Tässä paras natzizombeilu mitä on. Muut kategorian tekeleet on viisainta jättää unholaan.
Ei mikään megahitti, mutta eritoten vanhat kauhuleffat tutkassa pitäen varsin suositeltava zombiesurvivor pläjäys! Tämä pläjäys on ollut aikojen alussa, jopa suomessakin nimellä: Tappajat Syvyyksistä.
Tietysti riekaleiksi saksittuna, vaikkei leffa missään kohdin mikään suolilla herkuttelu olekkaan. Näyttelijät hoitavat asiansa paremmin kuin olisi tarvinnutkaan. Legendaarinen Peter Gushinkin oli saatu myös rientoihin mukaan!
Valitettavasti yltiöurpot ss zombiet nousevat aina peffan puutumiseen asti, mitä eksoottisemmista lammikoista, ponneista sen ihmeempiä elvistelemättä, ja aina jäässä. Hui!
Kimppuun käydään kunhan etäisyys on saatu tillusteltua, rapakkoa pitkin umpeen. Kontaktitilanteessa zombiet saavat merkillisen oloisen energiaspurtin, kuin olisivat nauttineet tölkkitolkulla Redbullia.
Lihoihin ei valitettavasti langeta, vaan kaikki zombeille langenneet jäteään tylysti veteen tai akvaarioon haisemaan.
Musiikit toimivat, heikohkon kuvanlaadun kanssa yksiin kuin peffa ja paita.
Ihme kyllä, tätäkään ei suomeksi julkaistuna dvd:nä saa, vaan tyytyminen on Blue undergroundin, onneksi leikkaamattomaan olut-tuopin aluseen, valitettavasti noin 40 euron kustannuksin.
Kauheata kesää!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.