Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Liian nopea

Olen ihan vakituisessa suhteessa ollut reilun vuoden ja petipuuhatkin aloitettu jo joku aika sitten. Alkuun oli ongelmana peniksen pienuus, mutta nykyään ollaan sinut pikkukamun kanssa joten ei siitä enempää. Nykyään kiusanani on vähän enemmän vaikeuttava tekijä, sillä saan orgasmin aivan liian nopeasti.

Sanotaanko nytten että kovin montaa kertaa ei ole tullut naitua, mutta sen verran kuitenkin että tästä on saanut kuulla. Eka kerta meni nyt niinkun kiimaselta teinipojalta voi odottaa eli parilla työnnöllä laukesi. Toki on tästä vähän parantunut, mutta kesto ei silti ole edes minuuttia. Emättimen naiminen tuntuu vaan niin vitun hyvältä että ei mitään rajaa ja sinne laukee alle minuuttiin vaikka tahdin pitäisi miten hitaana.

Sanotaanko nytten että sama vaiva kumin kanssa ja ilman, olen kokeillut miettiä mahd. epäkiihottavia asioita esim isoisääni ison mahansa kanssa alasti saunassa tai pelle Hermannia soittamassa huuliharppua, mutta mikään ei tunnu auttavan. Mielellään ihan kotikonsteilla menisin, koska vähän söisi omatuntoa jotkut ihmepillerit tai voiteet. :D

Ja sanotaan nyt sekin että käsipelin lisääminen ei auta ENÄÄ mitään ;)
141107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

...iän myöt miehestä tulee dieselkone, vähän verkkainen mutta toimiva

tämä omasta kokemuksesta

vaatii tietysti puolisolta kärsivällisyyttä

Äänestä

Ei tuollaisista huomautella toiselle ikävään sävyyn. Se vaan pahentaa asiaa ja tekee koko hommasta liikaa yrittämistä. Oikea nainen nauttii susta just sellaisena kuin olet!

Äänestä
  • Parini ei ole tästä sanonut ikävästi mitään vaan ymmärtää täysin, mutta omaa itsetuntoa se vähän nakertaa. Ja eri asentoja ollaan kokeiltu, mutta meinaa tulla vaan aina nopeammin.

    Äänestä

  • supafast kirjoitti:

    Parini ei ole tästä sanonut ikävästi mitään vaan ymmärtää täysin, mutta omaa itsetuntoa se vähän nakertaa. Ja eri asentoja ollaan kokeiltu, mutta meinaa tulla vaan aina nopeammin.

    Kokeile ottaa pari kolme olutta niin jaksaa panna pitkään. Toinen vaihtoehto että runkkaat pari tuntia ennen seksiä. Mutta kaikkein parhaiten toiminu ne durexin performa-kortsut, saa todellakin paukuttaa että irtoaa. Itsellä riippuu paljolti siitä miten kauan edellisestä kerrasta on...jos on parikin viikkoa niin niin ei tahdo kestää mutta jos useasti sekstailee niin sitten jaksaa. Edellisestä kerrasta oli puolitoista viikkoa ja eilen tuli taas hommailtua, niin kesti kyllä ilman kumia taas todella hyvin ja sai tarpeeksi kummatkin, vaikka vaimo yleensä alkaa jo valittaa kun menee yli puolen tunnin, kun sattuu tökkiminen mahanpohjaan niin se vähän häiritsee menoa.

    Äänestä

  • dklfgljk kirjoitti:

    Tai ehkä vähän enemmänkin kuin pari olutta, joku 5-8, mut sen kanssa pitää olla tarkkana, liian kännis ei välttämättä sit seiso...

    Äänestä

  • utnhybrgt kirjoitti:

    Tai ehkä vähän enemmänkin kuin pari olutta, joku 5-8, mut sen kanssa pitää olla tarkkana, liian kännis ei välttämättä sit seiso...

    Joo, ihan aina ei tosi koomassa kyl seisokaan, mut kerran vaimo sai oikein kunnolla kyytiä, kun olin kunnon jurrissa. Reilusti toista tuntia meni, enkä ollut lähelläkään tulla, mut vaimo tykkäsi :)

    Äänestä

Kannattaa kokeilla eri asentoja, itse ainakin tulen esim. lähetyssaarnaajassa huomattavasti nopeammin kuin joissain muissa asennoissa.

Äänestä

60 v , onnistuu kyllä mutta tarkkana pitää olla minkäverran ottaa ja eka laukeamisen jälkeen alkoi heti sama ralli ja emäntä olko huutaa apua...tää on sitten totta,ei itseäni kehuen

Äänestä

Itse naisena tykkään enemmän siitä että mies tulee nopeesti, kun että tulis liian hitaasti ja sata vuotta saisi jyystää..
Ajan kanssa varmaan sullakin pitenee tuo kestävyys, ja ainaki jos vaikka pari kertaa teette sen, että olet kerran jo ehtinyt tulemaan itse, niin sit toisella kerralla kestät ehkä pidempään..

Äänestä
  • Joo pitää toivoa että tästä kesto paranee kokemuksen karttuessa ja voisihan sitä pienissä huuruissakin joskus kokeilla. :D

    Äänestä

Katsos kun naisista se pitkä jyystä mininen ei ole yhtään samalla lailla tärkeää kuin miehille. Naiselle orgasmi on hyvä juttu, mutta ruusu ja illallinen vielä parmpi.

Äänestä
  • Tiedän että naisia enemmän kiinnostaa se tieto että heitä rakastetaan ja he ovat tärkeitä, mutta oma kultani ainakin on sanonut että olisi mukava tuntea jotain seksuaalisellakin tasolla. En nyt valittele siitä miten en kykene pitkiin jyystösessioihin, vaan että joudun lopettamaan emättimen stimuloinnin juuri kun naisestani alkaa tuntumaan mukavalta.
    Hän sanoo että sillä ei ole väliä, mutta minun omatuntoani se kyllä nakertaa.

    Äänestä

  • supafast kirjoitti:

    Tiedän että naisia enemmän kiinnostaa se tieto että heitä rakastetaan ja he ovat tärkeitä, mutta oma kultani ainakin on sanonut että olisi mukava tuntea jotain seksuaalisellakin tasolla. En nyt valittele siitä miten en kykene pitkiin jyystösessioihin, vaan että joudun lopettamaan emättimen stimuloinnin juuri kun naisestani alkaa tuntumaan mukavalta.
    Hän sanoo että sillä ei ole väliä, mutta minun omatuntoani se kyllä nakertaa.

    Naisellesi ensin orgasmi, suuseksillä tai sormin ja sitten on vasta sinun vuorosi. Eikä naistasi enää harmita kun tulet nopeasti.

    Äänestä

  • orkku ensin kirjoitti:

    Naisellesi ensin orgasmi, suuseksillä tai sormin ja sitten on vasta sinun vuorosi. Eikä naistasi enää harmita kun tulet nopeasti.

    Juuri näin,ikään kuin söisit sen naisen,nuolet kakkoset ja kaikki ja puret lähes paloja.
    Olen saanut naisen itkemään orgasmista,vaatii puoli tuntia.....vähintään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

supafast kirjoitti:

Olen ihan vakituisessa suhteessa ollut reilun vuoden ja petipuuhatkin aloitettu jo joku aika sitten. Alkuun oli ongelmana peniksen pienuus, mutta nykyään ollaan sinut pikkukamun kanssa joten ei siitä enempää. Nykyään kiusanani on vähän enemmän vaikeuttava tekijä, sillä saan orgasmin aivan liian nopeasti.

Sanotaanko nytten että kovin montaa kertaa ei ole tullut naitua, mutta sen verran kuitenkin että tästä on saanut kuulla. Eka kerta meni nyt niinkun kiimaselta teinipojalta voi odottaa eli parilla työnnöllä laukesi. Toki on tästä vähän parantunut, mutta kesto ei silti ole edes minuuttia. Emättimen naiminen tuntuu vaan niin vitun hyvältä että ei mitään rajaa ja sinne laukee alle minuuttiin vaikka tahdin pitäisi miten hitaana.

Sanotaanko nytten että sama vaiva kumin kanssa ja ilman, olen kokeillut miettiä mahd. epäkiihottavia asioita esim isoisääni ison mahansa kanssa alasti saunassa tai pelle Hermannia soittamassa huuliharppua, mutta mikään ei tunnu auttavan. Mielellään ihan kotikonsteilla menisin, koska vähän söisi omatuntoa jotkut ihmepillerit tai voiteet. :D

Ja sanotaan nyt sekin että käsipelin lisääminen ei auta ENÄÄ mitään ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu