Miksei tämä vanhasen hallitus kerää työttömiä, köyhiä ja kommareita leirille tammisaareen? Olisi se varmaan kokoomuksen kataisille ihana harrastus käydä ampumassa mahaan köyhää. Kyllä libido olisi kovassa kunnossa kotona ja akka tykkäisi. Samalla valtion menot pienenenisivät, kun kidutettujen omaiset lunastaisi ruumiit haudattavaksi. suomi olisi todella kovassa Toivö(Sukarin maksama?) talkoossa sillä hetkellä.
idea kokoomukselle
y5wseyn
33179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Köyhät, vammaiset ja muut syrjäytyneet tosiaan voisi keskittää johonkin vaikka saareen. Sinne järjestettäisiin kohtuulliset olot, lämmin kämppä, perusruoka ja terveyshuolto. Työtä voisi kukin tehdä kykynsä mukaan. Esim.
luonnonhoidollisia siivous ja kunnostustöitä. Järjestyksen ylläpito olisi sitten ammattihenkilöiden käsissä. Leiri tulisi olla suljettu, ainoastaan sairaustapauksissa voitaisiin hoito antaa "ulkopuolella". Muuten asukit voisivat vapaasti harjoittaa normaaliharrastuksiaan, kunhan eivät sorru rikkeisiin Niistä rangaistaisiin sopivalla tavalla. Alkoholia voisi myydä valvotusti ja verottomasti sitä käyttäville. Miehet ja naiset erotettaisiin eri "vyöhykkeisiin" avo tai avioparit voisivat asua yhdessä. Heidät tulisi stelirisoida jos siihen katsotaan olevan jokin syy. Muuten voisi "leireilijä" elää kuin "Ellun kanat"
yhteisöjähän Suomessa on jo melkein joka kaupungissa. Veroton viina vain puuttuu. Saari meressä voisi kyllä olla mielenkiintoinen kohde. Ei vaan taida rakennuslupaa tulla sellaisille pienasunnoille joia tarvittaisiin. Isot rakennuskompleksit taas ovat rumia, epäkäytännöllisiä sekä kalliita. Voisi vielä lisätä että, tuollaiseen yhteisöön pitäisi löytyä asukkaita kaikista yhteikunnan "luokista".
järkyttävää ideaa voida soveltaa nykypäivään. Sehän olisi rikos ihmisyyttä vastaan !
tuon tyyppistä vapaaehtoista leiritoimintaa ja yhdessäoloa. Sehän voisi olla hieno juttu, ja toimiakin.
Onkohan sitä kokeiltu muualla kuin Israelissa, epäilen. Kuka sosiaaliviranomainen voisi vastata tähän kannanottoon? Aion kuitenkin lähettää aloitteen kansanedustajalleni.
nimen, että osaisin äänestää seuraavissa Eduskuntavaaleissa jos satuttaisiin asumaan samassa vaalipiirissä.
Ennen kaikkea tuo kaikkien ”partiolaisten” sterilisointi säästäisi tulevaisuudessa ”pitkän pennin” valtion (veronmaksajien) varoista. Ihan tulee mieleen vanhat ja hyvät ajat 30-luvulta. Kyllä sitä rotuhygieniaa onkin kaivattu.
On se tuollainen kyllä arveluttavaa. Etten sanoisi "pahasti". Olisiko tuossa mitään myönteistä ? Enpä juuri keksi mitään sellaista. Suomen lähiöissä sentään asuu kohtuullisen onnellisia ihmisiä, joiden jälkeläisille on taattu koulutus ja mahdollisuuus menestykseenkin. Mutta joku saari, jossa ei ole mitään. Hyi helvetti.
"Kommuuni upotiassahan" on nimenomaan järkeä ja jopa hitunen inhimillisyytäkin. Miksi sellainen ei voisi toimia ? Voisihan sellaisen yhteisön perustaa vaikka osuuskuntaperiaatteella. Pienellä sioituksella (eläkkeet) tai käteinen raha (perintö tms.) oikeuttaisi osukkuuden yhteisössä. Eikö voi ollakin vaikka tulevaisuuden sosiaalipolitiikkaa ja myös luovaa sellaista.
vastauksen kysymykseesi, edustajalta itseltään. Malta odottaa.
Entäs sitten kun tulee se byrokraatti ? mites sitten Robinsonien suu pannaan ?
valtuuskunta Neuvostovenäjälle kysymään vieläkö siellä olisi myytävänä niitä vanhoja ja hyviä gulag-leirejä. Järjestyksenpito ja sterilisointipalvelut me voisimme ulkoistaa Venäjän tiedeakatemialle.
sellaista "kokeilua" pidä kopioida. Sehän oli vankileiri. Nyt käsittääkseni puhutaan eräänlaiseta "Hollannin mallista" Kaikesta voidaan olla erimieltä, mutta hyvistä ajatuksista voi aina keskustella.
"hyvää" sitten on odotettavissa tuossa "tulevaisuusutopiassa". Tekeekö siellä jotkut siiten jopa tuottavaa työtä esim. ?
Onko jollakin kokemusta noista ulkomailla olevista "malliyhteisöistä" ?
Pitääkö minun liittyä johonkin puolueeseen, jos anon pääsyä sinne leirisaareen? Eläke on kyllä, jonniimoinen.Minä ainakin olen kova kalastelemaan, ogella vaan ja katiskalla. Viinaa en käytä kui harvoin.
voidaan perustaa alustava organisaatio tuollaista yhteisöä varten. Varmasti tullaan toimimaan kaikkien etujen mukaisesti.
Paikkakin on jo olemassa. Lisää asiasta myöhemmin.
gulagin tarkoituksen täysin väärin. Gulag-leirithän olivat nimenomaan ja yksinomaan uudelleenkasvatusleirejä missä iloiset kansalaiset raikkaassa ulkoilmassa luomuruokaa syöden opettelivat yhteiskunnan rakentaviksi jäseniksi. Koska meilläkin on lisääntyvässä määrin uusavuttomia yhteiskunnallisten tukien varassa eläviä niin mikä olisi se mukavampaa kuin järjestää heillekin vaihteluksi arkipäivän tuskaan mielenkiintoinen extremeleiri.
nimi kerro leiristä mitään, vai kertooko? Nyt kuitenkin keskustellaan eräänlaisesta valtiosta valtiossa.
Vaikka alustaja toi asian vähän kuin huumorimielessä esiin.
Tuollainen yhteisö voi perustua täysin vapaaehtoisuuteen. Tulla ja mennä periaateelakin. Ei aitoja ei verikoiria. Vaan antoisaa yhdessä-elämää. (ei välttämäti yhdyselämää)
pilaa tehkö asiasta. Tulehaa tänne meinkii mökkii asumaan tiettömien taaks ni voi miel muuttua. ainaskii talvel.
Neuvostovenäjä ?
kun Helsingin kaatopaikkojen läheisyydessä eli ja toimi "kommuuniyhteisö" Kaiki olivat tytyväisiä paitsi pyrokraatit. Ei sellaisia "ihanneyhteisöjä" kaivattu ihmisten näkyville.
Siksi tuo saariyhteisö on kannatettava ajatus."
"Rusoolaisuuta" kehiin ja muusta viis!
Venäjä tunnetaan myös Neuvostovenäjänä.
”Venäjän federaatio (ven. Российская Федерация, Rossijskaja Federatsija kuunteleOhje) eli Venäjä (ven. Россия, Rossija) on kahteen maanosaan ulottuva valtio, joka käsittää suurimman osan pohjoisesta Euraasiasta.”
http://fi.wikipedia.org/wiki/Venäjä
valtioiden liitto ? Ei liittovaltio ? Virallisesti Venäjä on Venäjä ? Vai eikö ole ? Kummallinen yhtälö.
ei kannata kiinnittää huomiota. Olihan Neuvostoliittokin liittovaltio ja jokaisella osatasavallalla oli halutessaan täysi oikeus erota liittovaltiosta.
sitten erosi liittosuhteesta ?
harkita. Jos kiinnostusta löytyy, niin mikä ettei.
pahasti "lillukanvarsiin". Jos oikeus eroamiseen oli kirjattu perustuslakiin eikä kukaan eronnut, niin emmekö me voi päätellä , että Neuvostoliitossa kaikki kansat halusivat elää suuressa ja onnellisessa neuvostokansojen perheessä. Ainakaan minä en kykene ymmärtämään sitä rikkumatonta onnea muulla tavalla. Tämä onni ja yksituumaisuus johti jopa siihen että koko Neuvostoliiton olemassaolon ajan joka vuosi viljasato lisääntyi noin 20%. Kyllä siinä oli lännen riistokapitalisteilla ihmettelemistä.
"sitten erosi liittosuhteesta ? "
Mitä yksi rääkätty kommarin raato maksaisi Tammisaaresta?
hintatasoa, mutta kansalaissodan aikoihin yksi viljasäkki vastasi arvoltaan neljää punikin nahkaa.
mustan pörssin hinnasto kertoo, että tarvittiin myös elävä punikki, maatöitä tekemään. Ainakin meilläpäin.
tuolle utopiasaarelle kelpaa herratkin. Niiden nahka tietysti voi olla jonkin verran kalliinpi. Haisee ainakin paremmalle. Voi olla, että kestävyys taas on heikompi.
punikki niiden neljän nahan lisäksi vielä hiukan niin kuin kylkiäisenä. Sopisi hyvin kuvaan koska leipäviljasta oli kova pula ja vähistäkin viljoista pääosa myytiin mustassa pörssissä.
kelvollisuustodistuksen isännältä joka tarvitsi työntekijää.
kukaan isäntä voinut tuomioita kumota tai hyväksyä ? Se ei ole mahdollista. Silloinhan koko tuomioprosessi olisi ollut laitonta.
silloin isännän lausunto otettiin huomioon kun punavankeja alettiin vapauttamaan. (ulkovaltojen esim.USA:n painostuksesta)