"Ylänurkassa" Mikko Pulliainen kirjoittaa otsikkona "kolme kieltä, yksi suu", miten vaikeaa monelle on oppia muuta kuin yksi vieras kieli.
Hän kirjoittaa myös:" Johdonmukaista olisi siirtyä kahteen viralliseen kieleen, joista toinen olisi englanti. Tällä tavalla kaikki voittaisivat.
Hän kirjoittaa myös:" Johdonmukaista olisi siirtyä kahteen viralliseen kieleen, joista toinen olisi englanti. Tällä tavalla kaikki voittaisivat.
Vastaukset 8
Vanhimmat
http://www.aamulehti.fi/teema/paakirjoitukset/kolme-kielta-yksi-suu/180444
"Asiasta toiseen, Aurinko muuttuu punaiseksi jättiläiseksi ja nielaisee Maan noin viiden miljardin vuoden kuluttua."
Todennäköisesti vielä tuolloinkin Suomessa on pakkoruotsi ja RKP hallituksessa... vaikka sitten höyrystyneenä auringon sisuksissa, mutta kuitenkin...
Järkevä nuori mies.
Antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta ja ennen kaikkea todistaa, että maassa nyt voi olla eri mieltä RKP:n piirien kanssa, jopa Aamulehden Teeman sivulla.
Hyvä.
Ei Suomi olekaan täysin kadotettu ruotsalaisnationalistien ahnaaseen kitaan.
Tällaiset nuoret miehet ovat samaa juurevaa kansaa, joka taisteli maan puolesta viime sodissa.
En kyllä ymmärrä miksi pitäisi suomen lisäksi väkisin olla toinen virallinen kieli.
Jotta ruotsinkielisten ei tarvitsisi opetella rahvaiden puhumaa suomea.
Suomen rikkaimmat henkilöt Herlin ja Erkko taitavat puhua äidinkielenään suomea joten pidä turpasi kiinni vaan.
Aatelisto Suomessa on sitäpaits enimmäkseen saksalaista, ranskalaista ja skottilaista. Aivan kuten Ruotsissakin.
Uskomatonta, että Aamulehden pääkirjoituksessa otetaan noin selkeästi kantaa pakkoruotsin poistamiseen ja ruotsin kielen virallisen aseman purkamiseen. Kyllä tällaisilla kirjoituksilla on tosi suuri vaikutus kansakunnan herättäjänä. EK:n eilinen raportti on niin iso pala RKP:lle ja muille pakkoruotsittajille, että voivat siihen tukehtua.
Miksei Suomi voisi olla yksinkertaisesti suomenkielinen?
Niinhän kaiki vastaavat maat ovat.
Taas suomalaista itsevähättelyä.