Kerroin juuri kaverille miten yksinäiseltä minusta tuntuu näin kesällä ja viikonloppuisin ei mitään ohjelmaa. Ei mitään vastakaikua, ainoastaan "höh", ja "miks". Selitin eikä tullut vastausta, sitten lähdin pois fb:stä kun tajusin ettei hänkään välitä. Toisaalta hänelläkin on perhe ja omaa tekemistä, mutta miksei helvetissä voi ymmärtää miltä MINUSTA tuntuu, mitenköhän iloinen hän ITSE olisi jos ainoa sosiaalinen kontakti päivässä on työ ja viikonloppuisin ei mitään ohjelmaa / ystäviä??? Ei kukaan halua olla kanssani, esim. tapailemani mieskin on alkanut vedota kiireisiin, kaikki muutkin vetoavat kiireisiin, yksi ystävä muutti pois suomesta eikä hänestä ole sen jälkeen kuulunut mitään, vaihtanut numeron, ei käy messengerissä, ei mitään, jälkiä jättämättä. Kaikki vaan kaikkoavat ja jättävät minut eikä kukaan välitä minusta. Tuntuu niin pahalta! Ahdistaa ja itkettää, mitä tästäkin kesästä oikein tulee.
T. N22
T. N22
Vastaukset 27
Vanhimmat
Mulla on aika lailla sama tilanne, ilman työtä olisin kuollut jo. Suomalaiset on hyvin pitkälti just tollasia ettei niille parane mitään kertoa. Olen huomannut sen itsekin. Ei ketään kiinnosta. Vähän jos menet jotain tuon tapaista puhumaan niin äkkiä katkaisevat välit täysin. Mullakin olis muuten paska kesä edessä. Mutta muutamilla keskustelupalstoilla olen pyörinyt ja muutama britti pyysi kylään, en ole menossa, mutta sovittiin että he tulevat tänne. Mennään katsomaan poriin massive attackia ja n.e.r.d.i.aTosi mukavan oloinen pariskunta. Yhden floridalaisen tytön kanssa olen jo pitkään vaihdellut sähköposteja ja jutellut skypessä. Sinnekin on kutsu voimassa. Tosin se olisi kyllä aika kallis reissu mutta harkinnassa on. Mitäpä tässä, suomi on paska maa, ihmiset helvetin sulkeutuneita. Kai sitä vois vaikka muuttaa pois täältä. Kyllä nuo ulkomaalaiset vaan ovat paljon mukavampia kuin suomalaiset. Hyvin olen tullut juttuun vaikka puhunkin sellaista ralli englantia. Ompahan ainakin jotain mitä odottaa. Lähe mukaan, kyllä joukkoon aina porukkaa mahtuu. Siis lähinnä tuota porin keikkaa tarkoitin. Jos se nyt sitten ei peruunnu jostain syystä. Olen kyllä mies mutta mitäpä sillä väliä, tarkoituksena ei ole varattuihin naisiin koskea vaikka oma kulta hakusessa onkin..
On syytä huomioida se, että toisen ihmisen murheiden kuunteleminen on melkoisen kuormittavaa. Sydäntään on aivan turha purkaa muille kuin kaikkein läheisimmille ihmisille, ja heillekin vain poikkeustapauksessa. Minkä vuoksi joku hyvänpäiväntuttu ottaisi osaa juuri teidän murheisiinne, kun ottaa huomioon kuinka paljon pahaa maailmassa tapahtuu? Hänellä on omat murheensa, kaikilla on omat murheensa. Jos huolistaan on aivan pakko puhua, parasta on puhua henkilölle, jolle kuuntelemisesta myös maksetaan, ts. terapeutille.
Just joo. Jos elämän hyvät jutut jaetaan niin sitten jaetaan ne huonotkin eiks jeah, jep jep.
Mikäs siinä, jos on kiinnostuneita kuuntelijoita. Mutta jos murheitaan yhtenään jakaa, ei niitä kuuntelijoita kohta olekaan. Miehenä koen myös, että on hienoa ja kunnioitettavaa, mikäli pystyy peikkonsa omin voimin taltuttamaan - siihenhän ei kovin moni pysty. Naisten kohdalla tilanne lienee jossain määrin erilainen evoluution määrittämistä ehdollistumista johtuen, ts. naisen on helpompi olla heikko, naiselta sitä jopa odotetaan.
Joo ja en mää tarkottanu että niistä huolista pitäis koko ajan valittaa. Mutta jos joku sanoo mulle ohimennen että pirulauta kun stressaa toi terveys/rahahuolet/mikä vaan niin se antaa mulle vähän perspektiiviä toisen elämään ja voin hyvin todennäköisesti tähän jopa samaistua. Miksei niistä huonoista asioista voisi puhua jos hyvistäkin puhuu? Leikitäänkö tässä että koko elämä on pelkkää ruusuillä kävelyä toiselle ihmiselle? Koska se ei kenelläkään ole. Onko kyse kilpailusta siitä kenen elämä näyttää parhaimmalta päällisin puolin? "Vastustajan" eli ystävän psyykkausta?
Musta on hyvin kunnoitettavaa jos mies vetää maasta 300 kiloa, koska moni ei siihen kykene. Mutta en mää sitä vittu (sori kielenkäyttö) jokaiselta sitä vaadi, ja katso alaspäin niitä jotka ei siihen kykene. Me ollaan kuitenkin ihmisinä hieman erilaisia, ihan jokainen. Eikä kukaan lopulta tällä planeetalla ole ikinä tehnyt mitään suuria tekoja yksin. Ei kukaan. Kaikki me tarvitaan toisia ihmisiä.
Olettamalla nainen henkisesti heikommaksi sukupuoleksi sinä itse ehdollistat itsesi tälle ajatukselle, vaikka oletus olisikin kuinka väärä tahansa.
En missään nimessä oleta, että nainen on miestä henkisesti heikompi. Mielestäni on päivänselvää, että naiset ovat nimenomaan vahvempia henkisesti. Viestilläni tarkoitin sitä, että heikkouden osoittaminen on naisille sosiaalisesti hyväksyttyä. Naisten odotetaan olevan tunteellisia ja kyynelehtivän silloin tällöin, kun taas miehen on kärsittävä vastoinkäymiset "kuin mies".
Kyseiset käyttäytymismallit ovat sisäsyntyisiä, evoluution sanelemia. Tämän vuoksi korostin, että nimenomaan miehenä ja miesten kesken kyky todella "olla mies" on ihailtavaa. Ei tietenkään ole mielekästä odottaa samaa naisilta ja jos katsot alkuperäistä vietiäni, huomaat, että se oli kirjoitettu mieheltä miehelle. Kysymyksessä on tietysti vain minun mielipiteeni ja minun ihanteeni. Epäilemättä löytyy miehiä, jotka levittelevät murheitaan kuin naiset ikään, ja se on varmaan ihan ok, mutta itse en ole sellainen ja hävyttömässä umpimielisyydessäni kuvittelen ettei miehen sellainen pidä ollakaan.
olen kypsynyt suomalaiseen junttiuteen,ainoan poikkeuksen tekevät suomenruotsalaiset,jotka ovat rennompia,iloisempia ja ystävällisempiä.Jo rakkaassa naapurissamme Ruotsissakin on ihan eri ilmapiiri ja kulttuuri,ei tarvitse sen kauemmas lähteä jos haluaa pois täältä jurojen maasta.
tilanne, mutta yritä siitä huolimatta luottaa huomiseen. Monella on vielä paljon pahempi ja yksinäisempi olo, on sairautta, velkoja, pelkoa väkivallan uhasta, läheisten kuolemia ja muuta vastaavaa...
Olet nuori ja sinullahan on elämä edessäsi, siis niin paljon kuin sitä on sinulle suotu. Saattaa olla vielä vaikka 80 vuotta, ken tietää...:) Vaikeudet on voittamista varten, ei saa lannistua vaikka kuinka pahalta tuntuisi.
Kaikkea hyvää sinulle, toivon että tilanteesi alkaa parantua!
Tiedän just miltä tuo tuntuu. Mäkin oon todella yksinäinen. Mun elämässä ei paljoa muuta olekkaan kuin viikolla työ ja sitten viikonloput ovat vapaita ja silloin olen vain kotona. Ei vaan ole paikkaa minne mennä. Mulla ei ole edes paljoa kavereita, ja tuntuu, et ne vähäisemmätkin ovat niin erilaisia. Johtuu varmaan siitä, ettei huvita olla heidän kanssaan kun he juovat ja käyvät baareissa ja minä en. Se vaan erottaa ihmisiä niin paljon. Varsinkin viikonloppuisin se yksinäisyys ja ahdistus iskevät. :( Ahdistaa ja tekee kipeää, et muut ovat pitämässä hauskaa ja sit sitä ite vaan nyhjöttää kotona neljän seinän sisällä.
Oon vaan aina yksin ja sit sitä on vaan ruvennu aattelee, et ajankohan mä itteeni vaan yhä syvemmälle siihen yksinäisyyteen..:( Mulla ei oikein oo ketään kenelle kertoa ja sit myöskin en hirveen helpolla asioistani muille edes kerro..mut tuntuu, ettei muita edes kiinnostais. Voimia sulle!
Et sinä taida sitten kovin yksinäinen olla kun on säpinää treffirintamallakin ;). Ajattele jos olisit nyt mies, eihän sinulla olisi todennäköisesti nyt edes seksiseuraakaan. Ite juttelen viikon aikana työkavereiden lisäksi ehkä jollekin pullonkerääjätädille puistossa.
Ahdistus ei ole kiva kumppani. Onko ahdistusta vähentävä lääkitys ajantasalla? Mulla ne latistaa tunne-elämää jo neljättä kesää :D. Välillä on hieman masennusta, mutta usein on hyvä pössis: pupillit ovat aika laajat ja pientä hypomaniaa ja liikuntahulluutta päällä. Ahdistus ei vaan pääse niin syväksi kun on synapsien välissä virtaa.
Ei minullakaan ollut vielä sinun iässäsi lääkitystä. Jotenkin se meni silloin vain luomuna. Sitten vuosien yksinäisyys kulutti onnellisuushormonit vähiin ja alkoi ahdistaa.
Toivottavasti löydät kesällä mukavia kavereita, joiden kanssa voit hengailla ja pitää hauskaa. Vastentahtoa tapahtuva yksinäisyys on perseestä ja se voi jopa sairastuttaa. Elämä tuntuu tyhjältä kun kokee olevansa kaiken ulkopuolella. Silloin mieliala saattaa masentua ja syvä ilta-ahdistus tulla elämänlaatua heikentäväksi, jopa terveyttä uhkaavaksi taakaksi.
Onneksi voimme käydä keskustelemassa yksinäisyydestä seurakuntamme työntekijöiden kanssa, ettemme ole aivan yksin. Onneksi myös saamme välillä ajan lääkäriin, joka huolehtii biologisen puolen, eli aivokemian kunnosta.
kun ei ole kavereita ja jos kerran kahessa vuodessa pääset jonkun kanssa jutteleen ja yrität ystävystyä tms. ,niin siinä vaiheessa kun toiselle selviää ettei sulla ole yhtään kaveria niin toinen kaikkoo vähin äänin...
Jotenkin tuntuu, kun itse olen jonkinlainen hupsu kaveri, niin että munlaisten ei kuulu omata flikkafrendiä. Mun tietsikkanörtti elämäntyylini, vaan masentaisi muita, joten tyydyn elämään onnellisesti itsekseni. Ymmärrän kyllä ton vastentahtoisen yksinäisyyden, mutta kuitenkin olihan talvisodassa miehiä, joilla ei ollut lämmintä punkkaa vaan - 30 asteen hirven paskat ja ruudin haju. Ennen oli miehet rautaa, nykyään ovat miehet puuta. Marskin surumielinen ja miehekäs katse on vaihtunut disney ja pumpulimaailman mikkihiiri hymyyn. Yrittäkääs vaan yksinäiset pärjätä sillä kuuluisalla suomalaisella sisulla.
Koen jotenkin että jos väkisin pitää saada jotain, niin se ei ole vaivan väärti tai sitä mitä haluan, ansaitsen ja vaadin. Lopeta Yv se parisuhteen obsessointi ja keskity omiin vahvuuksiisi. Naisen takia ei kannata kuolla tai elää. Joskus vaan parisuhde ei ole tarkoitettu kaikille. Harjoittele vaikka pelimieskikkoja tai jotain. Sodas on sodittu ja työt tehty. 2000- luvun tietsikka ja uusavuttomille elämä sellaisenaan ei riitä. Minä synnin valmiiseen pöytään ja näin ollen ei ole mitään valitettavaa, kun kaikkeen pystyy, jos on miestä tehdä se.
Suorastaan helvetistä! Oletkos koskaan koettanut puhua heidän kanssaan itse lääkityksestä? Itselääkitys= otetaan sitä mikä tuntuu auttavan milloinkin (esim. luonnosta löytyviä kasveja).
No enpä tapaile enää, juurihan sanoin että hänkin on alkanut vedota kiireisiin (= on parempaa tekemistä enkä minä ole tärkeä). Näin on käynyt kaikkien miesten kanssa.
Sinulla on ollut oikein miehiä monikossa, joita olet tavannut? Ja kirjoitat myös kaverista, jolla on perhe. Sinulla siis on mahdollisuus saada seuraa, etenkin miehistä. Se etuus naisilla yleensä on. Minullakin oli kerran yksi naispuolinen tuttava, jolla ei ollut vapaa-ajalla oikeastaan ketään tyttökaveria. Mietin, että hän koki itsensä naisten seurassa jotenkin huonommaksi, mutta sai kuitenkin hyväksyntää miehiltä. Usein ne miehet olivat kuitenkin vain "repun" perässä, eivätkä olleet hänestä muuten kiinnostuneet. Käyttäytyivät todella törkeästi ja tämä vain roikkui niissä tosi pitkään. Yleensä niin kauan, että oli löytänyt uuden tilalle.
Ehkä olet menneisyytesi haavoittama. Kaipaat nähdyksi ja rakastetuksi tulemista. Kuitenkin käyttäydyt epäedullisesti, jolloin yksinäisyytesi jatkuu ja miehetkin ovat kanssasi vain hetken aikaa. Sinulla on kuitenkin edelleenkin mahdollisuus saada miesseuraa, se etuus sinulla on.
Oletkohan keskustellut riittävästi rikkinäisyydestäsi jollekin ammattikuuntelijalle vai kaadatko kerralla koko taakan uusien ihmisten (miesten) niskaan vai miksihän hekin lähtevät luotasi?
Olen vähän kuin sinä, mutta miehenä ei ole sitä etuutta, joka sinulla on vastakkaisen sukupuolen kanssa. Olen hyvin yksinäinen, vain muutamia kavereita, joiden kanssa tavataan aika harvoin. Olen henkisesti niin rikkinäinen ja yksin, että tarvitsen terapiaa, keskusteluja diakonin kanssa ja kuormitan myös lääkäriä.
Ihmisen psyyken kesto on rajallinen. Ainakin minulla mieli sairastui kun en kyennyt tavoittamaan sitä rakkautta ja hyväksyntää, jota olin niin kaivannut. Työkyvyn säilyttämiseksi herkkyyttäni ja heikkouttani täytyy latistaa kemiallisesti. Se ei tietenkään ole luonnollinen tapa, mutta nykyaikana se vaan menee niin. Jopa hoitokodeissa asuvien vanhusten tarvitsevuutta latistetaan psyykenlääkkeillä. Heille syötetään usein aivan turhaan lääkkeitä, vai siksi, että he olisivat hiljaa. Omalla kohdallani lääkitykselle on kuitenkin enemmän tarvetta, koska olen vielä yhteiskunnassa taloudellisesti kannattava yksilö. Tarvitsevuuteni tekee minusta heikon ja heikkous sairaan. Sairaus heikentää työkykyäni, joten siihen on läydettävä hyvä lääkitys. Mutta nehän ovat vain tunteita, kuten eräs aiempi diakoni kerran sanoi.
Sinusta johdu elämä vaan on sellasta, ihmiset elää omaa elämäänsä. Tavallaan sinä olet pudonnut kelkasta ainakin väli aikaisesti.
Allekirjoittaneelle kävi samoin jo vuosia sitten, enkä vieläkään ole saanut elämästä uudelleen kiinni. Mutta ehkä joku päivä sitten...
Pakko kysyy et mitä oot oikeen tehny/sanonu,jos kaikki sut tollein jättää??
Mäkin oon aika (todella)yksin,ja se on vaan mun omaa syytä en osaa pitää ketään lähellä tuntuu et en ansaitse ketään, ajatukset ja arkuus,ym varmaan heijastuu puheista vaik ei tarkoittaiskaan niin.
Kannattaa jättää ne huonot tyypit ja ettii ees yks hyvä kaveri vierelle,laatu korvaa määrän.
Ihmiset ei näkemykseni mukaan jaksa minua koska koin taloudellisen syöksykierteen tämän laman myötä (en pysty osallistumaan mihinkään mihin tuttuni osallistuvat), jo ennen lamaa vaikka olin töissä niin tuttuni pitivät itseään arvokkaampina johtuen menneisyydestäni (en halua vatvoa lapsuuttani täällä, joka oli ihan tarpeeksi hankala jo reaali elämässä). Ihmiset vaan ovat eriarvoisia keskenään ja jotkut jäävät yksin siinä missä toiset menestyvät. Vaikka joskus tekisi mieli hakata kallot murskaksi jokaiselta joka suhtautuu ylimielisesti minua kohtaan, vain ja ainoastaan koulutus taustani takia. Mutta olen hyväksynyt sen että kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia, sanottiin julkisuudessa mitä hyvänsä. Esim. en saa edes vuokra asuntoa paikkakunnaltani ja sossusta sanottiin että pääsen korkeintaan juoppojen yömajaan, kaikki sen takia koska kuvittelin voivani opiskella ja nyt kun minulla ei ole varaa tehdä sitä joudun veneen alle. Aikaisemmin kuvittelin että näin kävisi ainoastaan ihmisille jotka ovat sössineet luottotietonsa, mutta tämä voi tapahtua ihan vain yksinäisellekkin.
"Kerroin juuri kaverille miten yksinäiseltä minusta tuntuu näin kesällä ja viikonloppuisin ei mitään ohjelmaa. Ei mitään vastakaikua, ainoastaan "höh", ja "miks". Selitin eikä tullut vastausta, sitten lähdin pois fb:stä kun tajusin ettei hänkään välitä. Toisaalta hänelläkin on perhe ja omaa tekemistä, mutta miksei helvetissä voi ymmärtää miltä MINUSTA tuntuu, mitenköhän iloinen hän ITSE olisi jos ainoa sosiaalinen kontakti päivässä on työ ja viikonloppuisin ei mitään ohjelmaa / ystäviä??? Ei kukaan halua olla kanssani, esim. tapailemani mieskin on alkanut vedota kiireisiin, kaikki muutkin vetoavat kiireisiin, yksi ystävä muutti pois suomesta eikä hänestä ole sen jälkeen kuulunut mitään, vaihtanut numeron, ei käy messengerissä, ei mitään, jälkiä jättämättä. Kaikki vaan kaikkoavat ja jättävät minut eikä kukaan välitä minusta. Tuntuu niin pahalta! Ahdistaa ja itkettää, mitä tästäkin kesästä oikein tulee. "
No sulla sentään on varmaan edes jotain kavereita, jos kerran olet liittynyt tonne facebookkiin. Itselläni kun tilanne on kertakaikkiaan niin hankala, ettei mulla ole ollut ketään kavereita enää yläasteiän jälkeen ja nyt tota ikää alkaa olla sentään jo lähempänä kolmeakymmentä. Tonne facebookiin en ole edes harkinnut liittyväni, kun eipä mulla olisi kuitenkaan juuri ketään, joita voisi kutsua siellä näille kaverilistoille, tai ylipäätään ketään, joiden kanssa kirjoitella ja pitää yhteyttä.
Mullakin toi työ on ollut tosiaan jo vuosien ajan ainoa ajanviihde ja ilonaihe elämässä, sillä kaikki vapaapäivät ja juhlapyhät ovat olleet aina oikein täyttä tuskaa, kun ei ole ketään kenen kanssa näitä päiviä voisi viettää ja sitten aika tuntuu vaan niin totaalisen tylsältä ja yksinäiseltä. Odotan jo nyt kauhulla tulevaa juhannusta, sillä todennäköisesti saatan joutua pitämään silloin vapaapäiviä, vaikka en todellakaan niitä haluaisi.
Ymmärrän kuinka, suoraan sanottuna paskamaista, yksinäisyys on. Yksinäisyys tuntuu pahalta sen vuoksi että on turvaton olo ja sen vuoksi että tuntuu kuinka muut ovat hylänneet ja kuinka muilla on paremmin.
Minulla on muutama ihmiskontakti, mutta nyt on sellainen pätkä elämässä kahden kuukauden ajan elokuulle asti että ainoat kontaktit ovat virastot ja kaupan kassa ja tietenkin netti.
En ole koskaan ennen harrastanut nettiseksiä ja nyt ajattelin että etsisin netistä ihmisiä nettiseksiin ja seksistä keskustelijoita ja käytän koko lomani ainoastaan itseni hyväilemiseen, niin fyysisesti kuin henkisestikin ja niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. Tänä kesänä aion vapautua seksuaalisista estoistani, kokeilla kaikkea hauskaa ja nauttia täysin rinnoin siitä. Aion tehdä hyvää ruokaa, katsoa hyviä ohjelmia ja elokuvia, istua partsilla ja juoda aamukahvia, lillua ammeessa ja nauttia lisää niin että illalla viileydessä olen aivan naatti nautinnostani. Tämä kesä on MINUN KESÄ!
Joku teistä ehkä ajattelee että olen joku pervo hullu, mutta.... olen kyllä pervo hulluttelija ja sitä aion olla koska nyt en vaan välitä muiden jeesusteluista vaan nautin yksinäisyydestäni ihan niinkuin itse haluan!
Minusta tuntuu samalta ku ei oo muuta ku työkaverit vaa, mut se on aivan muuta:´(
On tuo ihmisten empatiakyvyttömyys ikävä asia. Ei kai se niin vaikeeta olisi sanoa paria myötätuntoista sanaa toisen avautumisen johdosta? Itsekin kokenut tuon kavereiden etääntymisen ja kaikkoamisen, kuinka ei vain enää pidetä yhteyttä. Ehkä ollaan muodollisesti vielä väleissä, mutta eipä oteta yhteyttä saati nähdä. Pahaltahan se tuntuu.
Olen onnekseni onnistunut nyt vanhempana löytämään uusia kavereita. Liityttyäni seurakuntaan olen tutustunut paljon uusiin ihmisiin. On tuttuja, joiden kanssa voi vahtaa kuulumisia, kavereita joille soittaa tai pyytää jonnekin ja jotka jopa välillä pyytävät minuakin johonkin(!) ja pari, joista voi vielä tulla ihan ystäviäkin! :)
Mutta on tässä välissä ollut vuosien lähes totaaliyksinäisyys. Se, että on muutama kaveri ei välttämättä estä kokemasta yksinäisyyttä. Ainakin jos nämä ovat kiireisiä, voi olla että näitä näkee tai edes soittelua vain muutamia kertoja vuodessa.
ihanaa, mutta sitten valtaa ajatukset nimenomaan kaikesta - siitä että muut ovat kavereiden tai kumppaninensa kanssa ulkona tai yhdessä kotona leffaa katsomassa ja itse istuu illasta toiseen sängyllä ja katselee uusintoja tv:stä. Ja jos ystäviä on, niitä näkee päivsin duunissa tai koulussa, ja sitten illat taas yksin. Helpottais, jos olis vaikka parisuhteessa, mutta kokemuksia ei oikeastaan ole paskaakaan. Kavereille jos haluaa puhua yksinäisyydestä vastaus on aina että no mene ulos juttelemaan jonkun kanssa ja tee uusia ystäviä! ei kaikki ole luonnostaan seurallisia jokapaikanhöyliä, mutta vaikka olisikin muutama tosiystävä niinkuin itsellä, joiden kanssa voi puhua, asuvat he kaukana ja satunnaiset facebook-keskustelut värittävät arkea hyvin vähän. välillä on niin paha olo, kun tietää että kaikki ovat suuren kaveriporukan kanssa jossain perjantai-iltaa viettämässä ja itse istuu kotona yksin ja jää kaikki nuoruusajan kokemukset kokematta. surkeaa eikö..
Onko sua kaduttanut joskus kännissä kirjoittamasi juttu?
vaantiedoks, että täysin selvinpäin kirjotettu fakta. toiset tajuu, toiset ei.
joo sama minulla. kavereita ei liiemmin enään ole sillä ovat lähteneet muille teille katkaisten pikkuhiljaa myös yhteyden.. isäni häpeää minua purkaessani pahaa oloa esim baarissa jollain riehumalla joskus. äidilläni oma elämä ja isovanhempia enään yksi, joka hänkin niin vaikeasti sairas että hänellekkään ei oikein voi puhua. työttömyys ei tilannetta yhtään tietenkää auta, tuntuu vaan että kohta ei enään kestä vaikka kuinka toivoisi tilanteen parantumista kaikinpuolin. :/
M22
Sä kyllä kaadat tuon asian kaverisi niskaan niinkuin hänen pitäisi ratkaista sinun ongelmasi. Oletko tältä perheelliseltä kaverilta kysynyt että haluaisiko hän viettää aikaa kanssasi? Lähtekää vaikka rannalla ja ottakaa kaverin lapset mukaan. Tämä kaveri saattaa ajatella että olisipa sinun kanssa kiva viettää aikaa, mutta ehkä et tykkää hänen lapsista tai jotain.
Totta on myös se, että ihmiset viihtyvät iloisessa ja rennossa seurassa. Omista ongelmista voi lyhyesti toiselle mainita, mutta armotonta tilitystä ei voi tehdä. Kukaan toinen ei kuitenkaan voi muuttaa elämääsi.