Oon ollu jo ns. Kaveriton jo reilusti yli muutaman vuoden, ja se auttaa masentumaan entisestään. itse asiassa viimeiset kaverit katosi siihen kun lopetin alkoholin käytön... Eilen taas rupesin kattelee FB kavereiden (siis just niitä ainoita ketä joskus koulussa tunsin, ja jotka ei pidä yhteyttä millään lailla, koska heillä on uudet elämät asuinpaikkakunnillaan) valokuvia. Ja huomasin kuinka he olivat muuttuneet (uudet hiuskampaukset, ihot hyvä kuntoiset ja laihtuneet ja iloisia) itse hokasin etten ole sitten muuttunut yhtään ylä-asteajoilta..hiuksissakin samanlainen jakaus ja akne ei oo kadonnut. Mä en vaan muutu..miks muuttuisinkaa ku ei oo ketään kuka sen huomais että ootpas muuttunut... laihduttaa kovasti yritän mutta ei, ei onnistu koska sitä suree tressaa ja masentuu vaan kun ajattelee että muut elää elämäänsä eteenpäin ja ite on jääny junnaamaan paikalleen. Kuinka tästä nyt enää nousta. viihteellä en käy... eikä tämmöstä aikansa elänyttä naamaa kehtaa missää näyttää...en oo edes 30. töitä ei ole ollut kolmeen vuoteen...kun en oo sosiaalinen enää...muistihäiriöitä ja kaikkee...tää ahistaa ku ei oo ketää kelle vois puhuu täst yksinäisyyden tuomasta tuskasta...
miettii mitä miettii
yksinma
1166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
että lopetit alkoholin käytön. Pidä se loppu elämäsi kohtuu rajoissa niin ei ainakaan terveys ala pettämään. Totta että sitä näkee muut muuttuneen ja itse on entisellään, mutta onhan se sitten niinkin että esim. aknea voi peitellä erilaisin meikein, kuka vaan voi laihtua ja hiustyyli nyt muuttuu asiallisemmaksi kun ikää tulee lisää, koska sitä sitten nuoret järkevöityvät teini-villityksistä aikuisiksi. Oma tyylini on pysynyt samana pitkään koska aikuistuin jo henkisellä tasolla yläaste aikana. Tietysti fyysisellä tasolla normaaliin tapaan, mutta itsekin olen ilman ystäviä ollut jo kauan. Ja seuraavaksi täytän 21 vuotta. Ei töitä, ei ammattia, ei perhettä. Mutta kyllä sitä jaksaa yksinkin elellä kun siihen on ensin tottunut. On hankalampaa lähteä porukoihin kun ei ole mitään missä olisi ollut mukana tai tietäisi mitään mistä keskustellaan. Se tekee hankalaksi lähteä vanhoja ystäviä tapaamaan jälleen kerran. Itse olen hylännyt jo koko ajatuksenkin. Liian paljon huonoja muistoja yläkoulu ajoista.
Tee sitä mitä itse tykkäät tehdä. Jos se on harrastus niin voit sitä kautta löytää kavereita. Esim. käy samaan aikaan suunnilleen samoilla paikoilla joku lenkki. Jos joku lenkkeilijä, joka näyttää ikäiseltäsi, on pysähtynyt, pysähdy sinäkin esim. venyttelemään hieman tai levähtämään. Siinä voit sitten heittää jotain kevyttä kommenttia ja katsoa mitä tapahtuu. Muistihäiriöt ei ole niin kivoja, niitä tulee jollei rasita aivoja millään tavalla. Mutta esim. ei muisti ole millään sillä toiminta tasolla mitä se on peruskoulun aikana ja lukio tai yliopisto koulutusten aikana. Koska aivot ovat niin kovassa rääkissä siellä että melkein savu nousee.
Eli yritä ihan pokkana vaan etsiä uusia ystäviä ihan ventovieraistakin. Et häviä siinä mitään. yrität vain olla iloinen, jos alat kertomaan ensimmäiseksi murheitasi, on paljon pienempi mahdollisuus löytää ystäviä. Ja laita nettiin treffipalstalle profiili. Mitä hävittävää sinulla on?