Häpeän

Häpeän sukulaistani, joka oli vaaleissa ipun ehdokkaana. Nyt hän on eronnut puolueesta, mutta häpeä haihtuu hyvin hitaasti.
10141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sukulaisesi siirtyi pSSn riveihin, tapasin hänet örnin baarissa
olisin kysynyt mitä kuuluu, en saanut hereille

miltä tuntuu olla vihersieppo

Äänestä
  • Ja kalju kiiltää vaan...

    Äänestä

  • örnin baarissa edelleen. Ei ihme jos j jätti Itsenäisen Itsenäisyyspuolueen ja siirtyi omiensa joukkoon persuihin. Mutta minkäs sukulainen sille voi jos ei oikein tiedä missä mennään ja mikä maa. Koittakaa edes auttaa jotenkin pois siitä kurimuksesta häpeä siellä senkun lisääntyy.

    Äänestä

kurahousut jalkaan niin heräät rapakosta krapulassa pikkasen puhtaampana.

Äänestä
  • edes Erkkikään. Ja häpeä eikun lisääntyy.

    Äänestä

  • voi, voi, persua. kirjoitti:

    edes Erkkikään. Ja häpeä eikun lisääntyy.

    istui kaksoiveljet ent. kepuli ja ent kepuli, loikkareita molemmat, periaatteen miehiä
    toinen loikkasi ipuun
    toinen pSSään
    siinä itku silmässä muisteltiin aikaa kepussa ja sitä, että oltiin päättämässä kunnan asioista vaikka pienemmässäkin määrin
    nyt molemmilla hairahtaneilla on polittinen koti, jonka polittinen arvo on alle sentin
    kaipaus kepuun on kova ja miehet miettii syyllisenä niita sanoja joita on tullut entisistä puoluetovereista lausuttua
    no tuhlaaja pojat palatkaa kotiin niin äiti kepu ottaa teidät avosylin vastaan ja ei tarvitse hävetä polittista vakaumusta

    Äänestä

  • siin aidan vieressä kirjoitti:

    istui kaksoiveljet ent. kepuli ja ent kepuli, loikkareita molemmat, periaatteen miehiä
    toinen loikkasi ipuun
    toinen pSSään
    siinä itku silmässä muisteltiin aikaa kepussa ja sitä, että oltiin päättämässä kunnan asioista vaikka pienemmässäkin määrin
    nyt molemmilla hairahtaneilla on polittinen koti, jonka polittinen arvo on alle sentin
    kaipaus kepuun on kova ja miehet miettii syyllisenä niita sanoja joita on tullut entisistä puoluetovereista lausuttua
    no tuhlaaja pojat palatkaa kotiin niin äiti kepu ottaa teidät avosylin vastaan ja ei tarvitse hävetä polittista vakaumusta

    kuuluu olevan pSS roikkhousu eli karvaperseäijä, jolla housut ovat alvariinsa märkinä? Arvaahan tuon, mitä tuo keskenkäymätön kilju tekee, kun sitä yöt-päivät latkii? ;D

    Äänestä

kun mies esiintyy naisena. Aivan ällöttävää.

Äänestä
  • Minulle se riitä, että hävettää jos esiintyy persuna. Kyllä monia hävettää sanoa olevani persu kun kuljeksii kylillä. Harmitta se kun moni tuntee ja tietää, että siirryin aikoinani persuihin niin tutut jos tulevat vastaan kadulla niin he siirtyvät toiselle puolen katua. Arvaa vaan hävettääkö. Ei, ei vaan lisäksi harmittaa hirveästi, että tuli tehtyä sellainen virhe, että siirryin persuihin. Nyt olen ajatellut, että Itsenäisyyspuolueessa varmasti olisi minulle hyvä poliittinen koti. Ei tarvitsisi hävetä kuljeskellessa vaan voisi olla aivan Itsenäisesti oma itsensä.

    Äänestä

  • arvaa harmittaako. kirjoitti:

    Minulle se riitä, että hävettää jos esiintyy persuna. Kyllä monia hävettää sanoa olevani persu kun kuljeksii kylillä. Harmitta se kun moni tuntee ja tietää, että siirryin aikoinani persuihin niin tutut jos tulevat vastaan kadulla niin he siirtyvät toiselle puolen katua. Arvaa vaan hävettääkö. Ei, ei vaan lisäksi harmittaa hirveästi, että tuli tehtyä sellainen virhe, että siirryin persuihin. Nyt olen ajatellut, että Itsenäisyyspuolueessa varmasti olisi minulle hyvä poliittinen koti. Ei tarvitsisi hävetä kuljeskellessa vaan voisi olla aivan Itsenäisesti oma itsensä.

    tuossa oli asiaa
    " Nyt olen ajatellut, että Itsenäisyyspuolueessa varmasti olisi minulle hyvä poliittinen koti. Ei tarvitsisi hävetä kuljeskellessa vaan voisi olla aivan Itsenäisesti oma itsensä"

    Kun on vakumua on itsennäinen on vapaa, kun omaa tavoitteet tavoitteiden sisällön vuoksi ei omanpaikan saannon vuoksi on vapaa eikä mikään hävetä!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ylpeä Nainen kirjoitti:

Häpeän sukulaistani, joka oli vaaleissa ipun ehdokkaana. Nyt hän on eronnut puolueesta, mutta häpeä haihtuu hyvin hitaasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu