Mikä on

Osaava kumppani - vahva aikuiskouluttaja

JAKK on valtakunnallinen aikuiskouluttaja ja kehittäjä. JAKK on lunastanut paikkansa yhtenä Suomen suurista aikuiskouluttajista. JAKKissa on määrätietoisesti keskitytty omien vahvuuksien kehittämiseen ja toiminnan vaikutusten maksimointiin. Tämän työn tuloksena JAKK on kasvanut voimakkaasti, tekee hyvää tulosta ja tarjoaa yhteistyökumppaneille menestyksellistä yrityksiä kehittävää yhteistyötä.

Koulutamme JAKKissa ammattitaitoisia työntekijöitä ja parannamme siten yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä yhteiskunnan muutoskykyä. Vastaamme vaatimuksiin vahvalla pedagogisella osaamisella, korkealla ammattitaidolla sekä monipuolisilla yhteistyöverkoillamme. Toimintaamme kuvaa osuvasti aktiivinen yhteishenki. Se innostaa meitä yhä parempiin saavutuksiin ja kannustaa olemaan vuosi vuodelta entistä parempi yhteistyökumppani.

http://www.jakk.fi/
079
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


JAKK? kirjoitti:

Osaava kumppani - vahva aikuiskouluttaja

JAKK on valtakunnallinen aikuiskouluttaja ja kehittäjä. JAKK on lunastanut paikkansa yhtenä Suomen suurista aikuiskouluttajista. JAKKissa on määrätietoisesti keskitytty omien vahvuuksien kehittämiseen ja toiminnan vaikutusten maksimointiin. Tämän työn tuloksena JAKK on kasvanut voimakkaasti, tekee hyvää tulosta ja tarjoaa yhteistyökumppaneille menestyksellistä yrityksiä kehittävää yhteistyötä.

Koulutamme JAKKissa ammattitaitoisia työntekijöitä ja parannamme siten yritysten tuottavuutta ja kilpailukykyä sekä yhteiskunnan muutoskykyä. Vastaamme vaatimuksiin vahvalla pedagogisella osaamisella, korkealla ammattitaidolla sekä monipuolisilla yhteistyöverkoillamme. Toimintaamme kuvaa osuvasti aktiivinen yhteishenki. Se innostaa meitä yhä parempiin saavutuksiin ja kannustaa olemaan vuosi vuodelta entistä parempi yhteistyökumppani.

http://www.jakk.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu