Lapsille opetetaan ainakin jossakin koulussa että, kaikki maahanmuuton arvostelu on rasismia.
Ystäväni on kyllä itsekin kertonut lapselleen ettei ketään saa syrjiä esimerkiksi erillaisuuden vuoksi, mutta näin yksisilmäistä opetusta hän ei hyväksynyt.
Mutta mitäpä luulette että, hänelle vastattiin?
"No kun, meillä on nämä tietyt teemat ja määrätyt ohjeet joiden mukaan täytyy asioissa edetä".
No opetushan vasta ennakoi tulevaisuutta, joten ehkäpä ensi vuonna asianlaita onkin jo näin.

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Lapsille opetetaan ainakin jossakin koulussa että, kaikki maahanmuuton arvostelu on rasismia."
Tuo on varmasti totta jos "maahanmnuuton "arvostelu" määritellään monikultuurrikriittisten näkemysten mukaan.
Muussa tapauksessa on oletetavaa että kouluissa rasismi määritellään rasimiski. Maahanmuuton arvostelu on kaiketi määriteltävä rasismiksi tai syrjinnäksi (joka sii on kattavampi ja järkevämpi termi, jota kouluissakin käytetään) jos
a) arvostelu on kielteissävystä
b) se kohdistuu etniseen ryhmään
"Vitunsomppuhomo" on kielteissävystä ja kohidistuu kansanryhmään. "Muslimit on pedofileejä" on kielteisävyinen ja kohdistuu kansanryhmään. Ensimmäinen on rasismia toinen on syrjintää ryhmkäkuluvuuden (uskonnon) perusteella. Näitä ei kouluissa pidä sallia, kun kerran aikuisetkin tuomitaan tällaisesta.
Sen sijaan niissä kouluissa joissa on paljon eritaustaisia lapsia opettajat tekevät hienon työn. He opettavat kaikkia
a) olemaan ylpeitä alkuperästään
b) kohdella toisia riippumatta alkuperästään
c) olemaan kiinnostuneita muiden alkuperästä ja tavoista.
Tämä on siis enemmän kuin pelkkä neutraali suvaitsevaisuus.