukana, ovat töissä, viettävät omien ystäviensä kanssa aikaa mihin minä en ole tervetullut... Sitten on näitä puolituttuja, joilta myös olen joskus kuulumisia kysellyt mutta joilta en saa vastakaikua, joten liian tunkeilevasti en voi olla yksipuoleisesti se epätoivoinen seuran hakija.
Tämäkin viikonloppu on ollut ikävä. Olen toki käynyt kaupungilla, lenkillä, saunonut, surffaillut netissä...mutta silti on yksinäinen ja ahdistunut olo. Itku on herkässä ja purskahdin mitättömästä asiasta itkuun kämppikseni edessä. Minulla on harrastuksia mutta nekin sijoittuvat arkiviikolle. Asun eri kaupungissa kuin suurin osa kavereista, muutin töiden perässä, ja varsinkin nyt olisi tärkeää ja mukavaa viettää viikonloppuja ystävien seurassa, mutta kaikilla on se oma elämä mihin minä en pääasiassa kuulu.:(
Perjantaina töiden jälkeen soitan parille tutulle, päivystän Facebookissa ja kyselen ihmisten suunnitelmista ja pyydän viettämään iltaa kanssani, mutta kaikilla on jotain muuta, tekevät jotain poikaystävänsä kanssa, asuvat kaukana, ovat töissä, viettävät omien ystäviensä kanssa aikaa mihin minä en ole tervetullut... Sitten on näitä puolituttuja, joilta myös olen joskus kuulumisia kysellyt mutta joilta en saa vastakaikua, joten liian tunkeilevasti en voi olla yksipuoleisesti se epätoivoinen seuran hakija.
Tämäkin viikonloppu on ollut ikävä. Olen toki käynyt kaupungilla, lenkillä, saunonut, surffaillut netissä...mutta silti on yksinäinen ja ahdistunut olo. Itku on herkässä ja purskahdin mitättömästä asiasta itkuun kämppikseni edessä. Minulla on harrastuksia mutta nekin sijoittuvat arkiviikolle. Asun eri kaupungissa kuin suurin osa kavereista, muutin töiden perässä, ja varsinkin nyt olisi tärkeää ja mukavaa viettää viikonloppuja ystävien seurassa, mutta kaikilla on se oma elämä mihin minä en pääasiassa kuulu.:(
Vastaukset 2
Vanhimmat
Eniten siinä että sain potkut mieheni seuraneidin virasta ahdistaa juurikin nämä viikonloput. Ei ole ketään kelle sanoa puolta sanaa. Okei, voi mennä ulos istua tököttämään niin ehkä joku naapuri sanoo jotain säästä. Kiva. Tai ehkä tulee naapurin kissa silitettäväksi. Kiva. Mutta ei vastaa sitä että olisi kumppani jolle voi kommentoida suuria ja pieniä asioita jatkuvalla syötöllä. Ja tietysti kuunnella mitä hänellä on sanottavanaan.
Suhde josta sain potkut kun mies löysi toisen naisen oli kyllä jo niin pystyynkuollut että ehkei siinä kukaan kuunnellut oikeasti ketään. Välillä tulee kuitenkin tunne että parempi sekin oli kuin ei mitään. Se kuitenkin että mies katsoo sen uuden naisensa varmaan sata kertaa minua paremmaksi pistää sen verran vihaksi että periaatteestakaan ei tee mieli saada sitä miestä takaisin. Leikkiköön kotia ja perheleikkiä sen naisensa ja sen perheen kanssa.
Olen ravannut pihalla vähintään kerran päivässä. Katsonut telkkaa, istunut netissä, kyylännyt deitti-ilmoituksia ja odottanut turhaan jonkun mielenkiintoisen ihmisen vastaavan omiin ilmoituksiini. Tuntuu että koko loppuelämä tulee olemaan pelkkää yksinäisyyttä, aivan kuin lusisi jotain elinkautista.
Mitä järkeä tällaisessa elämässä on? Ehkä olisi parempi hukuttautua lähijärveen niinkuin eksä naureskellen kehotti tekemään ("nythän sulla on järvi mihin voit hukuttautua").
Olen koko elämän varrella ollut kausittain hyvinkin yksin, mutta kertaakaan se ei ole ahdistanut niin pahasti kuin nyt kun tulin jätetyksi. Elämä on toisinaan ollut melkeinpä rattoisaa yksin, mutta nyt se on pelkkää helvettiä.
olen nyt 46-vuotias ja paininut samojen asioiden kanssa hyvin paljon elämäni aikana. nyt olen vain todennut, että hankin omia harrastuksia ja elän omaa elämääni. en edes odota keneltäkään mitään. minulla on ihana kisumisu kotona, töitä ja joitain harrastuksia, esim. puutarhapalstaviljely. yritä luoda itsellesi oman näköisesi elämä ja mene vaikka jonkin yhdistyksen toimintaan mukaan. voihan olla, että et edes ole viikonloppujuhlijatyyppiä. mieti erilaisia vaihtoehtoja ja ala elämään viikonloppunakin huolimatta siitä mitä ns. kaverisi tekevät.