Ilahduttaa mieltäni suuresti etteivät israelilaiset lähde mukaan kaikenkarvaisiin rauhanhihhulointeihin,vaan reagoi terveellä tavalla halpamaisiin provokaatioihin.ÄÄriryhmät toimivat valheellisesti rauhan nimissä.Vain tyhmät ja hullut lähtevät armeijaa vastaan tieten tahtoen,varoitettu oli.
Vastaukset 10
- TerroristiTarkkailij
Terroristivaltio käyttää rajua valtioterrorismia => sellaista valtiota Euroopasn pitäisi laittaa EHDOTTOMAN BOIKOTTIIN!!
EU:n päättäjät HERÄTKÄÄ!!- kää.
Mysterion kirjoitti:
rauhanaktivisteilta kaikki tuet pois!!!
Jokaisella maalla on oikeus puolustaa itseään , myöskin kansainvälisten vasemmisto aktivistien Provokaatioilta. Mikäli kyseessä olisi Venäjä ja vasemmisto aktivistit änkeäisivät sinne suurin joukoin ei olisi epäilystäkään etteikö Venäjä olisi reagoinut riittävän voimakkaasti. Vaikka se olisi vaatinut kuolleitakin. Eipä silloin MEIDÄN Erkki -T olisi ollut Kärppänä vaatimassa Venäjää tilille, eipä suinkaan. Nyt kun on kyseessä kaikkien vasemmistolaisten sylkykuppi Israel, niin kyllä nyt vasemmistolaisetkin uskaltavat avata likaisen suunsa ja suoltaa sieltä kaiken maailman törkeyksiä. Että sellaisia aktivisteja.
- Isoveljen veli
Mysterion kirjoitti:
rauhanaktivisteilta kaikki tuet pois!!!
Rauhanliikkeillä ja niitä johtavilla on valitettavan usein yhteinen päämäärä, terrorismin tukeminen ja suoraan toimintaan osallistuminen. Rahallisesti ja kouluttamalla aktivisteja koulutusleireillä lähi-idässä. Yksi tunnettu PLO-vetoinen useassa maassa toimiva on The International Solidarity Movement (ISM).
*******
http://palsolidarity.org/
The International Solidarity Movement (ISM) is a Palestinian-led movement committed to resisting the Israeli occupation of Palestinian land using nonviolent, direct-action methods and principles. Founded by a small group of activists in August, 2001, ISM aims to support and strengthen the Palestinian popular resistance by providing the Palestinian people with two resources, international protection and a voice with which to nonviolently resist an overwhelming military occupation force.
*******
Järjestö ja sen jäseniä on kärähtänyt monta kertaa osallistumisesta terroritekoja avustavaan toimintaan. ISM:n sivuilla asia tietenkin esitetään tarkasti mietityin korulausein. Todellisuus on toinen juttu. Järjestö on ilmeisesti niin hyvin solutettu eri maiden tiedustelupalvelujen toimesta, että sen annetaan toimia hyvänä tietolähteenä terrorisiminvastaisessa työssä. Muuten se olisi hajoitettu ja kielletty jo aikoja sitten.
- psykopaaatti
onnitteluja voi odottaa vain psykopaattisen käytöksen hyväksyvältä.
Yleensä sellaisen hyväksyjä on itsekin psykopaatti.- faaaaa
Rauhan Aktivisteilla on kaksi olotilaa. Ensimäinen on Passiivinen olotila kun ja mikäli sosialistisessa valtiossa tapahtuu kamalia. Rauhan Aktivistit Aktivoituu aina jos ja kun ei sosialistisessa valtiossa tapahtuu kamalia. Aktivistien johtajat pitää saada tuomiolle yllytyksestä terrorismiin. Kun aktivistien omaaloitteinen terrorismihanke karahtaa kiville ja tulee ihmisuhreja ollaan kovaan ääneen huomiota osakseen. Ne ihmisuhrit jotka menehtyivät Gasa hommassa niistä vastuu ja syylliset ovat laittomuuksiin yllyttäjät siis omat aktivistit.
- paha maa
löytyy muitakin kuin psykopaatteja.
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=19453
Israel kusi pottinsa - jälleen kerran. - Rajansa kaikella
paha maa kirjoitti:
löytyy muitakin kuin psykopaatteja.
http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=19453
Israel kusi pottinsa - jälleen kerran.http://www.petitiononline.com/GazaSol/petition.html
reagoidaan mekin. Mielivalta kuriin. - provokaatio
Rajansa kaikella kirjoitti:
http://www.petitiononline.com/GazaSol/petition.html
reagoidaan mekin. Mielivalta kuriin.Israelin operaatio Gazan saartoa uhmaavia häirikköjä kohtaan oli ymmärrettävä ja oikeutettu. Ikävä vaan, että nk. aktivistit omalla käytöksellään laivassa pakottivat israelin armeijan sotilaita turvautumaan itsepuolustukseksi suuniteltuja kovempiin otteisiin.
- Provokaatio
Kuten jo Paasikivi sanoi aikoinaan:Ei pidä provosoitua kun provosoidaan". Se on juuri sitä provosoija haluaa...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas uusi PS:n rasismiKOHU!
Nyt Mauri Peltokangas on taas huuliaan lepattanut. Suomen rasistisin puolue - PS! https://www.iltalehti.fi/politiikka/a6491424- 1141373
Naisten liian suuret vaatimukset?
Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta198929Jarruton, viritetty ja kilvetön mopo
Ajo-oikeudeton ja uppiniskainen kuski. Tuloksena vääntynyt aita, rusinaksi muuttunut mopo ja pari pipiä.327875Olen henkisesti väsynyt. Takki tyhjä.
Olen joutunut elämään yksin liian kauan. Työttömänä ja somepaskaa. Työpaikoilla joudun kiusatuksi. En enää tiedä, mitä231809- 58723
Peräti 12 000 ihmisen toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin!
Peräti 12 000 ihmisen (useimmat nuoria miehiä) toimeentulo leikattiin puoleen kun eivät ilmoittautuneet työkkäriiin! ht233687Onnittelut taktiikan vaihdoksesta mies!
Esität nykyisin varattua, ettei naiset jää roikkumaan , mutta sinä saat haluamasi. Oletpa sinä hieno mies. 👏🏻 Osasin o175671Katotaan miten jaksat tätä
Olen valmis pelaamaan tätä seuraavat 10v. Voit kysyä tutuilta miten olen erittäin kärsivällinen.88630Tiedätkö mitä mies
Sinulla ei ole kaikki kunnossa päänupissa! Älä pilaa sitä, mitä sinulla on oikeassa elämässä. Tämä ei ole mitään rakkaut21591