Meidän pienellä rivitalopihalla on rakennusaikainen iso kivi. Koko n. 1,5m3 ja paino sen mukainen..
Onko kenelläkään ideoita miten päästä tuosta kivestä eroon??
VALTAVA kivi pihalla
8
1834
Vastaukset 8
- Lazulina
Jos se on kaunis muodoltaan ja mahdollisesti väriltään voit koettaa tuputtaa sitä kivifriikeille, jos joku vaikka suostuisi sen kalliin kuljetuksen maksamaan ja itsellensä ottamaan.
Tai koetat saada ammatti-ihmisen murskaamaan sen. Varattuja kavereita!
Jos kivi on huokoista, sen voi vanhalla kirveellä ja lekalla voimalla halkoa pikku hiljaa palasiksi. Vertaa mustiin saunakiviin, jotka ovat suunnilleen samalla tavalla "huokoisia".
Tai sitten hyödynnät sen ja suunnittelet pihasi sen ehdoilla. Suomalainen kivi on parhaimmillaan todella kaunista ja jos olisit hollantilainen näivettyisit kateudesta, jos naapurillasi olisi samanlainen. Meille kivien kauneus on niin itsestään selvää, ettemme tajua millaisten aarteiden keskellä asumme. (Hollantilainen vieraani katsoi kerran pihaani kunnioituksella ja kysyi millaisen omaisuuden olen laittanut kiviini,johon hölmistyneenä vastasin että ihan ne olivat täällä jo valmiina luonnon puolesta ;DDD)- 125sdf
Kivi itsessään on kyllä ihan kaunis, ja alunperin olinkin ajatellut, että voisi jäädä pihaan. mutta nyt käytön myötä olen huomannut että koska kivi on melkein keskellä pihaa, se on todella epäkäytännöllinen kun mitään muuta ei sitten oikein järkevästi mihinkään mahdu.
Kiitos viestisäsi muuten, sattuisitko tietämään, että mistä kivifriikkejä voisi löytää? onko jotain vinkkejä tähän!
Nii juu ja jos joku tämän palstan lukijoista haluaisi kiven pihalleen ni tervetuloa hakemaan laitteiden kanssa! :) - kiinnostaa paljon
125sdf kirjoitti:
Kivi itsessään on kyllä ihan kaunis, ja alunperin olinkin ajatellut, että voisi jäädä pihaan. mutta nyt käytön myötä olen huomannut että koska kivi on melkein keskellä pihaa, se on todella epäkäytännöllinen kun mitään muuta ei sitten oikein järkevästi mihinkään mahdu.
Kiitos viestisäsi muuten, sattuisitko tietämään, että mistä kivifriikkejä voisi löytää? onko jotain vinkkejä tähän!
Nii juu ja jos joku tämän palstan lukijoista haluaisi kiven pihalleen ni tervetuloa hakemaan laitteiden kanssa! :)Hei!
Missä päin Suomea tämä kivi on? Meillä olis sellainen hakusessa :) - 283747
kiinnostaa paljon kirjoitti:
Hei!
Missä päin Suomea tämä kivi on? Meillä olis sellainen hakusessa :)heippa, kivi on tuusulassa, eli n. 30 km. helsingistä..
jos haluat kuvia kivestä, voin lähettää :) - kiinnostaa paljon
283747 kirjoitti:
heippa, kivi on tuusulassa, eli n. 30 km. helsingistä..
jos haluat kuvia kivestä, voin lähettää :)Moi
Harmi, välimatka on liian pitkä, asumme Satakunnassa. Toivottavasti kivelle kuitenkin löytyy oikea paikka :)
- muistelus
Jos kivi on aurinkoisella paikalla, eräs idea olisi mahdollinen.
Muistan erään mummonmökin, jonka pihalla oli monen metrin korkuinen, siis pystymuotoinen siirtolohkare. Mummo viljeli sen kyljessä tomaatteja. Kivi imee päivisin lämpöä, joka säilyy yölläkin. Näin tomaattien kasvukausi muodostuu pitkäksi ja halloilta suojatuksi. - nordmanns
Moi, minulle oli sama ”ongelma”, eli iso kivi mökiin edessä. Räjähtäminen ei onnistuu, mökki oli liian lähellä! Ostin kivikiilat ja halkaisin kiven. Oli helppoa ja edullinen ratkaisuun. Ostin kivikiilat netissä: www.prokivi.com
- Jone 642
Kiitos tiedosta!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48835
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22832Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha538761- 80687
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561