Puolustusvoimain lippupäivänä on hyvä muistaa, ja syytä kiittää, niitä miehiä ja naisia joiden ansiosta saamme itsenäisenä vationa liputtaa oman armeijamme kunniaksi.
Suomen armeija oli, silloin kun se sananmukaisesti joutui tuleen, todellinen talonpoikaisarmeija. Puolustusvoimiemme rungon muodostivat maa- ja metsätöissä karaistuneet karskit nuoret miehet, joden taistelukykyä saati -tahtoa edes Talvisodan pakkaset eivät hyydyttäneet. Miesten apuna oli kymmeniätuhansia suomenhevosia, joiden avulla huolto synkimpäänkin korpeen saatiin hoidettua. Ja tietysti kotirintaman naiset ja vanhukset.
Lippujuhlapäivä on myös Marsalkka Mannerheimin syntymäpäivä. Marski muistetaan paitsi sotiemme ylipäällikkönä, myös punakapinan kukistaneen armeijan johtajana. Mikä olisikaan kohtalomme ollut jos tuolloin, 1918, niinikään talonpoikien varaan rakentunut valkoinen armeija ei olisi saanut punaisen roistojoukon aseellista kapinaa taltutettua. Tuon punaisen roistojoukon ja sitä tukeneiden epämääräisten ainesten sulkeminen armeijapalveluksen ulkopuolelle Kansalaissodan jälkeen teki Talvisotaan joutuneesta armeijastamme sen legendaarisen yhtenäisen joukon, joka ylivoimaista vihollista vastaan kävi ne urhoolliset taistelut joista saamme hirtorian kirjoista lukea.
Jatkosodan jälkeen poliittiset suhdanteet muuttuivat, NL sai maassamme vaikutusvaltaa vaikka ei koskaan miehittänytkään sotilaallisesti maatamme. Silloin armeijan palvelukseen kelpuutettiin sellaisiakin punikkipellejä joiden tuotoksia olemme tälläkin saitilla saaneet lukea. Häpeähän tuollaiset luuserit olisivat mille tahansa armeijalle, mutta eritoten tuollaisten tollukoiden esiintyminen "upseerina" loukkaa todellisia sotilaita, niitä jotka tätä maata puolustivat tosipaikassa.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Marski oli ruotsin"suomalainen", ryssän perseenuolija ja homo. Ihmeukkoja kepulaiset palvoo?
No Kapi, mikä mies oli Marski
se tietää parenmmin nämä homotouhut kuin hetero Kapu.
Ei kukaan usko, että kapitulanttimies olisi oikeasti ollut armeijan palveluksessa. Hullu se vain on, mutta vaaraton kuvitelmissaan.
Huono provo. Hauskaa että jaksoit noinkin pitkän stoorin, parissa kohdassa vaan paistoi läpi huumorisi.
Kielioppisi on lähes yhtä syvältä kuin omani. "...huolto synkimpäänkin korpeen saatiin hoidettua. Ja tietysti kotirintaman naiset ja vanhukset." Eli naiset ja vanhukset korpeen ;D.
Itsekin harrastan provoilua joten todella toivon että kirjoituksesikin oli sellainen. Itse kunnioitan sotiemme veteraanit erittäin korkealle joten en edes provoja kirjoittaessani vetäisi niin härskiä linjaa, että edes rivien välissä yrittäisin vihjaista että koko kansa ei ollut mukana sodassa vihollista vastaan. Sinä näköjään et sitäkään epäröi tehdä.
Tajuatko, taukki provokaattori, että veteraaniemme saavutuksia yksinkertaisesti EI vedetä jonkun puoluepolitiikan tukemiseen? Mielellään ei edes provoissa, Kiitos.