Pätemättömyyden tasolla

Yhdysvaltojen presidentistä sanotaan, että siihen tehtävään ei pääse, jos on pätevin hoitamaan sitä. George W Bush on hyvä esimerkki tästä. Jo Adlai Stevensonille sanottiin, että kaikki amerikkalaiset intellektuellit äänestävät häntä. Stevenson totesi, että se ei vielä riitä. Toivotaan, että Kerry voittaa ja todistaa täällä kertaa asian vääräksi. Mutta tämä asia oli levinnyt viime vaaleissa jo Suomeenkin. Anneli Jäätteenmäki osoitti epäpätevyytensä jo ennen vaaleja (esim. haastattelu Lankian kanssa), mutta pääsi hetkeksi aikaa pääministeriksi. Onneksi suomalainen demokratia pian oivalsi sen. Ei Anneli siihen kaatunut, että hän valehteli. Poliitinen valehtelukin vaatii osaamista.
11413
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pyhä keskinkertaisuus hallitsevalla paikalla on vaarallista. On nähty niin Yrjö W. Mätäs jr:n kuin kotoisen Annelimme kanssa. Annelin kanssa vahingot olivat kuitenkin paikallisempia.

Peukut ja ukkovarpaat ylös John Kerryn puolesta.

Äänestä
  • Globaali kapitalismi vaatii myös jatkuvaa sotimista.
    Eihän sitä muuten riitä töitä muuta kuin maalaisille.

    Äänestä

Jori Puskasta on sanottu myös, että on ikävää, jos typeryys ja aikaansaapuus yhdistyy samassa henkilössä. Erikoista on, että Observer1 ottaa esimerkikseen Jäätteenmäen, kun joku toinen suomalainen poliitikko taisi (taitaa) olla enemmänkin Puskan kanssa samoilla linjoilla asioista. Jäätteenmäki oli enemmänkin siellä kähminnän esiintuojien puolella.

Olisi luullut, että Observer1, ainakin jos hän olisi Objective Observer1, olisi eduskunnan puhemiestä ojentanut. Vaikka Jäätteenmäki toimi taitamattomasti, oli hän sentään hyvällä asialla, päinvastoin kuin tämä Puskan kanssa kuvissa punaisena hymyillyt.

Äänestä
  • Jos et tykkää Bushista, niin älä anna sen vaikuttaa siihen, että pitäisit Jäätteenmäen olleen "hyvällä asialla", koska niillä nyt ei ole keskenään muuta tekemistä kuin vilkas mielikuvitus, sillä Jäätteenmäki levitteli pelkkää paskaa eikä puhunut totta sanaakaan.

    Äänestä

  • Pätemättömiä on eri ryhmissä.

    Äänestä

... pysyy jatkuvasti näiden lippostaisten kokdem-kirjoittajien arsenaalina. Kun heitä kehoitan tarkemmin kuvailemaan niitä valheita, usenmiten ei saa vastausta ollenkaan tai sitten saa epävarmoja takelluksia, jotka on helppo kumota. Kerropa sinä, Observer1, tarkemmin niistä Annelin valheista.

Äänestä
  • ...

    Äänestä

  • Tässä vaiheessa on kait aika yhdentekevää, valehteliko Jäättenmäki vai ei oikein kirjaimellisesti vai antoiko hän "vain ymmärtää" (valehtelun lievempi muoto). Tosiasia kuitenkin on, että häntä ei uskottu.

    Palautetaanpa kertauksen vuoksi mieliin viime syksyn A (vai mikä se oli?). Siinähän mm. Mauri Pekkariselta kysyttiin, miksi keskusta jätti Jäätteenmäen yksin. Pekkarinen vastasi suunnilleen näin: "...ei häntä pystynyt auttamaan. Hänen kertomansa tarina muuttui päivittäin." Eli myös omat ryhmätoverit olivat ymmällä, eivätkä ilmeisestikään tienneet, mitä uskoa. Lisäksi Jäätteenmäki touhusi Mannisen kanssa aika lailla omin päin, muut eivät tienneet, missä mentiin.

    Voi olla, että Jäätteenmäki pystyisi lakimiestempuilla näyttämään puhumansa todeksi, esimerkiksi niin, että vaikka olikin saanut toista tuhatta sivua fakseja, hän ei ollut pyytänyt yhtä tiettyä sivua, vaan se tuli yllättäen. Ja että hän ei ollut saanut salaista dokumenttia diario numero se ja se, vaan ainoastaan ko dokumentista tehdyn tiivistelmän.

    Mutta mitä sitten, ketä kiinnostaa analysoida hänen puheistaan lauseiden merkitystä mahdollisesti muuttavia pilkkujen ym. paikkoja? Valtaenemmistö suomalaista piti hänen puhettaan höpön pöpönä, etenkin kun tuoreessa muistissa oli hänen jutustelunsa, miten hänellä oli kaksi korvaa, joilla hän kuuli kaikenlaista, mutta papereita ei kuulemma ollut. Etenkin politiikassa asiat tuppaavat olemaan sitä, miltä ne näyttävät.

    Äänestä

  • Jäätteenmäen valhe tiivistettynä on, että hän väitti maaliskuussa 2003, että Lipponen olisi muka ollut liittämässä Suomea siihen Bushin sotakoalitioon, joka syntyi vasta ko. keskustelun jälkeen, koska joulukuussa 2002 Suomi ja USA olivat yhteisesti sillä linjalla, että mahdollisesta irakin sodasta pitää päättää YK:ssa.

    Tästä se siis alkoi ja tuon jälkeen Jäätteenmäki jäi kiinni aika monista ristiriitaisista puheista siinä, miten hän oli saanut salaiseksi luokiteltujen asiakirjojen tietoja.

    Valhteluahan se on, Oiva, kun puheisiin ei uskota ja luottamus menee, vaikka oikeus vapauttaisikin siitä syytteestä, että väärän mileikuvan luomisen tueksi käytetty tieto ei ollutkaan saatu rikollisella yllytyksellä Mannista kohtaan.

    Äänestä

  • Näin on kirjoitti:

    Jäätteenmäen valhe tiivistettynä on, että hän väitti maaliskuussa 2003, että Lipponen olisi muka ollut liittämässä Suomea siihen Bushin sotakoalitioon, joka syntyi vasta ko. keskustelun jälkeen, koska joulukuussa 2002 Suomi ja USA olivat yhteisesti sillä linjalla, että mahdollisesta irakin sodasta pitää päättää YK:ssa.

    Tästä se siis alkoi ja tuon jälkeen Jäätteenmäki jäi kiinni aika monista ristiriitaisista puheista siinä, miten hän oli saanut salaiseksi luokiteltujen asiakirjojen tietoja.

    Valhteluahan se on, Oiva, kun puheisiin ei uskota ja luottamus menee, vaikka oikeus vapauttaisikin siitä syytteestä, että väärän mileikuvan luomisen tueksi käytetty tieto ei ollutkaan saatu rikollisella yllytyksellä Mannista kohtaan.

    Lipposen julkiset lausunnot joulukuussa jo herättivät epäilyksiä. Silloinhan tehtiin eduskunassakin kysely hänen lausunnoistaan USA:ssa. Mutta asia tuli konkreettisesti esille maaliskuussa 03, kun Suomi oli kutsuttu koalitiomaiden kokoukseen Washingtonissa.

    Joulukuussa 02 USA tosiaan haki YK:n siunausta hyökkäykselle, mutta hupaisaa oli, että koko ajan Bushin hallinto toitotti, että sinne hyökätään riippumatta YK:n päätöksestä. Usalaisille olisi tietenkin ollut helpotus, jos YK olisi antanut mantaatin. Siinä tilanteessa Lipponen kehui Bushin johtajuutta Irakin kysymyksessä ja lupasi Suomen osallistuvan sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen ja rauhanturvaamiseen. YK ei sitten antanut siunaustaan hyökkäykselle, mutta Bush toteutti suunnitelmansa.

    Jäätteenmäki ei valehdellut, kun alkoi kyselemään, mitä kaikkea Lipponen siellä Amerikoissa oli oikein sopinut.

    Äänestä

  • Oiva Härkönen kirjoitti:

    Lipposen julkiset lausunnot joulukuussa jo herättivät epäilyksiä. Silloinhan tehtiin eduskunassakin kysely hänen lausunnoistaan USA:ssa.
    ----------------------
    Juuri noin tapahtui ja asia tuli ko. tapaamisen sisällön ja keskustelujen suhteen jo silloin täysin selväksi.

    Mutta asia tuli konkreettisesti esille maaliskuussa 03, kun Suomi oli kutsuttu koalitiomaiden kokoukseen Washingtonissa.
    --------------------
    Tuo ei pidä paikkaansa, sillä Suomi kutsuttiin ko. kokoukseen, koska Suomi oli koko ulkopoliittisen johdon yksimielisellä päätöksellä vastannut USA:lle, että olemme valmiit osallistumaan Irakin sodan jälleenrakennukseen YK:n johdolla, jos YK meidät mukaan kutsuu. - Tästä asiasta on jälkiviisaasti esitetty eniten täysin vääristeleviä tulkintoja.

    Joulukuussa 02 USA tosiaan haki YK:n siunausta hyökkäykselle, mutta hupaisaa oli, että koko ajan Bushin hallinto toitotti, että sinne hyökätään riippumatta YK:n päätöksestä.
    --------------------------
    Olennaista keskustelujen sisällön ja Lipposen kannanottojen suhteen on nimenomaan se, mikä oli USAn linja keskusteluhetkellä joulukuussa 2002 - ei se, mikä linja oli ollut ennen keskusteluja ja millaiseksi linja myöhemmin muutettiin. - Kyllä sinun Oiva, nyt tuo täytyy ymmärtää ja hyväksyä, jos aiot käsitellä asioita asioina niin kuin ne tapahtuivat.

    Usalaisille olisi tietenkin ollut helpotus, jos YK olisi antanut mantaatin.
    --------------------
    Tottakai olisi ollut helpotus. Bushhan oli viimeisimpien puheidensa mukaan päättänyt hyökätä Irakiin jo joskus vuonna 2001, mutta ei nostanut asiaa silloin esiin sen kansainvälisen vastustuksen vuoksi. Se, että YK:n lupaa haettiin juuri joulukuussa 2002 on siis todella olennaista USA:n strategian eri vaiheiden kannalta.

    Siinä tilanteessa Lipponen kehui Bushin johtajuutta Irakin kysymyksessä ja lupasi Suomen osallistuvan sodanjälkeiseen jälleenrakennukseen ja rauhanturvaamiseen.
    ---------------------------
    Ja tuossa tilanteessa, joulukuussa 2002, sekä Suomi että USA olivat samalla linjalla, Oiva! Irakiin hyökätään ja sitä jälleenrakennetaan YK:n tuella. - Myönnä nyt jo tämä tosiasia, Oiva!

    YK ei sitten antanut siunaustaan hyökkäykselle, mutta Bush toteutti suunnitelmansa.
    ----------------
    Ei antanut ei, joten USA muutti politiikkaansa siitä, mikä se oli ollut silloin, kun Lipponen ja Bush kehuivat toisiaan.

    Jäätteenmäki ei valehdellut, kun alkoi kyselemään, mitä kaikkea Lipponen siellä Amerikoissa oli oikein sopinut.
    ------------------
    Jäätteenmäki nimenomaan valehteli pyrkimällä luomaan tietoisesti valhellisen ja tosiasioiden vastaisen mielikuvan siitä, että Lipponen olisi kehunut Bushia juuri siitä sotakoalitiosta ja johtajuudesta, jossa USA oli vasta maaliskuussa 2003.

    Tunnusta tosiasiat, Oiva, kun uskon, että ne kuitenkin ymmärrät, vaikket haluaisikaan niitä hyväksyä. Jäätteenmäen töpeksintä ei ansaitse puolustelujasi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Observer1 kirjoitti:

Yhdysvaltojen presidentistä sanotaan, että siihen tehtävään ei pääse, jos on pätevin hoitamaan sitä. George W Bush on hyvä esimerkki tästä. Jo Adlai Stevensonille sanottiin, että kaikki amerikkalaiset intellektuellit äänestävät häntä. Stevenson totesi, että se ei vielä riitä. Toivotaan, että Kerry voittaa ja todistaa täällä kertaa asian vääräksi. Mutta tämä asia oli levinnyt viime vaaleissa jo Suomeenkin. Anneli Jäätteenmäki osoitti epäpätevyytensä jo ennen vaaleja (esim. haastattelu Lankian kanssa), mutta pääsi hetkeksi aikaa pääministeriksi. Onneksi suomalainen demokratia pian oivalsi sen. Ei Anneli siihen kaatunut, että hän valehteli. Poliitinen valehtelukin vaatii osaamista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu