Minua loukkaa kovasti se, että poikaystäväni joskus tuijottelee muita naisia. Hän saattaa esimerkiksi kadulla kävellessämme kääntyä tuijottamaan vastaankävelevää naista, ts. kääntää päätään hänen peräänsä. Tällainen tuijotus on niin voimakasta, että luulen jo näiden naistenkin tuntevan olonsa epämukavaksi. Kerrankin kahvilassa istuessamme hän tuijotti vastapäisessä pöydässä istuvaa naista mairea hymy kasvoillaan, ei tainnut saada silmiään irti tästä. Sama tapahtui esimerkiksi eilen, hän oikein asettui asemiin voidakseen tuijottaa ohikävelevää naista, ja tuntuu, ettei hän silloin kuullut eikä nähnyt mitään muuta.
Tiedän, että minulla on huono itsetunto ja on on ihan normaalia, että sekä miehet että naiset katselevat vastakkaista sukupuolta eikä siinä ole mitään pahaa. Kysymys kuuluukin, missä teidän mielestänne menee se raja? Mikä on sen normaalin ihailevan katselun ja himoitsevan tuijottamisen ero? Joka kerta, kun näemme poikaystäväni kanssa, hän katsoo minua ihaillen ja kertoo miten kauniilta näytän ja hän on sanonut monesti, ettei edes muista, milloin viimeksi on nähnyt yhtä kauniin naisen kuin minä, ja tällaiset kohteliaisuudet tuntuvat tietysti hyvältä. Silti minua sattuu niin paljon, kun hän avoimesti ja häpeilemättä päätään kääntäen tuijottelee aina välillä muita naisia. Hän ei suinkaan tuijota kaikkia naisia, vain niitä tiettyjä, jotka sattuvat olemaan hänen makuunsa. Miten pääsisin tästä mustasukkaisuudesta eroon, en halua pahoittaa mieltäni koko ajan?
Olen mustasukkainen
2
418
Vastaukset
- :)
Mainitse asiasta hänelle, että koet sen epäkohteliaana tai epäkunnioittavana käytöksenä sinua kohtaan, kun hän käyttäytyy noin sinun seurassasi. Jos et kuitenkaan halua keskustella poikaystävällesi näin ystävällisesti, sano vaikka että tuollainen idioottimainen käytös sinun seurassasi v***ttaa. Tehköön keskenään ollessaan mitä huvittaa, mutta sinun seurassasi tuota ei tarvitse harrastaa.
Huonosta itsetunnosta; kun poikaystäväsikin sinua kehuu, mikseivät myös muut miehet söisi sinua katseillaan? :) Voit siis kääntää tämän myös voitoksesi ja alkaa itse kääntämään muiden miesten päät, kun kuljet kadulla. Luulisi siinä sinunkin uroksessasi syntyvän joku reaktio, tyyliin; "tämä on mun nainen, ja olen ylpeä siitä!!". Tai saattaahan se vaikka tulla mustasukkaiseksi ;)
Tsemppiä!- Surusilmät111
Kiitos vastauksestasi, aion sanoa asiasta hänelle, että herrasmies ei tuijottele ympäriinsä vaan antaa huomionsa seuralaiselleen. Ja voinhan minä itsekin alkaa vilkuilla muita miehiä, kun hänkin ainä välillä tuijottelee niitä naisia. =D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1637322
En löydä sinua
En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k264218- 503728
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi1473210- 512966
- 492559
Ne oli ne hymyt
Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä262356Hajoaako persut kuten 2017?
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen2732049Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle
IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt552005- 291906