Eipä ole kuulunut Jungnerista mitään sen jälkee kun valittiin puoluesihteeriksi. Hyssäläkin taitaa olla nyt hyvä Kelan pääjohtaja Jungneringin mielestä. Niin se mieli muuttuu.
Tällaisia neuvoja antoi kokenut helsinkiläispoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara Jungnerille:
Pidä pienempää suuta Jungner!
Olen istunut sosiaali- ja terveysvaliokunnassa yli 7 vuotta ja oppinut tuntemaan kansanedustaja Juha Rehulan asiantuntevana ja reiluna suomalaisena miehenä. Juha on ollut valiokuntamme puheenjohtaja nyt yli 3 vuotta. Juha ottaa huomioon valiokunnan jäsenten mielipiteet, myös opposition. Vaikeimpia asioita, jonka valiokunta joutui hoitamaan, oli mietinnön laatiminen asiakasmaksulaista yli kaksi vuotta sitten. Saimme erittäin runsaasti negatiivista palautetta kansalaisilta ja oppositio pääsi loistamaan ollessaan eri mieltä. Asiakasmaksut oli kuitenkin pakko korjata, koska ne olivat jääneet jälkeen kuuden vuoden aikana. Lain käsittelystä ohjaaja Annika Grof teki televisiodokumentin nimeltään Liikkumavara, joka oli myös Jussi-ehdokkaana tänä keväänä. Liikkumavarassa oli ”hyviksenä” Marjaana Koskinen (sd.), ”rumiksena” Juha Rehula ja ”pahiksena” minä. Politiikka on usein kovaa, asiat on pakko hoitaa, vaikka saa haukkuja.
Kelan pääjohtajaksi Liisa Hyssälä on ilman muuta pätevin suomalainen. Kenellä muulla on kaksi akateemista loppututkintoa, väitöskirja sosiaaliasioista ja pitkä kansanedustajan ja ministerin kokemus sosiaali- ja terveysalalta? Ei politiikka voi olla esteenä päästä julkiseen virkaan. Mikael Jungnerin on syytä pitää pienempää suuta, kun tulee SDP:n puoluesihteeriksi. Politiikassa on tapana olla erimieltä asioista, mutta ei haukkua ihmistä henkilökohtaisesti.

Vastaukset 13
Vanhimmat
Korhonenkin on pitänyt turpansa enimmäkseen tukossa, mitä nyt joutunut toimittajien kysymyksiin vastailemaan. Ja niihinkin aika niukkasanaisesti.
Hyssälä vai kokenut helsinkiläispoliitikko Sirpa Asko-Seljavaara.
Joo eihän politiikka kai olekaan esteenä julkiseen virkaan pääsyyn, se on EDELLYTYKSENÄ.
Näyttää huonolle valinnalle sossujen piirissä.
sulki suunsa muutaman sammakon jälkeen
Kokoomus ja Vanhasen (Kiviniemen) kepu on niin hyvää pataa, että kaikki on molemminpuolista kilpaa kehumista.
Oli kepu sitten Vanhasen tai Kiviniemen johdossa, niin puolue menee oikealta kokoomuksen ohi.
Pekkarinen ja Väyrynen ovat NL:n ajan jäänteitä, vain Timo Kauniston johdolla puolue palaisi alkiolaisille juurilleen ja puolue saisi uuden puhtaan puoluejohtajan.
Paikallistatason poliitikko ei pärjää Suomen pääministerinä.
ei tule.
Jos Vanhanen on taidoillaan ja kielitaidollaan pärjännyt pääministerinä, niin on aivan sama kuka sinne valitaan niin se pärjää paremmin.
ei varaa, harmi Kiviniemelle.
linjaan mutta tämä ei ole Kokoomuksen perinteinen linja. Mitä tämä siis on?
Yleensä mielletään että näitä asioita pitäisi hoitaa vasemmiston. Vasemmisto on kuitenkin vastustanut näitä asioita.
Sinulla pitäisi nyt määritellä mikä on oikeistolaista politiikka jos se määritelmä on jotenkin muuyttunut tämän kolmen vuoden aikana. Oikeiatolaisuus on: "Minulle heti kaikki ilman vaivaa". Tätä on noudattanut Demaritkin 1980-luvun lopun Holkerin hallituksesta lähtien. Vasemmistoiliittokin Lipposen hallituksesta lä'htien kun oli siinä mukana. Eli vasemmistoa ja oikeistoa ei erota oikeastaan mikään.
Sitten kysymys mitä linjaa tämä on jota sanot nyt oieistolaisemmaksi kuin kokoomuksen linja. Kokoomuskin on vastustanut nalkuun suurinta osaa näistä asioista. Mutta kun ne onneksi Keskusta sai hallitusohjelmaan niitä on toteutettu Vanhasen hallituksessa. Demareiden nkanssa nämä ei onnituneet Vanhasen 1:ssä.
Siis vastaa!
Minimieläke vuoden vaihteen jälkeen 600 euroa. Ennen jopa niin lahainen kuin 450 euroa.
15 000 euron vuosituloilla veron kevennys 6%-yksikköä. Kunnallisverosta riippuen nyt ennakonpidätys noin 10%, viime vuonna 16%.
2 opiseklijaa. Samoilla vanhempien tuoilla toissa vuonna opintotuki 80 euroa kuukausi, Viime elokuusta lähtien 120 euroa kuukaudessa. Asumislisä toissa vuonna 40% vuokrasta, nyt elokuusta lähtien 60%.
Äityispäiväraha oli aikaisemmin tulosidonnainen, niin kuin se on nytkin. Mutta nyt äitiyspäivärahaan tuli minimi, sama kuin perustyöttömyyskorvaus. Aikaisemmiin tuota minimiä ei ollut.
Työmarkkinatukeen tuli pienempi korotus kuin oli Hallituksen asityksessä. Se johtui eduskunnan päätöksestä. Eli sen viiden euron kotouksen sijaan eduskunta hyväksyi 1,5 euron korotuksen. Lisäksi se 100 euron aktivointilisän maksuaika lyheni eduskunnassa kolmeen kuukauteen, Työmarkkinatuki on nyt kuitenkin sidottu indeksiin niin että se joten kuten seuraa kustannusten nousua. Demarit Estivät täm'n tuen parantamisen. "Ns. komikanta".
Ruoan AlV on alennettu 17%:sta 12:teen. Tuosta kai ei tarvitse konkreettisemmin näyttää?
Sairauden- vanhusten hoitoon ja perusopetukseen hallitus suuntasi erityislisän joka kuitenkin on kuntien oman päätösen varsassa käytetäänkö se siihen mihin se on tarkootettu. Ainakin omassa kunnassani tuolla rahalla on palkattu lisää perushoitajia ja opettajia.
Oikesitolaista linjaa joka on oiealla jopa Kokoomuksesta. oieistohan pitää huolta kaikista ihmisistä riippumatta varallisuudesta tai tulotasosta.
..olisi suunnaton virhe valita Keskustan puheenjohtajaksi itä-eurooppalaisella aksentilla englantia puhuva ryppyiseen pukuun pukeutunut pieni mies.
Siksi Kiviniemi.
sitä enää muuteta..