Miehelläni on todettu keskivaikea tai jopa vaikea masennus. Käy terapiassa ja lääkityksenä Mirtazapin.
Oireina hänellä oli erinäiset kivut siellä täällä, alakuloisuus ja se ehkä mitä itse eniten aina pelkään, ihmeelliset raivonpurkaukset. Jos joku asia ei onnistu heti, hän raivostuu jolloin huutaa ja haukkuu, sekä puristelee käsiään nyrkkiin, todella pelottavaakin välillä. Muutama kuukausi lääkityksestä näytti että tilanne pikkuhiljaa alkaa helpottamaan eikä mm. noita raivareita enää saanut. Nyt minusta tuntuu että takapakkia on tullut ja aika paljon. Saa raivareita ja mikä minusta tuntuu pahalta, haukkuu minua ja syyttää mm. siitä että olisin aika isossa osassa hänen masennuksessaan, kun kävimme yhdessä terapeutin luona, hän väitti ettei koskaan ole niin sanonut! Muutama päivä sitten hän taas sai yhtäkkisen raivarin ja alkoi sättimään minua ja lateli taas sellaisia asioita että tuntui että hän ikäänkuin nollasi kaiken mitä meillä on ollut tämän yli 20 vuoden yhteisen taipaleen aikana... tuntuu todella pahalta ja mietin että kauanko jaksan tätä ja kauanko minun pitää yrittää näytellä vahvaa kun sisältä olen ihan rikki. Joka kerta kun "saan kuulla kunniani" tuntuu että taas on osa tuhoutunut tunteistani ja sisältäni. En tiedä miten tästä eteenpäin. Mietin vain että onko tässä vain kyse masennuksesta vai onko taustalla jotain muuta, narsistiko? Verikokeita on otettu hirvittävästi kipujen takia ja niissä ei oikeastaan mitään poikkeavaa ole ollut. Toivoisin että saisin kuulla kokemusia tai tietoa onko muilla näin ja onko tilanne helpottanut vai helpottaako tuo masennus ikinä? Usko alkaa mennä koko hommaan =(
Oireina hänellä oli erinäiset kivut siellä täällä, alakuloisuus ja se ehkä mitä itse eniten aina pelkään, ihmeelliset raivonpurkaukset. Jos joku asia ei onnistu heti, hän raivostuu jolloin huutaa ja haukkuu, sekä puristelee käsiään nyrkkiin, todella pelottavaakin välillä. Muutama kuukausi lääkityksestä näytti että tilanne pikkuhiljaa alkaa helpottamaan eikä mm. noita raivareita enää saanut. Nyt minusta tuntuu että takapakkia on tullut ja aika paljon. Saa raivareita ja mikä minusta tuntuu pahalta, haukkuu minua ja syyttää mm. siitä että olisin aika isossa osassa hänen masennuksessaan, kun kävimme yhdessä terapeutin luona, hän väitti ettei koskaan ole niin sanonut! Muutama päivä sitten hän taas sai yhtäkkisen raivarin ja alkoi sättimään minua ja lateli taas sellaisia asioita että tuntui että hän ikäänkuin nollasi kaiken mitä meillä on ollut tämän yli 20 vuoden yhteisen taipaleen aikana... tuntuu todella pahalta ja mietin että kauanko jaksan tätä ja kauanko minun pitää yrittää näytellä vahvaa kun sisältä olen ihan rikki. Joka kerta kun "saan kuulla kunniani" tuntuu että taas on osa tuhoutunut tunteistani ja sisältäni. En tiedä miten tästä eteenpäin. Mietin vain että onko tässä vain kyse masennuksesta vai onko taustalla jotain muuta, narsistiko? Verikokeita on otettu hirvittävästi kipujen takia ja niissä ei oikeastaan mitään poikkeavaa ole ollut. Toivoisin että saisin kuulla kokemusia tai tietoa onko muilla näin ja onko tilanne helpottanut vai helpottaako tuo masennus ikinä? Usko alkaa mennä koko hommaan =(
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla on myös lääkityksenä mirtatsapiini ja pinna on usein aika kireällä, selvästi useammin kuin ennen lääkityksen aloittamista. Vihamielisyys on yksi sivuvaikutuksista ja mahdollisuus tähän on suurin nuorilla potilailla. Tosin miehesi ei ole ihan pojannulikka samoin kuin en minäkään... Ja tämän sivuvaikutuksen pitäisi mennä ohi aineeseen tottumisen jälkeen.
Kannattaa ottaa yhteyttä miehesi lääkäriin ja kertoa käytöksestä.
on tosiaan käyttänyt lääkettä jo kohta kolme kuukautta ja nyt raivarit ikäänkuin palasivat takaisin kun olivat jo aikalailla jääneet pois....Missähän ajassa elimistö tottuu siihen aineeseen?
Nii ja lekuriaika on reilun viikon päästä että silloin aion ottaa asian puheeksi.
Ota tosiaan puheeksi, ennenkuin mitään vakavaa tapahtuu. Onko miehelläsi ollut väkivaltaisuuteen taipuvaa käytöstä ennen lääkitystä? Jos ei, niin ehdottomasti lääkitys vaihtoon. Ymmärtääkö miehesi oman käytöksensä? Onko terapiaa käyty riittävästi ennen lääkkeitä? Mistä kaikki johtuu? Pystyttekö keskustelemaan ns oikeista asioista? Paljon kysymyksiä, kyllä, mutta asia vain valitettavasti tuskin ratkeaa pelkällä lääkityksellä. Lääkitys tuo helpostusta oireisiin, mutta ei hoida itse tautia, tähän tulokseen olen itse, 32-vuotias mies, päätynyt.
Masennukseen auttaa puhuminen, elämän kauniiden, oikeasti tärkeitten ja hyvien puolien ymmärtäminen. Raha ja työ on toki tärkeää, mutta ei missään nimessä kaikki kaikessa.
Voimia, toivon teille parasta, mutta muista toki itsesi myös.
--------------------------------------------
Ja sille joka ensimmäisenä tulee tarjoamaan Jeesusta, niin eikö yhdessä miehessä ole jo tarpeeksi..?
Koskaan ei ole lyönyt minua eikä lapsia. Jotenkin vain hänen persoonallisuutensa on muuttunut masennuksen myötä niin paljon että se on alkanut pelottamaan. Juuri tuo käsien nyrkkiin puristelu ja sellainen katse silmissä jota on tosi vaikea selittää, mutta siinä katseessa on joku sellainen palava viha silloin kun raivostuu. Hän tiedostaa kyllä itse sen että on "ihan mahdoton". Hän ei halua puhua masennuksestaan ja huonosta olostaan minun kanssani koska hänen mielestään masennus helpottaa vain siten että puhellaan mukavista asioista ei niistä jotka häntä maentaa... noh, näkemyshän se on kai tuokin mutta itse olen jo luovuttanut enkä edes yritä puhua siitä koska silloin hän vain raivostuu.
Terapia ja lääkitys aloitettiin yhtä aikaa.
Mutta alkoiko se kuvailemasi agressiivinen käytös lääkityksen myötä?
Tuo kuullostaisi vaan niin paljon lääkkeiden vaikutuksilta,ehkä se lääke on aivan väärä. Todellakin kannattaisi olla varovainen ja välttää puhumasta ärsyttävistä asioista.
Lääkkeet toimivat juuri kuvaamallasi tavalla,että muutaman kuukauden menee hyvin ja sitten alkaa meneen huonosti,jopa huonommin kun ennen lääkitystä. Lääkäri tietty siinä tilanteessa vaan lisää lääkitystä..
http://masennus.nettisivu.org/
Agressiivinen käytös alkoi jo ennen lääkityksen aloittamista :/
Pari kuukautta jo ennen kuin diagnoosi keskivaikeasta tai jopa vaikeasta masennuksesta (näin sen oli lääkäri kirjannut) tuli, hän sai ajoittain niitä raivareita. Ja samantien kun sai diagnoosin, aloitettiin sitten lääkitys ja terapia.
sanoisin, että lääkitys todellakin vaihtoon ja mene mukaan sinne terapiaan ja keskustelkaa vihanpuuskista terapautin kanssa. Jos mies ei puhu huonoista fiiliksistään kanssasi, teillä on ikäänkuin muuri välissänne. En nyt osaa sanoa, miten miehen saisi puhumaan, ehkä hnen tulisi ymmärtää miten käytös vaikuttaa sinuun. Pian teitä on 2 masentunutta siellä jos touhu ei lopu. Väkivalta tai sen pelko on todella ihmistä tuhoavaa. Eli jollakin konstilla lyöttäydyt mukaan terapeutille. Kirjoita miehellesi kirje jossa kerrot mm. miten paljon hänestä välität ja mitkä ovat hänessä hyvää ja sitten kerro miltä sinusta tuntuu kun alkaa raivokohtaus tulla. Järjestä niin, että tiedät olla pois pari tuntia kun mies on kirjeen lukenut jotta hänellä olisi hetki aikaa sulatella lukemaansa. Mies ei välttämättä edes ymmärrä miten pahalta susta tuntuu.