Mitä liikkuu sellaisen päässä joka ei päästä toista ohitse vaan kiihdyttää ??
Tälläinen tilanne tuli vastaa Kuru - Ylöjärvi välillä. Olin perheen kanssa tulossa rahallisesti mökiltä. Eteen tuli hitaammasti ajava jonka ajattelin ohitta sillai rauhallisesti vitos vaihteella suuremmiten kiihdyttämättä, mutta kuinka ollakkaan ohitettava kiihdytti eikä päästänyt ohitse. Mulla oli nopeutta noin ennen ohitusta noin 85, ohitettavalla noin 80. Suora tie ei vastaantulijoita. Pääsin siitä sitten ohitse kun sen eteen tuli auto, ohitin kerralla molemmat. Yritti siinäkin tilanteessa vielä tehdä kiusaa. Aivan pimee kuski. Kaiken lisäksi vauva etupenkilla. Katselin peilistä niin se auto jäi sinne eteensä tulleen taakse ajamaan ilman mitään kiirettä. Halus vaan tehdä kiusaa. Ajelen autolla vuodessa noin 15 000. Ei ole tullut moista vastaan 15:sta vuoteen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
ole 85km nopeudesta mikään ohitusvaihde,tulee liian pitkä ohitus.
No saahan sitte muutkin kokee ton kiusanteon kun vaan rahtarit.. Se on kuorma-autolle joka päiväistä niin ehkä nyt ymmärrät myös miltä rekka-kuskista tuntuu....
Joidenkin kanssa-autoilijoiden tapoihin kuuluu opastaa kuinka liikenteessä tulee käyttäytyä. Oletan, että alueella oli 80 kmh rajoitus ja ohitettava ilmeisesti ajatteli kertoa sinulle, että ajat ylinopeutta. Jos ohitettava olisi toiminut oikein, hän olisi antanut sinulle tilaa ja varmistanut omalta osaltaan, että ohituksesi sujuu turvallisesti. Mittarivirheen vaikutusta hän ei ilmeisesti osannut huomioida millään tavoin.
Tuossa aiemmin eräs henkilö väitti kiven kovaa, ettei ohitettavan toimilla ole mitään merkitystä ohitustilanteessa. Tässä on taas hyvä esimerkki, joka kumoaa moiset väitteet. Ohitettava voi moinilla eri keinoilla vaikuttaa ohitustilanteen turvallisuuteen.
muutama nainen ja vanhempi papparainen aivan oudosti. Välillä ajelen perässä ja seurailen ja ajattelen jos olis valta, heiltä kortti lähtis heti.
Hieman ennen ylöjärveä nuo liikenteen kummajaiset ajavat 80/100 alueella 70, joskus pyyhkäisen ohi ja kun ylöjärvellä joutuu hiljentämään, nuo kummajaiset ajavat sitä 70
neljänkympin alueella ja tulevat takapuskuriin kiinni.
Muutoin ei niistä haittaa ole, ohitan kyllä ja ohi pääsen aina kun haluan, mutta ihmetyttää mitä tuollaiset tekevät liikenteessä. Joskus
vanhaemäntä viljakkalasta ajelee vasenta puolta vastaan, on siinä naurussa pidättelemistä.
Tuon MÖKILTÄ KOTIIN kirjoitus saattoi koskea minua ! Takanani ajeli todella outo kuski, JOS minä aion ohittaa , minä ohitan enkä meinaa. Kyllä noita meinaakuskeja on ihan liikaa. Ajelen n. 150 000 km /v, ja aina on tilaa ohituksiin ollut, täytyy huomioida se, ettei ohittamaan pidä
lähteä LIIAN alhaisella nopeudella. Jos ei ole koneessa puhtia tai pää ei kestä, kannattaa jäädä
jonon jatkeeksi, vaikka perseen alla sakemanni onkin.
Olen kokenut samanlaista, ajelin kuutostiellä kohti itää kun edessäni oleva lähti ohittamaan hänen edessään olevaa venäläistä mersua, joka ajeli 80 alueella todella ärsyttävästi nopeutta muuttaen, välillä 60, välillä 80. Tämä autoilija siis lähti ohittamaan kun mersumies kiihdytti sitten sopivasti ettei pääse ohitse. Tätä jatkui jonkun aikaa, kunnes hän luovutti ohitusyritykset ja tyytyi ajamaan sitä 60-80 venäläisten perässä.
Oli kyllä todella inhottava matka, mutta minkäs teet, kun ei vanhalla autonrämällä pääse kiihdyttämään niin nopeasti.
Kummaa oli kyllä venäläisten käytös (mikä ei sinänsä ole ihme).