Aivan käsittämätön asia tapahtui tänään Turussa Nummen pyörässä. Olimme varanneet valkoisen Jopon edellismaanantaina ja meille luvattiin ilmoittaa kun pyörä on saapunut. Näitä on ollut tosi vaikea saada mistään, kun menevät heti samantien.
No, tänään tuli soitto klo.13.45, että pyörä on saapunut ja mieheni ilmoitti, että tulemme hakemaan heti kun pääsemme. Lähdin tyttäremme kanssa, joka oli odottanut jo puoli vuotta saavansa tämän pyörän, hakemaan sitä. Olimme paikalla klo.16. Pyörää etsittiin ja etsittiin pyöräkaupassa, kunnes toinen myyjä alkoi selvittää asiaa ja ilmoitti tympeään sävyyn, että se on jo myyty toiselle! Kertoi samalla, että kaikki pyörät oli myyty kahdessa tunnissa. Kysyin miten on mahdollista kun olimme kerran varanneet pyörän etukäteen nimellä. Hän näytti lappua, jossa oli yhteystietomme ja sanoi, ettei voinut tietää, että meille oli varattu pyörä, koska sitä ei lue lapussa. Silti samainen henkilö oli soittanut iltapäivällä ja ilmoittanut, että pyörä on saapunut! Sanoi myös, ettemme olleet maksaneet käsirahaa. Emme niin, koska siitä ei meille mainittu varausta tehdessämme. Ainoa kommentti oli, että on valitettavaa, että näin kävi ja that`s it! Olin todella pöyristynyt asiasta ja käskin myyjää soittamaan muihin pyöräkauppoihin, onko näissä Jopoja jäljellä. Vastahakoisesti hän soitti yhteen kauppaan ja mainitsi kyllä, ettei varmaan mistään enää vastata. No, sieltä ei vastattu, joten pyysin soittamaan Velotemaan, jossa sattui olemaan yksi valkoinen Jopo jäljellä. Saimme varattua sen ja haimme pyörän sieltä. Palvelu Velotemassa oli todella hyvää ja asiantuntevaa. Kiitos siitä!
Saimme siis pyörän, mutta täytyy sanoa, etten enää kyllä tee mitään kauppoja Nummen pyörässä!

Vastaukset 14
Vanhimmat
Tärkeä avautuminen :D
Asiakaskokemus Nummen Pyörästä Turussa. Uudehko fillari huoltoon rikki menneen vaihteiston takia. Pyörissä pitäisi olla heidän mukaansa 2v takuu. Jos ei takuuseen, korjausarvio n.100e. Ilman ilmoitusta korjaus maksoikin 294e josta huimat 4e alennus, eikä takuusta tietoakaan. En suosittele.
Asiakkaan väheksyminen ja lupausten sössiminen ei pitkälle kanna...
Kaikesta huolimatta, pitääpä käydä tsekkaamassa, että onko mitään hyviä syystarjouksia....
Itse kierrän kaukaa ko. puljun.
Myös huonoja kokemuksia Nummen pyörästä. Asiakaspalvelu töykeää ja asiakkaita yritetään "petkuttaa". En näe myyjiä ollenkaan rehellisinä. Valitettavasti tuli jo pyörä sieltä ostettua mutta takaisin en enää sinne mene. Rahan takominen on näillä myyjillä selvästikin ensisijaisesti mielessä, ei niinkään asiakkaan tyytyväisyys.
Ja mulle myivät huonon lattiapumpun muka parhaana. Ei kannattaisi väheksyä ketään asiakasta. Ei Nummen pyörään!
Ostin käytetyn pyörän sieltä. Vanha lyhyt ukko sanoi että ostit hyvän pyörän sillä olen huoltanut tämän. Kotiin päästyäni huomasin että runko oli taipunut. Sillä oli ajettu päin seinää. Sama ukko totesi että sulla kävi huono tuuri eikä perunut kauppaa. Nummen pyörähuollon varaosa hinnoissa on paljon extraa.
Ostin Nummenpyöröstä uuden 1600 hintaisen uuden pyörän josta heti ekalla ajolla tippui poljin pois. soitin huoltoon että olen loukannut polveni tämän tapauksen johdosta ja kysyin että voivatko he hakea pyörön huoltoon takaisin. Myyjä samoi että hänellä on neljä lasta eikä kiireiltään kerkeä ? ja toiseksi se ei kuulemma ole heidän velvollisuus huolehtia asiakkaan polkupyöröstä sen jälkeen kun se on liikkeestä ulos saatettu. No sanoin että alan sitten linkutella senne teidän toimipisteellenne jos ei sen verran apuja tässä tilnateessa löydy. Useamman pyörön olen tuolla huollattanut ja jokusen myös ostanut, mutta anyt alkaa mitta täyttyä ihan totaalisesti.
Ihmiset ovat ihmisiä. Virheitä tapahtuu.
Voi kökkö. Ei sitten näköjään ollut mikään kovin ainutkertainen oma suht tuore huono kokemukseni. Vuosikausia samansuuntaisia kokemuksia ihmisillä. Annoin toisen mahdollisuuden, mutta kolmatta ei taida enää tulla
Itse kannattaa ottaa selvää asioista, ettei kukaan muu pääse kusettamaan. Pitää siis tietää ja osata perusasiat, tai vähintään ottaa selvää niistä.
Tarkoitatko osien tarvetta, hinnoittelua tms.?
Nummen pyörän ”asiakaspalvelu” erittäin ylimielistä . Ei enää ikinä Trekin kanssa tuonne. Onneksi on muitakin mistä valita.
Voisitko hieman tarkentaa , mitä tapahtui?