Suomen poliisia syytetään murhan suunnitelusta

Suomalaista poliisia syytetään Venäjällä Irina-mummon murhan suunnittelusta.

Käännytysuhan alla elävästä Irina Antonovasta, 81, on tullut tahtomattaan politiikan käsikassara kansallistunteen nostattamiseen.

Antonovan käännytys Suomesta on nostattanut Venäjällä samantasoisen mediamylläkän kuin Anton-pojan huoltajuuskiista ja suomalais-venäläisen pojan huostaanotto.

Eräs venäläinen lehti otsikoi, että suomalainen poliisi aikoi murhata Antonovan 3. kesäkuuta. Se oli päivä, jona isoäidin käännytys oli määrä laittaa toimeen jo kolmannen kerran. Jutussa käännytystä pidettiin vanhuksen tietoisena murhaamisena.

Antonova kiinnostaa myös äärikansallisista lausunnoistaan tunnettua duuman jäsentä Vladimir Zhirinovskia. "Suomen syöjäksikin" nimitetty taannoinen presidenttiehdokas kysyy nettisivullaan, miksi Suomi vaarantaa vanhuksen hengen.

Putinin paikalla

Venäläiset pysyvät hyvin mukana käännytyksen eri vaiheissa, koska Helsingissä asuu joukko venäläisten tiedotusvälineiden edustajia. He seuraavat Ivanovan vaiheita ahkerasti.

- Koko Venäjä tuntee Irinan tapauksen. Natalialle on tullut yhteydenottoja vanhoilta tutuilta jo Siperiaa myöden, kertoo Antonovan vävy Ari Laitala.

Hän on korostaa, ettei vaimonsa Natalia Käärikin kanssa halunnut alunperin lainkaan puhua käännytyksestä Venäjän medialle.

- Mutta he ovat hyvin kiinnostuneita, ja baabuskat (isoäidit) ovat Venäjällä arka aihe. Tosi raflaavat otsikot elävät siellä aivan omaa elämäänsä, Laitala toteaa.

Eri televisiokanavat näyttävät ahkerasti uutiskuvaa Antonovasta.

- Irina oli pääuutinen ykköskanavalla paikalla, jolla on tavalliseti Vladimir Putin tai jotain muuta todella tärkeää. Me olisimme todella halunneet välttää tämä, Laitala sanoo.

http://iltalehti.fi/uutiset/2010060411795160_uu.shtml
0159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

vjk.. kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu