Olen viime aikoina mietinyt, että pitäisikö jo nyt vähän päälle kuusikymppisenä varmuuden vuoksi lopettaa päivänsä, kun vielä on tolkku ja lääkkeet vai uskaltaisiko vanheta ja luottaa,etten ole silloin potkittava hylkiö, jota syljetään kadulla ja manataan,että vielä on muiden vaivoina? Synkkiä mietteitä, mutta tosia ja perustuvat tilanteeseen Suomessa. Lapsia on, mutta he ovat muilla mailla. Koska asun yksin, saatan jäädä vaikka sairaskohtauksen tai loukkaantumisen vuoksi tilanteeseen, jossa en apua saa ellen kykene puhelimeen tai sitä käyttämään. Pelottaa vietävästi. Vaikka kuinka huutaisi, kukaan ei tulisi ja saisin mädäntyä kämppääni elävältä, kunnes ruumiini armahtaa lopettamalla elintoiminnot. Ihminen on kuulemma harvinaisen sitkeä pysymään elossa halusi tai ei. Kituakin saisi siis pitkään.
Minusta oli hyvä idea se Utrion eli että jaettaisiin halukkaille murhapillereitä. Niin en olisi vaivaksi kenellekään turhan pitkään ja toisaalta läheisetkin saisivat tiedon siitä virallisena ilmoituksena, jos haluaisivat tulla hautaamaan. Ei tarvitsisi ihmetellä. Entä, jos loukkaannun ja jään vihannekseksi, jota kohdellaan miten sattuu? Siinä lääkärit jaagaisivat vuoteen vieressä,että onko pakko pitää totakin vielä hengissä, vai vetäistäänkö letkut irti. Jollen jaksa jonottaa jossakin terveyskeskuksessa, en saa hoitoa. Kotihoidon autuuteen en usko olenkaan, eihän se toimi nytkään. Vai olisiko silloin jotkut kuolemantalot, jossa on rivikaupalla vuoteita ja kaikki vanhat käppänät siellä hihnoilla kiinni ja horteessa? Olisiko kuukausittain erityiset kuolonpäivät, jolloin riveittäin kymmenen tai viisikymmentä käppänää kuopataan joukkohautaan, kun ei ole varaa enää hoitaa ?
Tiedän,että minulla ei ole varaa jatkossa ostaa yksityiseltä sektorilta palveluasuntoa, hoitoa, ruokaa ja muuta hoivaa. Jään yhteiskunnan varaan ja sen osalle, mitä maksamillani veroillani saan palveluita, jos niistä on jäljellä mitään. Vahingoniloinen voi sanoa, että olisi pitänyt työllisenä miettiä ja hankkia mahdollisimman paljon rahaa. Parhaani yritin, mutta tätä enempään en pystynyt. En ole myöskään perinyt ketään, jollei oteta lukuun muitten tekemiä velkoja. Olisi kohtuutonta vaatia, että oman elämänsä ulkomaille järjestäneet lapseni tulisivat tänne hoitamaan minua. Suomeen, jossa ei ole työtä eikä selviytymismahdollisuuksia.
Onhan täällä muitakin yksin asuvia, eikö teitä vanheneminen pelota? Minulla on ystäviä, mutta yksin asuessa ystävätkään eivät voi auttaa, jollen pysty apua hälyyttämään. Kun ollemme aika lailla samanikäisiä, kuinka moni heistäkään on enää elossa, kun ikäännymme? Itsemurha on kuulemma synti, mutta jollei muuta armahdusta ole, kai sitä itse itsensä saa armahtaa. En ole sääliä tai surkuttelua kerjäämässä, vakavissani tätä mietin.
Pelkään vanhuutta
74
992
Vastaukset
- muuan vanheneva
Vanheneminen on ikävä asia, mietteet suurinpiirtein samoja. Sinäänsä en pelkää vanhenemista, mutta tympii totiseti, todellakin olis syytä keskiä poismenijöille jokin helppo laillinen tapa, ei kukaan tahtois jäädä toisten hoidettavaksi, petiin käänneltäväksi. Toivotaan parasta että luoja korjaa omansa saappaat jalassa terveenä.
Olen ollut pari viimeistä viikkoa alamaissa. En tiedä johtuuko se lääkityksestä, jonka sain rintasyövän jälkihoitoon vai olenko pelokas koska maanantaina on ensimmäinen kontrolli sitten helmikuun alussa loppuneiden hoitojen.
Kevät on mennyt ihanan lennokkaasti ilman ajatustakaan sairaudestani. En sinänsä pelkää kuolemaa, enkä pelännyt kun sain tiedon, että pieni löytynyt kasvain oli pahanlaatuinen. Ajattelen läheisiäni kuinka heidän käy jos kuolisin.
Lapseni ovat vielä nuoria ja tarvitsevat äitiä kuuntelemaan, antamaan neuvoja, tukistamaan ja halimaan. Miesystäväni on minua vanhempi, hyvin perusterve, mutta kuinka yksinäinen hänestä tulisi jos hän menettäisi minut kuolemalle.
Joku voi ajatella, että oletpas itsekeskeinen, en ole vaan tiedän, että olen läheisilleni tärkeä. Läheisten ajatteleminen pitää minut traivissa. En ole kertaakaan vaipunut ajattelemaan mitä kaikkea vielä mahdan joutua kokemaan. Kipukynnykseni on hyvin korkea, joten voin riutua pitkäänkin ilman suurempia tuskia.
Toivon kuitenkin, että saisin olla terve ja jatkaa vielä pitkään.- Raspikurkku
Ne kontrollit ovat aina vähän hermostuttavia Niin oli minullakin kunnes tuli tämä toinen syöpä. Nyt ei kurkkukontrolli pelota koska tiedän että en elä niin kauaa että kurkunpääsyöpä ehtisi uusia (se on aika hidas kasvain). Nykyisestä syövästä en enää parane mutta en siltikään pelkää kuolemaa. Pitää vaan iloita niistä päivistä joita vielä on. Nekin jotka syövästään paranevat katsovat sen jälkeen elämää uusin silmin. On saatu uusi alku. Tuntuu vähän oudolta ajatus kuolemanpelosta silloin kun mitään eirtyistä syytä ei ole.
Raspikurkku kirjoitti:
Ne kontrollit ovat aina vähän hermostuttavia Niin oli minullakin kunnes tuli tämä toinen syöpä. Nyt ei kurkkukontrolli pelota koska tiedän että en elä niin kauaa että kurkunpääsyöpä ehtisi uusia (se on aika hidas kasvain). Nykyisestä syövästä en enää parane mutta en siltikään pelkää kuolemaa. Pitää vaan iloita niistä päivistä joita vielä on. Nekin jotka syövästään paranevat katsovat sen jälkeen elämää uusin silmin. On saatu uusi alku. Tuntuu vähän oudolta ajatus kuolemanpelosta silloin kun mitään eirtyistä syytä ei ole.
Raspis.
En ole koskaan ollut masentuvaa tyyppiä, mutta nyt uskon, että kehoni estrogeenituotannon vähentämisellä on yhteys alkaneeseen alakuloisuuteen. Vaihdevuosien ehkäisyyn tarkoitettujen hormoonikorvaushoitojen aikana kävin täysillä ja olin ehkä ylipirteäkin, nyt koen maksavani teennäisen ilon laskua.
Kontrollin läheisyys luonnollisesti hermostuttaa, tämähän on minulle eka kerta, kai niihin sitten tottuu ; ) On minunkin mielessä käynyt, että voisiko jossain kehon muissa osissa olla kytemässä jotain, mutta lienee hätävarjelun liioittelua sen antaa vaivata mieltä. Minullehan tehtiin viime syksynä täydellinen kehon tarkastus eikä mistään löytynyt mitään huomauttamista. Leikkausten ja sädehoitojaksoen aikanakin kaikki olivat veriarvot loistavia.
Uskon, että sairauteni opetti minua ymmärtämään, että kuolemaa ei tarvitse pelätä.- toistakymmentä kerta
korpikirjailija kirjoitti:
Raspis.
En ole koskaan ollut masentuvaa tyyppiä, mutta nyt uskon, että kehoni estrogeenituotannon vähentämisellä on yhteys alkaneeseen alakuloisuuteen. Vaihdevuosien ehkäisyyn tarkoitettujen hormoonikorvaushoitojen aikana kävin täysillä ja olin ehkä ylipirteäkin, nyt koen maksavani teennäisen ilon laskua.
Kontrollin läheisyys luonnollisesti hermostuttaa, tämähän on minulle eka kerta, kai niihin sitten tottuu ; ) On minunkin mielessä käynyt, että voisiko jossain kehon muissa osissa olla kytemässä jotain, mutta lienee hätävarjelun liioittelua sen antaa vaivata mieltä. Minullehan tehtiin viime syksynä täydellinen kehon tarkastus eikä mistään löytynyt mitään huomauttamista. Leikkausten ja sädehoitojaksoen aikanakin kaikki olivat veriarvot loistavia.
Uskon, että sairauteni opetti minua ymmärtämään, että kuolemaa ei tarvitse pelätä."Minullehan tehtiin viime syksynä täydellinen kehon tarkastus eikä mistään löytynyt mitään huomauttamista. Leikkausten ja sädehoitojaksoen aikanakin kaikki olivat veriarvot loistavia."
Miten sulle tehtiin ne tarkastukset? toistakymmentä kerta kirjoitti:
"Minullehan tehtiin viime syksynä täydellinen kehon tarkastus eikä mistään löytynyt mitään huomauttamista. Leikkausten ja sädehoitojaksoen aikanakin kaikki olivat veriarvot loistavia."
Miten sulle tehtiin ne tarkastukset?Kun ihmisellä todetaan syöpä hänet tutkitaan perusteellisesti ennen alkavia hoitotoimenpiteitä, jotta kaikki mahdolliset riskit saadaan kartoitettua.
- toistakymmentä
korpikirjailija kirjoitti:
Kun ihmisellä todetaan syöpä hänet tutkitaan perusteellisesti ennen alkavia hoitotoimenpiteitä, jotta kaikki mahdolliset riskit saadaan kartoitettua.
Kyllä minä sen tiedän, mutta sitten ne kotrollit, niitähän tehdään vähän läpijuosten. Jos on rintasyövästä kyse, niin usein vain lääkäri tunnustelee käsin, ja otetaan verikokeita. Esim. mun ei verikokeissa näkys mitään, ei näkynyt silloinkaan, kun oli jo iso syöpäkasvain, n. kalkkunan munan kokoinen joka on kananmunaa suurempi ja etäispesäkkeitä.
Kun mullon ollut kontrollit, niin kyllä niistä on jäänyt hontelo olo, et ei niillä ainakaan mun alkavaa syöpää saatasi esille.
Mut sitten kun on kipuja, ja ei voida antaa edes fysikaalista hoitoa, ennenkuin on suljettu syöpä pois, niin silloin mulle tehdään sekä luustokartta, että ultra verikokeiden lisäksi ja varjoainekuvaus myös. toistakymmentä kirjoitti:
Kyllä minä sen tiedän, mutta sitten ne kotrollit, niitähän tehdään vähän läpijuosten. Jos on rintasyövästä kyse, niin usein vain lääkäri tunnustelee käsin, ja otetaan verikokeita. Esim. mun ei verikokeissa näkys mitään, ei näkynyt silloinkaan, kun oli jo iso syöpäkasvain, n. kalkkunan munan kokoinen joka on kananmunaa suurempi ja etäispesäkkeitä.
Kun mullon ollut kontrollit, niin kyllä niistä on jäänyt hontelo olo, et ei niillä ainakaan mun alkavaa syöpää saatasi esille.
Mut sitten kun on kipuja, ja ei voida antaa edes fysikaalista hoitoa, ennenkuin on suljettu syöpä pois, niin silloin mulle tehdään sekä luustokartta, että ultra verikokeiden lisäksi ja varjoainekuvaus myös.Menen ensimmäiseen kontrolliin maanantaina enkä osaa vastata mitä minulle tehdään. Aijon kuitenkin ottaa selvää Femar lääkityksen tarpeesta.
Minun rintasyöpäkasvain oli estrogeenipitoinen pieni noin 6mm ¤ ja se löytyi mammografian vuosiseulonnassa.
Kasvaimesta otettiin neulanäyte jolla sen laatu saatiin selville. Ultralla tutkittiin sisäelimet, tehtiin luuntiheysmittaus ja -kartoitus, varjoainekuvaus oli ultran yhteydessä. Verikokeita ja veriarvoja seurattiin alussa, sädehoitojakson keskivälillä ja lopussa. Sytöhoitoja en saanut joten kuntoni ei romahtanut missään vaiheessa.
En ollut sairas enkä kokenenut kipuja, pääsin fyysisesti helpolla ja henkinen kantti kesti eikä kertaakaan pettänyt. Minulla oli laaja tukiverkosto joka vei eteenpäin.toistakymmentä kirjoitti:
Kyllä minä sen tiedän, mutta sitten ne kotrollit, niitähän tehdään vähän läpijuosten. Jos on rintasyövästä kyse, niin usein vain lääkäri tunnustelee käsin, ja otetaan verikokeita. Esim. mun ei verikokeissa näkys mitään, ei näkynyt silloinkaan, kun oli jo iso syöpäkasvain, n. kalkkunan munan kokoinen joka on kananmunaa suurempi ja etäispesäkkeitä.
Kun mullon ollut kontrollit, niin kyllä niistä on jäänyt hontelo olo, et ei niillä ainakaan mun alkavaa syöpää saatasi esille.
Mut sitten kun on kipuja, ja ei voida antaa edes fysikaalista hoitoa, ennenkuin on suljettu syöpä pois, niin silloin mulle tehdään sekä luustokartta, että ultra verikokeiden lisäksi ja varjoainekuvaus myös.Nyt voin vastata sinulle. Olen helpottunut ja iloinen. Sain käydä rauhassa lääkärini kanssa läpi päätäni vaivanneet asiat. Femar lääkkeen vaikutus on purrut ja sain kuulla, että lääke on tehonnut sen tarkoittamalla tavalla. Lisäksi kävimme läpi luontaislääkkeiden ja reseptilääkkeiden vaikutukset toisiinsa ja järkevät lääkkeiden ottoajat, lisäksi sain uusittua reseptejä.
Minulle tehtiin rintojen tutkimus ja sain tietää, että noin vuoden päästä sädehoidosta eli ensi helmikuussa saan leikkausarpeen eräänlaisen rasvaruiskeen joka irroittaa röngtensäteiden vaikutuksesta syntyneen kiristävän jänteen ja parantaa rinnanmuotoa. Minulle tehtiin perusteellinen gynekologinen tutkimus ja otettiin papakoe.
Ensi syyskuussa on mammografian, ultraäänikuvauksen ja verikokeiden aika. Olen helpottunut ja tästä on ihana lähteä saapastelemaan kohti kesää.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ; )- toistakymmentä
korpikirjailija kirjoitti:
Nyt voin vastata sinulle. Olen helpottunut ja iloinen. Sain käydä rauhassa lääkärini kanssa läpi päätäni vaivanneet asiat. Femar lääkkeen vaikutus on purrut ja sain kuulla, että lääke on tehonnut sen tarkoittamalla tavalla. Lisäksi kävimme läpi luontaislääkkeiden ja reseptilääkkeiden vaikutukset toisiinsa ja järkevät lääkkeiden ottoajat, lisäksi sain uusittua reseptejä.
Minulle tehtiin rintojen tutkimus ja sain tietää, että noin vuoden päästä sädehoidosta eli ensi helmikuussa saan leikkausarpeen eräänlaisen rasvaruiskeen joka irroittaa röngtensäteiden vaikutuksesta syntyneen kiristävän jänteen ja parantaa rinnanmuotoa. Minulle tehtiin perusteellinen gynekologinen tutkimus ja otettiin papakoe.
Ensi syyskuussa on mammografian, ultraäänikuvauksen ja verikokeiden aika. Olen helpottunut ja tästä on ihana lähteä saapastelemaan kohti kesää.
Toivon kaikkea hyvää sinulle ; )"ensi helmikuussa saan leikkausarpeen eräänlaisen rasvaruiskeen joka irroittaa röngtensäteiden vaikutuksesta syntyneen kiristävän jänteen ja parantaa rinnanmuotoa."
Tämäpä oli aivan uusi asia. Sairastumisestani on 15 vuotta aikaa, ja mulla on mielettömät kuroumat rintakehässä niin että ne aiheuttava hartioiden ja rintakehän vetäytymistä sisäänpäin. Neljästi leikattu, ja kummallakin puolella samat haavat kahdesti avattu. Ja yhden arven pituus on. 35 cm.
Voi, jos tuo olisi ollut silloin aikoinaan, että olis voitu välttyä näiltä kamalilta kuroumilta. Varmaan on jo myöhäistä tässä vaiheessa uneksia tuon injektion perään? - ????;
toistakymmentä kirjoitti:
"ensi helmikuussa saan leikkausarpeen eräänlaisen rasvaruiskeen joka irroittaa röngtensäteiden vaikutuksesta syntyneen kiristävän jänteen ja parantaa rinnanmuotoa."
Tämäpä oli aivan uusi asia. Sairastumisestani on 15 vuotta aikaa, ja mulla on mielettömät kuroumat rintakehässä niin että ne aiheuttava hartioiden ja rintakehän vetäytymistä sisäänpäin. Neljästi leikattu, ja kummallakin puolella samat haavat kahdesti avattu. Ja yhden arven pituus on. 35 cm.
Voi, jos tuo olisi ollut silloin aikoinaan, että olis voitu välttyä näiltä kamalilta kuroumilta. Varmaan on jo myöhäistä tässä vaiheessa uneksia tuon injektion perään?Siltikin, iloitse että elät! Olet saanut paljolti jatkoaikaa, kiittäisin Luojaani siitä!
- <<<<
????; kirjoitti:
Siltikin, iloitse että elät! Olet saanut paljolti jatkoaikaa, kiittäisin Luojaani siitä!
Kamala ja kavala sairaus. Menetin äskettäin läheiseni syövälle. Välillä ihan kuin härnätäkseen antaa toivoa, sen pahemmalta tuntuu kun taas kaikki on aloitettava uudelleen. viimein keinot loppuivat lääkäreiltäkin vaikka läheiseni sai parhaan hoidon mitä maailmassa on syöpää vastaan keksitty.
Oltaisiin oltu onnellisia jos olisi saanut elää, vaikka ulkoisesti runneltuna, kuten hän olikin.
En silti vähättele suruasi rinnan menetyksestä.
- Pirre*
eu toinna pelätä, kuolema tulee sitten kun tulee..se aunakin on varmaa että se tulee.
Kyl ne meijjät vanhainkodissa hoitavat, ei huolta. - @--@
Minun mielestäni yhteiskunta on sairas, kun meidän pitää tällaisia ajatuksia ajatella.
Ihmisen elämästä on tehty tuotantojana, jolle kullekin osiolle on säännetty omat tuotantovaatimuksensa.
Vanhuus ja vanhus koetaan usein pelkäksi yhteinkunnan kuluttajaksi, joka ei anna mitään.
Kun vanhuksetkin suhtautuvat toisiinsa niin kylmästi, kuin täälläkin on saanut lukea näistä kahdesta mummosta, voi vain arvailla mitä nuoremmat sukupolvet vanhuksista ajattelevat.
Ei pelota kuolema, aika sitä ennen pelottaa. - elämää vielä
Meillä on sellainen puhelinrinki. Siihen tavallaan kuuluu mulle tuntemattomiakin, tuttujen kavereita.
Joka aamu ja ilta osa soittaa, niin että kaikki tulee läpikäydyksi. Siis yksi yhdelle. Jos joku on reissussa tai monikin, ilmoittaa siitä ajoissa, ettei turhaan hermostuta.
Ei useinkaan pölistä kauaa, kaikki hyvin, on riittävä.
Aamulla klo 7-9 välillä, ja illalla joskus 9 pintaan.. Jos joku ei saa puhelua, kysyy sitten muilta, tietääkö joku?
Kesällä usein on vain kolmekin, kun lomaillaan. Antaa turvan just tuosta, ettei ainakaan haisemaan jää.
Ja apua saa alle vuorokauden sisällä.
Varmaan toimis ihan kahden kolmenkin voimin.
Lapset soitteleee ehkä kerran viikos.
Tietävät saavansa ilmoituksen, jos jotain on sattunut.
En sure vielä vaippoja, tai muita tulevia sairauksia, voinhan ehtiä kuolla vaikka tapaturmaisesti sitä ennen.
Eiköhän meillä kaikilla ole aikamme.
Älä nyt tuollaisia mieti, siitähän vain masentuu. - muodikasta
"Olisi kohtuutonta vaatia, että oman elämänsä ulkomaille järjestäneet lapseni tulisivat tänne hoitamaan minua. Suomeen, jossa ei ole työtä eikä selviytymismahdollisuuksia."
Nythän sinäkin voit hakeutua siihen lastesi maahan anomaan, että pitää päästä vanhuutta viettämään sinne heidän kustannuksellaan! - Optimisti!
Tuolla asenteella ja murehdinnalla.
Kaiken lisäksi teet loppuvuosistasi ankeita ja ilottomia.
On asioita johin voimme vaikuttaa ja niitä joille emme mahda mitään.
On aivan älytöntä puristella kiveksiään viimemainittujen kanssa!
Mieluummin päivä leijonana kuin vuosi hiirenä!
Mittariini tulee 67v.
Kuntoilen, voimailen ja hoidan terveyttäni.
Matkustelen ja viihdytän vaimoani.
Käytän täydennystestoja tietäen hyvin niiden sopimattomuuden eturauhaslääkityksen kanssa.
Voihan sietä syöpä tulla mutta ihmetellään sitä sitten.
Naaatiskelen useamman kerran viikossa, niin kauan kuin pystyn.
Tavoitteeni olisi tuupertua punttilavalle kunnon romut tangossa.
Ei se välttämättä toteudu mutta sen eteen teen kuitenkin työtä.
Ikääntyneenäkin urosleijonana on kiva elää, niin kauan kuin sitä kestää.
Käännähän sinäkin ajatuksesi myönteiselle vaihteelle!
Tehdään se mitä voidaan eikä murehdita asioita joille emme mahda mitään!- *Kukkahame*
En tunne pelkääväni vanhuutta, enkä muista että olisin pitempiä masennuksia joutunut kärsimään.
-02 jäin varhennetulle eläkkeelle, vuosi meni hyvin ja sitten alkoi oudot oireet, väsymys jaksot ja pahoinvointia oli myös, se oli raastavaa ja vei alamaihin, kun kauppareissutkin vaativat kaikki voimat.
Löytyi vika, jo se helpotti vaikka syöpä sananakin tuntui kaiken lopulta, iso leikkaus ja pitkä parantuminen.
Nyt tunnen itseni todella hyväkuntoiseksi ja nautin tavattomasti vapaudesta, luonto ja liikkuminen päivittäin pitää kunto yllä ja mieli pysyy virkeänä.
Olen saanut toisen mahdollisuuden elää eläkepäiviäni ja yritän olla avuksi tutuille joilla on sairautta ja liikuntarajoitteita, sekin antaa voimia.
Toivon kaikille oman kehon tutkimista, jos pieniäkin oireita esiintyy, niihin on haettava apua, jokainen uusi kevät on uusien voimien hakemista uusiin koettelemuksiin, aina niistä selviää.
- Luottavaisin mielin
Luottavaisin mielin vanhenen. En yhtään ole kokenut syrjintää ikäni tähden, vaikka koomassa olin teholla pitkään, ja sen päälle tiputushoidossa muulla osastolla. Yhteensä teho muu osasto, 9 viikkoa tiputuksessa, josta ajasta osan koomassa.
Kiitettävää tasoa oli hoito. En kerta kaikkiaan missään välissä päässyt kokemaan sellaista, että olisin taakkana yhteiskunnalle, vaikka kalliiksi tulinkin.
Käsi ja jalka halvaantuneena, osin mustana ja kuoliossa. Eivät edes parhaimmissa unelmissaankaan uskoneet, että siitä tilasta voi toipua mitenkään. Olen toipunut täysin. Kaikki raajat toimivat nyt normaalisti.
Uskoa en menettänyt missään vaiheessa. Enkä edes osannut pelätä mitään. Päivä kerrallaan.
Oma äiti sai kotiapua kuolemaansa saakka (90:seksi) kotiin, kun ei halunnut lähteä mihinkään palvelutaloon. Kotiapu käivi neljä kertaa päivässä. Aamulla nostamassa sängystä ja suihkuttamassa ja pukemassa, 11 aikaan kävivät antamassa ja valvomassa ruokailun, iltapäivällä kävi lääkkeenvalvoja katsomassa, että kaikki tarvittavat lääkkeet on otettu. Ja illall 21 aikaan hoitaja ottamassa lääkinnälliset sukat pois jloista.
Lisäki hänellä oli ranteessa se hälytin. Kahdesti hälyttimen aikana yöllä oli tippunut sängystä ja painoi nappia, tuli taksi nostamaan mummon takaisin sänkyyn.
Luottavaisin ja iloisin mielen etenen kohti syvempää vanhuutta. Nautin elämästä suunnattomasti. - i_a
Eipähän tuota vanhuutta osaa pelätä eikä kuolemaakaan... Toivottavasti kun aika tulee, ajavat "Eliaan vaunut" vauhdilla ja kaappaavat mukaan, eivätkä jää "kytikseen" odottelemaan riutuvaa kuljetettavaa...
Kyllähän tuo jälkikasvu pitää minusta turhankin hyvää huolta... Puhelinsoitot ja kuulumisien vaihdot aamuin ja illoin... Onneksi tuo askel on vielä norja ja käsissä taito...
Eilen tuli tyttäreni aikuisen tyttönsä kanssa luokseni viikonvaihteeksi... Aamupäivä menikin tuolla kalmistossa edesmenneen lasteni äidin, lapsenlapsieni mummon ja elämänkumppanini kummun kesäkuntoon saattamisessa...
Toivat tullessaan tilaamani Opa merkkisen sähkösavustimen... N. 400g ahvenia savustelimme kymmenkunta, ja noita nautimme ennen kun he nyt saunovat... Huomiseksi kotievääksi heille on savustumassa kookas kirjolohi... Oli heillä ajatusta mennä tuttavien ylioppilasjuhliinkin illan mittaan!!! :)- kaunakohan vielä?
No kyllä ovat Eliaan vaunut jo ajaa körötelleet useammankin keran ja kaapanneetkin, mutta palauttaneet, ennenkuin ovat päätepysäkille päässeet. Niin että kauankohan Elias antaa täällä vielä olla?
Elämässä tulee mitä on tullakseen. Se on elettävä ja katsottava loppuun asti.
Parempi olla ajattelematta koko asiaa, murehtii sitten kun on sen aika. Nuorikin ihminen voi sairastua vakavasti ja kuolla, olen senkin jotunut kokemaan kun lapseni joutui antamaan periksi syövälle, muutaman vuoden taistelun jälkeen.
Kun tuollaisen joutuu näkemään, arvostaa elämää, Ihmisen elämänä on niin lyhyt, kuvittelemme olevamme oman elämämme herroja, se onnistuukin niin kauan kun on terveyttä.
Tietenkin jokainen toivoo pääsevänsä täältä nopeasti ja kivuttomasti, niin minäkin toivon.- @
Tuo minullakin on mielessäni. Moni on ensinnäkin sairas tai vammainen koko elämänsä. Muistan, vaikkapa Talidomidi-asian. Silti elämässä on rakkautta ja onnea.
On vain elettävä niillä edellytyksillä, jotka ovat jääneet jäljelle.
Kuviteleeko nykyihminen, että elämä on saatava elää läpi täysin priimakunnossa, ja jos ei niin tapahdukaan, kaikki on turhaa??
Ihmeellinen nykyaika, jo lapsille tehdään kauneusleikkauksia, ja kaikkien pitäisi saada kuolla terveinä?
Oman kokemukseni mukaan monet "terveet" ovat valmiita nakkaamaan elämänsä puheittensa perusteella hukkaan, jos sairastuvat.
Jo valmiiksi sairaat, pitävät useinmiten elämästään kiinni kynsin, hampain. @ kirjoitti:
Tuo minullakin on mielessäni. Moni on ensinnäkin sairas tai vammainen koko elämänsä. Muistan, vaikkapa Talidomidi-asian. Silti elämässä on rakkautta ja onnea.
On vain elettävä niillä edellytyksillä, jotka ovat jääneet jäljelle.
Kuviteleeko nykyihminen, että elämä on saatava elää läpi täysin priimakunnossa, ja jos ei niin tapahdukaan, kaikki on turhaa??
Ihmeellinen nykyaika, jo lapsille tehdään kauneusleikkauksia, ja kaikkien pitäisi saada kuolla terveinä?
Oman kokemukseni mukaan monet "terveet" ovat valmiita nakkaamaan elämänsä puheittensa perusteella hukkaan, jos sairastuvat.
Jo valmiiksi sairaat, pitävät useinmiten elämästään kiinni kynsin, hampain.äsken ajattelin, että elämä on uskomattoman rakas asia viimeistään silloin kun on vaarassa menettää sen, - ihmisen eloonjäämisvietti on vahva.
- Luottavaisin mielin
@ kirjoitti:
Tuo minullakin on mielessäni. Moni on ensinnäkin sairas tai vammainen koko elämänsä. Muistan, vaikkapa Talidomidi-asian. Silti elämässä on rakkautta ja onnea.
On vain elettävä niillä edellytyksillä, jotka ovat jääneet jäljelle.
Kuviteleeko nykyihminen, että elämä on saatava elää läpi täysin priimakunnossa, ja jos ei niin tapahdukaan, kaikki on turhaa??
Ihmeellinen nykyaika, jo lapsille tehdään kauneusleikkauksia, ja kaikkien pitäisi saada kuolla terveinä?
Oman kokemukseni mukaan monet "terveet" ovat valmiita nakkaamaan elämänsä puheittensa perusteella hukkaan, jos sairastuvat.
Jo valmiiksi sairaat, pitävät useinmiten elämästään kiinni kynsin, hampain.Allekirjoitan kyllä näkemyksesi kirjaimellisesti. Minä se olen yksi sellainen, joka on koko elämänsä alle kouluiästä alkaen sairastanut vakavasti, niin että nuoruudessa yhteiskunta ei oikein tahtonut hyväksyä. Ei hyväksynyt normaaleihin oppilaitoksiin, vaan jäljelle jäi ainosataan ivanlidien ammattioppilaitos.
Sieltä nuoruudessani valmistuin ammattiin. Kun hain töitä, ja sainkin heti kuukauden koulun päättymisen jälkeen, vaikka siihen aikaan oli hillitön taistelu työpaikoista, työkaverit kertoivat, ettei kenkenkään taustoja ole tongittu niinkuin minun taustani.
Ja sitten, että tuli hyväksyttyä työyhteisössä, se piti lunastaa yliahkeruudella, saada työtulosta tuplasti aikaan, että sait normaalin hyväksynnän. Kyllä oli proteesipajalla tehtyjä erilaisi ortooseita ja tukia, että pystyin työtehtäväni suorittamaan. Töissä aina ihmettelivät, että kun Sinä et koskaan valita vaikka sairautesi on hyvin kivulias.
Vaikka sitä on sairaalassa paljon oltu, toimenpiteissä, leikkauksissa, hengityskoneissa, tiputuksissa, niin elämä on kyllä kullan arvoista. Juuri nyt hiljakkoin lähes uuden käden saaneena (uuden kyynärnivelen) niin sillä onnellisuuden tunteella ei ole rajaa, kun vuosien jälkeen kättä voi käyttää lähes normaalisti kun se on vuosia ollut täysin toimintakyvytön. Hiuksia ei sillä kädellä vielä pysty kampaamaan/harjaamaan, mutta se on mitätön juttu, kyllä se siitä alkaa sujumaan, kun aikaa kuluu. Samoin, kuin syövän viemät rinnat, niillä ei ole oikeastaan mitään merkitystä näiden muiden vammojen rinnalla, jotka vaikuttavat jokapäiväisestä elämästä selviämiseen.
Vaikka rajoitteita on todella paljon, niin sitä enemmän on iloa joka aamu, että vielä saan herätä uuteen päivään.
tehdä hoitotestamentti jos huolettaa, ettei voi itse esim. kieltäytyä tehohoidosta.
- että miettii
miten käy jos mies kuolee ennen mua, ja oonko enää järissään!
Miten lapset voi hoitaa mua, asuvat kaukana jne.
Mutta ei se auta, vaan pitää ajatella, että päivä kerrallaan mennään eteenpäin, eilinen meni jo, ja tänään on uusi päivä, huomisesta emme tiedä mitään, vaikka kaikkea suunnitellaan!
En kyllä vuosiin ole suunnitellut mitään, enää, vaikka olen vielä töissä, en uskalla, elän vain päivän kerrallaan....
Olen täytellyt ristikoita, että ajatuksen juoksu menisi eteenpäin, sanotaan sen auttavan tulevassa dementiasta, eihän sen tarvii kohdistua just minuun tai sinuun!
Kuiteskin...
Ja sairauksiakin riittää päiviin, on astmaa. verenpainetta, kolestrolia ja diverdikkeliä 2-4 x/v parilla antibiootilla ja nivelrikkoja joka luussa, ja osteoporoosia luissa...psoriasta, univajetta työmatkan takia, 200 km/pv, selkä ja niskat paskana, röntgenkuvien mukaan ja skolioosi selässä, kädet hiirikädet, peukalo vetäytynyt sisään kämmenessä, ja hitonmoinen särky siinä, sekä masennusta, siihen olis tabut, mutta en ostanut niitä apteekista, en halua syödä masislääkkeitä....
eikä eläkkeelle pääse, joo, on sulla noita sairauksia, sanoo työpaikkalääkäri, mut et sinä niillä eläkkeelle pääse...noilla sairauksillasi...
ikkää jo 62v!
Oi mää olen niin tervekuntoinen ihminen, työhön kelpaava, että...ei kun yritä porskuttaa päivä kerrallaan eteenpäin!
Ei kun jatkat näpyttämistä vielä, ei mutta hyvä kun saat olla töissä vielä 1.5v! Ok, palkkaahan saan yli puolet enämpi kuin sitten eläkettä, sen Kreikan maksujen mukaan se tipahtaa pirusti kohta, apuuva....
aatelkaa sitä kohta tai eikös se ole jo ajankohtainen??? - Pirre*
että miettii kirjoitti:
miten käy jos mies kuolee ennen mua, ja oonko enää järissään!
Miten lapset voi hoitaa mua, asuvat kaukana jne.
Mutta ei se auta, vaan pitää ajatella, että päivä kerrallaan mennään eteenpäin, eilinen meni jo, ja tänään on uusi päivä, huomisesta emme tiedä mitään, vaikka kaikkea suunnitellaan!
En kyllä vuosiin ole suunnitellut mitään, enää, vaikka olen vielä töissä, en uskalla, elän vain päivän kerrallaan....
Olen täytellyt ristikoita, että ajatuksen juoksu menisi eteenpäin, sanotaan sen auttavan tulevassa dementiasta, eihän sen tarvii kohdistua just minuun tai sinuun!
Kuiteskin...
Ja sairauksiakin riittää päiviin, on astmaa. verenpainetta, kolestrolia ja diverdikkeliä 2-4 x/v parilla antibiootilla ja nivelrikkoja joka luussa, ja osteoporoosia luissa...psoriasta, univajetta työmatkan takia, 200 km/pv, selkä ja niskat paskana, röntgenkuvien mukaan ja skolioosi selässä, kädet hiirikädet, peukalo vetäytynyt sisään kämmenessä, ja hitonmoinen särky siinä, sekä masennusta, siihen olis tabut, mutta en ostanut niitä apteekista, en halua syödä masislääkkeitä....
eikä eläkkeelle pääse, joo, on sulla noita sairauksia, sanoo työpaikkalääkäri, mut et sinä niillä eläkkeelle pääse...noilla sairauksillasi...
ikkää jo 62v!
Oi mää olen niin tervekuntoinen ihminen, työhön kelpaava, että...ei kun yritä porskuttaa päivä kerrallaan eteenpäin!
Ei kun jatkat näpyttämistä vielä, ei mutta hyvä kun saat olla töissä vielä 1.5v! Ok, palkkaahan saan yli puolet enämpi kuin sitten eläkettä, sen Kreikan maksujen mukaan se tipahtaa pirusti kohta, apuuva....
aatelkaa sitä kohta tai eikös se ole jo ajankohtainen???hakenut sairaslomaa kremppojesi takia, uskoisin että noilla vaivoilla ei olisi tiukassakaan, - ja aina uudelleen vaan sitkeästi lääkäriin, eiköhän se työkyvyttömyyseläke asiakin etenisi sitä kautta?
- käteväkätinen
että miettii kirjoitti:
miten käy jos mies kuolee ennen mua, ja oonko enää järissään!
Miten lapset voi hoitaa mua, asuvat kaukana jne.
Mutta ei se auta, vaan pitää ajatella, että päivä kerrallaan mennään eteenpäin, eilinen meni jo, ja tänään on uusi päivä, huomisesta emme tiedä mitään, vaikka kaikkea suunnitellaan!
En kyllä vuosiin ole suunnitellut mitään, enää, vaikka olen vielä töissä, en uskalla, elän vain päivän kerrallaan....
Olen täytellyt ristikoita, että ajatuksen juoksu menisi eteenpäin, sanotaan sen auttavan tulevassa dementiasta, eihän sen tarvii kohdistua just minuun tai sinuun!
Kuiteskin...
Ja sairauksiakin riittää päiviin, on astmaa. verenpainetta, kolestrolia ja diverdikkeliä 2-4 x/v parilla antibiootilla ja nivelrikkoja joka luussa, ja osteoporoosia luissa...psoriasta, univajetta työmatkan takia, 200 km/pv, selkä ja niskat paskana, röntgenkuvien mukaan ja skolioosi selässä, kädet hiirikädet, peukalo vetäytynyt sisään kämmenessä, ja hitonmoinen särky siinä, sekä masennusta, siihen olis tabut, mutta en ostanut niitä apteekista, en halua syödä masislääkkeitä....
eikä eläkkeelle pääse, joo, on sulla noita sairauksia, sanoo työpaikkalääkäri, mut et sinä niillä eläkkeelle pääse...noilla sairauksillasi...
ikkää jo 62v!
Oi mää olen niin tervekuntoinen ihminen, työhön kelpaava, että...ei kun yritä porskuttaa päivä kerrallaan eteenpäin!
Ei kun jatkat näpyttämistä vielä, ei mutta hyvä kun saat olla töissä vielä 1.5v! Ok, palkkaahan saan yli puolet enämpi kuin sitten eläkettä, sen Kreikan maksujen mukaan se tipahtaa pirusti kohta, apuuva....
aatelkaa sitä kohta tai eikös se ole jo ajankohtainen???Matkakulut jää pois. Voit tehdä omat ruokasi, leipoa, ruokakulut pienet. Asutko kerrostalossa vai omakotitalossa? Jos OK talossa, se mahdollistaa vielä kasvisten ja marjojen kasvattamisen. Ei sulla ole hätäpäivääkään toimeentulosi kanssa. Ja jos vielä pelkäät, opettelet vielä ompelemaan itse, vaatekulut romahtavat.
Muistan, kuin ihailivat kaikkialla yhtä mun pukuani. Siitä on aikaa n. 20 vuotta. Näin vaasalaisessa vaatetusliikkeessä siitä kankaasta naisten leningin, 1150 mk. Olin justiinsa ostanut Halpalsta tilkkukorista samaa kangasta, maksoi 50 mk, josta sain samanlaisen puvun ja vielä jäi tähteeksi, tein vielä puvulle toisenkin tunikan, sitten niitä oli kaksi tunikaa ja aleusleninki.
Nyt en ole edes seurannut vaatteiden hintoja. No ehkä noi kutistuneet rätin riekaleet ei paljoa maksa, mut luulen asiallisten kunnon vaatteiden edelleen maksavan aika reippaasti. - Pirre*
että miettii kirjoitti:
miten käy jos mies kuolee ennen mua, ja oonko enää järissään!
Miten lapset voi hoitaa mua, asuvat kaukana jne.
Mutta ei se auta, vaan pitää ajatella, että päivä kerrallaan mennään eteenpäin, eilinen meni jo, ja tänään on uusi päivä, huomisesta emme tiedä mitään, vaikka kaikkea suunnitellaan!
En kyllä vuosiin ole suunnitellut mitään, enää, vaikka olen vielä töissä, en uskalla, elän vain päivän kerrallaan....
Olen täytellyt ristikoita, että ajatuksen juoksu menisi eteenpäin, sanotaan sen auttavan tulevassa dementiasta, eihän sen tarvii kohdistua just minuun tai sinuun!
Kuiteskin...
Ja sairauksiakin riittää päiviin, on astmaa. verenpainetta, kolestrolia ja diverdikkeliä 2-4 x/v parilla antibiootilla ja nivelrikkoja joka luussa, ja osteoporoosia luissa...psoriasta, univajetta työmatkan takia, 200 km/pv, selkä ja niskat paskana, röntgenkuvien mukaan ja skolioosi selässä, kädet hiirikädet, peukalo vetäytynyt sisään kämmenessä, ja hitonmoinen särky siinä, sekä masennusta, siihen olis tabut, mutta en ostanut niitä apteekista, en halua syödä masislääkkeitä....
eikä eläkkeelle pääse, joo, on sulla noita sairauksia, sanoo työpaikkalääkäri, mut et sinä niillä eläkkeelle pääse...noilla sairauksillasi...
ikkää jo 62v!
Oi mää olen niin tervekuntoinen ihminen, työhön kelpaava, että...ei kun yritä porskuttaa päivä kerrallaan eteenpäin!
Ei kun jatkat näpyttämistä vielä, ei mutta hyvä kun saat olla töissä vielä 1.5v! Ok, palkkaahan saan yli puolet enämpi kuin sitten eläkettä, sen Kreikan maksujen mukaan se tipahtaa pirusti kohta, apuuva....
aatelkaa sitä kohta tai eikös se ole jo ajankohtainen???1,5 vuotta on lyhyt aika, - jo :)
- Koitappa ..
että miettii kirjoitti:
miten käy jos mies kuolee ennen mua, ja oonko enää järissään!
Miten lapset voi hoitaa mua, asuvat kaukana jne.
Mutta ei se auta, vaan pitää ajatella, että päivä kerrallaan mennään eteenpäin, eilinen meni jo, ja tänään on uusi päivä, huomisesta emme tiedä mitään, vaikka kaikkea suunnitellaan!
En kyllä vuosiin ole suunnitellut mitään, enää, vaikka olen vielä töissä, en uskalla, elän vain päivän kerrallaan....
Olen täytellyt ristikoita, että ajatuksen juoksu menisi eteenpäin, sanotaan sen auttavan tulevassa dementiasta, eihän sen tarvii kohdistua just minuun tai sinuun!
Kuiteskin...
Ja sairauksiakin riittää päiviin, on astmaa. verenpainetta, kolestrolia ja diverdikkeliä 2-4 x/v parilla antibiootilla ja nivelrikkoja joka luussa, ja osteoporoosia luissa...psoriasta, univajetta työmatkan takia, 200 km/pv, selkä ja niskat paskana, röntgenkuvien mukaan ja skolioosi selässä, kädet hiirikädet, peukalo vetäytynyt sisään kämmenessä, ja hitonmoinen särky siinä, sekä masennusta, siihen olis tabut, mutta en ostanut niitä apteekista, en halua syödä masislääkkeitä....
eikä eläkkeelle pääse, joo, on sulla noita sairauksia, sanoo työpaikkalääkäri, mut et sinä niillä eläkkeelle pääse...noilla sairauksillasi...
ikkää jo 62v!
Oi mää olen niin tervekuntoinen ihminen, työhön kelpaava, että...ei kun yritä porskuttaa päivä kerrallaan eteenpäin!
Ei kun jatkat näpyttämistä vielä, ei mutta hyvä kun saat olla töissä vielä 1.5v! Ok, palkkaahan saan yli puolet enämpi kuin sitten eläkettä, sen Kreikan maksujen mukaan se tipahtaa pirusti kohta, apuuva....
aatelkaa sitä kohta tai eikös se ole jo ajankohtainen???sanoa sille lekurille että B-lausunnolla ne muutkin on sitä eläkettä saaneet, pienemmistäkin vaivoista.
- aamuja nolla
että miettii kirjoitti:
miten käy jos mies kuolee ennen mua, ja oonko enää järissään!
Miten lapset voi hoitaa mua, asuvat kaukana jne.
Mutta ei se auta, vaan pitää ajatella, että päivä kerrallaan mennään eteenpäin, eilinen meni jo, ja tänään on uusi päivä, huomisesta emme tiedä mitään, vaikka kaikkea suunnitellaan!
En kyllä vuosiin ole suunnitellut mitään, enää, vaikka olen vielä töissä, en uskalla, elän vain päivän kerrallaan....
Olen täytellyt ristikoita, että ajatuksen juoksu menisi eteenpäin, sanotaan sen auttavan tulevassa dementiasta, eihän sen tarvii kohdistua just minuun tai sinuun!
Kuiteskin...
Ja sairauksiakin riittää päiviin, on astmaa. verenpainetta, kolestrolia ja diverdikkeliä 2-4 x/v parilla antibiootilla ja nivelrikkoja joka luussa, ja osteoporoosia luissa...psoriasta, univajetta työmatkan takia, 200 km/pv, selkä ja niskat paskana, röntgenkuvien mukaan ja skolioosi selässä, kädet hiirikädet, peukalo vetäytynyt sisään kämmenessä, ja hitonmoinen särky siinä, sekä masennusta, siihen olis tabut, mutta en ostanut niitä apteekista, en halua syödä masislääkkeitä....
eikä eläkkeelle pääse, joo, on sulla noita sairauksia, sanoo työpaikkalääkäri, mut et sinä niillä eläkkeelle pääse...noilla sairauksillasi...
ikkää jo 62v!
Oi mää olen niin tervekuntoinen ihminen, työhön kelpaava, että...ei kun yritä porskuttaa päivä kerrallaan eteenpäin!
Ei kun jatkat näpyttämistä vielä, ei mutta hyvä kun saat olla töissä vielä 1.5v! Ok, palkkaahan saan yli puolet enämpi kuin sitten eläkettä, sen Kreikan maksujen mukaan se tipahtaa pirusti kohta, apuuva....
aatelkaa sitä kohta tai eikös se ole jo ajankohtainen???Väännäpä se masennus ykkössairaudeksi - osaat kyllä, kunhan et näyttele, kun osaat täälläkin - ja lakkaa siis näyttelemästä sille työpaikkalääkärille. Olet siis masentunut kun menet lekurille, älä esitä muuta. Äkkiä siitä jo pääset sairauslomalle ja sitä kautta työkyvyttömyys- ja sitä kautta vanhuuseläkkeellekin. Yritä edes. Tsemppiä! Ja tervetuloa Onnellisten Eläkeläisten Iloiseen Joukkoon !!!
Et usko miten mukavaa on kun ei tartte aamulla nousta, vetelehtii vaan ja ajattelee että "tämän minä olen ansainnut". Niin olet sinäkin, varmaan 40 vuotta töitä tehnyt?
Kumma kun tällä luterilaisella elämänkatsomuksella (kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat...) ja suomalaisella velvollisuudentunnolla aina vaan yritetään, vaikka ei oikeasti jaksa. - teiltä
käteväkätinen kirjoitti:
Matkakulut jää pois. Voit tehdä omat ruokasi, leipoa, ruokakulut pienet. Asutko kerrostalossa vai omakotitalossa? Jos OK talossa, se mahdollistaa vielä kasvisten ja marjojen kasvattamisen. Ei sulla ole hätäpäivääkään toimeentulosi kanssa. Ja jos vielä pelkäät, opettelet vielä ompelemaan itse, vaatekulut romahtavat.
Muistan, kuin ihailivat kaikkialla yhtä mun pukuani. Siitä on aikaa n. 20 vuotta. Näin vaasalaisessa vaatetusliikkeessä siitä kankaasta naisten leningin, 1150 mk. Olin justiinsa ostanut Halpalsta tilkkukorista samaa kangasta, maksoi 50 mk, josta sain samanlaisen puvun ja vielä jäi tähteeksi, tein vielä puvulle toisenkin tunikan, sitten niitä oli kaksi tunikaa ja aleusleninki.
Nyt en ole edes seurannut vaatteiden hintoja. No ehkä noi kutistuneet rätin riekaleet ei paljoa maksa, mut luulen asiallisten kunnon vaatteiden edelleen maksavan aika reippaasti.kiitos, äidin isä oli vaatturi ja osuuspankinhoitaja aikanaan, ompelin eka mekkoni 12v jo ja aikanaan ompel in paljon kylälle puseroita, mekkoja, housuja, nahkavaatteita ym. ihmisille ilman koulutusta, kait oli "verissä" sukuperintö, ompelukone on kotona vieläkin, olen auttanut ihmisiä paljon, ja lapsilleni ja suvulleni vaatteet pyydettäessä, jopa hääpuku naiselle.
sen taidon osaan tarvittaessa...
mutta ei paljoa enää kannata ompelut ja kutomiset nykyään....
OKT:ssa asumme , on pottumaa, vihanneksia, viinimarjoja. mansikkaa ym. viljelty...
Juu,saikkua saa silloon tällöön välillä, mutta kun on asiakaspalvelua ja istumatyötä, ei se "rasita", vaikka on aspalvelua ja v-maista sähköalaa, jossa todella asiakas voi olla tosi "vaativa" jne...
Eipä silti, olen tykännyt todella työstäni tällä alalla, ikävä tulee sit aikanaan...
, - hänen suustaan
aamuja nolla kirjoitti:
Väännäpä se masennus ykkössairaudeksi - osaat kyllä, kunhan et näyttele, kun osaat täälläkin - ja lakkaa siis näyttelemästä sille työpaikkalääkärille. Olet siis masentunut kun menet lekurille, älä esitä muuta. Äkkiä siitä jo pääset sairauslomalle ja sitä kautta työkyvyttömyys- ja sitä kautta vanhuuseläkkeellekin. Yritä edes. Tsemppiä! Ja tervetuloa Onnellisten Eläkeläisten Iloiseen Joukkoon !!!
Et usko miten mukavaa on kun ei tartte aamulla nousta, vetelehtii vaan ja ajattelee että "tämän minä olen ansainnut". Niin olet sinäkin, varmaan 40 vuotta töitä tehnyt?
Kumma kun tällä luterilaisella elämänkatsomuksella (kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat...) ja suomalaisella velvollisuudentunnolla aina vaan yritetään, vaikka ei oikeasti jaksa.Minäkin kuuntelin erästä tuttavaani huuli pyöreänä, miten hän eläkkeelle hakeutui. Hänellä oli fibromyalgia, joka normaalisti ei riitä eläkkeelle pääsyyn.
Sitten hän nureskeli, et hän heittäytyy masentuneeksi (oikein valoisa ja iloinen perusolemukseltaan). Ja niin teki. Vielä kehuskeli, et hän harjoitteli itkua, niin että sitten lääkärille itkee tirautti, että mieskin uhkaa heittää hänet menemään, kun hän ei jaksa mitään tehdä, eikä häntä hyväksytä eläkkellekkään.
Ja lääkäri kirjoitti B-todistuksen, et potilas on ahdistunut, pelkää että mies hylkää, kun hän ei pysty hankkimaan omaa osuuttaan elannostaan. Ja eläke tulla tärskähti sillä tempauksella. - 7.6.töihin
aamuja nolla kirjoitti:
Väännäpä se masennus ykkössairaudeksi - osaat kyllä, kunhan et näyttele, kun osaat täälläkin - ja lakkaa siis näyttelemästä sille työpaikkalääkärille. Olet siis masentunut kun menet lekurille, älä esitä muuta. Äkkiä siitä jo pääset sairauslomalle ja sitä kautta työkyvyttömyys- ja sitä kautta vanhuuseläkkeellekin. Yritä edes. Tsemppiä! Ja tervetuloa Onnellisten Eläkeläisten Iloiseen Joukkoon !!!
Et usko miten mukavaa on kun ei tartte aamulla nousta, vetelehtii vaan ja ajattelee että "tämän minä olen ansainnut". Niin olet sinäkin, varmaan 40 vuotta töitä tehnyt?
Kumma kun tällä luterilaisella elämänkatsomuksella (kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat...) ja suomalaisella velvollisuudentunnolla aina vaan yritetään, vaikka ei oikeasti jaksa.onhan se niin...kaikille ihanille vastanneille!
Siis on teitä ihania inehmoja olemassa, kuten Topi Sorsakoski laulaa siinä uudessa tangossaan!
Katsotaan mitä nyt päivät tuo tulevaisuudessa!
Eli olin nytkin saikulla 18.2. - 6.6.-10 vasemman käden leikkauksen takia, kaaduin 13,1,-08 lähtiessä lenkille makaroonilaatikon uuniin laittaessa jälkeen ja meni hoitotakuu yli 2v,,,tätä en edes kertonut...
tulevaisuus on siis outoa...kauniita unia toinon ja enkelin kuvia! - 3. viesti
7.6.töihin kirjoitti:
onhan se niin...kaikille ihanille vastanneille!
Siis on teitä ihania inehmoja olemassa, kuten Topi Sorsakoski laulaa siinä uudessa tangossaan!
Katsotaan mitä nyt päivät tuo tulevaisuudessa!
Eli olin nytkin saikulla 18.2. - 6.6.-10 vasemman käden leikkauksen takia, kaaduin 13,1,-08 lähtiessä lenkille makaroonilaatikon uuniin laittaessa jälkeen ja meni hoitotakuu yli 2v,,,tätä en edes kertonut...
tulevaisuus on siis outoa...kauniita unia toinon ja enkelin kuvia!onhan se niin..otsikko.......3v sit vanhin poikani tapettiin, riittää ei onnenmurusia!
ohi joskus tai ei pääse ikinään...ei.... - "kyl tää täst"
7.6.töihin kirjoitti:
onhan se niin...kaikille ihanille vastanneille!
Siis on teitä ihania inehmoja olemassa, kuten Topi Sorsakoski laulaa siinä uudessa tangossaan!
Katsotaan mitä nyt päivät tuo tulevaisuudessa!
Eli olin nytkin saikulla 18.2. - 6.6.-10 vasemman käden leikkauksen takia, kaaduin 13,1,-08 lähtiessä lenkille makaroonilaatikon uuniin laittaessa jälkeen ja meni hoitotakuu yli 2v,,,tätä en edes kertonut...
tulevaisuus on siis outoa...kauniita unia toinon ja enkelin kuvia!Kun olkapää alkoi keljuilemaan noin 59 vuoden iässä, niin menin lääkäriin ja sitten leikkausjonoon,mutta pidin huolta siitä että töihin en palaa. Ja 60 vuotiaana(tasan) eläkkeelle ja olkapää kunnossa,huippusellaisessa.
- impulsiiviset hehheh
hänen suustaan kirjoitti:
Minäkin kuuntelin erästä tuttavaani huuli pyöreänä, miten hän eläkkeelle hakeutui. Hänellä oli fibromyalgia, joka normaalisti ei riitä eläkkeelle pääsyyn.
Sitten hän nureskeli, et hän heittäytyy masentuneeksi (oikein valoisa ja iloinen perusolemukseltaan). Ja niin teki. Vielä kehuskeli, et hän harjoitteli itkua, niin että sitten lääkärille itkee tirautti, että mieskin uhkaa heittää hänet menemään, kun hän ei jaksa mitään tehdä, eikä häntä hyväksytä eläkkellekkään.
Ja lääkäri kirjoitti B-todistuksen, et potilas on ahdistunut, pelkää että mies hylkää, kun hän ei pysty hankkimaan omaa osuuttaan elannostaan. Ja eläke tulla tärskähti sillä tempauksella.Lue noita palstoja,jossa nuoret kyselevät toisiltaa neuvoja ,ettei tarvi mennä armeijaan.
Eivätkä mene,tai ovat viikon pari ja tulevat takaisin kotiin. Joukossa huippu-urheilijoitakin.
- Pär Pillhard
Mielestäni korkea ikä on kivampi kuin kuollut.
- piipiloo
En varsinaisesti pelkää mutta hassusti olen ruvennut ajattelemaan esim tavaroistani et noista voisin jo luopua ja mitä noillakin teen,eipähän omaisten tarvitse miettiä,et mitä se tuotakin on säilyttänyt.
Eli tarpeetonta kamaa on paljon joita nyt yksineläjänä en tarvitse,vaikka en olekkaan materialisti vaan hyvin selkeälinjainen kalustaja ja sisustaja.Useat muutot exän kanssa karsi turhat tavarat ja asunnon myötä tyyli aina muuttui.
Lapsia ei ole ja sukulaisetkaan eivät juuri paljonkaan pidä yhteyttä,minä heihin kyllä,olen suvun vanhin ja jäämistöänikin olen miettinyt kenelle sen annan.Sekin vaihtelee,laitanko yhteishyödylliseen mut toisaalta ajattelen näinkin että koska eivät varmaan aikoinaan tule minusta pitämään huolta,eivät tarvitse saadakkaan mitään.
Määrätynlaista kuoleman valmistelua kyllä,totean.Eikä pelota jollain tavalla.Olen ollut jo niin monta kertaa lähellä sitä sairauksieni ja leikkauksieni takia.
Muuten olen saanut elää hyvän elämän,kaikista tragedioista huolimatta,tähän saakka.- tätin tyttö
tässä itsekkin ikääntyvänä on 83 vuotias tätini, lapseton josta ei muut sukulaiset välitä kuin silloin tällöin kortin lähettämällä ja soittamalla suunnilleen kerran 1 - 3 vuodessa, mut minä olen kulkenut häntä auttelemassa, ja kyyditsemässä, mihin hän milloinkin tarvitsee tai mieli tekee. Matkaa mulle tulee 400 km/käynti, että ihan halvaksi ei tule tädinkään huolenpito.
Joka kesä kierrätän hautausmaakierroksen, ja siihen tulee n. 700 km tuo mun 400 km, mikä tulee meiltä tädin luo ja takaisin. Hautausmaareissu ei osu likimainkaan samaan suuntaan.
Samalla reisulla käydään erilaisissa nähtävyyskoheissa. Ainola tuli kerran käytyä, mutta Lottamuseo on ohjelmassa, kun viimekiskin se oli suleju, ennenkuin siinä kohtaa matkamme oli.
Toissakesänä kierrettiin niillä evakkopaikoilla Erstan kartanon mailla, Nastolassa, Villähteellä. Yhtenä vuotena Eräjärvellä ja Laapäärtissä, jotka olivat myös hänen evakkopaikkakuntiaan. Heidän vanha Myllykin löydettiin, hyljättynä. Samoin asuinrakennus, mutta niin homeessa, että lattia petti alta kun yritti kävellä. Kyllä näki, miten täti oikein puhkesi kukaan vanhojen muistojen keskellä.
Tänävuonna ohjelmassa Mikkelin Maalaiskunnan evakkopikkojen kiertely, sekä Kenkävero, että Naisvuoren näkötorni Mikkelissä ja pitää katso vielä lisää kohteita, missä kierrättää tätiä. Olen monasti miettinyt, miten yksinäinen hän olisikaan, jos minua ei olisi, ei olisi enää ketään, kuka kuskaisi häntä että pääsisi vähän irti siitä arkisista pienistä ympyröistä. - von Sofia
tätin tyttö kirjoitti:
tässä itsekkin ikääntyvänä on 83 vuotias tätini, lapseton josta ei muut sukulaiset välitä kuin silloin tällöin kortin lähettämällä ja soittamalla suunnilleen kerran 1 - 3 vuodessa, mut minä olen kulkenut häntä auttelemassa, ja kyyditsemässä, mihin hän milloinkin tarvitsee tai mieli tekee. Matkaa mulle tulee 400 km/käynti, että ihan halvaksi ei tule tädinkään huolenpito.
Joka kesä kierrätän hautausmaakierroksen, ja siihen tulee n. 700 km tuo mun 400 km, mikä tulee meiltä tädin luo ja takaisin. Hautausmaareissu ei osu likimainkaan samaan suuntaan.
Samalla reisulla käydään erilaisissa nähtävyyskoheissa. Ainola tuli kerran käytyä, mutta Lottamuseo on ohjelmassa, kun viimekiskin se oli suleju, ennenkuin siinä kohtaa matkamme oli.
Toissakesänä kierrettiin niillä evakkopaikoilla Erstan kartanon mailla, Nastolassa, Villähteellä. Yhtenä vuotena Eräjärvellä ja Laapäärtissä, jotka olivat myös hänen evakkopaikkakuntiaan. Heidän vanha Myllykin löydettiin, hyljättynä. Samoin asuinrakennus, mutta niin homeessa, että lattia petti alta kun yritti kävellä. Kyllä näki, miten täti oikein puhkesi kukaan vanhojen muistojen keskellä.
Tänävuonna ohjelmassa Mikkelin Maalaiskunnan evakkopikkojen kiertely, sekä Kenkävero, että Naisvuoren näkötorni Mikkelissä ja pitää katso vielä lisää kohteita, missä kierrättää tätiä. Olen monasti miettinyt, miten yksinäinen hän olisikaan, jos minua ei olisi, ei olisi enää ketään, kuka kuskaisi häntä että pääsisi vähän irti siitä arkisista pienistä ympyröistä.Onneksi olen itsekkin kierrellyt äitini kanssa hänen kaukaisissa sukulaisissaan, joista on ihania muistoja ja paljon historiaa.
Nyt harmittaa vain, miksi emme käyneet useammin näissä sukulaisissa? Miksi? Miksi?
Lomat Hesasta 500 km päähän, vaikkakin lapsuuskotiin, olin mieluummin rannoilla. Nyt harmittaa, kuinka vähän annoin ajastani äidilleni. Hänhän jaksoi kaiken karjanhoitonsa ohella hoitaa kaksi lastani kesäisin ja lukemattomat kesävieraat, jotka tulivat "täysihoitoon" lomillaan.
Kukaan ei nykyaikana ota sellaista vierasmäärää ruokittavaksi ja yöpymään. Joskus laskin, että meitä oli ruokailemassa 20 henk. ja äiti laittoi ruoat kaikille. Kalaahan se enimmäkseen oli, mutta se leivän- pullan- ja piirakoiden paisto kakkuineen vei aikansa karjanhoidon ohella.
Minä oikeastaan haluaisin tulla teidän mukaan ja kuulla tämän pirteän tädin elämänkerran. Voi, mikä todellinen historia hänessä onkaan tallennettu aivan omakohtaisesti. - tätin tyttö
von Sofia kirjoitti:
Onneksi olen itsekkin kierrellyt äitini kanssa hänen kaukaisissa sukulaisissaan, joista on ihania muistoja ja paljon historiaa.
Nyt harmittaa vain, miksi emme käyneet useammin näissä sukulaisissa? Miksi? Miksi?
Lomat Hesasta 500 km päähän, vaikkakin lapsuuskotiin, olin mieluummin rannoilla. Nyt harmittaa, kuinka vähän annoin ajastani äidilleni. Hänhän jaksoi kaiken karjanhoitonsa ohella hoitaa kaksi lastani kesäisin ja lukemattomat kesävieraat, jotka tulivat "täysihoitoon" lomillaan.
Kukaan ei nykyaikana ota sellaista vierasmäärää ruokittavaksi ja yöpymään. Joskus laskin, että meitä oli ruokailemassa 20 henk. ja äiti laittoi ruoat kaikille. Kalaahan se enimmäkseen oli, mutta se leivän- pullan- ja piirakoiden paisto kakkuineen vei aikansa karjanhoidon ohella.
Minä oikeastaan haluaisin tulla teidän mukaan ja kuulla tämän pirteän tädin elämänkerran. Voi, mikä todellinen historia hänessä onkaan tallennettu aivan omakohtaisesti.Omaa äitiä nauhoittelin, mutta huh, nyt ne eivät enää tulekkaan nauhoilta ulos. Saakohan niitä edes ammattiliike vaikka levykkeelle siirrettyä?
Tädin kertomuksia olen yrittänyt laittaa muistiin, mut hän kivahvaa, mitä niitä tietoja säilyttelemään. Mitä se kelleen kuluu, mitä on heidän menneisyydessään ollut. Hän ei suvaitse sitä, että niitä tallennetaan jonnein.
Kukaan muu sukulaissita ei saa hänen puheestaan juurikaan selvää, kun hänellä on tapahtunut jo kauan n. 50:senä joku lievä halvaus, josta puhe on pöperöä, vaikeasti selvää saatavaa, ja hidasta. Samoin ontuu toista jalkaansa, vetää vähän niinkuin perässään. Kävely on kuin kävelmään opettelevan harakanpojalla.
Ajattelin, et tällä reisulla kirjoittelen joka tapauksessa vihkoon ylös, keksin jotain minkä hän hyväksyisi syyksi.
Joo ja haudoilla käydessämmen otamme valokuvat (kännykkäkameralla) ja lähetän kullekkin haudan omaiselle siitä kuvan. Mm. serkkulikkani oli ylettömän onnellinen, että sai kuvan veljensä haudasta. Veli kuoli hyvin nuorena.
Mulla kun on netti kännyssä, niin siitä paikasta voin lähettää kuvan sähköpostiin. - von Sofia
tätin tyttö kirjoitti:
Omaa äitiä nauhoittelin, mutta huh, nyt ne eivät enää tulekkaan nauhoilta ulos. Saakohan niitä edes ammattiliike vaikka levykkeelle siirrettyä?
Tädin kertomuksia olen yrittänyt laittaa muistiin, mut hän kivahvaa, mitä niitä tietoja säilyttelemään. Mitä se kelleen kuluu, mitä on heidän menneisyydessään ollut. Hän ei suvaitse sitä, että niitä tallennetaan jonnein.
Kukaan muu sukulaissita ei saa hänen puheestaan juurikaan selvää, kun hänellä on tapahtunut jo kauan n. 50:senä joku lievä halvaus, josta puhe on pöperöä, vaikeasti selvää saatavaa, ja hidasta. Samoin ontuu toista jalkaansa, vetää vähän niinkuin perässään. Kävely on kuin kävelmään opettelevan harakanpojalla.
Ajattelin, et tällä reisulla kirjoittelen joka tapauksessa vihkoon ylös, keksin jotain minkä hän hyväksyisi syyksi.
Joo ja haudoilla käydessämmen otamme valokuvat (kännykkäkameralla) ja lähetän kullekkin haudan omaiselle siitä kuvan. Mm. serkkulikkani oli ylettömän onnellinen, että sai kuvan veljensä haudasta. Veli kuoli hyvin nuorena.
Mulla kun on netti kännyssä, niin siitä paikasta voin lähettää kuvan sähköpostiin.Kerran pidin pikku nauhuria päällä, kun paistelin karjalanpiirakoita ja innostin äitiäni juttelemaan meidän kaikista sukulaisista, kuinka ne risteytyvät toinentoisiinsa.
Harmi, että mustasukkainen mieheni poltti nauhurin ja kasetit, sillä olin joskus nauhoittanut hänen horinointiaan minulle ja annoin hänen kuunnella niitä.
Voi, kuinka paljon siinä menikään sellaista historiaa suvustamme! Nythän kaikki tietävät ovat jo kuolleet ja ne, jotka elävät eivät ole niin lähestyttävissä. Kuka makaa missäkin koomassa tai muistamattomana menneistä
- turhaan.
Päivänsä voi päättää sitten, kun tuntuu ainoalta vaihtoehdolta!
- von Sofia
Joskus aivan liikaakin, joten olen mietiskellyt näitä "lopettamiskeinoja" useitakin. Onneksi lapsenlapsiani asuu lähellä, jotka antaa elinvoimaa, kun omat lapset ei siihen paljon kannusta.
Luin aloituksesi jo aamulla ja pelkäsin, että saat valtavan ryöpyn ajatuksistasi ja kuinka niitä pitää muuttaa. Mielestäni näitä ajatuksia ei saa muutettua napinpainnalluksella tai toisten neuvoilla.
Olisihan se hassua jos rakastuminen ja suru voidaan siirtää puheilla pois. Jokainen kokee sen omallakohdallaan, kuka mitenkin.
Yllätyin myös sairauksista, joista kirjoittajat kertoivat maltillisesti. Itselleni voisi olla kamalaa, mutta sitähän minä pelkäänkin aina, että koska, koska, koska?? Verenpainetta, sokeria (lievä) ja kolestrolia en osaa pelätä. Onneksi keuhko röntgen ei paljastanut syöpää, joten jatkan tupakointia.
Luulen, että pahin minulle on jo tapahtunut ennen kuolemaani, kun olin 32-v autokolarin jälkeen kallovedossa Töölö sairaalassa. Silloin todella mietin itsemurhaa ja nostelin niitä painoja, että kuolisin. Rohkeus petti, kun kuulin toisen potilaan lähteneen kotiinsa varoituksista huolimatta. Palasi (tuotiin) sairaalaan halvaantuneena.- demeter
sinulla "synkkä yksinpuhelu" . Aiheen vakavuudesta huolimatta oli "ilo" lukea teidän ajatuksista.
Lähipiirissäni on yksineläviä, jotka ovat eläkkeelle jäätyään ahdistuneet juuri noita kysymyksiä pohtiessaan ja joutuneet turvautumaan masennuslääkkeisiin. Eivätkä he totisesti mitään reppanoita ole olleet.
Tuota äärimmäistä ratkaisua, itsemurhaa, en osaa moralisoida, mutta näen, että se olisi aika huono malli jälkeenjääville. Meidän tekojen ja ratkaisujen heijastusvaikutus voi olla isompi kuin uskomme.
Ihan kysymykseesi (en tosin ole yksineläjä) vastaisin kuten useimmat: en pelkää kuolemaa, kuolemista pelkään ja sairautta. En ehkä ahdistukseen asti, mutta riittävästi. Olen nuoruudesta saakka noudattanut sellaista agendaa, että pyrin tutustumaan niihin asioihin, joita pelkään. Kuolemanpelko on vähentynyt, kun viereltä on viety muutama läheinen, saattohoito tuli tutuksi sitäkin kautta. Myös kirjallisuus on verraton asioihin perehdyttäjä. Ja sitten tämä mitä olemme nytkin tehneet: kokemusten jakaminen.
Pelkääminen ei auta vaan tekee elämän vieläkin hankalammaksi?
Ymmärrän yksineläjän mietteet.
Vaimollani oli 9-vuotta sitten kotona aivohalvaus joka aiheutti täydellisen liikkumattomuuden ja puhekyvyn menetyksen.
Ok:ssa yksin asuen, olisi vitsit olleet vähissä.
Minä olin kuitenkin jo lopettanut särpimen perässä juoksemisen ja olin kotona.
Vuotta aikaisemmin tapahtuessaan seuraus olisi saattanut olla todella vakava.
Kuitenkaan emme ole vaipuneet synkkiin mietteisiin vaan katsomme optimistisina tulevaisuuteen.
Kohtaus meni ohi havaittavia jälkiä jättämättä.
Erään konsulttituttavani vaimo ehti maata kerrostalon eteisen lattialla puoli vuorokautta ennen miehen paluuta työmatkalta.
Liikkumattomana ja puhekyvyttömänä ei pysty ymmärrettävästi tekemään mitään!
Hieman olemme vuosien saatossa sponssanneet lapsiamme mutta olemme pitäneet itsellämme sen verran marginaalia että tarvittaessa pystymme kustantamaan itsellemme parhaan mahdollisen kohtuullisesti saatavissa olevan hoidon.
Siihen ei kuulu syanidikapseli!Tuota edellistä kilkuttaessani tuli ensimmäisen kerran mieleeni tuon 9:n vuoden takaisen tapahtuman valottama uhka yksin jäämisestä.
En ole miettinyt sitä enkä vanhenemista.
Vanhenemista kuitenkin sen verran että otin "varaslähdön" tähän ikääntymisen totutteluun.
Tavoitteeni on elää mahdollisimman täyttä elämää niin pitkälle kuin vuosia riittää.
Kuntoilen, käytän täydennystestoja nauttien ko. täydennyksen kaikista eduista.
Tällä hetkellä eturauhanen tuntuu todennäköisimmältä oikuttelukohteelta mutta siitä huolimatta olen katsonut testolisäyksen antaman laatulisän riskin arvoiseksi.
Nautin elämän kaikista puolista, myös terveyden kannalta vähemmän suotavista.
Tarkoitan ajoittaisia tissuttelujaksoja epäterveellisine ravintoineen.
Hitonko väliä sillä on?
Pitemmät jaksot hoidan terveyttäni, lyhyempinä ulosmittaan kertymää tietäen sen olevan viimepeleissä ajasta pois.
Eräs tuttavani on kutsunut tätä ajattelutapaa "kauhun tasapainon" hakemiseksi.
Käsitän tuon "kauhun" olevan mukana vain kuvaannollisesti.
Luulen olevani onnellisessa asemassa sen vuoksi että minulla on valintamahdollisuuksia.
Ilmeisesti kaikilla ei ole.
Mutta aloittajalle.
Älä hyvä ystävä haudo kapseliajatusta!
Jos tuo pahin toteutuisi niin todennäköisesti tilanne ei häiritsisi sinua niinkään ja muista ei kannata välittää.
Hoitakoot!Jutustelin tänään gynekologini kanssa. Sanoin hänelle, että tutustuin OYS:ssa sädehoitojakson aikana moneen ikäiseeni naiseen plus/miinus 8 vuotta. Viisi kuudesta oli käyttänyt estrogeeni korvaushoitoja. Tohtori hymyili ja sanoi sehän on ihan selvä seuraus. Mieheni on minua yli kymmenen vuotta vanhempi eikä käytä testoja lisäpotkuina ja voi kerrassaan hyvin.
korpikirjailija kirjoitti:
Jutustelin tänään gynekologini kanssa. Sanoin hänelle, että tutustuin OYS:ssa sädehoitojakson aikana moneen ikäiseeni naiseen plus/miinus 8 vuotta. Viisi kuudesta oli käyttänyt estrogeeni korvaushoitoja. Tohtori hymyili ja sanoi sehän on ihan selvä seuraus. Mieheni on minua yli kymmenen vuotta vanhempi eikä käytä testoja lisäpotkuina ja voi kerrassaan hyvin.
Punttisalikulutus alkoi syömään rajallista testotuotantoani vaatien pitempiä palautuksia ja tekemisestä oli terävyys pois.
Silloin testoja riitti viikolla salille tai kotiin.
Saatoit ymmärtää lisäpotkut hieman toisin.
Minulla oli arkipäivinä ( 5krt/viikko puntilla, oikeaa nostelua eikä vain lutkutusta ) hihat tyhjät kotona.
Tekemisessä on nyt terävyyttä ja palautuminen nopeampaa.
Jatko menisi mainostamiseksi.- Korppis
laiska-lasse kirjoitti:
Punttisalikulutus alkoi syömään rajallista testotuotantoani vaatien pitempiä palautuksia ja tekemisestä oli terävyys pois.
Silloin testoja riitti viikolla salille tai kotiin.
Saatoit ymmärtää lisäpotkut hieman toisin.
Minulla oli arkipäivinä ( 5krt/viikko puntilla, oikeaa nostelua eikä vain lutkutusta ) hihat tyhjät kotona.
Tekemisessä on nyt terävyyttä ja palautuminen nopeampaa.
Jatko menisi mainostamiseksi.Yhdistin testot mieskuntoon ja siten eturauhassyövän riskiin. En ole itseasiassa perehtynyt miesten pillereihin joten tunnustan tietämättömyyteni. Haluni on puhua naisten estrogeenikorvaushoitoja vastaan. Onhan se kivaa kun oli mukavaa, mutta sairastuminen ei ollut lainkaan mukavaa ; ))) Kyllä tämä tästä olen iloinen ja hyvällä tuulella, luontaiset estrogeenit vielä jytää.
Korppis kirjoitti:
Yhdistin testot mieskuntoon ja siten eturauhassyövän riskiin. En ole itseasiassa perehtynyt miesten pillereihin joten tunnustan tietämättömyyteni. Haluni on puhua naisten estrogeenikorvaushoitoja vastaan. Onhan se kivaa kun oli mukavaa, mutta sairastuminen ei ollut lainkaan mukavaa ; ))) Kyllä tämä tästä olen iloinen ja hyvällä tuulella, luontaiset estrogeenit vielä jytää.
Korvaustestoilla on kokonaisvaikutus.
Parempi palautuminen fyysisestä kuormituksesta jättää enemmän energiaa kotikäyttöön.
Ennen punttia en tarvinnut mitään mutta fysiikka alkoi muuten rapistumaan.
Uskon kyllä ettei ulkoinen testotäydennys ja eturauhassyöpä ole hyviä kavereita.
Mutta joku tuolla aikaisemmin totesi: Mieluummin päivä leijonana kuin vuosi hiirenä.- demeter
luonne on kohtalo. Uskon, että se muokkaa pitkälle elämäämme. Valoisa luonne selviää vaikeistakin asioista - kerroit vaimosi sairaudesta. Sen tyypillinen jälkiseuraus on masennus, kuten tiedämme. Hienoa jos selvisitte ilman sitä. Mutta, kuten myös kerroit, hyvää onneakin oli matkassa.
Mutta jos/kun jollakulla meistä on tämä synkempi luonne, niin meitä eivät ehkä samat konstit auta. demeter kirjoitti:
luonne on kohtalo. Uskon, että se muokkaa pitkälle elämäämme. Valoisa luonne selviää vaikeistakin asioista - kerroit vaimosi sairaudesta. Sen tyypillinen jälkiseuraus on masennus, kuten tiedämme. Hienoa jos selvisitte ilman sitä. Mutta, kuten myös kerroit, hyvää onneakin oli matkassa.
Mutta jos/kun jollakulla meistä on tämä synkempi luonne, niin meitä eivät ehkä samat konstit auta.Vuoden ajan olivat asiat sekaisin kuin humalaisen uloste.
Mitään ei voitu suunnitella.
Siipi oli todella maassa.
Halvaus iski yllättäen hyväkuntoiseen, terveeseen ihmiseen. Varsinainen syy selvisi vasta puolen vuoden tutkimusten jälkeen.
Samaan aikaan, tilanteen täydennyksenä, eturauhaseni PSA-lukema oli 12,8 ja sairaala oli kadottanut koepalojen tulokset seitsemäksi viikoksi.
Väärä hälytys. Lukema johtui kuulemma tulehduksesta josta itse en ollut tietoinen.
Kyllä oli kasvattava vuosi!
Mutta, on asioita joihin voimme vaikuttaa ja niitä joihin emme voi.
Miksi puristelisimme kiveksiä viimemainittujen kanssa?!- oma kokemus
korpikirjailija kirjoitti:
Jutustelin tänään gynekologini kanssa. Sanoin hänelle, että tutustuin OYS:ssa sädehoitojakson aikana moneen ikäiseeni naiseen plus/miinus 8 vuotta. Viisi kuudesta oli käyttänyt estrogeeni korvaushoitoja. Tohtori hymyili ja sanoi sehän on ihan selvä seuraus. Mieheni on minua yli kymmenen vuotta vanhempi eikä käytä testoja lisäpotkuina ja voi kerrassaan hyvin.
kyllä kommentoida vaikka harvoin kirjoitan. Satuin lukaisemaan ketjun. Estrogeenikorvaushoidosta on minullakin kokemusta toista kymmenen vuoden ajalta. Olin esh:na eräällä kirurgisella osastolla ja vuosittain hoidettiin aika monta rintasyöpäpotilasta. Kun me hoitajat haastattelimme leikkaukseen tulevat potilaat tuli niissä ilmi, että liki jokainen rintasyöpäpotilas oli käyttänyt korvaushoitoa. Jokainen haastateltava, joka osui minun kohdalleni oli korvaushoidon käyttäjä.
Asiasta keskusteltiin kollegoiden kanssa ja sama huomio oli muillakin.Melkein kaikki ko potilaat olivat käyttäneet korvaushoitoa. Potilaiden ikähaitari oli 45-70v. Muistan hyvin erään reilusti n 65v naisen, koska olin tavannut häntä usein eräässä palvelupisteessä. Rouva kertoi, että hänen on vaan pitänyt jatkaa korvaushoitoa, kun ei voi olla ilman ja hoito oli jatkunut toista kymmentä vuotta. Kollegoiden kanssa liki päätimme, että ei kyllä itse lääkitä noilla jos ei ole aivan pakko. Yksi tuore paussilainen lipesi oitis, kun ei kestänyt "itseään". Eli omin sanoin oli jatkuvasti pahalla päällä plus sen päälle aallot, valvomiset jne..
Tuli sitten tilanne jossa piti itse päättää mitä tehdä, kun menopaussin oireet iskivät päälle. Päänsärky oli kuvaamaton, verenpaine nousi ja nousi ( kun aiemmin liian matala) hikoilut ja aallot jne... Myönnyin lääkitykselle ja päätin että vain vähän aikaa. Sen aikaa kun pahin on ohi. Käytin korvaushoitoa toista vuotta ja päätin sitten, että se on loppu ja vaivat alkoivat helpottaa. Kuumat aallot jatkuvat hamaan tulevaisuuteen asti, mutta ei haittaa. Äitini aikaan ei ollut korvaushoitoja ja vaivat hävisivät ajan kanssa. Kaikilla lääkkeillä on hyvät ja huonot puolensa ja joutuu punnitsemaan edut ja haitat. oma kokemus kirjoitti:
kyllä kommentoida vaikka harvoin kirjoitan. Satuin lukaisemaan ketjun. Estrogeenikorvaushoidosta on minullakin kokemusta toista kymmenen vuoden ajalta. Olin esh:na eräällä kirurgisella osastolla ja vuosittain hoidettiin aika monta rintasyöpäpotilasta. Kun me hoitajat haastattelimme leikkaukseen tulevat potilaat tuli niissä ilmi, että liki jokainen rintasyöpäpotilas oli käyttänyt korvaushoitoa. Jokainen haastateltava, joka osui minun kohdalleni oli korvaushoidon käyttäjä.
Asiasta keskusteltiin kollegoiden kanssa ja sama huomio oli muillakin.Melkein kaikki ko potilaat olivat käyttäneet korvaushoitoa. Potilaiden ikähaitari oli 45-70v. Muistan hyvin erään reilusti n 65v naisen, koska olin tavannut häntä usein eräässä palvelupisteessä. Rouva kertoi, että hänen on vaan pitänyt jatkaa korvaushoitoa, kun ei voi olla ilman ja hoito oli jatkunut toista kymmentä vuotta. Kollegoiden kanssa liki päätimme, että ei kyllä itse lääkitä noilla jos ei ole aivan pakko. Yksi tuore paussilainen lipesi oitis, kun ei kestänyt "itseään". Eli omin sanoin oli jatkuvasti pahalla päällä plus sen päälle aallot, valvomiset jne..
Tuli sitten tilanne jossa piti itse päättää mitä tehdä, kun menopaussin oireet iskivät päälle. Päänsärky oli kuvaamaton, verenpaine nousi ja nousi ( kun aiemmin liian matala) hikoilut ja aallot jne... Myönnyin lääkitykselle ja päätin että vain vähän aikaa. Sen aikaa kun pahin on ohi. Käytin korvaushoitoa toista vuotta ja päätin sitten, että se on loppu ja vaivat alkoivat helpottaa. Kuumat aallot jatkuvat hamaan tulevaisuuteen asti, mutta ei haittaa. Äitini aikaan ei ollut korvaushoitoja ja vaivat hävisivät ajan kanssa. Kaikilla lääkkeillä on hyvät ja huonot puolensa ja joutuu punnitsemaan edut ja haitat.Tänään käymäni keskustelu lääkärini oli antoisa. Kerroin, että olen saanut voimakkaita menopaussi oireita ja mieliala vaihtelut ovat suuria. Nehän kuuluvat nyt kuvaan kun syön estrogeenin muodostumisen vastalääkitystä. Mietimme eri vaihtoehtoja esim. mielialalääkitystä, mutta ei, päätin, että en halua enää mitään keinotekoista apua vaan lujan asennemuutoksen.Menen tämän vaiheen nyt läpi, ei tämä kuten kirjoitit ikuisuutta kestä.
Sisareni on ollut siitä onnekas, että aikoinaan hänelle eivät käyneet mitkään hormooniperäiset ehkäisyvälineet, eikä hän sitten edes kokeillut menopaussilääkitystä ja hyvin pärjäsi. Sukumme naisilla ei myöskään ole esiintynyt rintasyöpää. Nyt on kokeilut kokeiltu, mutta onneksi kävin säännöllisissä mammo- ja papakontrolleissa ja rintasyöpäkasvaimeni löytyi ajoissa, joten selvisin säikähdyksellä.
Kiitos oli miellyttävää lukea kommenttiasi ; )- meirikki
korpikirjailija kirjoitti:
Tänään käymäni keskustelu lääkärini oli antoisa. Kerroin, että olen saanut voimakkaita menopaussi oireita ja mieliala vaihtelut ovat suuria. Nehän kuuluvat nyt kuvaan kun syön estrogeenin muodostumisen vastalääkitystä. Mietimme eri vaihtoehtoja esim. mielialalääkitystä, mutta ei, päätin, että en halua enää mitään keinotekoista apua vaan lujan asennemuutoksen.Menen tämän vaiheen nyt läpi, ei tämä kuten kirjoitit ikuisuutta kestä.
Sisareni on ollut siitä onnekas, että aikoinaan hänelle eivät käyneet mitkään hormooniperäiset ehkäisyvälineet, eikä hän sitten edes kokeillut menopaussilääkitystä ja hyvin pärjäsi. Sukumme naisilla ei myöskään ole esiintynyt rintasyöpää. Nyt on kokeilut kokeiltu, mutta onneksi kävin säännöllisissä mammo- ja papakontrolleissa ja rintasyöpäkasvaimeni löytyi ajoissa, joten selvisin säikähdyksellä.
Kiitos oli miellyttävää lukea kommenttiasi ; )Minäkin koin ´helvetin esikartanon´kun mielialat vaihtuivat ja jo toisen heittämässä nuumorissakin näin pöpöjä. No olin ajatellut ettei yhtään hormooneja enää, olinhan syönyt niitä entisajan vahvoja e-pillereitä, minipillerit jatkoksi - ja sitten myöhemmin sainkin roppakaupalla taas kun lapsettomuutta avitettiin, joten ajattelin vaihdevuodet mennä ihan itekseen.
Sepä ei kohallani onnistunut, hain mietoja pillereitä vaivaani ja kolmisen kuukautta lakkasin ´saunomasta´yöllä, muutoinkin helpotti. Vaan oireilu palasi, vaihdettiin tuhdimpaan, vaan alkoi suonenvedot ja krampit, lopetin pillerit välittömästi.
Menin luontaistuotekauppaan, ja löysin soijavalmisteista avun, olen kyllä kuullut ettei ole tehonnut kaikille, vaan yksilöitähän me olemmekin.
Mitään en niin pelkää kuin dementtiaa, olen niin liki seurannut ja asiakkaistani joutunut luopumaan tuon heevetin taudin takia, et se saa todella kylmät väreet aikaiseksi.
Muutoin en pelkää vanhenemista, olen siitä varma jos älli päässäni pysyy, ettei minua kohdella huonosti, ja tiedän pitää puoleni. :)) - Sonja F
meirikki kirjoitti:
Minäkin koin ´helvetin esikartanon´kun mielialat vaihtuivat ja jo toisen heittämässä nuumorissakin näin pöpöjä. No olin ajatellut ettei yhtään hormooneja enää, olinhan syönyt niitä entisajan vahvoja e-pillereitä, minipillerit jatkoksi - ja sitten myöhemmin sainkin roppakaupalla taas kun lapsettomuutta avitettiin, joten ajattelin vaihdevuodet mennä ihan itekseen.
Sepä ei kohallani onnistunut, hain mietoja pillereitä vaivaani ja kolmisen kuukautta lakkasin ´saunomasta´yöllä, muutoinkin helpotti. Vaan oireilu palasi, vaihdettiin tuhdimpaan, vaan alkoi suonenvedot ja krampit, lopetin pillerit välittömästi.
Menin luontaistuotekauppaan, ja löysin soijavalmisteista avun, olen kyllä kuullut ettei ole tehonnut kaikille, vaan yksilöitähän me olemmekin.
Mitään en niin pelkää kuin dementtiaa, olen niin liki seurannut ja asiakkaistani joutunut luopumaan tuon heevetin taudin takia, et se saa todella kylmät väreet aikaiseksi.
Muutoin en pelkää vanhenemista, olen siitä varma jos älli päässäni pysyy, ettei minua kohdella huonosti, ja tiedän pitää puoleni. :))Kun puheista/jutuista puuttuu kontrolli täysin. Tiukkapipoisesta "hienosta" ihmisestä tulee mainitsemasi sairauden myötä kielenkäytöltään ihan mahdoton.
- demeter
oma kokemus kirjoitti:
kyllä kommentoida vaikka harvoin kirjoitan. Satuin lukaisemaan ketjun. Estrogeenikorvaushoidosta on minullakin kokemusta toista kymmenen vuoden ajalta. Olin esh:na eräällä kirurgisella osastolla ja vuosittain hoidettiin aika monta rintasyöpäpotilasta. Kun me hoitajat haastattelimme leikkaukseen tulevat potilaat tuli niissä ilmi, että liki jokainen rintasyöpäpotilas oli käyttänyt korvaushoitoa. Jokainen haastateltava, joka osui minun kohdalleni oli korvaushoidon käyttäjä.
Asiasta keskusteltiin kollegoiden kanssa ja sama huomio oli muillakin.Melkein kaikki ko potilaat olivat käyttäneet korvaushoitoa. Potilaiden ikähaitari oli 45-70v. Muistan hyvin erään reilusti n 65v naisen, koska olin tavannut häntä usein eräässä palvelupisteessä. Rouva kertoi, että hänen on vaan pitänyt jatkaa korvaushoitoa, kun ei voi olla ilman ja hoito oli jatkunut toista kymmentä vuotta. Kollegoiden kanssa liki päätimme, että ei kyllä itse lääkitä noilla jos ei ole aivan pakko. Yksi tuore paussilainen lipesi oitis, kun ei kestänyt "itseään". Eli omin sanoin oli jatkuvasti pahalla päällä plus sen päälle aallot, valvomiset jne..
Tuli sitten tilanne jossa piti itse päättää mitä tehdä, kun menopaussin oireet iskivät päälle. Päänsärky oli kuvaamaton, verenpaine nousi ja nousi ( kun aiemmin liian matala) hikoilut ja aallot jne... Myönnyin lääkitykselle ja päätin että vain vähän aikaa. Sen aikaa kun pahin on ohi. Käytin korvaushoitoa toista vuotta ja päätin sitten, että se on loppu ja vaivat alkoivat helpottaa. Kuumat aallot jatkuvat hamaan tulevaisuuteen asti, mutta ei haittaa. Äitini aikaan ei ollut korvaushoitoja ja vaivat hävisivät ajan kanssa. Kaikilla lääkkeillä on hyvät ja huonot puolensa ja joutuu punnitsemaan edut ja haitat.tuo mitä kirjoitit rintasyöpäpotilaista "oma kokemus". Kun itse tulin menopaussi-ikään ja valitin oireita, lääkäri ihan suositteli korvaushoitoa, kertoi sen myönteisistä vaikutuksista. Kun sitten tuo amerikkalaistutkimus tuli julki ja suositus muuttui, luovuin hoidosta heti. Jälkiviisaana ajattelen, että olisi pitänyt luopua asteittan, mutta lopetin kertaheitolla. Ja meillä pääsi helvetti irti. Minä, perusystävällinen (?) ihminen muutuin riivinraudaksi, olin sietämätön.
Kokeilin erilaisia vaihtoehtohoitoja. Soijavalmisteet osoittautuivat hyviksi. Kalaöljykapseleiden väitetään myös vaikuttavan mielialaan, mustinpana kautena taisin käyttää mäkikuismavalmistetta.
Minusta oireet kestivät jonkinasteisina jopa pari vuotta, enkä totisesti tahtoisi elää tuota aikaa uudelleen. demeter kirjoitti:
tuo mitä kirjoitit rintasyöpäpotilaista "oma kokemus". Kun itse tulin menopaussi-ikään ja valitin oireita, lääkäri ihan suositteli korvaushoitoa, kertoi sen myönteisistä vaikutuksista. Kun sitten tuo amerikkalaistutkimus tuli julki ja suositus muuttui, luovuin hoidosta heti. Jälkiviisaana ajattelen, että olisi pitänyt luopua asteittan, mutta lopetin kertaheitolla. Ja meillä pääsi helvetti irti. Minä, perusystävällinen (?) ihminen muutuin riivinraudaksi, olin sietämätön.
Kokeilin erilaisia vaihtoehtohoitoja. Soijavalmisteet osoittautuivat hyviksi. Kalaöljykapseleiden väitetään myös vaikuttavan mielialaan, mustinpana kautena taisin käyttää mäkikuismavalmistetta.
Minusta oireet kestivät jonkinasteisina jopa pari vuotta, enkä totisesti tahtoisi elää tuota aikaa uudelleen.Tämä aloitus on kasvanut hyvää satoa.
Olen ymmärtänyt monia kehoni vanhenemisen aiheuttamia muutoksia, joita ensin ajattelin sairauteni tuomiksi oireiksi. Ei, nehän ovat luonnollisia vanhenemiseen liittyviä oireita ; )
Kehon estrogeenimuutoksen väheneminen aiheuttaa kuten olette kokeneet mm. vaikeitakin mielentilamuutoksia ja olen itsekin nyt läpikäymässä tätä vanhenemisen kurssia numero 2.
Ensimmäisen kurssin kävin läpi hyökkäämällä vanhenemista vastaan ja hehkuttelin tyttömäisellä olollani viitisen vuotta. Toista käyn nyt kuten kaikki te, jotka olette ymmärtäneet lopettaa hormoonien käytön joko omasta halustanne tai kuten minä sairauden läpikäymisen opettamana. Onneksi on myös teitä, jotka ette tarvinneet lainkaan kemikaalista apua ja olette ohittaneet menopaussi-iän.
Olisiko näillä prosesseila syy-yhteys syrjään vetäytymisen kanssa? Tuntuisi, että on. Mielentilan muutokset ja kehon muutokset.
Estrogeenin väheneminen kuivattaa mm. limakalvoja, mutta sain ohjeen ja luvan käyttää estrogeenivoiteita. Oli helpottavaa ajatella tulevaisuutta siten, että seksuaalielämän ei tarvitse loppua siihen, että mieli vielä kaipaisi mutta keho ei ota vastaan ; )
Käytän omega3 kapselleja ne auttavat iho ja limakalvo-ongelmiin, eikä lääkärilläni ollut mitään niitä vastaan, päinvastoin. Tuo soijavalmiste kiinnostaa joten kertokaa kuinka ja mitä käytitte. Olen valmis kokeilemaan sillä kaikki luonnon mukainen apu on nyt tarpeen ; )- demeter
korpikirjailija kirjoitti:
Tämä aloitus on kasvanut hyvää satoa.
Olen ymmärtänyt monia kehoni vanhenemisen aiheuttamia muutoksia, joita ensin ajattelin sairauteni tuomiksi oireiksi. Ei, nehän ovat luonnollisia vanhenemiseen liittyviä oireita ; )
Kehon estrogeenimuutoksen väheneminen aiheuttaa kuten olette kokeneet mm. vaikeitakin mielentilamuutoksia ja olen itsekin nyt läpikäymässä tätä vanhenemisen kurssia numero 2.
Ensimmäisen kurssin kävin läpi hyökkäämällä vanhenemista vastaan ja hehkuttelin tyttömäisellä olollani viitisen vuotta. Toista käyn nyt kuten kaikki te, jotka olette ymmärtäneet lopettaa hormoonien käytön joko omasta halustanne tai kuten minä sairauden läpikäymisen opettamana. Onneksi on myös teitä, jotka ette tarvinneet lainkaan kemikaalista apua ja olette ohittaneet menopaussi-iän.
Olisiko näillä prosesseila syy-yhteys syrjään vetäytymisen kanssa? Tuntuisi, että on. Mielentilan muutokset ja kehon muutokset.
Estrogeenin väheneminen kuivattaa mm. limakalvoja, mutta sain ohjeen ja luvan käyttää estrogeenivoiteita. Oli helpottavaa ajatella tulevaisuutta siten, että seksuaalielämän ei tarvitse loppua siihen, että mieli vielä kaipaisi mutta keho ei ota vastaan ; )
Käytän omega3 kapselleja ne auttavat iho ja limakalvo-ongelmiin, eikä lääkärilläni ollut mitään niitä vastaan, päinvastoin. Tuo soijavalmiste kiinnostaa joten kertokaa kuinka ja mitä käytitte. Olen valmis kokeilemaan sillä kaikki luonnon mukainen apu on nyt tarpeen ; )käytän Soyolk-jauhetta kaikkeen mihin ikinä keksin: leivontaan, "aamumysliin" (soijajauho, pellavarouhe, talkkunajauho, vehnänleseseos). Sitten on näitä soijarouhevalmisteita. Niitä voi hyvin käyttää lihan korvikkeena, laatikkoruuissa ja keitoissa. Luontaistuotteissa on monia valmisteita, jotka on tarkoitettu vaihdevuosioireisiin.
Tuo on hyvä pointti Korppis, että vanhenemisessa on monta "kurssia". Vähä vähältä sitä oppii sietämään. Sitä en olisi uskonut, että "menetysten" tilalle tulisi jotakin uutta, mutta niin tuntuu
käyneen. Levollisuutta on tullut lisää, ainakin. Tuota erakoitumisen ihanuutta ovat monet kirjoittajat kuvanneet. Ehkä se on seurausta tuosta levollisuudesta. Osaa ja malttaa lopulta asettua itsensä äärelle.
Olen kyllä edelleen aika seurallinen, mutta ehkä erilainen ihmistenkin kanssa. En ole enää yhtä huomionkipeä kuin aikaisemmin. Miehiin suhtaudun veljellisemmin, naisiin sisarellisemmin. Jos ennen "otin tilaa" ihmissuhteissani, nyt pikemminkin annan sitä. Totta kai synkkiä päiviä ja -vaiheita on edelleenkin, mutta luottamus on kasvanut - siihen että kaikesta selviää. - muorinen, kohta 60v.
korpikirjailija kirjoitti:
Tämä aloitus on kasvanut hyvää satoa.
Olen ymmärtänyt monia kehoni vanhenemisen aiheuttamia muutoksia, joita ensin ajattelin sairauteni tuomiksi oireiksi. Ei, nehän ovat luonnollisia vanhenemiseen liittyviä oireita ; )
Kehon estrogeenimuutoksen väheneminen aiheuttaa kuten olette kokeneet mm. vaikeitakin mielentilamuutoksia ja olen itsekin nyt läpikäymässä tätä vanhenemisen kurssia numero 2.
Ensimmäisen kurssin kävin läpi hyökkäämällä vanhenemista vastaan ja hehkuttelin tyttömäisellä olollani viitisen vuotta. Toista käyn nyt kuten kaikki te, jotka olette ymmärtäneet lopettaa hormoonien käytön joko omasta halustanne tai kuten minä sairauden läpikäymisen opettamana. Onneksi on myös teitä, jotka ette tarvinneet lainkaan kemikaalista apua ja olette ohittaneet menopaussi-iän.
Olisiko näillä prosesseila syy-yhteys syrjään vetäytymisen kanssa? Tuntuisi, että on. Mielentilan muutokset ja kehon muutokset.
Estrogeenin väheneminen kuivattaa mm. limakalvoja, mutta sain ohjeen ja luvan käyttää estrogeenivoiteita. Oli helpottavaa ajatella tulevaisuutta siten, että seksuaalielämän ei tarvitse loppua siihen, että mieli vielä kaipaisi mutta keho ei ota vastaan ; )
Käytän omega3 kapselleja ne auttavat iho ja limakalvo-ongelmiin, eikä lääkärilläni ollut mitään niitä vastaan, päinvastoin. Tuo soijavalmiste kiinnostaa joten kertokaa kuinka ja mitä käytitte. Olen valmis kokeilemaan sillä kaikki luonnon mukainen apu on nyt tarpeen ; )elänyt ja elän vieläkin näiden vaihtarioireiden kanssa. Ne alkoivat aika myöhään, olin jo 56v kun kuukautiset loppuivat kuin seinään. Sitten alkoivat nämä aallot ja unettomuus ja yleinen kipuilu ja raihnaisuuden tunne ja mitä vielä...kaikenlaista kremppaa. Olin aiemmin ajatellut, että kyllä kestän nämä vaivat ilman mitään hormooneja. Olihan minulla ollut toistakymmentä vuotta sitten säikähdys, kun rinnassa oli patti ja ohutneulanäyte näytti kolmosta, eli saattoi olla pahanlaatunenkin. Joten jouduin kiireenvilkkaa leikkaukseen ja siinä otettiin jääleike, joka näytti kasvaimen olevan hyvänlaatuinen. Mikä ilo ja onni täytti mieleni.
Nyt kärvistelen näissä oireissa, mutta kestän ne kyllä. En ota mitään riskejä. Kyllä se pahanlaatuisuuden riski teki sen. Onneksi hiukan alkaa jo helpottaa nämäkin oireet. Hormoonipuikon laitan kahdesti limakalvo-oireiden helpottamiseksi, se on ainut, mitä käytän ja tietysti Omega-kalaöljykapselit ja muut vitamiinit.
Toivon sinulle korpikirjailija hyvää jatkoa elämääsi!
- murhe painaa repussa
Mun masennus ja elämän halu palaisi, jos olis tiiviit suhteet lasteni perheisiin, tai olis rakkaus suhde, tai ehkä hyvät ystävät voisi myös helpottaa masennusta, mutta kun ei ole, ihminen jäätyään yksin masentuu, menttää elämän halunsa. Vanha ihminen ei jaksaa, ei osaa etsiä uusia ihmis suhteita, joten yksin keksin monenlaista menoa, kuten kuntosali, ym urheilu, mutta silti ei aina auta, masennus on vakituinen seuralainen.
- demeter
että masennus menee aina ohi. Silloinkin kun se kestää pitkään. Hoitotahot tiedostavat ongelman yleisyyden ja tekevät työtä sen helpottamiseksi.
Terveyskeskusten pitäisi ohjata masentuneet esim. vertaistukiryhmiin. Niistä on moni saanut apua.
Ehkä meidän ajattelussa on sellainen virhe, että odotamme asioiden korjaantuvan heti ja ajattelemme vähän tuohon tyyliin kuin kuvasit "murhe painaa repussa": jos olisi näin tai näin, sensijaan, että yrittäisimme tavoittaa omat voimavaramme. Sinultahan se näyttää onnistuneen, kun kerrot urheilevasi ja käyväsi kuntosalilla. Eikö niistä saa ainakin hetken mielihyvän? Joskus sen on pakko meille riittää. - murhe painaa repussa
demeter kirjoitti:
että masennus menee aina ohi. Silloinkin kun se kestää pitkään. Hoitotahot tiedostavat ongelman yleisyyden ja tekevät työtä sen helpottamiseksi.
Terveyskeskusten pitäisi ohjata masentuneet esim. vertaistukiryhmiin. Niistä on moni saanut apua.
Ehkä meidän ajattelussa on sellainen virhe, että odotamme asioiden korjaantuvan heti ja ajattelemme vähän tuohon tyyliin kuin kuvasit "murhe painaa repussa": jos olisi näin tai näin, sensijaan, että yrittäisimme tavoittaa omat voimavaramme. Sinultahan se näyttää onnistuneen, kun kerrot urheilevasi ja käyväsi kuntosalilla. Eikö niistä saa ainakin hetken mielihyvän? Joskus sen on pakko meille riittää.Niin, tänään kävin uimahallissa, mietin siinä uidessa jospa masennus liukeneis veteen kun oikein kauan uin, helpotti hiukan mutta kokonaan ei poistu, jälleen yksin kotona, naputtelen niitä näitä, luen eri palstoilla juttuja , kattelen tv:tä välillä. Kyllä aina toisen ihmisen olemassa olo on mielekkäämpää kuin yksin elo.
Olet oikeasa, unelmissa eläminen on turhaa , todellakin on hyvä pysähtyä miettimään mitä on tässä ja nyt, mutta aina sama toteamus jotain puuttuu.
On pakko hyväksyä nykyinen elämän tilanne, siitä on pakko jotenkin ponnistella päivä kerrallan eteenpäin. Kaikesta huolimatta teen kesäksi joitakin matka suunnitelmia, maiseman vaihto piristää ainakin joksikin aikaa.
Hyvin sanoit "joskus sen on pakko meille riittää". jotenkin oli lohduttava lause.
Olen aina ollut elämän haluinen, aina mieheni kanssa oli jokin suunitelma menossa, mutta nyt suuren sydän leikkaukseni jälkeen, yksin jäätyäni olen menttänyt elämän haluni, usein toivon että tämä olis ohimenevää, aika näyttää. - demeter
murhe painaa repussa kirjoitti:
Niin, tänään kävin uimahallissa, mietin siinä uidessa jospa masennus liukeneis veteen kun oikein kauan uin, helpotti hiukan mutta kokonaan ei poistu, jälleen yksin kotona, naputtelen niitä näitä, luen eri palstoilla juttuja , kattelen tv:tä välillä. Kyllä aina toisen ihmisen olemassa olo on mielekkäämpää kuin yksin elo.
Olet oikeasa, unelmissa eläminen on turhaa , todellakin on hyvä pysähtyä miettimään mitä on tässä ja nyt, mutta aina sama toteamus jotain puuttuu.
On pakko hyväksyä nykyinen elämän tilanne, siitä on pakko jotenkin ponnistella päivä kerrallan eteenpäin. Kaikesta huolimatta teen kesäksi joitakin matka suunnitelmia, maiseman vaihto piristää ainakin joksikin aikaa.
Hyvin sanoit "joskus sen on pakko meille riittää". jotenkin oli lohduttava lause.
Olen aina ollut elämän haluinen, aina mieheni kanssa oli jokin suunitelma menossa, mutta nyt suuren sydän leikkaukseni jälkeen, yksin jäätyäni olen menttänyt elämän haluni, usein toivon että tämä olis ohimenevää, aika näyttää.noin suuria elämänmuutoksia takana (puolison kuolema, sydänleikkaus) on aivan selvää, ettei niistä selviä hetkessä. Anna toki itsellesi aikaa. Ja sekin, että sinulla on hyvät muistot yhdessä elämisestä puolison kanssa - ne kantavat sinua varmasti jatkossa...
- Synkkä yksinpuhelu
...monille vastanneille ja monille tukemisesta. Ajoittainen synkkämielisyys lienee useimmille meistä tuttua, siihenkin pitää tottua. Tässä iässä ja kun vaihdevuodet ovat jo menneet, se on elämää, ei enää hormonivaihteluakaan. Vain elämää. Aihe oli ilmeisen tärkeä ja omakohtainen monelle muullekin kuin minulle, se lohduttaa.
Kuolemaa en pelkää, kuten jotkut ovat olettaneet. En sitä vain kitumista. Myös sitä,että ystävät lähtevät tästä maailmasta ja jään kokemuksineni ikäänkuin ilman aikalaisia. Kuulun suuriin ikäluokkiin, huoleni on tästä on kyllä huvittava, sillä juuri meille on ennustettu ennatysmäisen pitkiä elinikiä. Saapa sitten nähdä, kuinka käy.
Lasteni rasitukseksi Amerikan ihmemaahan en aio. Jenkit ovat sen verran viisaita, että ilman isoa rahamassia ja vakuutuksia eivät sinne huoli. Meidän tavallisten mimmien eläkkeet eivät riitä vakuuttamaan USA:n viranomaisia siitä,että en tule heille vastukseksi, jos sairastun, katkaisen koipeni tai varani hupenevat. Myös hautaaminen on jenkeissä todella kallista. Siellä ei käydä mediasotaa vierasmaalaisista mummuista. Joko ulkomaisella mummulla on paljon rahaa, jolla elättää itsensä tai ei. Jos ei, Suureen Länteen ei ole tulemista muuten kuin turistina ja unelmissaan. Elämä täysin toisenlaisissa ympyröissä vanhuksena ei ole minun unelmani. Omassa maassani olen kuitenkin omieni parissa ja saan puhua äidinkieltäni niin kauan kuin jalka kapsaa ja puhuminen onnistuu.
Vanhenevana ymmärtää entistä paremmin, että elämä on kirjaimellisesti taistelua, niin fyysistä kuin henkistä ja entistä useammin taistelua myös omaa minää vastaan. Joskus menee paremmin ja joskus huonommin. - Anonyymi
Ilman muuta itsemurha kannattaa tehdä liian aikaisin, kuin liian myöhään, jos dementoituu tai halvaantuu, ei enää kykene päättämään päiviänsä!
- Anonyymi
65 on mittarissa ja vauhtia on. Vaikutankohan nuoremmalta, koska kukaan ei kysele ikää vaan ilmoittaa ajankohdan missä ja millon pitää olla. Terveys tuntuu kohenevan mutta tiedän sen jonain päivänä lähtevän laskuun. Hitaasti kiiruhtaen eteenpäin. Sen olen ilokseni huomannut, että elämän yms kokemusta arvostetaan. Se näyttää nuoremmilta olevan vähän hakusessa. Kysellään paljon neuvoja ja kuulen sanottavan " älä pyydä tänne ketään muuta, tule sinä "
- Anonyymi
Jokaista ihmistä pelottaa vanheneminen enemmän tai vähemmän
syystä tai toisesta, ketä mistäkin syystä. Ei ole herkkua
tulla huonompaan ja huonompaa kuntoon.
Ei enää mieti eikä pelota milloin kuolee vaan miten kuolee.
Toivottavasti nopeasti ja ennenkuin joutuisi laitokseen.
Moni on pitkään sairas ennenkuin kuolema armahtaa.
(naisoletettu 77v) - Anonyymi
Vanhuutta ei syyttä pelkää. Ei ole hääviä menettää toiminta- ja ajattelukykyään
vähän vähältä. - Anonyymi
ALOTUKSEEN :
Samaa pohti sadat tuhannet nyky vanhukset, kaikkia pelottaa vanhentua suomessa avuttomaksi vanhukseksi,
siksipä
EUTANASIA LAKI PITÄÄ SAADA VOIMAAN,
voisi poistu kunnialla omatoimisesti aiheuttamatta yhteiskunnalle suurempaa vaivaa ja rahahuolia, kun ei tarvis elää avuttomaantilaan asti vanhuutaan,, - Anonyymi
Näin videon jossa nuori mies hymyillen lasautti kiväärillä aivonsa seinille .
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies vinkkinä sulle
Jos pyytäisit kahville tai ihan mihin vaan, niin lähtisin varmasti välittämättä muista997893- 1075627
- 2754891
- 494863
- 763637
- 512869
- 632615
Olet oikeasti ollut
Niin tärkeä mulle ja kaikki meidän väliltä on pilattu ei yksistään sinun toiminnalla vaan minun myös.222478Kuuluu raksutus tänne asti kun mietit
Pelkäätkö että särjen sydämesi vai mikä on? En mä niin tekisi mies koskaan 😘292412- 412294