En tiedä kuuluuko tämä tänne, mutta..
Minulla on koko ajan tunne, että satutan lastani. Minulla on jatkuva riittämättömyyden tunne äitinä, tuntuu että en osaa hoitaa lastani ja hermostun aivan liian helposti. Tunnen syyllisyyden tunteita, kun eräs ilta vauva ei nukahtanut, itki itkemistään vaan ja nostin hänet polvieni päälle ja "pomputin" aivan kuin hevosella mentäisiin (tyttö pitää niskaansa jo tomerasti). Nyt syntyi pelko, josko olen satuttanut lastani kovin. Ei hänellä oireita ole, mutta tuntuu että olen pahoinpidellyt häntä (kyseessä 4 kk vauva). Eikai tuollaista kutsuta ravisteluksi? Sen tiedän että sivulta sivulle heijaaminen ei pitäisi olla vaarallista..
Mutta kun olen muutenkin hieman masentunut ollut synnytyksen jälkeen. Alkuun vielä enemmän, mutta rupesin vain liikkumaan ja käymään vauvan kanssa ulkona niin se meni ohitse. Nyt kuitenkin pelkään, että olen masentumassa uudestaan, koska ajattelen koko ajan etten ole lapselleni hyvä äiti. Kuitenkin lastani rakastan maailmassa eniten, mutta tuon tapahtuman jälkeen pelkään ottaa häntä syliini. Ehkä olen lukenut liikaa juttuja äideistä, jotka ravistelevat lapsensa hengiltä tms. :'(
Asiallista kommenttia kiitos..
Minulla on koko ajan tunne, että satutan lastani. Minulla on jatkuva riittämättömyyden tunne äitinä, tuntuu että en osaa hoitaa lastani ja hermostun aivan liian helposti. Tunnen syyllisyyden tunteita, kun eräs ilta vauva ei nukahtanut, itki itkemistään vaan ja nostin hänet polvieni päälle ja "pomputin" aivan kuin hevosella mentäisiin (tyttö pitää niskaansa jo tomerasti). Nyt syntyi pelko, josko olen satuttanut lastani kovin. Ei hänellä oireita ole, mutta tuntuu että olen pahoinpidellyt häntä (kyseessä 4 kk vauva). Eikai tuollaista kutsuta ravisteluksi? Sen tiedän että sivulta sivulle heijaaminen ei pitäisi olla vaarallista..
Mutta kun olen muutenkin hieman masentunut ollut synnytyksen jälkeen. Alkuun vielä enemmän, mutta rupesin vain liikkumaan ja käymään vauvan kanssa ulkona niin se meni ohitse. Nyt kuitenkin pelkään, että olen masentumassa uudestaan, koska ajattelen koko ajan etten ole lapselleni hyvä äiti. Kuitenkin lastani rakastan maailmassa eniten, mutta tuon tapahtuman jälkeen pelkään ottaa häntä syliini. Ehkä olen lukenut liikaa juttuja äideistä, jotka ravistelevat lapsensa hengiltä tms. :'(
Asiallista kommenttia kiitos..
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sinulla on obsessiivis-kompulsiivinen häiriö. Ei pomputtelu vahingoita. Minun vauva itsekin "pomputtaa" itseään aika rajusti ylös-alas kun innostuu musiikista. 4 kk iässä vauvan niska on jo ihan tukeva. Kyllä minä olen vauvojani pomputtanut sylissä kun se on heistä niin hauskaa. Tiedätkö että jotkut kyseenalaistavat koko ravisteluvamman...on väitöksiä että senkaltainen aivovaurio johtuisi rokotteesta. Mutta...tietenkin vauvan ravistelu on kiellettyä! Pomputtelu vaan ei ole ravistelua. Siinähän on aivan hallittu liike. Ravistelussa voimalla pakotetaan suunnanvaihdos nopeaan tahtiin niin ettei elimistö (aivot) ehdi mukaan.
http://www.freeyurko.bizland.com/sbsorvacc2004.html
KIITOS! Sinä et tiedä kuinka paransit oloani :') Olen pelännyt koko ajan että olen vahingoittanut lastani jollain tapaa.. Ja juu, olen huomannut että hänkin pitää siitä! Mutta tuossa tilanteessa, kun olin väsynyt ja hermostuin lapsen itkuun, ajattelin että nyt tein väärin.. Oloni on ollut kamala viimeiset päivät.. :(
Mutta kiitos sinulle sanoistasi.. Joskus netissäkin voi törmätä pelastaviin enkeleihin.. En olisi uskaltanut ottaa asiaa puheeksi neuvolassa, en edes pahan oloni takia.. Pelkäsin että minut leimataan siellä joksikin väkivaltaiseksi äidiksi.. Viimeksikin kun manitsin että olin vasta huomannut tytöllä nilkassa syntymämerkin, niin neuvolatäti sitten epäili että minä olin jotenkin aiheuttanut sen tytölle.. Kyllä hän kuitenkin huomasi, että kyseessä oli vain normaalia ihoa pikkaisen tummempi läntti.
ei ole kyse aivojen ehtimisestä mukaan nopeaan tahtiin, vaan siitä, että ravisteltaessa vauvan pää liikkuu edestakaisin nopeasti ja suurella voimalla, jolloin pään verisuonet voivat repeillä ja aiheuttaa silmiin ja aivoihin verenvuotoja.
Tällaista ei vahingossa pomputtamalla voi siis todellakaan aiheuttaa, vaan pään on siis heiluttava todella holtittomasti edestakaisin, jotta siitä tulisi jotain seurauksia.
Juu. Tässä tilanteessa vauvalla ei siis pää heilunut mitenkään holtittomasti, koska tyttö pitää niskaansa jo niin hyvin.. Onneksi.. Eikä tätä kestänyt kauaa kun säikähdin itse, että teen väärin. Mutta meillä tyttö onkin melkoinen "vauhtihirmu".. Vaunuihin nukuttaessa saa heijata aika kauan ja jostain kynnyksen yli tms, jolloin tulee pientä liikettä. Tuttia ei nimittäin ole syönyt melkeinpä ollenkaan laitokselta kotiutumisen jälkeen! Hyvä vain..
Kiitos paljon teille vastauksista.. Olen kyllä tosiaan huomannut, että ei vauvalle tuosta mitään vahinkoa ainakaan koitunut. Olen vain äitinä hyvin epävarma, jonka takia pelkäsin kovin satuttaaneeni lastani..
Onko lapsesi ensimmäinen lapsi? Luulisin että tämä on vain eräänlaista ylivarovaisuutta kun on kyse ensimmäisestä lapsesta. Ei se vauva pomputtelusta rikki mene. Siihen tarvitaan paljon enemmän voimaa ja ravistamista. Uskon että "liikavarovaisuus" menee ajan myötä ohi.
Onnea ja jaksamista!
Juu, kyllä on esikoinen kyseessä. Sitä minäkin ajattelin sen olevan. Olen käsitellyt itse tuntemuksiani, ja tulin vain siihen tulokseen, että koska tämä tilanne tapahtui minun ollessa hermostunut koin sen vääräksi. Joka tietysti on totta. Minun ei kuuluisi hermostua lapseni kanssa, sille ei ole mitään tekosyitä.
älä ole niin ankara itsellesi. Kyllä sä saat lapsesi kanssa hermostua ja turhautua. On vaan eri asia, miten sen vauvaan kohdistat. Jos ymmärrät siitä huolimatta kohdella lastasi hyvin, niinkuin selvästi ymmärrät, niin anna itsellesi lupa olla ihminen :)
Mulla on kaks lasta, toinen uhmansa huipussa, toinen 1,5vuotias ja uskallan nykyään jo sanoa, että vaikka rakastan lapsiani enemmän kuin mitään maailmassa, niin välillä molemmat saavat mut hermoromahduksen partaalle oikuillaan. Toisinaan taas itkemään onnesta.
Mä olen äiti, mutta edelleen myös ihan ihminen.