Inhottava totuus

Onko järkeä selvitä psykooseista, jatkuvasta masennuksesta ja kaikesta mahdollisista häiriöstä päässä jotka tekee elämästä niin puhdasta helvettiä? Luulen, että minulla olisi kaikki hyvin nykyään jos aivoissa olisi edes pieni alue jolla pystyisi näkemään jotakin. Ystävät ovat hylänneet, en yhtään ihmettele miksi: en osaa puhua elämän "tavallisista" asioista, se on minulle kuin vierasta kieltä. Ajauduin taas suhteeseen, mutta suhteeseen tarvitaan kaksi, enkä minä ole edes ihminen. Miltähän tuntuisi tuntea olevansa olemassa?

Lapsuuden hyväksikäyttö jättää pysyvät jäljet. Juuri kun luulin toipuvani, sain tietää etten kelpaa edes seksuaalisesti. Olenko siis likainen? Kyllä minä välillä mietin, voiko kaikki vika tosiaan olla minussa, mutta se on niin turhaa koska aina saan todeta olevani syyllinen. No, onneksi on yksi asia joka ymmärtää minua: kipu ja veri.

En tosiaan välitä vaikka kaikki haukkuis mua itsesäälissä rypeväksi angstaajaksi: ei kuule enää kosketa. Ei tarttee vastata. Halusin kirjottaa ja se siitä, tarviiko olla jokin hyväkin syy?!

Tai jospa se on merkki toivosta. Jospa.
1209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hyvä kun kirjoitit, hyvin kirjoitit. Itselläni elämän palaset rikkuneet ehkä vähän toisenlaisilla jutuilla. Mutta... järkeä ei varmaan ole paljoa, mutta ehkä jotain mieltä silti? Mielettömyydestähän sitä löytyy, ei muualta.

"Itsesäälistä" ja "angstaamisesta" syyttelijät voikin varmaan jättää ihan omaan arvoonsa, jos niin voi tehdä. Harmi, että sellaisia on olemassa täällä. Mutta onhan niitä hyväksikäyttäjiäkin. Kaikkea mahtuu ihmisenä olemiseen...

Kaikkea hyvää sinne. Viestisi oli tosi hieno.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


olemassaolematon kirjoitti:

Onko järkeä selvitä psykooseista, jatkuvasta masennuksesta ja kaikesta mahdollisista häiriöstä päässä jotka tekee elämästä niin puhdasta helvettiä? Luulen, että minulla olisi kaikki hyvin nykyään jos aivoissa olisi edes pieni alue jolla pystyisi näkemään jotakin. Ystävät ovat hylänneet, en yhtään ihmettele miksi: en osaa puhua elämän "tavallisista" asioista, se on minulle kuin vierasta kieltä. Ajauduin taas suhteeseen, mutta suhteeseen tarvitaan kaksi, enkä minä ole edes ihminen. Miltähän tuntuisi tuntea olevansa olemassa?

Lapsuuden hyväksikäyttö jättää pysyvät jäljet. Juuri kun luulin toipuvani, sain tietää etten kelpaa edes seksuaalisesti. Olenko siis likainen? Kyllä minä välillä mietin, voiko kaikki vika tosiaan olla minussa, mutta se on niin turhaa koska aina saan todeta olevani syyllinen. No, onneksi on yksi asia joka ymmärtää minua: kipu ja veri.

En tosiaan välitä vaikka kaikki haukkuis mua itsesäälissä rypeväksi angstaajaksi: ei kuule enää kosketa. Ei tarttee vastata. Halusin kirjottaa ja se siitä, tarviiko olla jokin hyväkin syy?!

Tai jospa se on merkki toivosta. Jospa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu