"Tappeluihin osallistui kymmeniä maahanmuuttajataustaisia nuoria, jotka ovat juuriltaan ainakin somaleja ja kurdeja. Kurdien mukaan ryhmien välillä on ollut ennenkin jännitteitä, koska jotkut hyvin uskonnolliset somalit saattavat opastaa maallistuneempia kurdeja pukeutumisessa ja käytöksessä.
Ilta-Sanomien haastatteleman kurdinaisen mukaan yksi tappeluista sai alkunsa etuilusta jonossa ja huivin käyttöä koskeneesta sanailusta. 25-vuotiaan kurdinaisen kertomuksen mukaan somalit haukkuivat kurdinaisia pettureiksi, koska nämä eivät muslimeina käytä huiveja. Toisen osapuolen näkemys tappelun syistä ei ole tiedossa.
YLE Uutisten haastattelemat kurdit eivät ole yllättyneitä jännitteistä somalien kanssa. Heidän mukaansa jotkut somalit ovat aiemminkin puuttuneet maallistuneiden muslimien tapoihin. Eräs kurdinainen kertoo tapauksesta, jossa somali puuttui musiikin kuunteluun suomen kielen kurssilla.
- Kun olin suomen kielen kurssilla, oli sama ongelma. Eräs somalialainen esti meitä kuuntelemasta musiikkia, koska hänen mielestään islamilaisen lain mukaan se on kielletty.
Nainen ei halua kertoa nimeään julkisuuteen, koska ei halua loukata somalitaustaisia työtovereitaan."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/kurdit_somalien_kanssa_jannitteita_ennenkin_1741162.html?origin=rss
Ilta-Sanomien haastatteleman kurdinaisen mukaan yksi tappeluista sai alkunsa etuilusta jonossa ja huivin käyttöä koskeneesta sanailusta. 25-vuotiaan kurdinaisen kertomuksen mukaan somalit haukkuivat kurdinaisia pettureiksi, koska nämä eivät muslimeina käytä huiveja. Toisen osapuolen näkemys tappelun syistä ei ole tiedossa.
YLE Uutisten haastattelemat kurdit eivät ole yllättyneitä jännitteistä somalien kanssa. Heidän mukaansa jotkut somalit ovat aiemminkin puuttuneet maallistuneiden muslimien tapoihin. Eräs kurdinainen kertoo tapauksesta, jossa somali puuttui musiikin kuunteluun suomen kielen kurssilla.
- Kun olin suomen kielen kurssilla, oli sama ongelma. Eräs somalialainen esti meitä kuuntelemasta musiikkia, koska hänen mielestään islamilaisen lain mukaan se on kielletty.
Nainen ei halua kertoa nimeään julkisuuteen, koska ei halua loukata somalitaustaisia työtovereitaan."
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/kurdit_somalien_kanssa_jannitteita_ennenkin_1741162.html?origin=rss
Vastaukset 29
Vanhimmat
Länsimaissa asuvien maallistuneiden, islamin käytännössä hylänneiden mutta ulkoisesti muslimi-imagoa ylläpitävien henkilöiden kannalta olisi suotavaa, että muslimien määrä jäisi lännessä pieneksi, sillä muussa tapauksessa kovan linjan kannattajien absoluuttinen määrä ja näkyvyys lisääntyvät, eivätkä maltillisemman linjan kannattajat voi asettautua vastustamaan heitä, koska muussa tapauksessa he samalla tulisivat kritisoineeksi profeetta Muhammadia ja kapinoineeksi Allahin tahtoa vastaan, mistä sharia määrää kuolemanrangaistuksen.
Siis... eikö siellä tapellutkaan somalit ja romaanit? Mtv3 taisi olla sitten vähän ulapalla tietoineen...
"muslimi-imagoa ylläpitävien henkilöiden kannalta olisi suotavaa, että muslimien määrä jäisi lännessä pieneksi, sillä muussa tapauksessa kovan linjan kannattajien absoluuttinen määrä ja näkyvyys lisääntyvät"
Ja lehmät lentää, etkö sinäkin näe?
"muussa tapauksessa he samalla tulisivat kritisoineeksi profeetta Muhammadia ja kapinoineeksi Allahin tahtoa vastaan, mistä sharia määrää kuolemanrangaistuksen. "
Ainoastaan muslimimaassa. Islam ei tee ihmisesta täydellistä vaan ihminen pyrkii täydellisyyteen islamin sääntöjä totelleessaan. Kuitenkin ihminen on erehtyväinen ja äärettömän heikko, joten ihminen usein sortuu typeriin tekoihin tietämättömyyttään. Tämä sama pätee mihin uskontokuntaan kuuluviin tahansa.
Ketään ei ole oikeutta tappaa mikäli päättää olla pukematta hijabia. Se joka näin väittää, on saanut väärä tietoa, ymmärtänyt väärin lukemansa tekstin, tai muutoin vähä-älyinen.
Et taida ymmärtää lainkaan tätä puolta asiasta: kristinusko ei määrää uskonnollisena rangaistuksena mistään teosta kuolemantuomiota eikä edes salli kuolemantuomioiden jakamista, koska kristinuskon kenties tärkein uskonnollinen käsky kuuluu yksiselitteisen selvästi "älä tapa!" Länsimaissa ei langeteta mistään rikoksesta ei maallisesta eikä uskonnon vastaisesta rikoksestakaan kuolemantuomiota USA:ta lukuunottamatta ja sielläkin suunta on kaikissa osavaltioissa kohti kuolemantuomiosta luopumista.
Juutalaiset ovat luopuneet Raamatun Vanhan testamentin kuolemanrangaistusten jakelemisesta ajat sitten samoin kuin islamia lukuunottamatta KAIKKI suuret uskonnot tuomitsevat tappamisen ja kuolemanrangaistukset. Buddhalaisen opin mukaan tehty paha kaikuu takaisin ikuisuudesta jälleensyntymässä, eli tappaminen on ehdottoman väärin. Sama karman laki on mukana Hindulaisuudessa ja sen kaikissa johdannaisissa. Taolaisuus, Shindolaisuus ja vastaavat oppisuunnat eivät hyväksy tappamista eivätkä ihmisuhreja. Edes moderni Satanismi ei hyväksy ihmisuhreja ja itse asiassa kieltää tappamisen kategorisesti kokonaan ellei kyse ole eläimen teurastamisesta safkaksi tai itsepuolustuksesta toisen ihmisen hyökkäystä vastaan. LaVey oli tappamisen suhteen hyvin selväsanainen. Itse asiassa satanismi kieltää edes häiritsemästä kadulla ketään tarpeettomasti, jolloin rauha säilyy ihmisten välillä.
Islam on ainoa maailman uskonto joka pääosin määrää kuolemanrangaistuksen lähes joka ainosta rikkeestä ja rikoksesta, minkä lisäksi rangaistuskäytäntö on muutenkin islamissa äärimmäisen epähumaani. Kuolemantuomiot myös pannaan muslimimaissa täytäntöön mahdollisimman epätavallisella ja julmalla tavalla. USA teloittaa suhteellisen sivistyneesti tappavalla annoksella nukutusainetta. Teloitettava siis kuolee syvästi tajuttomana tietämättä mitä tapahtui.
Sharia langettaa kuolemantuomion vääräuskoisuudestakin myös niille jotka kuuluvat itse asiassa kirjan kansoihin, koska Muhammed keksi ruveta vihollisuuksiin sekä kristittyjen että juutalaisten kanssa kun nämä eivät hyväksyneetkään islamia.
Islam on maailman väkivaltaisin uskonto. Syyskuun 11. päivä 2001 kertoi islamista kaiken tarpeellisen. Palestiinan kriisihän oikeuttaa hyökkäyksen siviilejä vastaan USA:n maaperällä? Samalla periaatteella Suomella olisi ollut talvisodan aikana oikeus hyökätä vaikka Hollannin kimppuun siksi, että sodimme Neuvostoliittoa vastaan sotaa, johon kaiken lisäksi Suomi oli ihan itse sotasyyllinen.
Heh.. niin, miten sitä kukin väkivaltaisuuden määrittelee. Suomikin on väkilukuunsa yksi maailman väkivaltaisimpia maita. Vaikkemme juurikaan usko mihinkään! Tämähän on mielenkiintoista, eikö totta.
Rupea sinäkin lännen sankari ottamaan järki jo käteen ja mieti vähän mitä ympärilläsi tapahtuu, ei se mitä vain mediassa lukee.
Suomessa vallitsevaan väkivaltatilanteeseen on olemassa yksi helposti osoitettavissa oleva selkeä syy: armeijahenkisyys. Suomen asevelvollisuus jota pidetään yllä väkivaltaa ihannoivalla isänmaallisuudella perustellen, pitää taas yllä miesten väkivaltaista käytöskulttuuria. Militarismi yhdistettynä isänmaallisuuteen ja poliisivaltioajatteluun luo syvästi väkivaltaisen kulttuuripohjan, joka pitää yllä itse itseään ja ruokkii väkivallan jatkumista yhteiskunnassa.
Suomessa todellakin on väkilukuun nähden tyrmistyttävä määrä tuliaseita. Nyt kun lakia ollaan muuttamassa ankarammaksi, puolustusvoimat tietysti vastustaa ankarasti minkäänlaista aselain kiristämistä perustellen sitä ampumaharjoittelun vaikeutumisella.
Toisaalta taas lähiöiden väkivaltaisuus johtuu yksinomaan siitä, että ulkomaalaiset tappelevat ja raiskaavat minkä kerkiävät kun eivät sopeudu Suomeen. Toinen ongelmaryhmä ovat narkomaanit, joiden oikea paikka on vankila eikä vapaus.
Suomessa väkivaltaa pitää yllä myös ahdistava kulttuuriympäristö, jossa kansalaisen asema muistuttaa enemmän vangin kuin oikeasti kansalaisen asemaa. Olet ensinnäkin velvollinen tekemään sitä sun tätä. Maksamaan veroja, maksamaan sakkoja, sinulla on asevelvollisuus kansalaisena ja itse asiassa sinulla on tiettyyn ikään asti velvollisuus kuulua kirkkoon halusit tai et. Kansalainen on käytännössä löyhästi vartioituun vankilaan suljettu hallituksen orja vailla todellisia valinnan vapauksia. Minkäänlaista omaa ajattelua ei kansalaisilta suvaita, se on nimittäin rikos, josta joutuu vankilaan aivan kuten Aabra-ham jaksaa niin usein muistuttaa. Saksassa samasta rikoksesta päätyi yleensä keskitysleiriin ja sitä kautta kaasukammioon. Kovin kaukana ei Suomikaan ole siitä tilanteesta. Halla-Ahon oikeudenkäynti kertoo karua kieltä sananvapautemme tilasta.
Suomi muistuttaa jo erehdyttävästi Hitlerin Saksaa tai nykyistä Pohjois-Koreaa, joka loppujen lopuksi taitaa olla kansalaisilleen sentään parempi paikka yleisen turvallisuuden suhteen kuin Suomi on meille suomalaisille. Nykyajan Aadolf Hitlerit ovat näitä Aapon kaltaisia multikulttuurinatseja, joiden käsissä me kaikki muut vielä joku päivä joudumme keskitysleireihin. Aapoille historia ei ole opettanut yhtään mitään.
"Toisaalta taas lähiöiden väkivaltaisuus johtuu yksinomaan siitä, että ulkomaalaiset tappelevat ja raiskaavat minkä kerkiävät kun eivät sopeudu Suomeen."
Niin ja suomalaiset perheenisät ampuvat joka toinen päivä itsensä, sitten perheensä, ja tämähän varmasti johtuu ulkomaalaisista.
Samoin jatkuvasti lisääntyvät insestit, ne johtuvat ulkomaalaisten tulosta suomeen.
Toisaalta sana ulkomaalainen ei tarkoita muslimia, eikä muslimille mikään näistä ole hyväksyttävää, joten ihmettelen tyhmyyttäsi jälleen.
Australialaisen Institute for Economics and Peace -instanssin Global Peace Index -vertailussa Suomi todettiin maailman yhdeksänneksi rauhallisimmaksi maaksi. Häntäpäästä löytyvät - ei mitenkään yllättäen - muslimimaat Irak, Somalia ja Afganistan.
'suomalaiset perheenisat ampuvat jooka toinen paiva itsensa...-ompas niilla sitkea henki..
ja sen jalkeen perheeensa..-kuolllut tappoi perheensa?
insestit?-on totta etta se on tuontitavaraa..nimenomaan islamin!
http://www.youtube.com/watch?v=N2pLbhrl3ZY&feature=related
http://www.mahomettube.com/video/4674/Beastiality-in-Islam-is-Allowed
haluatko lisaa?
On totta että suomessa on liikaa perheväkivaltaa, mutta toisaalta muslimiperheissä sitä on vielä enemmän. Sitä vain ei tilastoida sattuneesta syystä.
Sitä paitsi mitä muuta on kuin väkivaltaa ovat kaikenmaailman tyttöjen ja naisten kotiintelkeämiset, pakkoavioliitot, burkhat ja hunnutukset?
Puhumattakaan miehen oikeudesta ojentaa naistaan, kivittämisistä ja kunniamurhista, sekä näillä uhkaamisislla.
Nämä koskevat erittäin suurta osaa erinäisten muslimikulttuurien naisista.
Suomessa lisäksi yksi paha tekijä on tämä kuuluisa kuningas ALKOHOLI, jonka ongelmakäytölle pitäisi kyllä tehdä jotain.
Esim. alkoholin vaikutuksen alaisena häiriökäyttäytyviltä sen käyttö pitäisi kieltää kokonaan esim. jonkun alkoholiluvan puitteissa.
Luvattomille ei saisi myydä alkoholia lainkaan, eikä tarjoilla ravintoloissa.
Ristiriitaista uutisointia YLEltä.
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/06/kurdit_somalien_kanssa_jannitteita_ennenkin_1741162.html?origin=rss
Ensin otsikossa:
"Ulkomaalaisvähemmistöjen edustajat tuomitsevat sunnuntai-iltana Linnanmäellä tapahtuneen joukkotappelun."
Huomaako joku tuomitsemista somalien edustajalta? Häh???
Kurdi avautuu:
"Suomalais-kurdilaisen ystävyysseuran puheenjohtaja Sabah Abbas Ali kertoo kuulleensa useista vastaavista tapauksista aiemminkin.
- Valitettavasti tämä ei ollut ainutkertainen. Se mitä eilen tapahtui Linnanmäellä, on tapahtunut aiemminkin.
Esimerkin Ali kertoo Vuosaaren uimahallista, jossa kurdinaisen pukeutuminen bikineihin oli aiheuttanut konfliktin. Ystävyysseuran puheenjohtaja saa aina silloin tällöin yhteenottoja tapauksista, joissa uskonnollinen muslimi puuttuu maallistuneen kurdin pukeutumiseen ja tekemisiin.
Lehtitietojen varassa oleva Ali tuomitsee kaikkien tappelupukarien käytöksen ja korostaa, ettei vaatetukseen puuttuminen oikeuta ketään väkivaltaan.
- Molemmat osapuolet ovat käyttäytyneet täysin väärin, hän kommentoi sunnuntain uutisia.
Hän myös haluaa tähdentää, etteivät kaikki somalit toki puutu toisten uskonnollisiin tapoihin ja että hänellä on läheisiä somaliystäviä.
"
Somali avautuu:
"Kysymys enemmän itsetunnosta kuin huiveista
Somalitaustainen nuorisotyöntekijä Mohamed Xadar Mukhtar Abdi kummastelee kurdien kokemuksia.
- Muslimitytöt ovat olleet kavereita, vaikka toiset eivät käytä huivia ja toiset käyttävät. Ihan hyvin ovat tulleet toimeen mielestäni.
Nuorison kanssa työskentelevä Abdi uskoo, että sunnuntain tapahtumissa oli kyse enemmän itsetunnosta ja ryhmään kuulumisesta kuin huiveista. Hän huomauttaa, että joukossa tyhmyys tiivistyy.
- Jos kaksi ihmistä eivät ymmärrä toisiaan, niin tietysti omat kaverit ja kaveriporukat puolustavat toista ja asettuvat oman kaverin puolelle.
"
"25-vuotiaan kurdinaisen kertomuksen mukaan somalit haukkuivat kurdinaisia pettureiksi, koska nämä eivät muslimeina käytä huiveja."
Käytetty sana lienee ollut kafir eli epäuskoinen.
kafir tai kufar ei tarkoita vain vääräuskoista, vaan sisältää myös rasitisen merkityksen, kuin sana nigga tai nigger USAssa.
Kurdeja on vainottu kotimaissaan Irakissa, Iranissa ja Turkissa. Näyttää siltä, että muut muslimit eivät aina voi elää lännessäkään sovussa heidän kanssaan. Kaksi vuotta sitten kurdien kimppuun hyökkäsivät tshetsheenit Norjassa.
Pakolaiskeskuksen johtajan Ole Morten Lyngin mukaan hyökkääjät tulivat keskuksen ulkopuolelta.
- Tappelun aloittajat eivät ole keskuksen asukkaita. Ainakin 40 tshetsheeniä hyökkäsi tänne teräsputkien ja muiden aseiden kanssa. He käyttivät myös veitsiä hyökätessään huoneissa olleita pakolaisia vastaan, Lyng totesi.
Vålerin keskuksessa syntyi ongelmia jo vuonna 2005. Tuolloin joukko tshetsheenipakolaisia otti käyttöön islamin sharia-lain ja yritti pakottaa muut keskuksessa asuvat sharian noudattamiseen.
Koraani (24:31 ja 33:59) määrää naiset käyttämään huiveja.
Sano myös uskovaisille vaimoille, että luovat silmänsä maahan ja hillitsevät halujaan eivätkä näyttele sulouttaan tavallisuudesta poiketen ja että huntu verhoaa heidän povensakin. Älkööt he näyttäkö sulouttaan muille kuin miehilleen tai isilleen tai apilleen tai pojalleen tai poikapuolilleen tai veljilleen tai veljiensä pojille tai sisariensa pojille tai palvelusnaisilleen tai orjattarilleen tai sellaisille palvelijoille, joilla ei ole vetoa naisiin, tai poikasille, jotka eivät ole tietoisia naisten salaisuuksista. Älkööt he siten astuko kulkiessaan, että heidän kätketyt sulonsa havaittaisiin. Kääntykää kaikki Jumalan puoleen, oi uskovaiset, jotta saisitte menestystä!
(Koraani 24:31 http://quran.com/24/31)
Profeetta, sano vaimoillesi ja tyttärillesi ja uskovaisille naisille, että heidän tulee hunnuttaa kasvonsa; näin on sopivinta, jotta heidät kunniallisiksi naisiksi huomataan, niin ettei heitä tunkeilevasti lähestytä; Jumala on kaikessa viisas ja laupias.
(33:59 http://quran.com/33/59)
Lisäksi tällä palstalla on tullut selväksi, että uppiniskaista naista saa lyödä Koraanin mukaan. Nämä somalimiehet vaan roteuttivat vain Allahin tahtoa.
Mun mielestä saisivat miehetkin pitää huntua. Vituttaa kun naista alistetaan tällä tavalla! Suomessa ei naisten tarvitse noudattaa mitään ikivanhoja islamin tapoja.
"Mun mielestä saisivat miehetkin pitää huntua. Vituttaa kun naista alistetaan tällä tavalla! Suomessa ei naisten tarvitse noudattaa mitään ikivanhoja islamin tapoja. "
Ei niin, varmasti sinunki muijasi menee tuolla ulkosalla römpsä vilkkuen kesäsäässä, jolloin kaksilahkeiset kiinnittävät välittömästi huomiota hänen "tasa-arvoisuuteensa" ja yrittävät iskeä tai kenties jopa raiskata. Toisaalta eihän tarvitse raiskata, koska suomalaiset, uskonnottomat naiset usein menevät itse mukaan leikkiin baarin päätteeksi, oli sitten avioliitossa tai ei.
Kannatan ehdottomasti un-islamin teoriaa, varmasti minäkin vaimona menisin mielummin raiskattavaksi kuten monet kavereistani ovat joutuneet elämässään kokemaan, vaikka itse ovat pukeutumisellaan ja asenteellaan heitä luokseen kutsuneet. Parempi tuo on kuin peittää itsensä ja paljastaa vartalonsa vain omalle miehelleen, herrajestas sentään. Millaista naisen ala-arvostamista! Nainen on arvossa nimenomaan arvioitavana, hyväksikäytettynä - sekä oman miehen että kaikkien muidenkin.
Ja vielä hassua kun naispuoleiset kansanedustajatkin jopa sanovat olleensa stressaantuneita ja ahdistuineita heihin kohdistuvista ulkonäköpaineista, koska heidän älykkyyteensä tunnutaan kiinnittävän nykyään vähemmän huomiota kuin heidän ulkoiseen olemukseensa. Ja tämähän nimenomaan on yksi islamin pointeista, jonka vuoksi naisen kehotetaan peittävän vartalonsa! Varsinaista kaksinaismoraalia ateisteilta! no ei se järki puussa kasva....
Tiesitkö muuten, että suuri osa - monin paikoin jopa suurin osa - Euroopassa tehdyistä raiskauksista on muslimimaahanmuuttajien tekemiä?
1,3 miljardiin mahtuu monenmoista soutajaa, kukaan ei ole täydellinen eikä islam tee ihmistestä ainoastaan nimensä avulla täydellistä, vaan ihminen pyrkii mahdollisimman lähelle täydellisyyttä islamin sääntöjä seuratessaan. Varsin moni kuitenkin tuntuu unohtavan uskontonsa määräykset aika ajoin, mutta tosin useimmiten tätä olen huomannut kristinuskoisten keskellä yhden jos toisenki asian tiimoilta. Tosin monet kristityt tekevät mitä lystää, uskonnon säännöistään riippumatta, mutta tällöin ei vika olekaan uskonnossa, ainakaan ateistien mukaan.... varsinaista kaksinaismoraalia tosiaan! No mutta, ihminen on heikko ja ateisti vielä heikompi.
sinä olet?
Että pukeutumisella kutsuu miehiä raiskaamaan? Huh. Onhan se nyt aikuisen selvää että vaikka pukeutuisi miten niin se silti ei oikeuta raiskaamaan.
Kumma olet kun sairaita miesyksilöitä puolustat tässä asiassa..
Eihän hunnuttautumisessa ja uskonnollisuudessa olisi mitään vikaa NIIN KAUAN KUIN SE ON JOKAISEN OMA ASIA EIKÄ TARVITSISI OTTAA VAIVAA MUIDEN PUKEUTUMISISTA!
Vai eikö?
" somalit haukkuivat kurdinaisia pettureiksi, koska nämä eivät muslimeina käytä huiveja."
" jotkut somalit ovat aiemminkin puuttuneet maallistuneiden muslimien tapoihin."
" Eräs somalialainen esti meitä kuuntelemasta musiikkia, koska hänen mielestään islamilaisen lain mukaan se on kielletty."
Tuollaisia ihmisiä emme tarvitse tänne ainoatakaan lisää. Pitäköön Allahinsa ihan vain kotinurkillaan.
Somalit voisivat hillitä sitä omaa käyttäytymistään ja jättää kaikki naiset rauhaan, ei missään saa liikkua rauhassa kun aina ollaan kopeloimassa.
http://www.liveleak.com/view?i=b7000259ab =huivi ei auta!`
islamia et pase pakoon edes pakolaisena!
http://www.youtube.com/watch?v=2O15DXv3Vwg
http://www.youtube.com/watch?v=PnwrfWBXIls
-entas sitten kun paratiizin portin avaat?
Miksi kirjotat sitä islam-sivustolle? kirjota tuo somalisivustolla. Islamissa kehotetaan miestä kääntämään katseensa maahan naisen nähdessään, puhumattakaan sitten koskemisesta! ei islamissa edes kätellä vastakkaista sukupuolta! joten miettikää kaikki ennen kuin yleistätte nämä kulttuurien antimet ja uskonnon.
uusi burghamalli pelastaaa tilanteen! sen saa myos roiskelapalla ja eri vareilla!
http://naurunappula.com/473804
kateva tulleissa, ostoksilla, iltakavelylla , puistoissa ja uimaloissa!
Mutta islam ei kiellä orjanaisten raiskaamista jihadin yhteydessä Dar al-harbissa, sodan alueella, eli muslimien näkemyksen mukaan kaikkialla muualla kuin islamilaisissa maissa.
Todellakin kieltää, vai luuletko olevasi itse kaikkivaltias? Varsin idiootti kyllä olet jutuistasi päätellen, ihmettelen miten itse edes uskot itseäsi, saati sitten saat muut uskomaan.
Tiesitkö, että Muhammad ja muut profeetat käyttivät orjanaisia seksuaalisesti hyväkseen? Muhammad määräsi, että muslimimiesten ei tulisi harjoittaa keskeytettyä yhdyntää raiskatessaan vangitsemiaan orjanaisia:
>>>> Abu Said Al-Khudri on kertonut: Taistelun aikana Bani Al-Mustaliqia vastaan he (muslimit) sieppasivat vangeiksi joitakin naisia ja aikoivat olla sukupuoliyhteydessä heidän kanssaan saattamatta heitä raskaiksi. Niinpä he kysyivät profeetalta keskeytetystä yhdynnästä. Profeetta sanoi: “On parempi, ettette tee niin, sillä Allah on kirjoittanut, kenet hän aikoo luoda ylösnousemuksen päivään asti.” (Sahih Bukhari 9:93:506) >>>>
Orjanaisia saa siis islamin mukaan raiskata, eikä vaimolla ole mitään oikeutta kritisoida miestään moisista puuhista. Näin sanoo Koraani ja sunna, en minä.
Todistit typerällä toiminnallasi minun olleen jälleen kerran oikeassa sanoessani, ettet muuhun kykene kuin puhumaan asian ohi viemällä keskustelu minun henkilööni. Te muslimit kun ette voi sietää sitä, kun joku islamin omiin lähteisiin perehtynyt kertoo kiusallisia mutta totuudenmukaisia yksityiskohtia Muhammadin elämästä ja hänen sunnastaan.
Tässä yksi tapaus: Muhammad antaa miestensä raiskata juutalaisen Mustaliq-heimon vangiksi otetut naiset, vaikka aikoi – kuten tekikin – pyytää heistä vielä sen jälkeen lunnaita. Tämä oli siis kaiken huipuksi vielä ”pakana-arabienkin” moraalisen normin mukaan moraalitonta…: Ibn Ishaq, 490.
Kun muslimi kunniamurhaa, se ei liity mitenkään islamiin, vaan kulttuuriin, jos siihenkään. Yksittäinen hullu.
Kun muslimi silpoo tyttärensä pimpin, niin ei sekään liity mitenkään islamiin. Ks. edellinen selitys.
Kun muslimit ahditelevat toisia muslimeja huivittomuudesta, poliisi tietää julistaa, ettei kyseessä ollut etninen kahakka.
Muistakaa aina, että islamissa ei ole mitään vikaa. Islam on rauhan uskonto no 1.
rauhan uskonto no 1.Mitä nyt tehdään terrori-iskuja,katkotaan kauloja,raiskataan jopa omia vaimoja,myydään huumeita ym.ym.Ei tässä jaksa edes luetella.Uutisista tulee joka päivä.Jokainen voi itse päätellä.On niin rauhaisaa todellakin.Pelkkää sotaa ja väkivaltaa.