Jos alienit katselesisivat tätä ihmisten säheltämistä lamoista toiseen, varmaan nauraisivat aluksissaan kippurassa. Suomikin tekee jumalattomasti töitä ja tuottaa ennätysmäärän tavaraa, jonka se kippaa turhana "mereen", samalla kun maailmassa nähdään nälkää. Puhumattakaan siitä, että talouslasvuun perustuvalla ideologialla rakennetaan uusia taloja, joissa ei talouskasvuun perustuvalla ideologialla asu ketään. On vain asunnottomia ulkona hytisemässä tai asuvat jossain madonsyömissä läävissä. On siinä alieneilla ihmettelemistä, että "mitä helvettiä noi oikein säätävät"
Kyllä teknologia on kehittynyt ja ollaan kehitetty uusia hienoja juttuja, mutta kun ne eivät jostain syystä tahdo kelvata kenellekään. Mielummin ravataan kelan, baarin ja kauniiden rohkeiden välillä.
Kyllä teknologia on kehittynyt ja ollaan kehitetty uusia hienoja juttuja, mutta kun ne eivät jostain syystä tahdo kelvata kenellekään. Mielummin ravataan kelan, baarin ja kauniiden rohkeiden välillä.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.